Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Mies hyljeksii 2,5v poikaa joka ei ole oppinut puhumaan
21.12.2008 |
Kamala tilanne. Meillä on kaksi tytärtä 8 ja 5 vuotiaat, ovat kehittyneet kivuttomasti sellaisella normaali rytmillä ei mitään poikkeamaa missään. Sitten meillä on 2,5v kuopus pieni poika joka ei osaa sanoa kuin äiti silloin tällöin vähän niinkuin vahingossa. Pojassa ei ulkoisesti ole mitään poikkeavaa samoin motorinen kehitys on lähes poikkeuksellisen hyvää motoriset kyvyt on arvioitu vastaavan noin 3,5 vuotiasta poikaa joiltain osin osaa jo juttuja joita tarvii osata vasta 4-vuotis neuvolassa.
Mutta siis ei sano mitään. Kaksi vuotis neuvolassa saimme lähetteen puheterapeutille siitä syystä ettei sanoja ollut ollenkaan. No olemme siitä lähtien käyneet siellä lähes viikottain, mutta ainoa selkeä sana on äiti jonka on oppinut ja myös mamma ja anna on muutaman kerran kuultu. Puheterapeutin mukaan ongelma on nyt siinä, että joka kerta kun poika oppii sanan niin se edellinen opittu unohtuu eli osaa siis vain yhden kerrallaan. Puheterapeutti pyysi saada laittaa lähetteen osastolle viikon tarkkailujaksoon, jossa koetettaisiin poissulkea rakenteellisia ja muita ongelmia ja seurata tarkemmin miten pojan muisti on kehittynyt. No miehestäni tämä nyt on jotain aivan kamalaa jota ei voi kenellekkään sanoa. Toki ihmiset päivittelevät aina meidät nähdessään etteikö se nyt vieläkään puhu ja aina vain vaipoissa. No poika on tosiaan vaipoissa, kun pottailusta ei tule kertakaikkiaan vielä mitään niin ajattelin koettaa taas muutaman kuukauden päästä uudelleen.
Nyt olen huomannut oikeastaan siitä 2v neuvolasta lähtien että mies ei halua olla pojan kanssa tekemisissä ja aina jos jonnekin ollaan menossa yrittää taivuttaa minua hommaamaan pojalle hoitajan ja lähdettäisiin vain tyttöjen kanssa. Minä sitten suoraan kysyin, että miksi et ota poikaa syliin tai käy enää missään hänen kanssaan, jotenkin toivoin jotain selitystä väsymyksestä tai muusta. Mutta mies sanoi ihan suoraan, että häntä hävettää kun poika vain ääntelee sellaisella kurkkuäänellä niin kuin joku hylje ja miten hän ei kyllä tuollaista vammaista kakaraa halua ja miten meidän olisi pitänyt lopettaa lapsenteko ajoissa kun kaksi tervettä ja kaunista tyttöä jo oli. Koetin sanoa ettei poikaa ole luokiteltu vammaiseksi tai kukaan ei ole edes sanonut etteikö poika oppisi vielä jokin päivä puhumaan, mutta sitä nyt vain tutkittava vähän tarkemmin tuon muistin heikkous epäilyn vuoksi. Suutuin toki kamalasti ja nyt kaksi viikkoa riidan jälkeen sanoin miehelle, että jos hän ei aio poikaa hyväksyä niin meidän lienee parasta muuttaa ainakin joksikin aikaa erilleen ja miettiä elämän arvot uusiksi ja katsoa onko tästä mahdollisuutta jatkaa yhdessä. Tuntuu pojan puolesta niin pahalta kun yrittää isän perässä kädet ojossa juosta eikä isä ota sitten tulee itkien äidin luokse. Mies sanoo, että olen kohtuuton ja että on väärin hajottaa perhe pojan takia. Vaikka en sitä pojan takia teekkään vaan miehen käytöksen takia.
Antakaa jotain vinkkejä mitä tässä tekisi. Olemme käyneet perheneuvolassakin, mutta se ei miehestä ole pätkääkään pehmittänyt.
Kommentit (21)
mies syyttäisi jollain tapaa itseään siitä että poika ei ole kehittynyt samaan tahtiin kuin muut lapset?
Ja kun on kyse pojasta niin voi olla että on miehelle NIIN kova pala että sulkeutuu tuolla tavalla omalta lapseltaan.
Toisaalta ihan normaali reaktio mutta mies pitäisi saada avautumaan asiasta!
Voihan olla ettei hän itsekkään tunnista ajatuksiaan vaan käyttäytyy tiedottomasti poikaa "hylkien".
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
että missään nimessä EN pidä vammaista lasta hylkiönä!
Jokainen lapsi on Jumalan luoma ja jokaisen elämällä on tarkoitus!
