Mitä ajattelette ihmisestä (äidistä), joka

terapiassa. Hyvähän se on käydä, jos on tarve.

hyvä kun on aktiivisesti hakenut apua. Mua pelottaa ne kaikki masentuneet kotiäidit jotka kärsivät synnytyksen jälkeisestä masennuksesta tms. mutta eivät leimautumisen pelossa tai muusta syystä hae apua...

Ja rohkea. Nostan hattua!



Äitini kävi joskus erottuaan isästäni. Ja vastoin: isä kävi tahollaan.



Hyvä kun käy juttelemassa.

joka uskaltaa kohdata ongelmansa ja yrittää tehdä niille jotain. Kunnioitan ja arvostan sitä sitoutumista, jonka on tehnyt käydessään säännöllisesti juttelemassa. Uskon, että on parempi äiti, kun pääsee työstämään omia asioitaan. Lisäksi toivoisin vilpittömästi, että saa apua ja tukea ja pääsee elämässään eteenpäin.

..kun on saanut apua julkiselta puolelta, sinne on niin kova tunku. Olisin iloinen puolestasi.

Olisi tarpeen aika monelle.

itse käyn koska joskus mielenterveys tuntuu loppuvan.



on ollut apua paljonkin!Jaksaa heti paremmin!



Enää nykyään sitä ei tarvi hävetä, ei tarvi olla sekopää mennessään terapiaan..

on saanut apua. Moni tuntemani ihminen on tarvinnut mielenterveysapua jossain vaiheessa elämäänsä (aika moni kohtaa vaikeita elämäntilanteita tai jaksoja, ja monella taas voi enemmän fyysistä - neurologista - syistä johtuen puhjeta esim. masennus tai paniikkihäiriö tms.), mutta läheskään kaikki eivät ole saaneet tarvitessaan apua.



Hyvä ystäväni esim. ei saanut apua masennukseensa kunnalliselta puolelta, eikä yksityiseen ollut varaa. Nyt hän on kroonisesti masentunut ja sairaseläkkeellä kolmekymppisenä.



Pienten lasten vanhemmille onneksi apua on usein tarjolla paremmin. Itse olen käynyt puoli vuotta psykologin juttusilla lapseni vauvavuoden aikana (taustalla vaikea ero lapsen isästä ja sen aiheuttama masennus ja paniikkioireet), enkä pidä itseäni mitenkään erikoistapauksena äitien joukossa. Olen vain tyytyväinen, että sain apua, kun sitä tunnuin tarvitsevan. Tälläkin hetkellä tunnen äidin, joka käy terapiassa (taustalla miehen pettäminen ja uupumus erityislapsen kanssa)...



Mitä tuosta sitten pitäisi ajatella ap:n mielestä?

Mitä tuosta sitten pitäisi ajatella ap:n mielestä?

En oikein tiedä itsekään. Psykologilla käyminen on sellainen juttu, että en mielelläni puhu siitä kenellekään. Ainoastaan mies tietää, ja joku voi tietää jos on psykpolilla bongannut. Vähän pelkään leimaantumista, "hulluna" pitämistä tällaisella pienellä paikkakunnalla.

ap

mutta valitettavasti mielenterveysongelmat on mulla sen verran vieraita (ei lähipiirissä, itellä ollut pari masennusta mutta en hakenut apua) että katon (valitettavasti) vähän kieroon, ai toi on tommonen... vähän pehmee päästään.

Itselläni tuli kolmannen lapsen jälkeen väsymys johon heräsin vasta kun meinasin polttaa silloisen asuntomme. Tapauksen jälkeen hain apua, ensin neuvolasta josta ohjasivat eteenpäin.

Helpotti kun sain puhua asioista jotka siinä vaiheessa tuntuivat raskailta. Ja olen oppinut antamaan itselleni anteeksi pientä sekasotkua mikä tuolloin ei olisi ollut mahdollista. Myös ystävilleni olen kertonut asiasta koska kukapa pienten lasten äiti ei olisi joskus väsynyt??

Jos ystävistäni joku olisi katsonut kieroon enpä häntä olisi jäänyt suremaan. Ei kukaan meistä ole niin täydellinen.

ei kannata mainostaakaan, jos haluaa säästyä typerien juoruakkojen puheilta. Mutta yksi jos toinenkin tarvitsee näitä palveluja, myös minä olen tarvinnut.

mutta miten lapset voivat? Jaksaako äiti hoitaa lapsiaan????

katsottavampi kuin syöpä, diabetes, sepelvaltimotauti, reuma, halvaus...

Kaikki ovat sairauksia. Masennuskin voi johtua aivojen aineenvaihdunnan ongelmista, mille ei voi mitään! Lapsuudesta, vastoinkäymisistä...

