Miksi te pelkäätte down-vauvan saamista?

tämmösiä ketjuja on niin vitun ankeeta lukea down-lapsen äitinä.



Ei jumalauta kuinka tyhmiä ihmiset on. Tehdäänkö samanlainen ketju somaleista tai romaneista ja haukutaan heidät ennakkoluulojen perusteella lyttyyn ja katsellaan kuinka kauan menee, ennen kuin viranomaiset ottaa yhteyttä.



Mutta juu, vammaisia saa haukkua ihan vapaasti.



Tulkaa mulle naamatusten jutteleen saatanan raukkikset.

laittaa yksäreitä niin sinulle haluaisin laittaa muutaman kauniin sanan downeista ja heidän vanhemmistaan.

t. se keh,vamm.hoitaja

tämmösiä ketjuja on niin vitun ankeeta lukea down-lapsen äitinä.

Ei jumalauta kuinka tyhmiä ihmiset on. Tehdäänkö samanlainen ketju somaleista tai romaneista ja haukutaan heidät ennakkoluulojen perusteella lyttyyn ja katsellaan kuinka kauan menee, ennen kuin viranomaiset ottaa yhteyttä.

Mutta juu, vammaisia saa haukkua ihan vapaasti.

Tulkaa mulle naamatusten jutteleen saatanan raukkikset.

tämmösiä ketjuja on niin vitun ankeeta lukea down-lapsen äitinä.

Ei jumalauta kuinka tyhmiä ihmiset on. Tehdäänkö samanlainen ketju somaleista tai romaneista ja haukutaan heidät ennakkoluulojen perusteella lyttyyn ja katsellaan kuinka kauan menee, ennen kuin viranomaiset ottaa yhteyttä.

Mutta juu, vammaisia saa haukkua ihan vapaasti.

Tulkaa mulle naamatusten jutteleen saatanan raukkikset.

lukenu tätä ketjua?



Mä en kestä lukea kun ihmiset luulee voivansa valita normaalin ja vammaisen lapsen väliltä. Tai että downit on sairaita ja loppuiän huollettavia tai aggressiivisia tai mitä lie. Niin saattaa olla ikävä kyllä moni ei-keharina syntynyt lapsikin. Eikä kaikki downit ole samanlaisia. Joku saattaa olla sekä autisti että down, joka tekee tilanteesta jo ihan valtavan haastavan.



Näitä samoja vanhoja ennakkoluuloja ja ihan suoraa ällötystä on rasittava lukea. Näkee, että moni tällä palstalla on elämänkokemuksen suhteen aika alkutekijöissä. Onneksi tällaisiin ihmisiin ei törmää IRL - tai ainakin pysyvät typeryyksineen hiljaa.



Ennen jaksoin itkuun asti pahastua näistä nimettömistä kommenteista, nykysin pidän näitä ihmisiä ihan vain aidosti tyhminä. Kyllä elämä opettaa. Ei down-lapsi ole mikään kamala juttu, ei ollenkaan. Ainakin se kasvattaa.

Haluaisin halata sinua ja perhettäsi! Ei enää sanoja löydy enempää...en tarkoita surkutella kohtaloasi, se voi osua kelle vain meistä! Kumpa jokainen meistä muistaisi ajatella, että asiat ei aina mene niinkuin on tarkoin suunnitellut, mitä vain voi tapahtua!

CP-vamma syntyy juuri synnytyksen yhteydessä ja kaikki on ihan ylimmän käsissä! Joillekin vain käy näin ja asian kanssa on jotenkin elettävä.

