Ihmisiä joilla on alhainen älykkyys, mutta jotka kirjoittavat hyvin

viittaisiko nykyhallitukseen ja sen kannattajiin?
 

Kyllä havainnollinen, virheetön, hyvin jaksoteltu teksti älykkyyttä edellyttää.  Varsinkin jos kirjoittajalla on painavaa sanottavaa ja hän osaa perustella hyvin mielipiteensä.  Virheetöntä tekstiä voi tietysti tuottaa käyttämällä kielentarkastusohjelmia, joten jos sisältö ei ole kovin vaativa, voi tekstiä tuottaa vähäisemmilläkin älyn lahjoilla.  Keskustelupalstojen öyhötykset ovatkin usein juuri tällaista mekaanista höpinää. Älykäs ihminen osaa toisaalta joskus myös tuoda mukaan huumoria ja hänellä on ironian tajua.  

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Väitän, että se ei vaadi mitään kovin suurta älykkyysosamäärää, että kykenee kirjoittamaan oikein. Eli että tekstissä on pisteet ja pilkut oikeissa paikoissa, ja että lauseet ja erisnimet alkavat isoilla alkukirjaimilla. Mutta se vaatii enemmän, että tekstin sisältöön tulee syvyyttä, ja että kieltä käytetään nokkelasti.

Tiedän sellaisia ihmisiä, joilla ei oletettavasti ole kovin korkea älykkyysosamäärä, mutta jotka silti osaavat kirjoittaa hyvännäköistä tekstiä. He tuuttaavat melko paljon tekstiä sosiaaliseen mediaan päivittäin, mutta tekstistä puuttuu syvyys. Jauhetaan samoista asioista joka ikinen päivä, vuodesta toiseen. Pitkässä tekstissä saatetaan kirjoittaa täysin sama asia useassa eri kohdassa. Eli vaikka osataankin selvästi kirjoittaa, niin tämän kirjoitetun tekstin sisältö ei vaikuta olevan kovin korkealentoista. Siinä ei pohdita oikein mitään, ei oteta kantaa mihinkään ajankohtaiseen asiaan, eikä kerrota mitään uutta. Älykäs ihminen puolestaan pyrkii usein tarjoamaan kirjoittamallaan tekstillä jollekin jotain. Älykäs ihminen jaksaa harvemmin jauhaa samoista asioista aina vain uudestaan, koska älykäs ihminen oppii tai oivaltaa joka ikinen päivä jotain uutta.

Joillakin tapaamillani älykkäillä ihmisillä puolestaan on riesana lukihäiriö. Tämä tarkoittaa sitä, että ihmisellä olisi paljonkin jaettavaa, mutta hänen on hyvin vaikeaa saada kirjoitettua virheetöntä tekstiä. Jotkut heistä häpeävät tätä niin paljon, etteivät he ole halukkaita kirjoittamaan kovinkaan paljon, vaikka ajatuksia olisi. Toiset taas käyttävät ennen julkaisua todella paljon aikaa kirjoittamiseen ja tekstin oikolukemiseen, jotta tekstissä ei varmasti olisi mitään huomattavia kirjoitusvirheitä. Ja mielestäni tämä on kovin surullista. Joillakin nimittäin on varsinkin sosiaalisessa mediassa taipumuksena huomauttaa ivallisesti kirjoitusvirheistä, ja se voi olla kova paikka sellaiselle ihmiselle, jolle kirjoittaminen on haastavaa.

Näiden havaintojeni myötä sanoisin, että älykkyysosamäärä ei aina korreloi oikeinkirjoitustaidon kanssa, vaikka monesti ajattelemme, että lähes virheettömästi kirjoitetun tekstin takana on älykäs ihminen ja kirjoitusvirheitä sisältävän tekstin takana vähemmän älykäs ihminen. Minä en usko tähän teoriaan. Lisäksi täytyy todeta sekin, että vain hyvin harva suomalainen osaa kirjoittaa pitkästi täysin virheetöntä suomea. Eli jos etsitään suurennuslasilla kirjoitusvirheitä, niin niitä löytyy hyvin monesta tekstistä.

