Miksi mies tekee näin?? Mikä mussa on vikana?
Ei oo esitellyt kavereilleen vaikka ollaan oltu viis vuotta yhdessä. Vanhemmilleen esitteli vasta kahden vuoden seurustelun jälkeen. Oltiin sovittu, että tänään mennään yhdessä ulos. Sitten miehen kaveri soitti ja pyysi kaupungille ja mies lähti -ilman mua. Ei siis halunnut, että mä lähden mukaan, vaikka mua ei olisi haitannut mennä miehen kavereiden kanssa yhdessä. Viikon päästä on menossa serkkunsa rippijuhliin, johon mutkin on kutsuttu (tai mies sai kutsun avec), mutta on ilmottanut sinne, että mä en pääse! Vaikka mulla ei oo sillon mitään ja olisin mielelläni lähtenyt.
Kommentit (29)
haluaa salata? Mun mies toimi alussa aovan oudosti. Koitti piilottaa mut kavereiltaan, eikä kertonut lapsuuden perheestään mitään. Se oli/on ex-vl eli kasvanut vanhoillislestadioilaisessa perheessä. Kertoi kyllä asiasta, kun oltiin seurusteltu noin 4kk. Vanhemmilleen esitteli kahden vuoden seurustelun jälkeen. Onnellisesti ollaan nyt kuitenkin naimisissa (suhde kestänyt jo 11 vuotta ja naimisissa 7 vuotta). Kaksi lasta. Alku oli kyllä vaan outo.
Meilläkin oli siis noin ekat 4 vuotta, että miehellä oli esim. kaverinsa häät tms. ja ei millään halunnut minua mukaan. Pelkäsi varmaan sitä, kun meillä oli niin erilaiset taustat.
Saatan olla hivenen ujo aluksi, mutta toisaalta olen myös iloinen ja puhelias.
En tiedä tuosta menneisyydestä tai siitä olisiko siellä jotain outoa. Miehen perhe on mun mielestä vähän omituinen, mutta niinhän varmaan kaikki? Mun ymmärtääkseni muutama miehen kaverikin on jossain välissä sanonut, että haluaisi tavata mut. Silti musta tuntuu, että mies ihan tarkoituksella järjestää asiat niin, että en koskaan tapaa miehen kavereita.
Kyllä musta on alkanut tuntua siltä, että mussa on jotain vikaa. Mutta mitä se voi olla?
ap
Mä myös epäilen, että miehelläsi on jotain salattavaa. minun kohdallani se oli avioliitto toisen naisen kanssa:(
Asutaan kuitenkin yhdessä. Ja miehen kaverit on tietoisia mun olemassa olosta. Mitenkään muuten mies ei mua piilottele eli ihan liikutaan julkisesti yhdessä, ollaan facebookissa pari jne.
ap
Mä myös epäilen, että miehelläsi on jotain salattavaa. minun kohdallani se oli avioliitto toisen naisen kanssa:(
Asutaan kuitenkin yhdessä. Ja miehen kaverit on tietoisia mun olemassa olosta. Mitenkään muuten mies ei mua piilottele eli ihan liikutaan julkisesti yhdessä, ollaan facebookissa pari jne. ap
Haluaa pitää asiat erillisinä omissa lokeroissaan. Siinä vaiheessa, kun olette naimisissa ja lapsia tulee, alkaa käydä hankalaksi. Mitä jos ehdotat, että järjetätte tuparit?
Jospa miehelläsi on tavallista isompi tarve itsenäisyyteen? Haluaa pitää asiat erillisinä omissa lokeroissaan. Siinä vaiheessa, kun olette naimisissa ja lapsia tulee, alkaa käydä hankalaksi. Mitä jos ehdotat, että järjetätte tuparit?
Mökkibileitä, illanistujaisia, miehen kavereiden pyytämistä kylään.. Ei tyrmää mitään koskaan suoraan, mutta ei ne ideat siitä mihinkään myöskään etene. Ja nyt olisin lähtenyt todella mielelläni mukaan, kun mies näki kaksi kaveriaan. :( Mutta ei, mies jätti mut yksin kotiin ja lähti kavereidensa kanssa. Tai olisi siis voinut myös jäädä kotiin mun kaa, mutta mä en halunnut että sanoo niille kavereilleen, että mä en päästänyt. Kun mä ehdotin, että mä tuun mukaan, niin mies sanoi, että jää sitten kotiin.
ap
Jospa miehelläsi on tavallista isompi tarve itsenäisyyteen? Haluaa pitää asiat erillisinä omissa lokeroissaan. Siinä vaiheessa, kun olette naimisissa ja lapsia tulee, alkaa käydä hankalaksi. Mitä jos ehdotat, että järjetätte tuparit?
