Oppiiko sitä lasten kanssa avuttomaksi, jos on aina apuvoimia käytössä?

Olen ollut monia iltoja ja viikonloppuja yksin lasten kanssa miehen työmenojen takia. Siksi vähän ihmettelen joitain tuttuja jotka joutuvat kutsumaan isovanhempia heti apuun jos mies on viikonlopun työmatkalla.

Tuokin olisi ollut rehellisempää kirjoittaa muotoon:

Siksi vähän KADEHDIN joitain tuttuja jotka SAAVAT isovanhemmat heti apuun jos mies on viikonlopun työmatkalla.

Ulkomailla kun sitä apua ei mistään odotakaan, kun ei ole sukulaisia lähellä eikä tuttujakaan ole ainakaan alkuun. Siinä elää sellaisella asenteella, että nyt on pärjättävä, eikä edes toivo mistään apua.

Mutta se tunne ei ole lainkaan sama, kun olet kotimaassa, ympärillä on sukulaisia ja tuttuja naapureita. Toisten sisarusten lapsia hoidetaan, ja sitä kovasti toivoo, että itsekin saisi samaa apua kuin muut samanarvoiset sisarukset. Oikean asenteen pitäminen on kyllä todella haastavaa, kun kerta toisensa jälkeen saa pettyä, kun apuja ei tulekaan.

Tietenkin yritän estää katkeroitumista, mutta ihan oikeasti en aina tiedä miten se on mahdollista.

Meillä tosiaan on paljon läheisiä ihmisiä jotka tarjoavat käytännön apua esimerkiksi lasten hoidossa, pikkuremonteissa jne. Asuimme välillä 2 vuotta ulkomailla lasten kanssa, ja ihan hyvin pärjäsimme sielläkin vaikkei apuja ollutkaan saatavilla. Fiksu ihminen toimii tilanteen mukaan. Ei raada itseään hengiltä, jos lähellä olisi joku ystävällinen sielu joka auttaisi mielellään. Eikä katkeroidu, jos tätä apua ei yhtäkkiä olekaan saatavilla. Sitten toimitaan sen tilanteen ehdoilla.

että siitä syntyy kateutta, kun itse joutuu kulkemaan vaivalloisemman polun kuin ympärillä olevat ihmiset.

että synnyttää suurta katkeruutta, jos appivanhemmat hoitavat päivittäin miehen siskon ainutta lasta, vaikka miehen sisko on kotona vain yhden lapsen kanssa.



Ja meillä on monta lasta, ja kun mies kysyy, eivätkö appivanhemmat voisi vahtia niitä sen verran, että saisin ikkunat pestyä, niin vastaus on se, että eikö niitä ikkunoita voi pestä päiväunien aikaan.

Olen ollut monia iltoja ja viikonloppuja yksin lasten kanssa miehen työmenojen takia. Siksi vähän ihmettelen joitain tuttuja jotka joutuvat kutsumaan isovanhempia heti apuun jos mies on viikonlopun työmatkalla.

Tuokin olisi ollut rehellisempää kirjoittaa muotoon: Siksi vähän KADEHDIN joitain tuttuja jotka SAAVAT isovanhemmat heti apuun jos mies on viikonlopun työmatkalla.

Mutta toisaalta myös NAURATTAA koska kyse ei tosiaankaan ollut mistään pienistä lapsista, oisko ollut 10- ja 7-vuotiasta kyse?? Sen ymmärtäisin jos apua halutaan 2- ja 4-vuotiaiden kanssa mutta aika avutonta tuollainen homma. Eivätkä edes mitenkään vilkkaita tai muuten raskaita hoidettavia lapsia ole.

Eikö auttaisi, vaikka pyytäisit itse kauniisti?

Minun on tosiaan vaikea samaistua tilanteeseen, jossa toinen ei auta vaikka vilpittömällä mielellä pyytäisi.

Itse teen niin, että soitan esimerkiksi kummille tai mummille, ja sanon: "Hei, onko teillä suunnitelmia X päivälle? Kun meillä on tällainen tilanne että tarvitsisin vähän lastenhoitoapua, koska..." Ja yleensä vastaus on joko "Sopii, tervetuloa!" tai "Sinä päivänä ei sovi mutta mites olisi tiistaina?" Sitten yritän tietysti sen mukaan järjestää hommat.

Ja joka kerta kiitän vuolaasti, sanon että oli tosi paljon apua kun katsoitte lapsia, ja yritän viedä jonkun pienen tuliaisenkin.

