Myyjä kieltäytyi myymästä meille turvavyöistuinta, onko hänellä oikeutta siihen?
Kävimme eilen eräässä liikkeessä, tarkoituksemme oli ostaa turvavyöistuin esikoisellemme (1v10kk). Meillä on 4kk ikäinen vauva, joka kohta kasvaa kaukalostaan ulos ja tarvitsee esikoisen istuimen.
Löysimmekin mieleisemme mallin, mutta sitten alkoi ongelmat; myyjä kysyi, että minkä kokoiselle lapselle istuin tulee ja kun vastasimme,että tälle mukana olevalle pojallemme, niin hän sanoi, ettei onnistu. Alkoi paasata siitä, että alle 3-v ei saa käyttää kyseistä istuinta ja että esikoisenkin kuuluisi mastkustaa selkä menosuuntaan. Alkoi sitten kaupata vauvalle omaa turvaistuinta (joka oli "yllätys yllätys" melkeen 2x kalliimpi kuin se vyöistuin, jota olimme ostamassa.
Yritin sanoa, että esikoisemme on tosi iskokokoinen, jämäkkä poika ja että voi jo hyvin istua siinä vyöistuimessa (on muutenkin istunut ja pari kuukautta kasvot menosuuntaan, koska ei enää mahtunut toisin päin).
Mutta ei, myyjä ei antanut periksi ja lopulta oikeasti KIELTÄYTYI myymästä sitä vyöistuinta vedoten lapsen turvallisuuteen!
Menimme eri liikkeeseen, ja siellä poika koeistui yhden vyöistuimen. Pää ylsi alimmalla säädöllä hyvin pääntukeen (poika on jo 90cm pitkä) ja myyjä sanoi, että aivan hyvin voimme ottaa sen istuimen. Sattuipa vielä olemaan 19€ halvempi kuin ekassa liikkeessä, joten periaatteessa olen tyytväinen. Mutta, haluaisin tehdä jonnekin valituksen ekasta myyjästä. Onko minulla syytä vai onko OIKEASTI myyjällä oikeus valita mitä myy ja kenelle??
Kommentit (143)
sehän on käytännössä vain koroke, joka ohjaa turvavöitä toki parempaan asentoon.
ostamassa turvayöistuinta. Sehän laitetaan aina kasvot menosuuntaan joten tän täytyy olla provo.
Niin ja jokainen saa ostaa mitä huvittaa. Voit ostaa vaikka itsellesi reimatecin kesäpuvun jos haluat.
tuommosia myyjiä pitäis olla enemmänkin. Uskaltaa pistää lapsen turvalisuuden tätkeysjärjestyksessä ekaksi, vaikka sitten menettäisi asiakkaan sen takia. Kyllä vanhempien pitäisi kuunnella myyjää, joka varmaan tietää, mistä puhuu. Ja jos teillä vielä se lapsi oli mukana, ja myyjä näki että on liian pieni.
Opastamalla ja kertomalla. Te tahdoitte ehdoin tahdoin vaarantaa lapsenne hengen kuljettamalla häntä lakisääteisesti vääränlaisessa istuimessa. 1v10kk ikäsellä pää on suhteessa vartaloon hyvin suuri, ja niska ei yksinkertaisesti kestä jos tulee kolari.
Turha sitten käydä vääränlaisen istuimen myyneelle myyjälle avautumaan jos lapsenne kuolee tai vammautuu loppuiäkseen sen takia ettette suostuneet laittamaan asiaankuuluvaan turvaistuimeen rahaa. Rahat vai henki-kysymys saa tässä ihan uuden merkityksen.
1v10kk ei ole mitenkään poikkeuksellisen suuri jos on 90cm. Keskiverto 2v on 88-92cm.
Olkoon vaan jämäkkä lapsi, mutta kolaritilanteessa turvavyöistuimesta ei ole yhtään mitään hyötyä! Rahanko takia vaarannat lapsesi hengen? Ehkä olisi kannattanut jättää lapset tekemättä, jos ei ole varaa kunnolliseen turvaistuimeen.
muilla vaikeeta ymmärtää tekstistä,kummalle istuinta oltiin ostamassa? Ensin ap sanoo, että esikoiselle, mutta sitten meneekin ainakin mulla sekasin että kummalle sitä nyt ostettiin.
vuoden ikäistä, joka olisi niin iso, ettei mahtuisi olemaan selkä menosuuntaan, vaikka olisi miten jättiläinen ikäisekseen. Anteeksi, mutta oletkohan ymmärtänyt jotain väärin, tai oletteko kokeilleet istuinta, joka jotenkin ei ole sopiva teidän autoonne.
