Lue keskustelun säännöt.
Kuuluuko 15v ikään että äiti on se ärsyttävin ihminen?
19.02.2024 |
Olen ollut lapselleni tärkein ihminen, mutta nyt vuoden sisällä keikahtanut päälaelleen: hakee etäisyyttä minuun, kritisoi, ärsytän häntä, vähät välittää enää minusta. Esim lähtiessään reissuun ei enää halaa, eikä matkoilta viestittele. Isää ja isän luona oloa ihannoi ja valitsee ennemmin kuin kanssani olon. Tunnen riittämättömyyttä ja surua tästä, hän on muuttunut niin erilaiseksi minua kohtaan. Tuntuu vaikealta ollakaan yhdessä kun huomaan asenteensa, että minä olen ärsyttävä ja jos isä jotain ehdottaa niin heti menee edelle.
Kommentit (175)
Vierailija kirjoitti:
Älä muru vaadi muilta mitään mihin et itse kykenisi kuuna päivänä. Rehellisyys on sallittua. Lapsetkin ovat terveitä kun he leikkivät mutta sairaita kun eivät osaa lopettaa leikkimistä. Näin se kehittyy jo lapsuudesta kaikki nämä ongelmanne. Me toisenlaiset olemme taas leikkineet kanssanne jo lapsuudestamme lähtien joten harjoitus on tehnyt mestareita. Koita kestää sillä meille on kertynyt meriittejä jotka tukevat elämässämme selviytymistä teidän keskuudessanne. Oliko vieläkin muuta itkettävää?
Toisenlaiset eli trollijonnnet, jotka eivät osaa muuta kuin länkyttää paskaa?
Eiköhän tämä ilkivalta jo riitä. Diktatuuri on leiponut louskottavia pikkupirulaisia jotka tulevat kokemaan elämässä sen miltä tuntuu kun ei löydykään enää suvaitsevaisia ihmisiä ja se johtuu siitä että ette ole osanneet arvostaa kaikkea sitä mitä ihmiset ovat hyväksenne tehneet myöskin suojelumielessä. Onnea matkaasi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Älä muru vaadi muilta mitään mihin et itse kykenisi kuuna päivänä. Rehellisyys on sallittua. Lapsetkin ovat terveitä kun he leikkivät mutta sairaita kun eivät osaa lopettaa leikkimistä. Näin se kehittyy jo lapsuudesta kaikki nämä ongelmanne. Me toisenlaiset olemme taas leikkineet kanssanne jo lapsuudestamme lähtien joten harjoitus on tehnyt mestareita. Koita kestää sillä meille on kertynyt meriittejä jotka tukevat elämässämme selviytymistä teidän keskuudessanne. Oliko vieläkin muuta itkettävää?
Toisenlaiset eli trollijonnnet, jotka eivät osaa muuta kuin länkyttää paskaa?
Eiköhän tämä ilkivalta jo riitä. Diktatuuri on leiponut louskottavia pikkupirulaisia jotka tulevat kokemaan elämässä sen miltä tuntuu kun ei löydykään enää suvaitsevaisia ihmisiä ja se johtuu siitä että ette ole osanneet arvostaa kaikkea sitä mitä ihmiset ovat hyvä
Upea kuvaus sinusta henkilönä! Miten osasitkin tiivistää kaiken noin hienosti kolmeen lauseeseen!
No ei meillä noin ole. Olen edelleen tärkein nuorelle pojallemme. Kertoo ja keskustelee avoimesti. Mitä ei kerro minulle, kertoo isoveljelle tai kummitädille.
Halaa edelleen kaikkia läheisiä, myös mummua ja pappaa. Lukiolainen kyseessä. Rauhallinen, kiltti, mutta ei nössö.
Alkuperäiseen kysymykseen vastaus:
Kyllä - se on jokaisen murrosikäisen nuoren äidin päätehtävä: olla se universumin kurjin tyyppi.
Mutta vuodet vierii eteenpäin, ja aika kultaa muistot.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Aivan varmasti kuuluu. Itse en voinut sietää äitiä tuolloin. Kun omat lapseni syntyivät niin lähennyimme jonkun verran, mutta edelleen nyt keski-ikäisenä olen sitä mieltä, että äiti oli väärässä monissa asioissa ja hyvin itsekäs. Jotain traumoja jäi.