Koskaan ei ole käynyt niin että avusta olisi selkeästi kieltäydytty, korkeintaan vaihdettu päivää. En voi oikein ymmärtää sellaisia isovanhempia, elleivät nyt ole tosi sairaita tms.

että synnyttää suurta katkeruutta, jos appivanhemmat hoitavat päivittäin miehen siskon ainutta lasta, vaikka miehen sisko on kotona vain yhden lapsen kanssa. Ja meillä on monta lasta, ja kun mies kysyy, eivätkö appivanhemmat voisi vahtia niitä sen verran, että saisin ikkunat pestyä, niin vastaus on se, että eikö niitä ikkunoita voi pestä päiväunien aikaan.

että synnyttää suurta katkeruutta, jos appivanhemmat hoitavat päivittäin miehen siskon ainutta lasta, vaikka miehen sisko on kotona vain yhden lapsen kanssa. Ja meillä on monta lasta, ja kun mies kysyy, eivätkö appivanhemmat voisi vahtia niitä sen verran, että saisin ikkunat pestyä, niin vastaus on se, että eikö niitä ikkunoita voi pestä päiväunien aikaan.

Anoppi hoitaa viikoittain miehen siskon vauvaa että sisko pääsisi tuulettumaan. Meidän kolmea lasta ei tule hoitamaan vaikka tarvetta olisi joka viikko. Itse joudun hoitamaan töitäni yömyöhään että ehtisin. Muutimme talvella taloomme ja oletin että saisimme hoitoapua että saisimme talon maalattua. Mitä vielä, lapset jaloissa olemme sitten taloa maalanneet. Sama juttu kun piti nurmikkoa tehdä viime viikolla, ei mitään apuja kenestäkään. Äitini tekee juhannussiivousta, ei muka ehdi tulla.

Anoppi jopa kävi 5 minuutin pikavisiitillä eilen. Päivitteli miten paljon tekemistä meillä on, ja samaan hätään totesi että on kohta menossa hoitamaan miehen siskon vauvaa. Mies oli aikonut kysyä hoitoapua mutta ei viitsinytkään sitten kun anoppi on niin täystyöllistetty.

Katkera olen joo. Välillä kaiken unohtaa mutta kun näkee tällaisia ketjuja niin katkeruus palaa mieleen. Eritoten kun sitä apua tarvitsisi yli kaiken ja ympärillä muutaman kilometrin säteellä on eläkeläisiä "joilla ei ole aikaa".

Eikö auttaisi, vaikka pyytäisit itse kauniisti? Minun on tosiaan vaikea samaistua tilanteeseen, jossa toinen ei auta vaikka vilpittömällä mielellä pyytäisi. Koskaan ei ole käynyt niin että avusta olisi selkeästi kieltäydytty, korkeintaan vaihdettu päivää. En voi oikein ymmärtää sellaisia isovanhempia, elleivät nyt ole tosi sairaita tms.

-- mutta hän kiertelee ja kaartelee ja sanoo "katotaan nyt". Silloin mua alkaa suututtaa ja sanon että annetaan sitten olla tms. Olen lopettanut kyselyn eikä äitinikään ikinä enää tarjoudu. Korkeintaa voi valittaa kun en soittele tai miksi emme tule käymään niin usein...

Meidän kolmea lasta ei tule hoitamaan vaikka tarvetta olisi joka viikko.

Anoppi jopa kävi 5 minuutin pikavisiitillä eilen. Päivitteli miten paljon tekemistä meillä on, ja samaan hätään totesi että on kohta menossa hoitamaan miehen siskon vauvaa. Mies oli aikonut kysyä hoitoapua mutta ei viitsinytkään sitten kun anoppi on niin täystyöllistetty.

Tuossa tilanteessa olisin itse reagoinut jo aikaa sitten. Soittanut hyvissä ajoin ja pyytänyt ihan avoimin mielin apua. Jos vastaus on että menen hoitamaan vauvaa, pitäisi kysyä: "no milloin sinulle sopisi?" Anoppi ei voi olla niin puolueellinen että vastaisi: "ei milloinkaan".

Jos avun tarjoaminen on noin kiven alla, opetelkaa itse ovelammiksi. Varaatte hoitoavun hyvissä ajoin ja käyttäydytte niin ettei toinen kerta kaikkiaan kehtaa kieltäytyä.

hän kiertelee ja kaartelee ja sanoo "katotaan nyt". Silloin mua alkaa suututtaa ja sanon että annetaan sitten olla tms. Olen lopettanut kyselyn eikä äitinikään ikinä enää tarjoudu.