Miten se yksi lukija sen nyt noin käsittii-sehän oli sarkasmia, eli yritin juuri kirjoittaa mitä Ap:n mies pahimmillaan tekisi ja pelkäisi, tai ainakin yritin kirjoittaa niin...
Anteeksi jos loukkasin jonkun tunteita.
Ap:lle vielä---iso virtuaali HALAUS ja voimia. Todella kamala tilanne, mutta jospa teidän tilanteenne tästä vielä selviäisi. Sinä ja miehesi yhdessä.
Oikeastaan miehellä on hyvä pointti. Pojan pitää yrittää puhua, mutta se meinaa, että aikuisen on pysähdyttävä ja kuuneltava lasta. Tukea ja palkita....halata ja tehdä yhteisiä juttuja.
Tuon ikäinen osaa olla jo aika fiksu. Joskus he vedättävät varsinkin äitejä ja kovaa.
Hieno poika sulla on. Äidin kuuluu olla huolissaan, mutta tietyllä varauksella.
mulla itselläni esikoispoika alkoi kunnolla puhumaan, järkeviä lauseita selkeästi vasta kolmevuotiaana. Mekin kävimme puheterapiassa pari kertaa, ennen sitä, mutta kaikki testit ja tehtävät menivät ihan ongelmitta, ja meitä vain lohduteteltiin sillä, että "usein pojat kehittyvät hitaammin tässä asiassa kuin tytöt". Meidän pojalla on lisäksi aina ollut "sihtikurkku" ja ruoan nielemisvaikeuksia, ja syöminen on ollut yhtä valtataistelua. Nyt sitten selvisi, että pojan kitarisat ovatkin yllättäen aikasta isot, ja korvat olivat täynnä vaikkua. Vaikkua piti pehmitellä kauan, ennenkuin se saatiin huuhtelemalla kaikki pois, ja voi että sitä puheen kälätystä, mikä siitä lähtien seurasi :-) eli ihankuin se vaikun poistaminenkin olisi kuin "avannut" kielenkannat, ja voi että puhetta riitti ja tulee edelleen.
Eli juuri tämän oman kokemuksen takia tuntuu todella pahalta, että miehesi pitää jo hylkiönä ja vammaisena pientä poikaanne.. ja vaikka häneltä jotain kehitysviivästettä löydettäisiinkiin, hän on silti teidän oma rakas ainutlaatuinen poikanne! Onneksi hänellä on äitinä noin ajatteleva kuin sinä olet, Ap. Pidä poikasi puolia tässä, hän on se heikompi osapuoli. Miehesi on todella lapsellinen ja käyttäytyy todella törkeästi poikaanne kohtaan, anteeksi suorat sanani!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Pottailusta voin sanoa että meillä järjestään on opittu vasta 3-vuotispäivän tienoilla päiväkuivaksi ja yökuivaksi vasta vuosia sen jälkeen, valitettavasti. Mutta lapsissa ei silti ole mitään vikaa.
Hyvä kun olette käynyt perheneuvolassa. Onko se pitempi terapia vai vaan käynti? Musta tuntuu että miehelle se oma poika on jotenkin eri juttu kuin tytär- poika on miehen oma kuva jollain lailla ja hän on jotenkin nyt ihan lukossa kun tuossa omassa pojassa onkin jotain "vikaa". Meilläkin pojan kiukuttelu rassaa isän hermoja enemmän kuin tyttöjen.
Eikös ole kuitenkin hyvä merkki että poika sanoo äiti? Musta tuntuu että valmiuden puheen oppimiseen on siis olemassa ja jos poika muuten on ihan tavallinen pikkumies, ymmärtää puhetta jne (ilmeisesti näin kun neuvolassa on tehnyt ikää vastaavat temput).
Voi että, toivon teille kaikkea hyvää ja että miehesi pääsisi yli tuosta. Kyllä sinulla on oikeus vaatia, että hän kohtelee tasapuolisesti poikaansa, olipa tunteet mitä tahansa.
poikaanne, se ei lastanne ainakaan auta. Oletko varma, ettei viel yritys perheneuvolassa saisi miestäsi ymmärtämään kuinka lapsellisesti ja epäkypsästi hän käyttäytyy?
Tuntuu aivan kamalalta lukea, että isä torjuu lapsensa hellyydenosoitukset. Tämä lapsi varmaan tarvitsee vanhempiaan, teitä, suhteessa enemmän kuin vanhimmat lapsenne.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Pistä hänet sairaalaan tarkkailtavaksi.
Onneksi sinä olet hyvä äiti ja huolehdit pienestä pojastasi.
Jos jatkat elämää tuon miehen kanssa, poika kasvaa isommaksi ja vähitellen alkaa ymmärtää, että isä ei häntä hyväksy, ei rakasta omana itsenään. Pojalle tulee itsetunto-ongelmia ja masennusta.