Syy: Minulla on erittäin pahasti kehitysvammainen (cp) lapsi. Kävin kaikissa neuvolan tarjoamissa seuloissa. Np-ultrassa kaikki oli loistavasti. Ikäni puolesta en ollut riskiryhmässä. Rakenneultrassa kaikki hyvin, näkyipä vielä selvästi, että saamme pojan, ihanalle esikoistyttärellemme pikkuveljen. Mummi ja pappakin olivat onnellisia kuullessaan, että pitkästä aikaa sukuun syntyy poikakin. Vaikka rakkaita on kyllä nämä pikkutytötkin. Rv 27+1 ja kauan odotettu miehen kesäloma. Itsehän olinkin ollut kotona esikoisen syntymästä saakka. Esikoinen 2-vuotias iloinen tyttö, odotti mummin ja papan mökille pääsyä. Pakkasimme auton ja lähdimme matkaan. Minulla oli hieman huono olo, mutta helteen piikkiin se meni. Matkaa mökille oli 63km. Matka meni ok. Tyttö juoksi perillä mummin syliin. Mies nosti matkatavarat mökkiin. Itse nousin autosta ja tunsin suunnattoman kivun. Meni hetki ja housuihin ryöpsähti verta. Mies soitti ambulanssia, isäni meni paniikkiin. Itse en tajunnut mistään mitään, toistelin vaan, että "taitaa olla paha juttu, taitaa olla paha juttu". Ambulanssi tuli todella nopeasti, kuulin että mies lähtee perään ajamaan. Viimeinen muistikuva on, kun ambulanssissa ollut mieshoitaja sanoi, että "yritä kestää, olemme perillä" Sitten sumeni Heräsin myöhemmin heräämöstä. Ystävällinen hoitaja kertoi, että kaikki on hyvin, olemme saaneet vain pikkuriikkisen pojan. Käski lepäämään. Oli ontto olo. Osastolla kuulin, että pelastumiseni ja lapsen pelastuminen oli ollut minuuteista, jos ei sekunneista kiinni. Istukka oli irronnut. Näin kuvan pienen pienestä pojastamme, siellä letkujen keskellä. Itketti. 3kk myöhemmin saimme pienen kotiin. Olimme jo kuulleet, että poikamme oli kärsinyt rajusta hapenpuutteesta ja aivoissa on pysyvät vauriot. Olimme saaneet diagnoosin CP. Se kuulosti vähän samalta kuin syöpä tai Aids. Sillä oli paha kaiku. Nyt, 4v myöhemmin tiedämme, ettei poikamme tule ikinä kävelemään. Hän ei tule ikinä oppimaan kuivaksi. Hän ei tule ikinä pelaamaan jalkapalloa. Hän ei ikinä tule kinaamaan siskonsa kanssa. Hän ei tule ikinä sanomaan "haista mutsi paska". Hän on oman ruumiinsa vanki. Hän on ikuisesti pyörätuolissa oleva, täysin autettava. Hän ymmärtää kaiken, mitä hänelle puhumme. Hän osaa itkeä ja hän osaa nauraa. Hän on meidän rakas lapsemme. Hänellä on toinen silmä sokea, välillä epileptisiä kohtauksia ja todella alhainen vastustuskyky. En tiedä, tuleeko hän koskaan olemaan onnellinen. Ehkä joskus uskallamme yrittää kolmatta lasta. Ei pelota yhtään mahdollinen kromosomihäiriö. poikamme kohtaloa pahempaa tuskin kohdallemme sattuu. Ja tiedättekös. Kun hoidimme lastamme siellä vastasyntyneiden teholla, kukaan ei kysynyt meiltä, haluammeko vaikeastivammaisen lapsen. Kukaan ei kysynyt, että sopiiko tämä meidän elämäntyyliimme. Kukaan ei kysynyt, että jaksatteko hoitaa häntä. Kukaan ei kysynyt, haluaisimmeko mielummin vaikkapa downlapsen tai tytön tai kitalakihalkiolapsen. Onneksi kukaan ei kysynyt, koska enpä ollut moisia kysymyksiä osannut edes miettiä.

akateemiset olette enemmän jälkeenjääneitä! Voi kamalaa jos ei löydä kivoja vaatteita! Ja ulkonäkökin on kamala, ei voi esitellä kaunista lasta yhtä tyhmille akateemisille kavereille! Surkeata!