Vaihda taktiikkaa! Kun äitisi sanoo "katotaan nyt" ilmoita, että olisi hyvä saada päivä sovittua että voit järjestää menosi. Ja sitten alat ehdotella: kävisikö perjantai - ai eikö? - no torstaikin sopisi minulle. Pitää äidillä olla aika hyvä pokka jos pystyy kiemurtelemaan tilanteesta ulos.

Ei pidä olla liian ylpeä. Ajattele niin päin, että sinulla on oikeus saada tukea. Jos toinen on niin pönttö ettei tarjoa, niin sinä pyydät sitten ihan suoraan. Ei se ole häpeä. Oma äitisi sentään!

että kun on niin kamalan paljon lastenlasten hoitamista, ettei tahdo millään jaksaa. Miten ihmeessä siinä enää kehtaa olla ovelampi ja varata hoitoaikoja etukäteen. Meillä nimittäin käy silloin niin, että jos joku muu työntää omia lapsiaan äidille samaan aikaan, niin äiti sitten lupaa hoitaa nekin, vaikka olen varannut meidän lapsille sen päivän. No, eihän siinä mitään, voihan samaan aikaan olla paljonkin lapsia, mutta kun vanhemmat ei oo enää ihan nuoria, eivätkä oikeasti jaksa sellaista hulabaloo-päivää. Ja mun lapset on vielä pieniä, jotka vaativa vielä oikeaa huolenpitoa ja vaipanvaihtoa. Ja kun paikalla on paljon lapsia, niin mun lapset on sitten siellä puoliheitteillä, vaipat vaihtamatta, päiväunille laittamatta, jne.



Tilanne on kiusallinen.

Pitää vaatimalla vaatia apua omalta äidiltä. Eikö äitiä pitäisi hävettää, ettei älyä tarjota apua.

hän kiertelee ja kaartelee ja sanoo "katotaan nyt". Silloin mua alkaa suututtaa ja sanon että annetaan sitten olla tms. Olen lopettanut kyselyn eikä äitinikään ikinä enää tarjoudu.

Vaihda taktiikkaa! Kun äitisi sanoo "katotaan nyt" ilmoita, että olisi hyvä saada päivä sovittua että voit järjestää menosi. Ja sitten alat ehdotella: kävisikö perjantai - ai eikö? - no torstaikin sopisi minulle. Pitää äidillä olla aika hyvä pokka jos pystyy kiemurtelemaan tilanteesta ulos. Ei pidä olla liian ylpeä. Ajattele niin päin, että sinulla on oikeus saada tukea. Jos toinen on niin pönttö ettei tarjoa, niin sinä pyydät sitten ihan suoraan. Ei se ole häpeä. Oma äitisi sentään!

Ja aikaisemmin teinkin niin että soitin ja kysyin suoraan sopiiko keskiviikko ja ehkä sopi ehkä ei. Mutta ajan myötä on alkanut ärsyttää tuo äitini vastentahtoisuus, se ärsyttää niin paljon ettei HUVITA ENÄÄ KYSYÄ! Voitko sä ymmärtää sen? Kun äiti ei edes sano kun noudan lapsia että heillä on ollut kivaa tms. Voi valittaa kuinka raskasta on ollut plaa plaa ja kuinka se ja se on tehnyt sitä. Ihan kuin olisivat joku riippa! Veisitkö itse lapsesi sellaiseen paikkaan?? En minä ainakaan niin välitä ja enää en vie jos ei ole todellinen pakko:((.

Anoppi taasen on myös tuollainen ylityöllistetty. Miehen muiden sisarusten lapset ovat siellä viikoittain, emmekä sitten oikein kehtaa kysellä. Tai sitten ovat siellä samaan aikaan ja jäävät vähän heitteille.

Sillehän ei voi mitään jos on vanha eikä jaksa. Sen voi hyväksyä.

Sitä taas ei, että ottaa lapset hoitoon muttei sitten hoidakaan kunnolla vaan ottaa muitakin paikalle vaikkei jaksaisikaan. Itse voisin sanoa omalle äidilleni ihan suoraan: sovitaanko että jos X ja Y tulevat teille perjantaina, sanot silloin muille ettei sovi, kun ovat niin työläitä hoidettavia vielä.

