Laseni kaverin äiti on koko ajan pummaamassa kyytiä
Hei!
Lapsillamme on samat harrastukset ja tämä äiti on koko ajan tyrkyttämässä lastaan meidän kyydillä. On puhunut kimppakyydistä, mikä tarkoittaa sitä, että minä veisin heidän lastaan samalla kuin omaani.
En kerta kaikkiaan suostu tämmöiseen. Miten sen voisi kivasti sanoa, ettei peli enää vetele?
Kommentit (52)
voit kuskata, mutta jos ei vastavuoroisuutta ole, niin laskutat kyydeistä jatkossa bussimaksun verran.
Itsekään en tykkää tuollaisesta hyväksikäytöstä. Kaverien kanssa harrastetaan kimppakyytejä, harrasteryhmä valittu samaksi juuri kyytejä ajatellen. Vähemmän vaivaa molemmille perheille ja homma toimii kun molemmat kuskaa vuoroillaan. Joskus saattaa olla niin että kamuilla venyy työt tai tulee vieraita tai kuopus kipeä tai ihan mitä vaan ja tottakai joustetaan. Mutta pääpiirteittäin kuskataan suunnilleen vuorotellen.
Hei!
Lapsillamme on samat harrastukset ja tämä äiti on koko ajan tyrkyttämässä lastaan meidän kyydillä. On puhunut kimppakyydistä, mikä tarkoittaa sitä, että minä veisin heidän lastaan samalla kuin omaani.
En kerta kaikkiaan suostu tämmöiseen. Miten sen voisi kivasti sanoa, ettei peli enää vetele?
ja bensat maksaa sillä välin kun te värjäilette batiikkihameita.
kävisikö vaikkapa, että meidän lapsemme syövät teillä?
kun joutuu itse viemään oman lapsensa harrastukseen :). Kyllä ihmiset on sitten sairaan itsekkäitä nykyään.
Tai sittenhän voisin ilmoitta, että tuon lapset teille hoitoon, kun menen itse jumppaan. Samallahan ne menee, kuin perheen omat lapset :)
kävisikö vaikkapa, että meidän lapsemme syövät teillä?
leikkimään ja syömään teille.
Oletko ihan terve? samalla tavalla sun äiti ja isä on ahneita ja itsekkäitä ja tykää vaan omista pennuista, kun eivät ilmaiseksi vieneet sitä sun kaveria isoveljineen. törkeä olet.
Onko niin iso merkitys jos sellanen pikkupoika istuu teidän auton muuten tyhjällä penkillä SAMAN MATKAN minne omasikin on menossa? Siis ihan periaatteesta ap ei halua, että oman lapsen kaveri istuu kyydissä? Siinä ei kuule paljon bensaa/dieseliä pala jos yks mukula istuu lisää kyydissä! Vai oletko niitä joka tykkää vain omista lapsista? On kuule kokemuksia tälläsesta, kaverin isoveli vei aina kaverini ratsastustunnille millä minäkin kävin. Kerran sitten kaverini äiti sanoi minulle, että sinun pitää hankkia oma kyyti, vaikka tulin aina omaa kotoa pikkumatkan heille että pääsis samalla kyydillä! Aivan törkeää. Piti sitten pyöräillä 11km että pääsen sinne tallille! Sen ymmärrän jos lapsia pitää tiputella kyydistä sinne sun tänne, siihen en suostuis.
Hyväksikäyttöähän se on, jos ei ole mitään vastavuoroisuutta.
Mitä tulee ekologisuuteen, minä voin mainiosti hoitaa kyydit, jos joku ekologinen mama järjestää koko pikku perheelleni intialaista ruokaa pari-kolme kertaa viikossa, ja lyhentää tarvittaessa verhoni. :D
Ei sillä että en osaisi sitä itse tehdä.
AP itsekäs. Kyllä mekin ollaan kuskattu koko viikko lasta kavereineen uimaan, ei tulis mieleenkään olla ottamatta kyytiin. Ja ei se kavein lapsi sitä teidän harrastusreissua yhtään sen kalliimmaksi tee.
Nyt saa jo sen kuvan, että ap on paha, koska on pahoittanut mielensä, kun kimppakyyti ei pelaa. Mutta kun se on lapsen etu liikkua, niin täytyyhän ap:n viedä, samalla ottaisi kaikki kulmakunnan lapset mukaan, kun ei niiden vanhemmat jaksa viedä, vai :)?
siis joku jolla suku (mummot) kaukana voi olla valinnut itselleen esim. pienipalkkaisen työn, jossa säännölliset työajat, jotta voi kuljettaa lapsiaan harrastukseen. tai työtön äiti kuljettaa omaa lastaan.
Ja sitten joku isopalkkainen perhe päättää, että heidän lapsi menee siinä samassa kun itse tekevät uraa ja on 2-3 kertaa suuremmat tulot ja isovanhemmat aina varalta viemässä jos itse ei pääse?
tottakai se vieras lapsi menee samalla, niin kauan kuin itse ei ole se, joka vie siinä samalla. koska nämä hyväksikäyttäjät eivät koskaan vahingossakaan tee mitään toisille.
aika järkyttävää että niin moni pitää röyhkeää hyväksikäyttöä normaalina.
ei kyllä sellainen on itsekäs, joka päättää että on kyseessä "kimppakyyti", joka toimii niin, että toinen vie, itse ei.
