Siis anteeksi mitä? Vanhanaikaiset hautajaiset
Miitta Sorvali kuvaa, että hautajaisista haluttiin ”vanhanaikaiset”. Pariskunta oli puhunut lapsuutensa hautajaisista, joissa hautaan lapioitiin hiekkaa.
– Eihän se nykyään ole varmaan millään tavalla käytäntö. Meillä oli kolme lapiota. Ajattelimme, että jos perheemme ja lapset laitamme vähän hiekkaa sinne.
Lopulta muutkin halusivat osallistua.
– Tuntui hyvältä, että itse asiassa koko saattoväki kävi laittamassa hiekkaa sinne hautaan, Miitta Sorvali kertoo.
Tätä lukiessa tuli (taas jälleen kerran) olo, että elääkö pk-seutu, ihan jossain omassa erillisessä kuplassa? En ole ollut yksissäkään hautajaisissa joissa saattoväki ei olisi lapioinut koko hautaa täyteen. Ja lopuksi hyvin usein vielä havuilla peitelty. Kuka muukaan sen tekisi? Täältä pohjoisesta katsottuna niin moni etelän juttu tuntuu ihan toiselta maailmalta.
Kommentit (154)
Vierailija kirjoitti:
Itse olen hautajaistoiveisiini kirjoittanut toiveen tuhkaamisesta, tuhkat halvimpaan mahdolliseen pahvilaatikkoon ja tuhkat sitten mereen, mutta jos on hankala toteuttaa, niin sirotellaan metsään tai muualle sopivalle paikalle luontoon. Ei mitään hautakivia, ei tarvitse tehdä vuositaisi matkoja haudalle. Kukin muistakoot miten haluaa. Minä en enää siinä vaiheessa välitä tuollaisista yksityiskohdista.
Tuhkaukseen ei taida pahvilaatikko riittää, vaikka se olisi minunkin toiveeni. Siksi olen ehdottanut trukkilavalaudoista kyhättyä arkkua. "Hautakivi" on jo katsottu valmiiksi, omalla maalla.
Lapsuudestani muistan, kuinka samat henkilöt jotka olivat arkunkantajina, lapioivat myös haudan umpeen. Siinä' tietysti kului aikaa ja miehillä oli juhlakengät ja housunlahkeet ihan likaisina hommaan päätteeksi. Viime vuosina on haudan päälle nostettu sellainen havuilla päällystetty muovikansi ja sen päälle omaiset laittaneet kukkset. myöhemmin sitten seurakunnan työntekijät käyneet täyttämässä haudan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olen ollut monissa hautajaisissa Väli-Suomessa (Lapin ja Helsingin välillä) eikä yhdessäkään ole ehdotettukaan että omaiset peittäisivät haudan.
Omaiset itse voivat sen päättää, peittävätkö itse vai maksavatko seurakunnalle tai hautausmaan ylläpitäjälle.
Nykyisin monissa hautajaisissa on niin vähän väkeä, että ei löydy edes arkunkantajia. Perinteinen tapa se kuitenkin on, että omaiset haudan peittävät.
Monelle omaiselle on järkytys tieto siitä, että koneellisessa peittämisessä arkku yleensä tarkoituksella murskataan.
Tuota saattoväen suorittamaa pettämistä on muutamilla pienemmillä paikkakunnilla ja alueilla, lähinnä Pohjanmaalla ja Savossa.
Yleinen käytäntö on ollut jo pitkään se, että tuo järjestetään seurakunnan toimesta.
Jotkut omaiset olivat muuten pahoittaneet mielensä, koska lapioitavan mullan joukossa on luunpalasia.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ainoastaan meidän kotipitäjässä lapioidaan itse. Viereisessä pienessä kaupungissa pohjanmaalla tästä tavasta on jo luovuttu tai sitä pitää erikseen pyytää. Samoin on arkun kantaminen eli usein näkee että viedään sillä kärryllä vaan paikasta toiseen vainaja. Toisaalta nyt kun mietin niin en tiedä kykenisinkö oman rakkaani päälle lapioimaan hiekkaa. Tuntuu brutaalilta. Olen menettänyt vain pari isovanhempaa joiden kummankaan kanssa en ollut aidosti läheinen. Heidän hautajaisissa pystyin lapioimaan. Jos menettäisin puolisoni, en usko että pystyisin moiseen saati edes laskemaan arkkua hautaan tai poltettavaksi.
Kyllä meidän seurakunnassa kärry on ollut ulkona käytössä ainakin niin kauan kuin muistan, eli 1980-luvulta saakka. Ehkä kauemminkin?
Hautausmaa on isohko, eli matkaa haudalle voi olla aika paljon. Sisällä kannetaan kahvoista tai liinoilla. Ulkona odottaa kärry. Sitten haudalla liinoilla nostetaan hautaan.
Uusille sukupolville jopa arkun kantaminen on käynyt katoavaksi taidoksi.Kyllähän kantajiksi valitaan niitä suvun nuoria miehiä. Omat poikani ovat olleet kantajina jo kaksi kertaa, vaikka ikää on vasta vähän päälle 20 vuotta.
Meillä myös naiset kantavat. Ei tuossa kantamisessa mitään lakia tarvitse noudattaa. Olen lähtöisin Lapista.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olen ollut monissa hautajaisissa Väli-Suomessa (Lapin ja Helsingin välillä) eikä yhdessäkään ole ehdotettukaan että omaiset peittäisivät haudan.
Omaiset itse voivat sen päättää, peittävätkö itse vai maksavatko seurakunnalle tai hautausmaan ylläpitäjälle.