Sinä olet sen verran kapeakatseinen tyyppi, että kukaan ei kehtaa sulle sanoa asioistaan, kun tietävät asenteesi!

mutta valitettavasti mielenterveysongelmat on mulla sen verran vieraita (ei lähipiirissä, itellä ollut pari masennusta mutta en hakenut apua) että katon (valitettavasti) vähän kieroon, ai toi on tommonen... vähän pehmee päästään.

vaan sehän on ollut iät ja ajat niin että mielenterveysongelmista ei voida puhua niin avoimesti. Varmaan kaikille osapuolille hyväksi että minä en ole terveydenhuoltoalalla töissä...



Yhellä yhtä, toisella toista... Ei tässä elämässä kukaan helpolla pääse. Mun lapsuudenkodissa on taas lastensuojelu tuttu instanssi...

ajattelen että on ihme ruikuttaja. Jotkut ovat vaan sellaisia minä ja minun asiani ja ongelmani -tyyppejä että haluavat valittaa ja puhua itsestään vaikkapa sitten julkisin varoin kun läheiset ei jaksa enää kuunnella. Ajattelen että henkilö on laiskuri joka ei jaksa arkea vaan heti on muka masentunut. Ajattelen että se on vähän pipipää eikä sitä voi ottaa aikuismaisen vakavasti.



Tätä et halunnut kuulla mutta jos rehellisesti sanon niin näin ajattelen salaa mutta en tietenkään sano sitä ääneen. Niin ajattelevat myös muut paitsi tähän ketjuun nyt kerääntyi joukko hymistelijöitä, joista osa tietysti on itsekin mt-asiakkaita.

Läheisten ei tarvitse kuunnellakaan loputtomiin! Sitä varten on nämä auttavat tahot.

Mulla on niin kamala elämä takana, että moni ammattilainen on sanonut, että ihme kun olet noinkin hyvässä kunnossa!

Vastoinkäymisten ja murheiden summa kun ei ole vakio kaikille ihmisille! Jotkut kun joutuvat kovemman koulun eteen. Ja toiset eivät ole vahvoja.

ajattelen että on ihme ruikuttaja. Jotkut ovat vaan sellaisia minä ja minun asiani ja ongelmani -tyyppejä että haluavat valittaa ja puhua itsestään vaikkapa sitten julkisin varoin kun läheiset ei jaksa enää kuunnella. Ajattelen että henkilö on laiskuri joka ei jaksa arkea vaan heti on muka masentunut. Ajattelen että se on vähän pipipää eikä sitä voi ottaa aikuismaisen vakavasti. Tätä et halunnut kuulla mutta jos rehellisesti sanon niin näin ajattelen salaa mutta en tietenkään sano sitä ääneen. Niin ajattelevat myös muut paitsi tähän ketjuun nyt kerääntyi joukko hymistelijöitä, joista osa tietysti on itsekin mt-asiakkaita.

ajattelen että on ihme ruikuttaja. Jotkut ovat vaan sellaisia minä ja minun asiani ja ongelmani -tyyppejä että haluavat valittaa ja puhua itsestään vaikkapa sitten julkisin varoin kun läheiset ei jaksa enää kuunnella. Ajattelen että henkilö on laiskuri joka ei jaksa arkea vaan heti on muka masentunut. Ajattelen että se on vähän pipipää eikä sitä voi ottaa aikuismaisen vakavasti.

Tätä et halunnut kuulla mutta jos rehellisesti sanon niin näin ajattelen salaa mutta en tietenkään sano sitä ääneen. Niin ajattelevat myös muut paitsi tähän ketjuun nyt kerääntyi joukko hymistelijöitä, joista osa tietysti on itsekin mt-asiakkaita.

Tässä taas esimerkkitapaus ihmisestä joka ei ymmärrä mitään mielenterveysasioista, ja jolla ei myöskään itsellä ole suurempia vaikeuksia elämässä ollut. Masennuksella ei ole mitään tekemistä laiskuuden kanssa. Ihmettelen syvästi tätä yhä havaittavaa mielenterveysongelmaisiin kohdistuvaa halveksuntaa; mitään muuta potilasryhmää tuskin kohdellaan näin. Ihan tavallisia ihmisiä mt-potilaatkin ovat ja heillä on oikeus hakea apua ja saada sitä samoin kuin syöpäpotilailla on oikeus.

ei jaksa edes kiinnostaa, vaikka joku pitäisi minua laiskana tai hulluna. Oletan, että tuommoinen ihminen ei oikein tiedä elämästä mitään.

ja että onneksi saa siihen apua.