No, eihän siinä mitään, voihan samaan aikaan olla paljonkin lapsia, mutta kun vanhemmat ei oo enää ihan nuoria, eivätkä oikeasti jaksa sellaista hulabaloo-päivää. Ja mun lapset on vielä pieniä, jotka vaativa vielä oikeaa huolenpitoa ja vaipanvaihtoa. Ja kun paikalla on paljon lapsia, niin mun lapset on sitten siellä puoliheitteillä, vaipat vaihtamatta, päiväunille laittamatta, jne. Tilanne on kiusallinen.

Miten jaksat elää sen kanssa, että joka apua saat pyytämällä pyytää? Ja miten omatuntosi kestää sen, että äiti "pakotetaan" auttamaan? Musta kun se tuntuu ihan äidin hyväksikäytöltä, kun äitiä joudun vaatimaan auttamaan. Siksi en pysty sitä kovin usein tekemään, kun en vain osaa hyväksyä toisen hyväksikäyttöä.

Miten jaksat elää sen kanssa, että joka apua saat pyytämällä pyytää? Ja miten omatuntosi kestää sen, että äiti "pakotetaan" auttamaan? Musta kun se tuntuu ihan äidin hyväksikäytöltä, kun äitiä joudun vaatimaan auttamaan. Siksi en pysty sitä kovin usein tekemään, kun en vain osaa hyväksyä toisen hyväksikäyttöä.

Siksi en enää pyydäkään apua äidiltä. Mieluummin sitten hoidan lapseni itse 24/7. Kun ei toinen tajua mitään itse, niin en aio pakottaa. Ja jos ei huvita olla lastenlasten kanssa niin sitten ei:(. Surullistahan tuollainen on, mutta minkä MINÄ sille voin? Ainut mitä voin tehdä on olla itse erilainen, sitten kun itse toivottavasti saan lapsenlapsia!

Nytkin lapsilla kohta kesäloma, ei puhettakaan että menisivät mummille. Äidilläni aina "kiire" kaikkien muiden juttujen kanssa, nyt juhannussiivoukset, sitten puutarhahommat, loppukesästä marjan keruut.

Tuntuu pahalta lukea, etteivät joidenkin vanhemmat välitä lapsenlapsistaan - eivätkä ilmeisesti edes omista lapsistaan.



Tosi ankeaa. Onkohan muuallakin maailmassa tällaista? Vai onko se vain tuo meidän sodanjälkeinen pula-ajan sukupolvi?



Vai ovatko nuo kylmät isovanhemmat vain jotain poikkeusyksilöitä? Omassa lähipiirissäni lastenlasten hoidosta ja suosiosta pikemminkin kilpaillaan, ja samaa olen huomannut ystäväperheissäni. Joissakin tuttavaperheissämme isovanhemmat jopa valittavat, että äidit omivat lapsensa niin ettei mummoille riitä hoidettavaa...

Sillehän ei voi mitään jos on vanha eikä jaksa. Sen voi hyväksyä.

Siskon lapsia kun kuitenkin hoitavat vuosittain 2 - 3 kk, eli hoitavat lapsia monta kertaa vuodessa viikkokausia. Meidän lapsia jaksavat yksittäisiä päiviä silloin tällöin. Eikä ole lapsista kiinni, vaan ovat vain puolueellisia.

Ja sitten ne vielä valittavat kuinka vaikeaa kaikki on vaikka apuvoimia on käytössä runsain määrin. = ))

Asumme ulkomailla ja joskus olemme joutuneet lennättämään äitini päivän varoitusajalla apuun, kun on ollut tosi paha paikka. Esim. minulla kerran pakolliset tentit ja pojalla vesirokko. Eipä löytynyt hoitajia siihen tilanteeseen. Äiti tuli mielellään, mutta maksettiin siitä ilosta 500 euroa. : /



Nyt, kun kotona on taas pikkuvauva ja mies on reissutyössä ma-to, olen palkannut kotiin nuoren opiskelijatytön auttamaan siivouksessa kolme kertaa viikossa. Hän myös vie tyttäreni kerhoon ja pojan kouluun. Kallista, mutta väliaikaista tämä nyt vain on. Saan itse nukkua tunnin unet aamupäivällä vauvan kanssa ja jaksan taas touhuta lasten kanssa loppuajan.



Minusta jokaisen tulisi kuunnella itseään ja miettiä omaa jaksamistaan. Mikäli apua on saatavilla, vaikka maksullista, ei ole mitään järkeä vetää itseään piippuun ja masennuksen partaalle. Jos taas pärjää hyvin ilman apua, hienoa.