Kuinka monta hampurilaista tai hampurilaisateriaa lapsesi on syönyt viimeisten kahden viikon aikana?
Kommentit (77)
..ja kerran pizzaa. Muuten olemme syöneet kuten tavallisestikin, eli terveellisesti kala- ja kasvisvoittoisesti kotitekoista sapuskaa.
En usko terveysfasismiin.
Tosiasia on kuitenkin, että jos lapset saisivat valita, eivät söisi mitään muuta kuin hampurilaisaterioita, siksi sitä on pakko hieman säännöstellä. En ole kuitenkaan myöskään sitä mieltä, että elämä on pelkkää kieltäymystä.
Ei sovellu meidän tenavien makunystyröille vielä thaimaalainen tai intialainen ruoka, mutta kärsivällisesti aion yrittää. Aika pastavoittoisesti syödään.
Ketä ne lapsiperheet mäkissä ja hesessä aina on? Eihän täällä kukaan käy hampparilla. Paitsi muutama aniharvoin.
0 ateriaa
lapsi 8kk.
Ja ihan oikeasti olen kuullut 5kk vanhalle annettavan hampurilaista ja nähnyt kun 7kk vanha syö jäätelö, keksejä, pullaa jne.
kahden viimeisen viikon aikana ei ole syöneet yhtään hampurilaista tai hampurilaisateriaa.
Eikä kyllä ole sellaista edes kyselleekkään
Ku koulu loppui niin halusivat tehdä ja syödä tortilloja.
Toissa viikonloppuna tehtiin itse hampurilaisia ruuaksi. 3v. söi yhden hampurilaisin. Lisäksi söi tänään lounaaksi sellaisen HK:n einespurilaisen.
3 ateriaa ja ikää 3v. kuopus ei yhtään
4v. lapsi on ollut viimesen 2vk aikana 4vrk isällään enkä tiedä mitä heillä on tapana syödä. Mun kanssa ei ole syönyt yhtään hampurilaista eikä edes niitä nugetteja jotka yleensä mäkkärissä haluaa kun siellä käydään.
pari kertaa on haukannut kavereiden juhlissa, ei tykkää.
poika on viisi ja tykkää enenpi kanafileistä joita saa vaan hesesstä, siksi ei oikein mäkkärissä käydä ja taitaa olla yli kaksi viikkoa kun kävi isänsä kanssa "hampurilaisella" viimeksi ovat syöneet kotipizzan pizzaa ja grilliltä lihapulla perunat, ei samana viikkona kuitenkaan
Tekee niitä kyllä kymmenittäin päivässä, mutta ei siksi varmaan halua niitä syödä. Ikää on 18 ja töissä hampurilaisketjussa.
iltamyöhällä haettu kokolihapihvin kera nautittu hamppari on taivaallisen hyvää..heset ja Mäkkärit aterioineen ei kiinnosta. teen kyllä itsekin hamppareita grillissä, ilman majoneesia, nam :) Joo, lapsia käytetään muutaman kerran vuodessa Hesellä, Mäkkärissä ei käydä, koska siellä ne hampparit ja salaatit ovat ihan surkeita. Mutta meillä ei ollakaan fanaattisia ruoan kanssa, kaikkea voi syödä kohtuudella.
taisin olla 12v ku sain ekan hampurilaisen jostain grilliltä. Oon antanu isomman 2v maistaa jos jossain on osunu niin, että on ollu tilaisuus. Mutta siis me ei käydä mäkkärissä eikä hesessä, ja grillilläkin lämmittävät mielellään lapsille ihan purkkiruuat, ku ite syödään muuta. Toki lapset saa maistella ranskiksia ym. lauantaina käytiin grillillä ja pojat söi muutamia ranskiksia, käydään ehkä 5-6krt/v
Edellisen joskus pari kk sitten. Ikää 5,5 v.
Ketä ne lapsiperheet mäkissä ja hesessä aina on?
Eihän täällä kukaan käy hampparilla.
Paitsi muutama aniharvoin.