Juuri näin. Itsereflektio, analysointi ja syvyys ovat niitä kirjoituksen kulmakiviä. 

Älykäs tajuaa ettei suurta someyleisöä saa pelkästään älykkäistä. 

Vierailija kirjoitti:

Kirjoittamistaito älykkyyden ja ymmärryksen mittarina on jännästi käyttäytyvä mittari.

Keskimäärin ihminen, joka ei ole ikinä ollut kiinnostunut lukemisesta, ei kirjoita kovin hyvin. Tekeekö se ihmisestä tyhmän? Tekeekö lukeminen ihmisestä fiksun vai vain paljon lukeneen? Jos on lukenut 1000 harlekiiniromaania kirjoittaa paremmin kuin jos ei olisi lukenut. Ei se kovin laaja-alaisesta kiinnostuksesta maailmaan kuitenkaan kerro. 

Kehitysvammaisuuden ja älykkyyden välillä on paljon tasoja. Jotkut pitävät itseään tyhminä aivan turhaan.

Moni ottaa kovin vakavasti yhdys sana virheet tai pilkkuvirheet tai vastaavat, eikä ilmeisesti kykene sen jälkeen hahmottamaan mitä sanotaan,  tai mikä on viestin konteksti ja tarkoitus. Onko se fiksua?

Kirjoituskursseilla hämmästyy aina uudestaan sitä, että kenen teksti on hyvää ja kenen huonoa. Päältäpäin ei arvaisi. 

Avatkaa minulle sitten ihmiset hyvät, miten minä olen voinut oppia kieliopillisesti oikean (toki tätä puhelinta näprätessä voi tulla kirjoitusvirheitä kankeilla käsillä kirjoittaessa, hankalaa myös kuivasilmäisyyden aiheuttaman näöntarkkuuden takia tarkentaa tekstiä, jolloin joudun lähentämään silmiäni kohti näyttöä), analysoivan ja itsereflektoivan kirjoitustyylin, vaikken lue kirjoja kuin korkeintaan satunnaisesti, jos jaksan lukea. Ei kiinnosta mitkään fiktiiviset jutut, mitä myös harlekiinit ovat - ainakaan nykyään rinnastaessani fiktion hömppään. Tulee melkein yökkäysrefleksi mielikuvitusjuttuja kohtaan, koska ne ei ole oikeasta maailmasta. En ole ymmärtänyt, miksi minun pitäisi jotain fiktiviistä, ei-todellisesta maailmasta olevaa henkilöä ymmärtää, kun voisi sen sijaan ymmärtää oikeaa henkilöä kuten noin neljä vuotta sitten kuuntelemaani äänikirjaa Dubain prinsessa, mikä sai minut kyseenalaistamaan koko yhteiskuntaa sekä maan lakeja ja niihin heijastuvaa uskontoa. Ainoita fiktion lajeja, joita ymmärrän, ovat satiiri ja musta huumori. Kyllähän tekstejä kuten lapsuudessani novelleja ja nuortenkirjoja lukemalla olen saanut sen mallin kieliopillisesti oikeaan kirjoittamiseen vuorosanoineen, pilkkuineen jne. Mallioppimista, mekaanista osaamista. Työhakemusta kirjoittaessanikin käytän kirjakieltä ja käytän kappalejakoja kohteliaisuussyistä, enkä kirjoita tähän tyyliin: "Moi! Mä haen tätä duunipaikkaa, koska oon tekevä, tarkka ja järjestelmällinen."