Se on valitettava totuus. Fyysiset viat ovat aivan ok, mutta en kestäisi, jos lapsi ei kehittyisi psyykisesti. Menee hermo jo joihinkin lasten kavereihin, jotka käyvät vähän hitaalla. Tässä ei ole edes kyse halveksunnasta tms, en vaan selviäisi sosiaalisesti jonkun lespaavan idiootin kanssa.

Samat sanat. Paitsi että mulle olis kyllä se downin ulkonäkökin jo rasite. Ne on melkein kaikki murrosiässä ja sen jälkeen lihavia ja aina aika epäesteettisiä, vaikea löytää kivoja vaatteita. Pahinta olis tietenkin se älyllisesti jälkeenjääneisyys. Ja ei, en ole itse mitenkään jälkeenjäänyt, vaan olen akateemisen loppututkinnon suorittanut, vastuullista työtä tekevä ja monia luottamustoimia hoitava kolmikymppinen kolmen lapsen mamma.

Minä pidän sinua urhoollisena ja vahvana naisena! Sinä uskallat sanoa näille vammaisten vastustajille ja kaiken maailman pinnallisille akoille vastaan ja hoidat ylpeänä lastasi!



Sinulla on ihana lapsi. Sinä ja lapsesi olette paljon parempia ihmisiä kuin näistä hyvistä äideistä täällä!

osahan kehittyy lähes normaalisti, mutta omassa tuttavapiirissä kaikilla downeilla on ollut erinäisiä vakavampia juttuja (leikkauksia paljon sydänvian takia, leukemiaa jne).



Oma luonne on lisäksi sellainen että menetän kärsivällisyyteni tosi nopeasti hitaasti tajuavien ihmisten seurassa, en vain jaksa mitään rautalangasta vääntämistä. En siis sovi toimimaan älyllisesti kehitysvammaisetn kanssa.

lisäänny! Emme halua kaltaisiasi, joilla palaa hihat hitaasti älyävien kanssa.

Et sinäkään kovin kärsivälliseltä vaikuta ;)

Jotkut ihmiset ei siedä verta, toiset ei kovaäänisiä, neljännet ei jaksa hosujia ja minä (ja monet muut) eivät jaksa tyyppejä joille samaa asiaa pitää toistaa ja toistaa ja toistaa ja vääntää rautalangasta ja ratakiskoista.

lisäänny! Emme halua kaltaisiasi, joilla palaa hihat hitaasti älyävien kanssa.

haluaisi jälkeenjääneen, luonnotilassa elinkelvottoman ja geeneiltään epänormaalin lapsen.



Kunnioitan heitä, jotka alistuvat sellaisen vastaanottamaan ja kestävät kaiken tuskan ja ylimääräisen työn, mitä sellaisesta seuraa. Vaatii varmasti äärettömästi voimia.



Itse abortoisin tai laittaisin laitokseen, en vain jaksaisi. Normaaleissakin lapsissa on minulle tarpeeksi työtä. Tiedän omat rajani, en ole täydellinen. Ei sellaisesta tarvitse kenenkään ottaa hernettä nekkuun.

Mistä näitä vanhanaikaisia ajatuksia vielä kumpuaa?

ei nykyään laiteta lapsia laitokseen. Kunnat ovat nihkeitä kirjoittamaan maksusitoumuksia edes viikonloppuhoitoon. Laitospaikka on todellinen aarre, minkä saa vain pitkän hakemisen jälkeen.

Ja laitos...hohhoijaa...

Ei ole olemassa laitoksia sanan varsinaisessa merkityksessä enää. On olemassa asumiyksiköitä ja pienryhmiä. Itse laitoshoito on enää hyvin pientä ja käsittää vain todella ympärivuorokautista apua tarvitsevat ihmiset. Heihin ei todellakaan downit kuulu.

Ottakaa asioista selvää, ennen kuin höpisette näitä totuuksianne.

Itse abortoisin tai laittaisin laitokseen, en vain jaksaisi. Normaaleissakin lapsissa on minulle tarpeeksi työtä. Tiedän omat rajani, en ole täydellinen. Ei sellaisesta tarvitse kenenkään ottaa hernettä nekkuun.

päättänyt kuitenkin viisi lasta maailmaan pukata? Ottaen huomioon ettet halua hoivata, hoitaa etkä huolehtia? Mahdat olla tosi hyvä äiti.