Nykyisin monissa hautajaisissa on niin vähän väkeä, että ei löydy edes arkunkantajia. Perinteinen tapa se kuitenkin on, että omaiset haudan peittävät.
Monelle omaiselle on järkytys tieto siitä, että koneellisessa peittämisessä arkku yleensä tarkoituksella murskataan.Tuota saattoväen suorittamaa pettämistä on muutamilla pienemmillä paikkakunnilla ja alueilla, lähinnä Pohjanmaalla ja Savossa.
Yleinen käytäntö on ollut jo pitkään se, että tuo järjestetään seurakunnan toimesta.
Jotkut omaiset olivat muuten pahoittaneet mielensä, koska lapioitavan mullan joukossa on luunpalasia.
pettämistä=peittämistä
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ainoastaan meidän kotipitäjässä lapioidaan itse. Viereisessä pienessä kaupungissa pohjanmaalla tästä tavasta on jo luovuttu tai sitä pitää erikseen pyytää. Samoin on arkun kantaminen eli usein näkee että viedään sillä kärryllä vaan paikasta toiseen vainaja. Toisaalta nyt kun mietin niin en tiedä kykenisinkö oman rakkaani päälle lapioimaan hiekkaa. Tuntuu brutaalilta. Olen menettänyt vain pari isovanhempaa joiden kummankaan kanssa en ollut aidosti läheinen. Heidän hautajaisissa pystyin lapioimaan. Jos menettäisin puolisoni, en usko että pystyisin moiseen saati edes laskemaan arkkua hautaan tai poltettavaksi.
Kyllä meidän seurakunnassa kärry on ollut ulkona käytössä ainakin niin kauan kuin muistan, eli 1980-luvulta saakka. Ehkä kauemminkin?
Hautausmaa on isohko, eli matkaa haudalle voi olla aika paljon. Sisällä kannetaan kahvoista tai liinoilla. Ulkona odottaa kärry. Sitten haudalla liinoilla nostetaan hautaan.
Uusille sukupolville jopa arkun kantaminen on käynyt katoavaksi taidoksi.Kyllähän kantajiksi valitaan niitä suvun nuoria miehiä. Omat poikani ovat olleet kantajina jo kaksi kertaa, vaikka ikää on vasta vähän päälle 20 vuotta.
Meillä myös naiset kantavat. Ei tuossa kantamisessa mitään lakia tarvitse noudattaa. Olen lähtöisin Lapista.
Toki. En minä mihinkään lakiin viitannutkaan. Vastasin kommenttiin missä väitettiin, ettei uudet sukupolvet osaisi kantaa arkkua, mikä ei ollenkaan pidä paikkaansa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olen ollut monissa hautajaisissa Väli-Suomessa (Lapin ja Helsingin välillä) eikä yhdessäkään ole ehdotettukaan että omaiset peittäisivät haudan.
Omaiset itse voivat sen päättää, peittävätkö itse vai maksavatko seurakunnalle tai hautausmaan ylläpitäjälle.
Nykyisin monissa hautajaisissa on niin vähän väkeä, että ei löydy edes arkunkantajia. Perinteinen tapa se kuitenkin on, että omaiset haudan peittävät.
Monelle omaiselle on järkytys tieto siitä, että koneellisessa peittämisessä arkku yleensä tarkoituksella murskataan.
Tuo ei pidä paikkaansa, on vaan urbaanilegenda
Hellari vai ortodoksi lahkoisia? Ortodoksit voi puhua kuin hellarit niissä omissa tiloissa . Eikä näyttää ahneuttaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Itse olen hautajaistoiveisiini kirjoittanut toiveen tuhkaamisesta, tuhkat halvimpaan mahdolliseen pahvilaatikkoon ja tuhkat sitten mereen, mutta jos on hankala toteuttaa, niin sirotellaan metsään tai muualle sopivalle paikalle luontoon. Ei mitään hautakivia, ei tarvitse tehdä vuositaisi matkoja haudalle. Kukin muistakoot miten haluaa. Minä en enää siinä vaiheessa välitä tuollaisista yksityiskohdista.
Tuhkaukseen ei taida pahvilaatikko riittää, vaikka se olisi minunkin toiveeni. Siksi olen ehdottanut trukkilavalaudoista kyhättyä arkkua. "Hautakivi" on jo katsottu valmiiksi, omalla maalla.
TUHKAT voi laittaa halvimpaan pahvilaatikkoon. Pahvipussissa ne sieltä kremtoriosta saa ja siitä voi aivan hyvin ripotella/ sirotella.
Vierailija kirjoitti:
Minä olen ollut vain yksissä hautajaisissa - keski-suomessa - jossa lapioitiin.
Omat isovanhempani ja omat vanhemapi ovat haudattu Malmille. Ei kukaan lapiointeja ehdottanut.
Malmilla on haudattuna myös luterilaisia ja suomalaisia . Ihan vaan tiedoksi .
Joka uskonto pysyy omissa tiloissa eikä huutele ja sotke muiden eikä VARASTELE .
Somalit voi kuljettaa tuhkauuranansa Somaliaan he on sieltä .
On erittäin harvinaista nykyään, että saattoväki täyttää haudan. Monesti jo ihan turvallisuussyistä se kielletään, esim. sateinen maa on liukas, voi lapiomies pudota hautaan.
Itse olen ollut mukana kymmenissä hautajaisissa, myös työni puolesta, eikä kertaakaan ole koko hautaa täytetty lapioimalla. Joskus arkun päälle heitetään symbolisesti lapiollinen maata (siis lähinnät omaiset joksonen omansa).
Arkku hajoaa aika helposti sen noin 2m maakerroksen takia, ei niitä sen kummemmin tarvitse jyrätä litteiksi...