Kuten joku sanoi, eihän turvavyöistuin kovin paljon suojaa, lähinnä korottaa vain. Jonkinlaiset sivusuojat toki on, mutta ei riittävät tuon ikäiselle. Jämäkkäkin tuon ikäinen on tosi pieni mahdollisen kolarin voimien keskellä.
anteeksi, siis vajaan kahden vuoden ikäistä, kirjoitin että yhden. Mutta silti on liian pieni.
Eka myyjä yritti kaupata vauvalle omaa turvaistuinta, jotta esikoinen voisi istua omassa turvaistuimessaan.
Ja tarkoitti kai (ja oli muuten oikeassa!), että esikoisenkin pitäisi istua vielä selkä menosuuntaan eli että perhe tarvitsee kaksi turvaistuinta.
mutta provosoidutaan nyt. Eka myyjä teki oikein. Vääränlaisiset turvavarusteet saattavat saada lapsen jopa pahempaan vaaraan kuin ilman turvavälineitä olisi. Tuon ikäisen lapsen tulee istua selkä menosuuntaan tukevassa turvaistuimessa. Lapsen koolla ei ole merkitystä. Lihakset eivät ole vielä tarpeeksi vahvat kannattelemaan päätä ja kehoa törmäyksessä ilman tukea, mieluiten päätä ja kehoa sivusuunnassakin.
Vaikka lapsi olisi kuinka "iso ja jämäkkä", niin ikä on se, joka määrää vartalon mittasuhteet ja lihasten voiman suhteessa pään ja vartalon kokoon. Tuon IKÄISELLÄ eivät yksinkertaisesti niskalihakset pysty riittävästi tukemaan päätä, joka on isokokoinen suhteessa vartaloloon ja siitä syystä tuon ikäisen tulisi matkustaa selkä menosuuntaan. Jos väen väkisin haluatte laittaa lapsen kasvot menosuuntaan, niin laittakaa ainakin 5- tai 4-pistevöillä, jolloin vyö tulee molempien hartioiden päältä - valitettavasti vain nokkakolarissa voi silti käydä huonosti, kun lapsi on nenä menosuuntaan.
Näissä suosituksissa koolla tai jämäkkyydellä ei ole mitään tekemistä asian kanssa, kyse on vartalon suhteista, jotka määräytyvät yksinomaan ja ainoastaan iän mukaan. Selkä menosuuntaan matkustaminen on turvallisempaa kaikenikäisille, mutta mitä pienemmästä lapsesta on kysymys, sitä suurempi on pää suhteessa muuhun vartaloon ja sitä pienemmät niskalihakset suhteessa päähän.
Vaarannatte toiminnallanne lapsenne turvallisuuden. Valitettavasti tämä asia menee monen ihmisen päähän vasta sitten kun se oma tai tuttavan lapsi kuolee tai loukkaantuu kolarissa - tai monilla ei vielä silloinkaan, koska sitten vain ymmärretään ja selitellään, että "mitään ei olisi ollut tehtävissä" vaikka todellisuudessa olisikin ollut. Ja useimmillahan on niin hyvä tuuri, että näin ei käy koskaan ja sitten voi huoletta jatkaa piittaamattomuutta ja levittää ympäristöönkin tätä "ei meillekään mitään sattunut" -aatetta.
t. Lääkäri, joka hoitaa kolaripotilaita joka viikko eikä lakkaa hämmästelemästä ihmisten piittaamattomuutta.
Oli miten isokokoinen tahansa, niin lapsellasi pää suhteessa muuhun vartaloon on vielä kovin iso ja kasvot menosuuntaan matkustettaessa pelkästään äkkijarrutukset rasittavat pikku matkaajaa, puhumattakaan mitä kävisi onnettomuustilanteessa.
En ymmärrä kuka vanhempi pelaa tällaista venäläistä ruletti muutaman kympin tähden.
Ihailen myyjää, jolle tärkeintä ei ollut vain raha.
