Lue keskustelun säännöt.
Mitä odotettavissa, kun tukiverkkoja ei ole yhtään vauvan synnyttyä.
18.07.2009 |
Meillä ei ole yhtään sukulaista lähimmän 100 km säteellä. Sukulaisia on vähän, ja molemman puolen sukulaisiin välit ovat etäisiä tai katki. Omista ystävistä vain kaksi on samassa elämäntilanteessa ja asuvat kaupungin toisella puolella, etäisyys yli 20 km. Miehen puolelta ei ole ystäviä, joiden tukeen voisin tai haluaisin luottaa. Ikää 32 ja 35 ja minulla masennustaustaa. Pelottaa ihan hirveästi :( Keskusteluapua en voi hakea, koska meidän pikkukaupungissa on vain yksi yksikkö joka apua tarjoaa ja olen itse siellä töissä. :(
Kommentit (24)
Me ei käyty yhtään missään ennen kuin lapset lapset olivat 4-5 vuotiaita enkä kutsunut vieraitakaan. Ei meille tuonne korpeen kukaan olisi tullutkaan, paitsi kesällä kävi muutamia tuttuja silloin oli onneksi mies paikalla.
Kyllä sitä pari kolme vuotta voi elää mökkihöperönä. Kyllä sitä sitten nautti kun pääsi vihdoin töihin lepäämään ja aikuisia tapaaman kun oli monta vuotta ollut puhumatta aikuisille.
monesti meni viikkoja etten sanonut /nähnyt yhtään aikuista en edes soitellut miehelleni joka viikolla.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
pärjää kyllä, ei tartte tänne tulla valittamaan kun muut eivät omaa lasta halunneetkaan hoitaa. Alusta asti vastuu on vain itsellä.
kerhoissa sun muissa itkuisen vauvan kanssa? Minut on neljän seinän sisään sitonut juuri vauvojen vaativuus. Nyt nuorin on jo lähes kaksivuotias mutta edelleen niin kiukkuinen ja itkuinen, etten uskalla lähteä ihmisten ilmoille tai edes kyläilemään ilman miestä apuna. Jos meille tulee vieraita päiväaikaan miehen ollessa töissä, en saa edes kahveja pöytään saati niitä juotua kun kuopus roikkuu jalassa ja parkuu ellei kiipeile pöydillä heittelemässä astioita alas. Ja keskustelusta ei tietenkään tule yhtään mitään.
Minä kävin esikoisen takia muskarissa siksi, että hän näkisi muita ikäisiään. Pienempi sai kaamean huutoraivarin aina jossain vaiheessa muskaria. Osa äideistä ihan vilpittömästi tuli toivottelemaan jaksamista ja kyselemään, että onko syytä selvinnyt. Allergioita siellä ainakin oli.
Ihan toinen juttu olivat miehen vanhemmat, ja sisarukset, jotka jaksoivat päivitellä huutamista tyyliin "Mitä se nyt taas huutaa" ja kaikilla siis useampi kuin yksi lapsi. Kai heidän suvussaan sitten oltiin oltu turpa tukossa täysi-ikäisyyteen asti.
Onneksi omalla sisaruksellani oli vaativa lapsi, joka tajusi, että se tenava voi todellakin huutaa päivät läpeensä ilman mitään tutkimuksissa selville saatavaa syytä. Siihen auttaa vain aika.
kerhoissa sun muissa itkuisen vauvan kanssa?
Minut on neljän seinän sisään sitonut juuri vauvojen vaativuus. Nyt nuorin on jo lähes kaksivuotias mutta edelleen niin kiukkuinen ja itkuinen, etten uskalla lähteä ihmisten ilmoille tai edes kyläilemään ilman miestä apuna.
Jos meille tulee vieraita päiväaikaan miehen ollessa töissä, en saa edes kahveja pöytään saati niitä juotua kun kuopus roikkuu jalassa ja parkuu ellei kiipeile pöydillä heittelemässä astioita alas. Ja keskustelusta ei tietenkään tule yhtään mitään.