Tykkään netin selaamisesta enemmän kuin mistään, missä vähänkin vaaditaan jotain vaivaa, missä pitää käsin luoda jotain, missä pitää näyttää itseään, missä pitää kehoa hallita jne. ja tämä jos mikä on sitten heijastunut fyysiseen kuntoon, ajattelumaailmaan, käsien ja silmän koordinaatioon. Myös pelaaminen veti koululaisena puoleensa sen vaivattomuuden takia, ja amatöörinä jotain emulaattoreita latasin kunnes kyllästyin, kun ei perheessä ymmärretty sellaisia hömpötyksiä ja ei olisi ollut rahaa tukea koko harrastusta. Eipä sekään kiinnostus mihinkään kehittynyt. Ainoastaan vaan osaan pelata Tetristä, jonka pelaamisen aina aloitan tasolta 9 ja etenen jopa pidemmällekin mitä enemmän vaakarivejä tetromiinoista muodostan. Sitä pelatessa minulla on pakkomielle ylitarkkuuteen, aina saatava palikat kiinni toisiinsa - ei saa jäädä väliä. Peli lieneekin ainoa, jossa silmä-käsikoordinaationi toimii toisin kuin omilla käsillä. Kaikki vain koneiden ja laitteiden varaan, vielä ei ole keksitty liikuntarobottia, joka voisi liikuttaa jalkoja ja käsiä puolestani, jolloin voisin itse vain silmät kiinni maata. 

Kokonaisuudessa heikkojen kognitiivisten taitojen lisäksi olen ihan kuin tyttö aikuisen kehossa. Kädet sirossa kropassa kuin pienellä lapsella. Ihan kuin kehonikin olisi poikkeava aivojen lisäksi, mutta mikään kehityshäiriökään ei selitä tätä ja kuitenkin olen vielä normaalimittainen nainen. Eihän se kroppa tietenkään kehity peliohjainta hakkaamalla ja tietokoneen näppäimistöä näppäilemällä paitsi negatiivisella tavalla, ylipainon kertymisellä huonon ruokavalion myötä, onneksi ei sentään näin ole minulla. Pakkaan kuin pikku lapsi, mikä näkyi verkkokauppatilauksia pakatessa: nauhat eivät tarkalleen olleet oikeilla kohdilla ja ne puristi pakettia kunnolla, ja jo pelkkä kehon käyttäminen oli hankalaa taipuessa eri asentoihin ja kurkotellessa ollessani alle 155 cm. Tekemistäni kakun pursotuksistakin tulee littanoita, joten ikimuistoisia herkutteluhetkiä olisi tiedossa kahvilan asiakkaille, jos minut sinne laitettaisiin leipomaan. 

Allekirjoittaneena laaja-alaisia oppimisvaikeuksia eli heikkolahjaisuutta ja autismia, aiemminkin tänne kommentoinut

Tosi vanhoja aloituksia.

Minun mielestä pitkät ja monimutkaiset lauseet ei kerro älykkyydestä. Moni luulee niin ja pyrkii monimutkaisiin lauseisiin. Älykäs kirjoittaa niin  että lukija ymmärtää lukemansa. 

Koodareilla oli joskus kis sääntö. Keep It Simple. Että sitä koodia ymmärtää muutkin. Sama pätee kirjoittamiseen. Monimutkaisuus ei tee älykkäämpää vaikutelmaa.

Mitä enemmän luet, sitä paremmin kirjoitat. Se on kuin moni muukin taito. Opettelu tekee paremmaksi ja normi järki riittää oppimiseen. Toki vähän voi katsoa mitä lukee.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kirjoittamistaito älykkyyden ja ymmärryksen mittarina on jännästi käyttäytyvä mittari.

Keskimäärin ihminen, joka ei ole ikinä ollut kiinnostunut lukemisesta, ei kirjoita kovin hyvin. Tekeekö se ihmisestä tyhmän? Tekeekö lukeminen ihmisestä fiksun vai vain paljon lukeneen? Jos on lukenut 1000 harlekiiniromaania kirjoittaa paremmin kuin jos ei olisi lukenut. Ei se kovin laaja-alaisesta kiinnostuksesta maailmaan kuitenkaan kerro. 

Kehitysvammaisuuden ja älykkyyden välillä on paljon tasoja. Jotkut pitävät itseään tyhminä aivan turhaan.

Moni ottaa kovin vakavasti yhdys sana virheet tai pilkkuvirheet tai vastaavat, eikä ilmeisesti kykene sen jälkeen hahmottamaan mitä sanotaan,  tai mikä on viestin konteksti ja tarkoitus. Onko se fiksua?

Kirjoituskursseilla hämmästyy aina uudestaan sitä, että kenen teksti on hyvää ja kenen huonoa. Päältäpäin ei arvaisi. 