...kun aina ihmettelen, näitä juttuja normaalikokoisista lapsista, jotka eivät muka mahdu turvaistuimeen. Tämä ap ehkä oli vähän provoillut, mutta paljonhan tosielämässäkin näkee ja kuulee näitä: " Meidän 80-senttinen ei enää mahtunut istuimeensa" -juttuja. Meillä on siis oikeasti ISOKOKOINEN lapsi: 106 senttiä ja 19 kiloa. Täytti viime viikolla kolme ja istuu edelleen selkä menosuuntaan. Jalat vähän koukussa, mutta asento ei silti mitenkään hankala....
lukea, mutta MIELESTÄNI ON HIENOA, ETTÄ ON AMMATTITAISOISIA IHMISIÄ, JOTKA EETTISESTI OSAAVAT AJATELLA MITÄ ASIOITA ON AIHETTA MYYDÄ JA MITÄ EI, VAIKKA SE OLISIKIN KAUPAN TASKUSTA POIS!
Meillä on tasan 1v. ja miltei 3v. lapset ja aioimme itsekin hankkia tietämättömänä turvavyöistuimen vanhemmalle. No nyt on kaksi lasta juuri samanlaisissa kalliissa turvaistuimissa. Mutta ainakin on itsellä turvallinen mieli. Ja se lapsen koko ei vaikuta siihen kuinka vahva lapsen selkäranka ja niskat on. Enemmän minusta ikä on asiassa painava tekijä! Nyt puhutaan kuitenkin 1v 10kk lapsesta...
saattaapi kolahtaa omaan nilkkaan... Myyjä oli oikeassa ja jos poliisit teidät näkee tuon viritelmän kanssa, sakot rapsahtaa, sillä lapsen pituudella ei ole merkitystä vaan iällä ja painolla.
Muutenkaan en käsitä, mikä helevetin kiire vanhemmilla on ton jutun kanssa, eikö lapsen henki nyt oo kalliimpi kuin tuo istuin, kun mitäs te nyt säästitte, 19e?
En todellakaan leiki lasteni hengellä, he ovat meille tosi rakkaita. Mutta eiköhän maalaisjärjen käyttö ole tässäkin sallittua! Suositukset on suosituksia! Vai kuinka moni vastaajista on täysimettänyt 6kk? Sekinhän on vain SUOSITUS ja silti suurin osa lapsista saa muuta(kin) ruokaa ja elävät terveen ja onnellisen elämän. Mitä vain VOI sattua, mutta ei kaikkea voi niin ajatella tai ei vois tehdä yhtään mitään.
Ja kyllä, lapseni on ihan neuvolan käyrästölläkin isokokoinen. Painoa on nyt 14kg.
Vauva mahtuu NYT kaukaloon, mutta ei enää kauaa. On jo selvästi ahdas, eli varmaan 2kk päästä viimeistään täytyy vaihtaa istuimeen. Vauva painoi 4kk neuvolassa lähes 9kg eli on jytky tapaus ;)
ap
nämäkin mammat edustaa! Todella vauhkoa sakkia!!
Syystä on ap tuohtunut, myyjän pitää myydä sitä mitä asiakas haluaa ostaa. Itse tekisin ainakin valituksen.
Älä masennu ap, nämä täällä ovat ylireagoivia pipipäitä, jotka elävät elämänsä aina jonkun ohejkirjan mukaan ja pelottetelvat tapetista erottuvia heti lastensuojelulla. Tee sinä niin, mikä sinusta tuntuu parhaalta. Täältä ei kannata kysyä mitään.
Meillä on pienikokoiset lapset ja on n. pari vuotiaana käännetty istuimet kasvot menosuuntaan vaikka tiedän kyllä että toisinpäin olisi turvallisempaa. Mutta me matkustellaan paljon, eikä ole kivaa että lapsi joutuu olemaan jalat koukussa koko matkan, kokeilkaapa itse olla polvet suussa jokunen tunti, ei tunnu kivalta.
Mulle yks myyjä kieltäytyi myymästä suksiboxia kun sanoin sen tulevan anopille
Varmaan monen 2,5-3v kokoinen! Ei todellakaan mahdu enää mihinkään vauvapenkkeihin ja tuo vyöistuinhan on melkein puolet halvempi kuin turvaistuimet (jossa kuitenkin poika olisi kasvot menosuuntaan, koska on niin pitkä ettei mahdu toisin päin)
ap