En halua hoivata, hoitaa, huolehtia. Kestän sitä jotenkuten jos tiedän sen olevan rajallista. Mutta haluan myös päästä "eroon" lapsistani. Haluan että he kasvavat järkeviksi ja itsenäisiksi ja lähtevät omille siivilleen, pois täältä!

t. viiden lapsen äiti

Hoivaan sen verran kuin on pakko ja kestän sen koska tiedän että lapset kasvavat. Ja koko ajan siirrän vastuuta heille itselleen. Ainakin meidän 14 v on jo huomattavasti enemmän avuksi kuin rasitteeksi. 10v ja 12 v ovat sillä välillä - eivät kamalasti hyysäystä enää tarvi, mutta eivät vielä jaksa tehdä "aikuisen työpäivääkään". 4v ja 1v ovat vielä saamapuolella, mutta kyllä heistäkin vielä ihmisiä kasvaa!

Vammaisessa on se ongelma että heistä ei välttämättä sitä ihmistä koskaan kasva. No, joku lievä down ehkä voisi oppia aika käteväksi kodinhoitajaksi, jos kovasti siihen kouluttaisi? Mutta silti heillä säilyy se lapsenomainen riippuvuus, mikä ihan jo henkisellä tasolla on rasittavaa - siis että joutuu kuuntelemaan lapsellisia ja merkityksettömiä höpinöitä ja vastaamaan hellyydenkaipuuseen, jolle ei löydy luonnollista kumppania jostain muualta...

Ei, en edelleenkään toivo vammaista.

päättänyt kuitenkin viisi lasta maailmaan pukata? Ottaen huomioon ettet halua hoivata, hoitaa etkä huolehtia? Mahdat olla tosi hyvä äiti.

En halua hoivata, hoitaa, huolehtia. Kestän sitä jotenkuten jos tiedän sen olevan rajallista. Mutta haluan myös päästä "eroon" lapsistani. Haluan että he kasvavat järkeviksi ja itsenäisiksi ja lähtevät omille siivilleen, pois täältä!

t. viiden lapsen äiti

Hoivaan sen verran kuin on pakko ja kestän sen koska tiedän että lapset kasvavat. Ja koko ajan siirrän vastuuta heille itselleen. Ainakin meidän 14 v on jo huomattavasti enemmän avuksi kuin rasitteeksi. 10v ja 12 v ovat sillä välillä - eivät kamalasti hyysäystä enää tarvi, mutta eivät vielä jaksa tehdä "aikuisen työpäivääkään". 4v ja 1v ovat vielä saamapuolella, mutta kyllä heistäkin vielä ihmisiä kasvaa!

Vammaisessa on se ongelma että heistä ei välttämättä sitä ihmistä koskaan kasva. No, joku lievä down ehkä voisi oppia aika käteväksi kodinhoitajaksi, jos kovasti siihen kouluttaisi? Mutta silti heillä säilyy se lapsenomainen riippuvuus, mikä ihan jo henkisellä tasolla on rasittavaa - siis että joutuu kuuntelemaan lapsellisia ja merkityksettömiä höpinöitä ja vastaamaan hellyydenkaipuuseen, jolle ei löydy luonnollista kumppania jostain muualta...

Ei, en edelleenkään toivo vammaista.

päättänyt kuitenkin viisi lasta maailmaan pukata? Ottaen huomioon ettet halua hoivata, hoitaa etkä huolehtia? Mahdat olla tosi hyvä äiti.

En halua hoivata, hoitaa, huolehtia. Kestän sitä jotenkuten jos tiedän sen olevan rajallista. Mutta haluan myös päästä "eroon" lapsistani. Haluan että he kasvavat järkeviksi ja itsenäisiksi ja lähtevät omille siivilleen, pois täältä!

t. viiden lapsen äiti

Hoivaan sen verran kuin on pakko ja kestän sen koska tiedän että lapset kasvavat. Ja koko ajan siirrän vastuuta heille itselleen. Ainakin meidän 14 v on jo huomattavasti enemmän avuksi kuin rasitteeksi. 10v ja 12 v ovat sillä välillä - eivät kamalasti hyysäystä enää tarvi, mutta eivät vielä jaksa tehdä "aikuisen työpäivääkään". 4v ja 1v ovat vielä saamapuolella, mutta kyllä heistäkin vielä ihmisiä kasvaa!