Avatkaa minulle sitten ihmiset hyvät, miten minä olen voinut oppia kieliopillisesti oikean (toki tätä puhelinta näprätessä voi tulla kirjoitusvirheitä kankeilla käsillä kirjoittaessa, hankalaa myös kuivasilmäisyyden aiheuttaman näöntarkkuuden takia tarkentaa tekstiä, jolloin joudun lähentämään silmiäni kohti näyttöä), analysoivan ja itsereflektoivan kirjoitustyylin, vaikken lue kirjoja kuin korkeintaan satunnaisesti, jos jaksan lukea. Ei kiinnosta mitkään fiktiiviset jutut, mitä myös harlekiinit ovat - ainakaan nykyään rinnastaessani fiktion hömppään. Tulee melkein yökkäysrefleksi mielikuvitusjuttuja kohtaan, koska ne ei ole oikeasta maailmasta. En ole ymmärtänyt, miksi minun pitäisi jotain fiktiviistä, ei-todellisesta maailmasta olevaa henkilöä ymmärtää, kun voisi sen sijaan ymmärtää oikeaa henkilöä kuten noin neljä vuotta sitten kuuntelemaani äänikirjaa Dubain prinsessa, mikä sai minut kyseenalaistamaan koko yhteiskuntaa sekä maan lakeja ja niihin heijastuvaa uskontoa. Ainoita fiktion lajeja, joita ymmärrän, ovat satiiri ja musta huumori. Kyllähän tekstejä kuten lapsuudessani novelleja ja nuortenkirjoja lukemalla olen saanut sen mallin kieliopillisesti oikeaan kirjoittamiseen vuorosanoineen, pilkkuineen jne. Mallioppimista, mekaanista osaamista. Työhakemusta kirjoittaessanikin käytän kirjakieltä ja käytän kappalejakoja kohteliaisuussyistä, enkä kirjoita tähän tyyliin: "Moi! Mä haen tätä duunipaikkaa, koska oon tekevä, tarkka ja järjestelmällinen."

 

Tykkään netin selaamisesta enemmän kuin mistään, missä vähänkin vaaditaan jotain vaivaa, missä pitää käsin luoda jotain, missä pitää näyttää itseään, missä pitää kehoa hallita jne. ja tämä jos mikä on sitten heijastunut fyysiseen kuntoon, ajattelumaailmaan, käsien ja silmän koordinaatioon. Myös pelaaminen veti koululaisena puoleensa sen vaivattomuuden takia, ja amatöörinä jotain emulaattoreita latasin kunnes kyllästyin, kun ei perheessä ymmärretty sellaisia hömpötyksiä ja ei olisi ollut rahaa tukea koko harrastusta. Eipä sekään kiinnostus mihinkään kehittynyt. Ainoastaan vaan osaan pelata Tetristä, jonka pelaamisen aina aloitan tasolta 9 ja etenen jopa pidemmällekin mitä enemmän vaakarivejä tetromiinoista muodostan. Sitä pelatessa minulla on pakkomielle ylitarkkuuteen, aina saatava palikat kiinni toisiinsa - ei saa jäädä väliä. Peli lieneekin ainoa, jossa silmä-käsikoordinaationi toimii toisin kuin omilla käsillä. Kaikki vain koneiden ja laitteiden varaan, vielä ei ole keksitty liikuntarobottia, joka voisi liikuttaa jalkoja ja käsiä puolestani, jolloin voisin itse vain silmät kiinni maata. 