Maailman tappiin asti tulee olemaan näitä ihmisiä, jotka eivät hyväksy kuin normaalin ja terveen lapsen. Maapallo on pullollaan hylättyjä vammaisia lapsia. Tiedän oman ystäväni kautta, jolla erityislapsi, että moni mies jättää perheen, kun vammainen lapsi syntyy. Sitä ei jotenkin pysty nielemään, että omista geeneistä tulee jotain viallista. Johtuu usein miehen omasta kotikasvatuksesta ja niistä arvoista ja asenteista, joita sieltä peritty, siis lapsuudenkodista. Voi olla normaalia kehnompi itsetunto ja esim. jonkinlaista machoajattelua. Tai ei voida vain yksinkertaisesti hyväksyä, että hei, minulla on erityislapsi! Sydämen sivistyksen puutetta.
Voit huvikseen kysäistä mieheltäsi, että mitäpä olisit tykännyt jos oma isäsi olisi vastaavassa tilanteessa kääntänyt kirjaimellisesti selkänsä?
Lähde kävelemään ja äkkiä!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
huhuhu. herran jumala sentään eihän se ole lapsen vika jos ei opi normi tahdissa.
kyllä lastaan tulee RAKASTAA pyyteettömästi, oli hän täydellinen tai ei. Minä kyllä ottasin ja jättäsi tuollasen paskiaisen.. huhhu. Pahalle tuntuu pojan puolesta. Melkein toivoisin että ukollesi tapahtuisi jotain ettei hän olis enää täydelline,, jolloin voisi oppia hyväksymään poikansa erilaisuuden..
tuherran kirjoituksesi luettuani. Surettaa poikasi puolesta. Jos miehesi vaan käsittelisi tuntojaan ja asenteitaan järkevällä tavalla ja antautuisi poikansa kanssa kontaktiin, tilanne paranisi. Hakekaa tosiaan apua perheellenne, ennenkuin alatte muuttaa erilleen. Parempaa jatkoa teille ja halauksia pienelle pojallenne.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Voit tietysti erotakin, mutta ero ei ratkaise ongelmaa, päinvastoin. Vaikka eroaisittekin niin mies oletettavasti tapaa lapsia ja yhtä pahalta se pojasta silloinkin tuntuu, jos häntä hyljitään. Pahemmaltakin ehkä kun sinä et ole paikalla pehmittämässä tilanteita hänelle.
Joten eroatte tai ette niin miehen tulisi kyetä käsitellä tuntojaan siitä että teillä mahdollisesti on erityislapsi ja että häntä voi ja pitää silti rakastaa.
tosi traumaattinen kokemus ja nostanut pintaan omaan heikkoon itsetuntoon liittyvää problematiikkaa. Noin reagoidessaan hän ikävä kyllä tulee paljastaneeksi itsestään sellaista epäkypsyyttä ja tunne-elämän häiriintyneisyyttä, että jo tämän kokemuksen pohjalta harkitsisin hänen kyvykkyyttään isyyteen.
Onko aiemmin ollut merkkejä tälllaisesta epäkysyydestä/ omien psyyken rakenteiden hauraudesta? Vai tuliko miehesi reaktio kuin salama kirkkaalta taivaalta?
Pienen pojan kehityksen kannalta harkitsisin vahvasti hänen saattamistaan pois tällaisen henkilön välittömästä vaikutuspiiristä vielä, kun lapsi ei ymmärrä tarpeeksi. tuollainen hyljeksintä traumatisoi lapsen!
Hienoa, että hänellä on kuitenkin hyvä äiti...
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[/quote]
Eli juuri tämän oman kokemuksen takia tuntuu todella pahalta, että miehesi pitää jo hylkiönä ja vammaisena pientä poikaanne.. ja vaikka häneltä jotain kehitysviivästettä löydettäisiinkiin, hän on silti teidän oma rakas ainutlaatuinen poikanne! Onneksi hänellä on äitinä noin ajatteleva kuin sinä olet, Ap. Pidä poikasi puolia tässä, hän on se heikompi osapuoli. Miehesi on todella lapsellinen ja käyttäytyy todella törkeästi poikaanne kohtaan, anteeksi suorat sanani!