Tottakai kuuluu siinä tapauksessa, jos äiti on itsekäs ja väärässä. Normaalisti ei.
Ihan normaalistikin kuuluu. Huomaat sitten, kun saat itse lapsia ja ne kasvavat teineiksi. Teini-iässä on täysin normaalia kapinoida vanhempia vastaan, vaikka nämä olisivat maailman ihanimpia ja epäitsekkäimpiä ja kaikin puolin täydellisiä.
Meillä on 4 poikaa ja yksikään heistä ei minusta loitonnut. On aina ollut lämpimät ja läheiset välit. Olin paljon työni puolesta kotona ja nauttivat siitä, kun olin saatavilla. Varsinkin kouluun lähdöstä nauttivat, kun olin kotona. Meillä on aina ollut säännölliset ruokailuajat ja aina toinen vanhemmista syönyt ruoka-aikana lasten kans. Minulla ollut ilta- ja yövuoroja, joskus aamuja.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kuuluu. Ja mitä olen työkavereitani kuunnellut, niin sama juttu viisi-kuusikymppisillä.
Sille teineille se itsensä irti repiminen siitä kaikista rakkaimmasta on just se pointti. Lisää halauksia ja tsemppiä itsenäistymiseen ja yhteyden pitämistä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vain jos se äiti todella on ärsyttävä. Olen pahoillani.
Ei, vaan se nimenomaan kuuluu tuohon ikään.
Kun äiti on yleensä aina ollut se läheisempi vanhempi, ihan ydinperheessäkin, niin juuri äitiin se irtautuminen kohdistuukin. Yhtäkkiä isä onkin se kaikkein tärkein, vaikka ei olisi siihen kunnon kosketusta ollut koskaan.
Siskoni kertoi ystävänsä tyttärestä, kuinka tämä alkoi just tollasena 15-vuotiaana höpöttää isästään ja kuinka pitää päästä isää tapaamaan ja pitää saada olla isän kanssa.
Isä ei ollut kuulunut hänen elämäänsä koskaan, oli rapajuoppo ja kaukana eri paikkakunnalla, ei ikinä ottanut mitään yhteyttä lapseensa.
Mutta tytölle tuli yhtäkkiä kauhea hinku ylistää isää ja alkoi syyttää äitiä, että et ole antanut minun olla isän kanssa ja kuinka hänellä on oikeus saada tavata isää ja kaikkea sellaist. No äiti antoi matkarahat ja neuvoi mistä sen pultsarin mahdollisesti löytäisi.
Tuli sitten vähin äänin takaisin eikä puhunut äidille yhtään mitään, kunnes sitten vähitellen alkoi puhua ja sanoi, että ei olisi kannattanut mennä. Isä oli nakittanut rahatkin tytöltä.
Isän ylistäminen loppui kuulemma siihen, mutta tietysti se kiukuttelu äitiä kohtaan jatkui, kunnes ikää tuli muutama vuosi lisää. Tämä tyttö oli siskoni tyttären ystävä ja siksi tästä tuli joskus puhetta.
Kuuluu nuoruuden kuohuntavuosiin varsinkin tytöillä. Itse en koskaan kapinoinut äitiä vastaan, mutta paras tyttökaverini alkoi just tuon ikäisenä haukkua äitiään kaikesta, minusta se oli kummallista kun en minä hänen äidistä mitään vikaa huomannut. Se oli vaan se paska akka kuitenkin aina. Mutta meni se ohi siltäkin. Ja kun äitinsä sairastui vakavasti myöhemmin, hän hoiti tätä ihan esimerkillisesti, otti kotiinsakin loppuajaksi ja kuoleman jälkeen suri tosi pitkään.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Aivan varmasti kuuluu. Itse en voinut sietää äitiä tuolloin. Kun omat lapseni syntyivät niin lähennyimme jonkun verran, mutta edelleen nyt keski-ikäisenä olen sitä mieltä, että äiti oli väärässä monissa asioissa ja hyvin itsekäs. Jotain traumoja jäi.