Mökkibileitä, illanistujaisia, miehen kavereiden pyytämistä kylään.. Ei tyrmää mitään koskaan suoraan, mutta ei ne ideat siitä mihinkään myöskään etene. Ja nyt olisin lähtenyt todella mielelläni mukaan, kun mies näki kaksi kaveriaan. :( Mutta ei, mies jätti mut yksin kotiin ja lähti kavereidensa kanssa. Tai olisi siis voinut myös jäädä kotiin mun kaa, mutta mä en halunnut että sanoo niille kavereilleen, että mä en päästänyt. Kun mä ehdotin, että mä tuun mukaan, niin mies sanoi, että jää sitten kotiin. ap
Oon myös sitä mieltä, etten itse sietäisi moista. Painostaisin tarpeeksi kauan kunnes tilanne muuttuisi ja kertoisi mikä on pielessä. (koska jokuhan on pielessä) Jos tilanne ei muuttuisi, taitaisi tulla ero.
]Musta sun miehen käytös kuulostaa aika oudolta. Oon myös sitä mieltä, etten itse sietäisi moista. Painostaisin tarpeeksi kauan kunnes tilanne muuttuisi ja kertoisi mikä on pielessä. (koska jokuhan on pielessä) Jos tilanne ei muuttuisi, taitaisi tulla ero.
Eroahan mäkin oon alkanut miettiä, kun tunnen että mussa on jotain vikana, ettei kehtaa esitellä mua kavereilleen tai jotain. :( Kun en mä oo saanut mitään selitystä tälle. Tai sitten selitykset on niin monimutkaisia, että niistä heti tajuu, että ne on tekosyitä. :(
Miten mä voisin tehdä miehelle selväksi, että mun mitta alkaa olla tässä asiassa täysi ja jos ei muutosta/selitystä ala tulla, niin mä en jaksa ehkä enää? Kun jos alan selittää näin, mies kuittaa sen kiukutteluna siitä, että hän lähti kavereidensa kanssa iltaa viettämään (käy siis itsekin tosi harvoin kavereidensa kanssa missään) ja ei olisi pitänyt lähteä, kun heti saa kuulla valitusta. :(
ap
Mun exä ei ole nykyistään esitellyt oikein kenellekään, pyörivät vain tytön kavereiden kanssa, eikä ollenkaan enää mun exän vanhojen kavereiden kanssa. Kukaan meistä ei edes tiennyt, että heille on tulossa perheenlisäystä, ennenkuin tuli viesti kun olivat pikku tyttösen saaneet. Minuun on yrittänyt aika paljon pitää yhteyttä ja tuskin on tämä uusi tyttö asiasta tiennyt... Surullista.
Varsinkin jos valehdellaan, että sulla jotain menoa, etkä pääse mukaan johonkin juhliin, mihin kutsuttu, niin aika pahalta näyttäää... Seinää vasten ja selitystä vaatimaan!
et se ei kehtaa sua esitellä kavereilleen tai sitten sen kaverit on ihan daijuja ja se pelkää et sä et tykkää niistä.
Tässä on nyt kaksi vaihtoehtoa. Kumpi niistä sopii teihin?
Jos ainoastaan tuo, niin voihan olla, että häpeää kavereitaan. Ja sen takia ei halua sinua mukaan. Mutta joka tapauksessa, ei ihan normaalia kuitenkaan. Jotain siinä taustalla varmasti on, tai sitten on juuri niin kuin aiemmin vastattiin, lokeroi kaverit ja sinut erikseen.
Jälleen nousee yksi ihmetyksenaihe yli muiden: Miten ole antanut tilanteen jatkua tuollaisena viisi vuotta?!
Jos mun mies alkaisi valehtelemaan vastaavasti niin en todellakaan vain istuisi hiljaa kotona ihmettelemässä miksi niin tekee! Miksi et vaadi kunnollista selitystä? Miksi tyydyt rooliisi?
Miehesikö mielestä on sitten ihan ok tehdä sinulle oharit ja lähteä kavereiden kanssa ulos, vaikka teillä oli muita suunnitelmia? Nytkö sitten jäitte kotiin?
Tyrkkäisin kolmanneksi, että mies voi pelätä kavereiden pitävän liikaakin.
Eikä tässä vielä kaikki...
Yksi puolituttu kundi oli samanlainen vaimonsa kanssa ja katsellessani sivullisena sitä kavereiden kanssa oloa niin minulle tuli homoeroottinen lataus mieleen.
Eikä tartte kenenkään sitten vetää herneitä nenään näistä sanoista.:)
- eräs mies -
tunsimme, nykyinen mieheni ja minä, useamman vuoden, ennen kuin tutustutimme toisemme vanhemmillemme. Ja pikku hiljaa kavereille. Ja työympyröissä.
Suosittelen.
Meillä tilanne oli se, että kummallakin oli hyvin dominoivat vanhemmat, jotka olivat pyrkineet ohjaamaan jo aikuisten (!) lastensa elämää vähän liikaakin. Joten koimme paremmaksi, että elämme hissuksemme ja katsomme, miten suhteemme etenee.
Kumpikin olemme myös sellaisissa työkuvioissa,
jotka edellyttävät jonkin verran esillä oloa. Siinäkin mielessä oli parempi antaa suhteen kypsyä ennen sen esille tuomista.