[/quote]
Siis vammainen on hylkiö? Onneksi kuitenkaan omasta lapsestasi ei tullutkaan vammaista ja hylkiötä! Vammainen ei ole mikään haukkumatermi ja vammainen ihminen ei ole hylkiö! Vaikka lapsi olisikin vammainen, sen asian kanssa on elettävä!
samaa mieltä siitä, että tilanne on miehen häpeä. Mies on ns. täydellisyyden tavoittelija ja hän onkin saavuttanut elämässä paljon ja tehnyt sen eteen valtavasti työtä. Siksikin on entistä vaikeampi ajatella, että miksei hän taistele poikansa puolesta vaan häntä vastaan. Toisaalta mies on ainakin tähän asti ollut kiltti ja huomaavainen mies, kaikki muuttui sen jälkeen kun puheterapeutti sanoi ensi kerran, että pojalla VOI olla jotain normaalista poikkeavaa puheen ja muistin kehityksessä.
perheneuvolassa olemme käyneet neljä kertaa, mutta siitä ei tosiaan ole ollut apua. Suosittelin miehelleni henkilökohtaisia käyntejä, että saisi puhua siitä mikä mättää ihan kahdenkesken, eikä minun kuulteni, mutta hän vain totesi ettei hän hullu ole, mistä minä olin toista mieltä. Hän on ollut hyvä mies ja isä tähän asti. Ei hyppää öisin missään tulee kotiin aina silloin kun lupaa, puuhastelee paljon lasten tai nykyisin siis tyttöjen kanssa. Luulen hänelle kuitenkin olevan jossain syvällä jotain tunteita, sillä hän kuitenkin usein katsoo poikaa kyyneleet silmissä, mutta ihan kuin jokin estäisi koskemasta poikaa. Siksikin ehdotin edes hetkellistä asumuseroa. Mutta hän kokee eron tytöistä lähes maailmanloppuna. Mutta valitettavasti minä ja poika tarvitsemme häneen nyt etäisyyttä.
Ap
Jokainen meistä voi vammautua koska tahansa. Entä jos se ole sinä ap, alkaako miehesi hyljeksiä sinua, jättääkö? Entä tytärtään? Jos vaikka toisen käden menettäisi onnettomuudessa.
Tuntisin oloni erittäin turvattomaksi tuollaisen miehen rinnalla. Itseni sekä lasteni puolesta.
Minustakin ongelma todella on miehesi, hänellä on vakavia ongelmia, jotka hänen pitäisi päästä käsittelemään ammattilaisen kanssa.
Itse en kykenisi elämään mieheni kanssa samassa tilanteessa mikäli hän ei myöntäisi ongelmiaan ja hakeutuisi hoitoon. En voisi antaa isän tehdä niin paljon hallaa lapsen kehitykselle.
EHKÄ SE VOISI JOTENKIN HERÄTELLÄ HÄNTÄ.
ja kieltämättä olisi mielenkiintoista kuulla tällaisen ihmisen vastauksia, kommentteja näihin kysymyksiin...
Itse työskeneteln lasten parissa, joilla on kommunikaatiovaikeuksia. Moni ei puhu ollenkaan.
Useissa perheissä se on isä, jolla on vaikeuksia hyväksyä vammainen lapsi.
Miehelle varmasti on jotenkin vaikeampaa tunnetasolla käsitellä tälläista asiaa.
Sun tilanteessa en menettäisi toivoa, koska lapsenne on vielä pieni ja syytäkään ei ole löytnyt. Lapsihan voi oppia puhumaan ja ongelma ratkeaa siihen.
Lapsi voi myös saada jonkun diagnoosin ja se voi helpottaa miestäsi. Mies voi lukea asiallista tietoa kyseisestä ongelmasta. Kun tietää on helpompi ymmärtää.
Jos lapsella olisikin joku vamma, yleensä puhumaton lapsi oppii kommunikoimaan vaihtoehtoisilla tavoilla. On siis tapa tulla ymmärretyksi ja muut ymmärtävät mitä hän haluaa sanoa. Tämäkin voi helpottaa miestäsi.
Jos lapsi jäisi puhumattomaksi yrittäisin järjestää isälle ja pojalle mukavia kokemuksia. Tekemistä josta molemmat tykkää ja ymmärtää ilman sanojakin.
Esim. uimahallikäynti miesten kesken tai vaikka pulkkamäki.
Tai ihan vaan joku lempikirja, opettaa lapselle niin, että se on isän kirja. Sen isä lukee aina ja näin molemmille se on erityinen tärkeä yhteinen juttu.
Asia voi olla vaikea, mutta se on hyvä, että tiedostat sen ja kannattaa puhua siitä ammattilaisten kanssa joita varmasti kohtaatte. Saat vinkkejä suhteen helpottamiseksi.
Taustalla voi olla vaikka mitä tunteita. Ei pelkästään isän kylmyys. Isä voi tuntea epäonnistumistakin. Johtuuko tämä hänestä, geeneistä jne.
Vaikeeta varmaan on, mutta kyllä mä ymmärränkin omalla lailla isääkin. Hän tarvitsee tukea paljon asian käsittelyyn.
Sinulla on siis paremmat työkalut käsitellä asia!
Alue: Aihe vapaa
Joko luuseri miehesi on heivattu ulos?