 

Kokonaisuudessa heikkojen kognitiivisten taitojen lisäksi olen ihan kuin tyttö aikuisen kehossa. Kädet sirossa kropassa kuin pienellä lapsella. Ihan kuin kehonikin olisi poikkeava aivojen lisäksi, mutta mikään kehityshäiriökään ei selitä tätä ja kuitenkin olen vielä normaalimittainen nainen. Eihän se kroppa tietenkään kehity peliohjainta hakkaamalla ja tietokoneen näppäimistöä näppäilemällä paitsi negatiivisella tavalla, ylipainon kertymisellä huonon ruokavalion myötä, onneksi ei sentään näin ole minulla. Pakkaan kuin pikku lapsi, mikä näkyi verkkokauppatilauksia pakatessa: nauhat eivät tarkalleen olleet oikeilla kohdilla ja ne puristi pakettia kunnolla, ja jo pelkkä kehon käyttäminen oli hankalaa taipuessa eri asentoihin ja kurkotellessa ollessani alle 155 cm. Tekemistäni kakun pursotuksistakin tulee littanoita, joten ikimuistoisia herkutteluhetkiä olisi tiedossa kahvilan asiakkaille, jos minut sinne laitettaisiin leipomaan. 

 

Allekirjoittaneena laaja-alaisia oppimisvaikeuksia eli heikkolahjaisuutta ja autismia, aiemminkin tänne kommentoinut

Tietokirjojen, oppikirjojen ja artikkelien lukeminen on lukemista yhtälailla. 

On ihmisiä, jotka kehuvat etteivät ole ikinä lukeneet kirjaa. No, osa heistä tarkoittaa että eivät lue fiktiota, mutta lukevat kyllä uutisia, lehtiä tai itseä kiinnostavia tietokirjoja jne. Osa ei oikeasti lue juuri mitään.

Vierailija kirjoitti:

Olen joskus miettinyt samaa. Siis kirjallinen ilmaisu jopa erinomaista (keskimääräiseen palstailuun toki verrattuna).

En tiedä. Ehkä joku oppimishäiriö taustalla, johon eivät ole saaneet tukea? Tunnen paljonkin pahan lukihäiriön takia ihan totaaliseksi koulupudokkaiksi luokiteltuja. Käyttävät silti kieltä puhuessaan rikkaasti ja taitavasti, omaavat todella laajan sanavaraston jne. Joku vastaava ongelma, mutta ilmenee muussa kuin kirjallisessa ilmaisussa? Ehkä joku puheen tuottamiseen liittyvä ongelma? Sanat katoavat päästä juuri, kun ne pitäisi lausua tms. Surullista, jos näin eikä ongelman perimmäistä syytä tunnisteta. Ihminen luokitellaan vähä-älyiseksi ihan turhaan ja lopulta tämä itsekin uskoo siihen.

Kyllä se muisti pätkii ilman oppimishäiriöitäkin, jos vaikka nukkuu huonosti.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kirjoittamistaito älykkyyden ja ymmärryksen mittarina on jännästi käyttäytyvä mittari.

Keskimäärin ihminen, joka ei ole ikinä ollut kiinnostunut lukemisesta, ei kirjoita kovin hyvin. Tekeekö se ihmisestä tyhmän? Tekeekö lukeminen ihmisestä fiksun vai vain paljon lukeneen? Jos on lukenut 1000 harlekiiniromaania kirjoittaa paremmin kuin jos ei olisi lukenut. Ei se kovin laaja-alaisesta kiinnostuksesta maailmaan kuitenkaan kerro. 

Kehitysvammaisuuden ja älykkyyden välillä on paljon tasoja. Jotkut pitävät itseään tyhminä aivan turhaan.

Moni ottaa kovin vakavasti yhdys sana virheet tai pilkkuvirheet tai vastaavat, eikä ilmeisesti kykene sen jälkeen hahmottamaan mitä sanotaan,  tai mikä on viestin konteksti ja tarkoitus. Onko se fiksua?

Kirjoituskursseilla hämmästyy aina uudestaan sitä, että kenen teksti on hyvää ja kenen huonoa. Päältäpäin ei arvaisi. 