AP itsekäs. Kyllä mekin ollaan kuskattu koko viikko lasta kavereineen uimaan, ei tulis mieleenkään olla ottamatta kyytiin. Ja ei se kavein lapsi sitä teidän harrastusreissua yhtään sen kalliimmaksi tee.
Hui kauheaa. Tekisitkö tuota 52 viikkona vuodessa ? Ja aina sinä.
Naapureilla ei ole autoa. Meidän lapset on samalla luokalla. Monena aamuna kouluunmenot sattuivat yksiin töihinmenoni kanssa, koulu jää melkein työmatkalle.
Ilman muuta autoon istutetaan silloin myös naapurin lapsi, vaikka toinenkin, kun tilaa kerran on. Eikä vastavuoroisuudesta autoilun suhteen siis tietoakaan, eikä se ole edes haitannut!
En vieläkään tunne itseäni hyväksikäytetyksi, vaikka oikein aloin ajattelemaan asiaa. Kiva että saa olla avuksi.
ehkä vastavuoroisuus toimiii muuten. Minä kuljetin myös naapureiden lapsia, mutta vaikka hakivat omansa sadesäällä koulusta, koskaan ei otettu minun lasta kyytiin (kun itse en päässyt hakemaan)
eli toiset eivät koskaan tee mitään, mutta odottavat toisetn hoitavan omat lapsensa ilmaiseksi. Hulluinta oli, että kerran tuo naapurilasten isä ajoi itsekin koulun pihaan mutta kun näki minut pihassa, lähti takaisin töihinsä.
Naapureilla ei ole autoa. Meidän lapset on samalla luokalla. Monena aamuna kouluunmenot sattuivat yksiin töihinmenoni kanssa, koulu jää melkein työmatkalle. Ilman muuta autoon istutetaan silloin myös naapurin lapsi, vaikka toinenkin, kun tilaa kerran on. Eikä vastavuoroisuudesta autoilun suhteen siis tietoakaan, eikä se ole edes haitannut! En vieläkään tunne itseäni hyväksikäytetyksi, vaikka oikein aloin ajattelemaan asiaa. Kiva että saa olla avuksi.
Entinen työkaverini pummasi aina kyytiin eikä koskaan menty hänen autolla. Muutaman viikon kyytien jälkeen kyysin mitäs maksat, niin olisi maksanut 150 km työmatkasta 4 euroa. Ja jatkossa olisi pitänyt vielä kotiovelta hakea. Näin kuulemma edellisestkin kimppakyytiläiset olivat toimineet. Niin miksiköhän olivat edelliset....
Vaikka kuljemme saman matkan, eikä bensakuluni olisi kasvaneet yhtään vaikka työkaverini olisi ollut kyydissä, en ottanut kyytiin jos ei suostu mitään maksamaan. Menköön bussilla.
ja jos palvelukset lopettaa, he siis suuttuvat ja lapset alkavat ilkitöihin, kun vanhemmat puhuvat naapureista niin paljon paskaa kotona. lapset alkavat hajottaa ja särkeä toisten omaisuutta jne.
kannattaa olla tarkkana kenen kanssa on missään tekemisissä.
ehkä vastavuoroisuus toimiii muuten. Minä kuljetin myös naapureiden lapsia, mutta vaikka hakivat omansa sadesäällä koulusta, koskaan ei otettu minun lasta kyytiin (kun itse en päässyt hakemaan) eli toiset eivät koskaan tee mitään, mutta odottavat toisetn hoitavan omat lapsensa ilmaiseksi.
Tosiaan nuo naapurit ovat mukavia ja yhteistyökykyisiä noin muuten. Jos joku, jonka lapsia olisin kyydittänyt jättäisi mun lapsen sateeseen, niin... No, saattaisin käydä aika napakan keskustelun kyllä ja kuljettelut ois vähäksi aikaa kuljeteltu.
Kiitos vastauksista :)!
En siltikään koe olevani itsekäs, vaikka yksipuolinen "kimppakyyti" ei minulle enää sovi. Jos/kun vielä tyrkyttää lastaan kyytiin, niin pakkohan minun on asiasta sanoa ihan suoraan. Ei ilmeisesti tajua/tai sitten luulee, että minä en tajua.
tytön ja kaverin kanssa.. Kun sitten aikansa kuskasin, mutta koskaan ei toiselle sopinut kuskata, niin meille alkoi tulla jos jonkunlaista aina harrastuksessa käynnin yhteyteen, ettei voinutkaan kaveria mukaan ottaa. Jo ymmärsi äiti, mutta suuttua möksähtihän se sitten, kun pitikin itse alkaa lastansa kuskaan, vaikka kimppakyydistä oli sovittu!