Tottakai kuuluu siinä tapauksessa, jos äiti on itsekäs ja väärässä. Normaalisti ei.
Ihan normaalistikin kuuluu. Huomaat sitten, kun saat itse lapsia ja ne kasvavat teineiksi. Teini-iässä on täysin normaalia kapinoida vanhempia vastaan, vaikka nämä olisivat maailman ihanimpia ja epäitsekkäimpiä ja kaikin puolin täydellisiä.
Meillä on 4 poikaa ja yksikään heistä ei minusta loitonnut. On aina ollut lämpimät ja läheiset välit. Olin paljon työni puolesta kotona ja nauttivat siitä, kun olin saatavilla. Varsinkin kouluun lähdöstä nauttivat, kun olin kotona. Meillä on aina ollut säännölliset ruokailuajat ja aina toinen vanhemmista syönyt ruoka-aikana lasten kans. Minulla ollut ilta- ja yövuoroja, joskus aamuja.
Pojilla on vähän toinen juttu, harvemmin pojat alkaa äitiään kohtaan kapinoida. Heillä se voi ennemminkin kohdistua isään, mutta toisaalta pojat ei ole samanlaisia kuin tytöt tuossa iässä.
Murrosiässä pojat voi olla paljon helpompia, hehän kehittyvätkin myöhempään kuin tytöt.
Mutta toisaalta sitten poikaan on vaikeampi saada yhteyttä, jos tämä alkaa vetäytyä ja syrjäytyä ja tulee pelko, että voi joutua huonoon seuraan. Ja isät voi olla liian kovia poikiaan kohtaan, jos se poika ei olekaan ihan sellainen kuin olisi toivonut. Siinä voi tulla sitten se konflikti isän ja pojan välille ja äidillä on siinä vaikea paikka puun ja kuoren välissä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Eikös tuo ole normaalia teinin itsenäistymiskehitystä. Irtiottoa nimenomaan niistä lapsuuden vanhemmista?
Itsenäistyminen ei tarkoita sitä että käydään viattomien kimppuun edes sitten millään tavoin joten nuorten täytyisi arvostaa enemmän sekä kunnioittaa omia vanhempia. Itsenäistyä voi myös arvokkaasti.
Joo mutta sano se jollekin 14-15 -vuotiaalle. Sano se vaikka mulle takautuvasti, kun olin tuossa iässä!
Ei mua kiinnostanut arvokas itsenäistyminen. Mitä se edes olisi ollut? Minä halusin olla niin kuin kaikki muutkin. Minä halusin olla vaikka joka ilta kavereitten kanssa ulkona myöhään ja kulkea ties missä ja vähän huonoillakin teillä, kun se oli niin jännää! Kotona pidettiin kiinni väkisin eikä mihinkään olisi päästetty ja aina kuulusteltiin ja kyseltiin. Sehän tuntui ihan kahlitsemiselta.
Aika vähän kuitenkin tuli mitään riitoja, kun olen kuitenkin perusluonteeltani ollut aina hyvätapainen, mutta se vähäkin ärsytti. Siinä iässä ärsytti kaikki.
Etkö itse muista omasta nuoruudestasi mitään?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Maailman ihanin poika muuttui ilkeäksi solvaajaksi. Joo luulin että jo paranis niinnkesä kun oli nyt 17 v oli pahin ikinä tähän asti.
Älä muru vaadi muilta mitään mihin et itse kykenisi kuuna päivänä. Rehellisyys on sallittua. Lapsetkin ovat terveitä kun he leikkivät mutta sairaita kun eivät osaa lopettaa leikkimistä. Näin se kehittyy jo lapsuudesta kaikki nämä ongelmanne. Me toisenlaiset olemme taas leikkineet kanssanne jo lapsuudestamme lähtien joten harjoitus on tehnyt mestareita. Koita kestää sillä meille on kertynyt meriittejä jotka tukevat elämässämme selviytymistä teidän keskuudessanne. Oliko vieläkin muuta itkettävää?
Toisenlaiset eli trollijonnnet, jotka eivät osaa muuta kuin länkyttää paskaa?