Vammaisessa on se ongelma että heistä ei välttämättä sitä ihmistä koskaan kasva. No, joku lievä down ehkä voisi oppia aika käteväksi kodinhoitajaksi, jos kovasti siihen kouluttaisi? Mutta silti heillä säilyy se lapsenomainen riippuvuus, mikä ihan jo henkisellä tasolla on rasittavaa - siis että joutuu kuuntelemaan lapsellisia ja merkityksettömiä höpinöitä ja vastaamaan hellyydenkaipuuseen, jolle ei löydy luonnollista kumppania jostain muualta...

Ei, en edelleenkään toivo vammaista.

Mutta onneksi meillä jokaisella on valinnan vapaus.

Ja niiden valintojen kanssa on elettävä, halusi tai ei.



t: 21

että haluaisin sitoutua toista ihmistä hoitamaan ehkä jopa 50 vuoden ajan. Tavalliset lapset aikuistuvat ja ottavat sitten vastuun itsestään. Vammaista pitäisi hoitaa aina.

Hehän nimittäin usein jo varhaisella keski-iällä alkavat dementoitua. Ei helppo nakki terveen vanhuksenkaan tapauksessa, saati nuoren geenipoikkeaman.

Kyllä vammaiset käyvät ihan normaalisti koulua ja aika moni muuttaa kotoaan jo peruskoulun jälkeen omiin oppilaitoksiinsa ja käy kotona vain lomilla.

Täysi-ikäisinä he muuttavat joko itsenäisesti asumaan tai erilaisiin pienryhmäkoteihin tai sitten sinne "laitokseen" jos tarvitsevat ympärovuorokautista apua.

että haluaisin sitoutua toista ihmistä hoitamaan ehkä jopa 50 vuoden ajan. Tavalliset lapset aikuistuvat ja ottavat sitten vastuun itsestään. Vammaista pitäisi hoitaa aina.

ovat meidän vauvoja odotimme innolla down vauvaa pientä suloista tytärtämme, valitettavasti hän syntyi itse viikolla 18. Näin hänet hän oli niin suloinen! Kaipaan häntä kovasti. Hänellä olisi ollut paljon sairauksia, mutta hän on lapsemme. Ikinä en olisi antanut itselleni ANTEEKSI, jos olisin abortin hakenut. Nyt hän on enkelinä mummunsa, vaarinsa ja isoiso-vanhempiensa kanssa. Vaikka häntä ei ole haudattu, niin hän lepää sydämmessäni tuossa samassa haudassa sukulaistensa kanssa.

Mielestäni täysi ihminen on vain sellainen, joka ei ole riippuvainen muista. Ei ole yksikään pikkulapsi, ei tyhmä aikuinen, ei huollon tarpeessa oleva vammainen, ei päihteitten väärinkäyttäjä, ei sosiaali- tai muu pummi.



Nämä kuuluvat pikemminkin kategoriaan lemmikit. Totta kai jonkun pitää huolehtia heistäkin, ja ehkä heistä jollain tasolla ja jonkinlaisille ihmisille voi olla iloakin. Mutta aito ihminen on ainakin minulle vain sellainen, joka ei tarvitse minua mihinkään. Vain sellainen voi olla tasavertainen kanssani. Mitään koiraa tai kissaa en ikinä huolisi ristikseni, ihmislemmikinkin otan vain jos "on pakko" (lapsetkin ovat tavallaan pakko, koska muuten en voisi monistaa itseäni ja se on taas minulle tärkeää)



Sori, jos kuulostaa kylmälle. Mutta se ei kyllä ole minun ongelmani, vaan ainoastaan sinun.