Yksi kaveri toisensa jälkeen sitten tuli elämäämme mukaan, ja vanhemmatkin saivat kuulla ulkopuolisilta, että eivät taida lapset ei enää tallustaa yksin tässä maailmassa.
Mä aloin sitten vaatimaan selityksiä mieheltä, kun tuli yöllä kotiin (joo myönnetään, ei ollut kauheen fiksua). Eilisillasta mies sanoi, että ei ollut nähnyt kavereitaan pitkään aikaan ja siksi halusi mennä yksin. Nyt aamulla vielä kertoi, mitä sen kaverit on tehnyt/sanonut ja aika ronskiahan se meno on ollut. Mä olisin ollut porukan ainoa nainen ja mies oli sitä mieltä, että mä en olis kestänyt sellaista. (Mikä voi pitää paikkaansa.) Mies ei mun kanssa koskaan käyttäydy noin kun kertoi kavereidensa käyttäytyvän, mutta voihan se olla, että mies on ihan samanlainen kaveriporukassa eikä halua mun näkevän sitä? Tai tyhmiä kavereitaan? Kaverit olivat vielä olleet ihan ympäripäissään.
Noista rippijuhlista en oikein tiedä. Oli mennyt ilmoittamaan vaan itsensä yhden riidan päätteeksi ja sanoi, että ei kehtaa nyt mennä muuttamaan ilmoitustaan. En tosin ymmärrä mihin rippijuhliin pitää ilmottaa viikkoa ennen tarkasti se, ketä tulee. Mutta näin nyt vaan on ja uskon kyllä toisaalta sen, että mies ei kehtaa mennä myöntämään toimineensa hätiköidysti ja sanomaan, että mä tuun sittenkin.
Mä olen tämmöinen tavis (on joskus sanottu nätiksi tai söpöksi), mutta en kaunis. En ole läski vaan normaalivartaloinen. Voihan se olla, että en oo tarpeeksi edustuskelpoinen tai jotain..
ap
No mutta sinähän sen valinnan teet, mitä haluat tulevalta elämältäsi.
Itse olen lihava ja ruma ja vaikka mitä, mutta ei mieheni ole koskaan mua piilotellut, eikait siihen ole tarvetta jos rakastaa toista??
Nämä on taas niitä tapauksia että kun ruvetaan lapsen tekoon, niin sitten ihmetellään kun mies vaan menee eikä vastaa perheestä eikä kotitöistä. Ja sitten sanotaan ettei siitä voinut mitenkään tietää..
Mun mielestä toi miehen käytös on todella loukkaavaa. Pitäisihän hänen kysyä haluatko tulla ja ei kaikki tapaamiset ole varmastikkaan kauheeta rellestystä.
Viisi vuotta on todella pitkä aika... Luulen että mies on vain niin itsenäisyyttä haluava, ettei halua sinua minnekkään mukaan.
Sinunna laittaisin tuolle menolle stopin, ja jos ei lopu etsisin paremman onnen, on niitäkin miehiä jotka rakastavat naistaan niin etteivät välitä vaikka painaisivat 100 kg ja olisivat rumia kuinmitkä...
Ei mies taida nähdä noita kavereitaan muuten kuin baarissa tms. Eikä mieskään siis nää niitä kuin muutaman kerran vuodessa. Nyt kun aloin muistelemaan, niin mies on ollut (ennen kuin me tavattiin) kaks viikkoa kavereidensa kanssa ulkomailla ja on sanonut siitä, että se oli niin hirveää ettei enää koskaan suostu lähtemään. Ja toissa kesänä yks näistä kavereista kusi kännissä kesämökillä seinään (siis sisällä!) ja toinen pasko housuunsa. En mä mihinkään tollasiin tapahtumiin halua mukaan. Yleensä kun nää kaverit miehelle soittaa, mies ei itsekään halua lähteä vaan on mieluummin mun kanssa.
Oon mä miehen työkavereita tavannut ja muutaman harrastuskaverin. Oon siis ollut esim. työpaikan pikkujouluissa mukana ja näiden harrastuskavereiden kanssa iltaa viettämässä. Mutta en siis ketään tästä "kaveriporukasta", jonka kanssa mies oli ennen mun tapaamista viettänyt yleensä kaikki viikonloppunsa.
Piti vielä kommentoida sitä miehen esittämää näkemystä tässä ketjussa. En usko miehen olevan homo, mutta exän kanssa kävi niin, että kun esitteli mut kavereilleen (sellaisissa bileissä, oltiin juuri tavattu joten ei vielä esitellyt tyttöystävänä), niin lopputulos oli kaamea mustasukkaisuusdraama, kun ne sen parhaat kaverit alkoi iskeä mua.
ap
kavereillaan synkkaisi? Tai sitten nin kuin meillä minä olen kova puhumaan, ja mies jää aina vähän hiljaisemmaksi, minkä takia en tarkoituksella lähde aina mukaan mieheni kaveriporukoihin.