Avatkaa minulle sitten ihmiset hyvät, miten minä olen voinut oppia kieliopillisesti oikean (toki tätä puhelinta näprätessä voi tulla kirjoitusvirheitä kankeilla käsillä kirjoittaessa, hankalaa myös kuivasilmäisyyden aiheuttaman näöntarkkuuden takia tarkentaa tekstiä, jolloin joudun lähentämään silmiäni kohti näyttöä), analysoivan ja itsereflektoivan kirjoitustyylin, vaikken lue kirjoja kuin korkeintaan satunnaisesti, jos jaksan lukea. Ei kiinnosta mitkään fiktiiviset jutut, mitä myös harlekiinit ovat - ainakaan nykyään rinnastaessani fiktion hömppään. Tulee melkein yökkäysrefleksi mielikuvitusjuttuja kohtaan, koska ne ei ole oikeasta maailmasta. En ole ymmärtänyt, miksi minun pitäisi jotain fiktiviistä, ei-todellisesta maailmasta olevaa henkilöä ymmärtää, kun voisi sen sijaan ymmärtää oikeaa henkilöä kuten noin neljä vuotta sitten kuuntelemaani äänikirjaa Dubain prinsessa, mikä sai minut kyseenalaistamaan koko yhteiskuntaa sekä maan lakeja ja niihin heijastuvaa uskontoa. Ainoita fiktion lajeja, joita ymmärrän, ovat satiiri ja musta huumori. Kyllähän tekstejä kuten lapsuudessani novelleja ja nuortenkirjoja lukemalla olen saanut sen mallin kieliopillisesti oikeaan kirjoittamiseen vuorosanoineen, pilkkuineen jne. Mallioppimista, mekaanista osaamista. Työhakemusta kirjoittaessanikin käytän kirjakieltä ja käytän kappalejakoja kohteliaisuussyistä, enkä kirjoita tähän tyyliin: "Moi! Mä haen tätä duunipaikkaa, koska oon tekevä, tarkka ja järjestelmällinen."

 

Tykkään netin selaamisesta enemmän kuin mistään, missä vähänkin vaaditaan jotain vaivaa, missä pitää käsin luoda jotain, missä pitää näyttää itseään, missä pitää kehoa hallita jne. ja tämä jos mikä on sitten heijastunut fyysiseen kuntoon, ajattelumaailmaan, käsien ja silmän koordinaatioon. Myös pelaaminen veti koululaisena puoleensa sen vaivattomuuden takia, ja amatöörinä jotain emulaattoreita latasin kunnes kyllästyin, kun ei perheessä ymmärretty sellaisia hömpötyksiä ja ei olisi ollut rahaa tukea koko harrastusta. Eipä sekään kiinnostus mihinkään kehittynyt. Ainoastaan vaan osaan pelata Tetristä, jonka pelaamisen aina aloitan tasolta 9 ja etenen jopa pidemmällekin mitä enemmän vaakarivejä tetromiinoista muodostan. Sitä pelatessa minulla on pakkomielle ylitarkkuuteen, aina saatava palikat kiinni toisiinsa - ei saa jäädä väliä. Peli lieneekin ainoa, jossa silmä-käsikoordinaationi toimii toisin kuin omilla käsillä. Kaikki vain koneiden ja laitteiden varaan, vielä ei ole keksitty liikuntarobottia, joka voisi liikuttaa jalkoja ja käsiä puolestani, jolloin voisin itse vain silmät kiinni maata. 

 

Kokonaisuudessa heikkojen kognitiivisten taitojen lisäksi olen ihan kuin tyttö aikuisen kehossa. Kädet sirossa kropassa kuin pienellä lapsella. Ihan kuin kehonikin olisi poikkeava aivojen lisäksi, mutta mikään kehityshäiriökään ei selitä tätä ja kuitenkin olen vielä normaalimittainen nainen. Eihän se kroppa tietenkään kehity peliohjainta hakkaamalla ja tietokoneen näppäimistöä näppäilemällä paitsi negatiivisella tavalla, ylipainon kertymisellä huonon ruokavalion myötä, onneksi ei sentään näin ole minulla. Pakkaan kuin pikku lapsi, mikä näkyi verkkokauppatilauksia pakatessa: nauhat eivät tarkalleen olleet oikeilla kohdilla ja ne puristi pakettia kunnolla, ja jo pelkkä kehon käyttäminen oli hankalaa taipuessa eri asentoihin ja kurkotellessa ollessani alle 155 cm. Tekemistäni kakun pursotuksistakin tulee littanoita, joten ikimuistoisia herkutteluhetkiä olisi tiedossa kahvilan asiakkaille, jos minut sinne laitettaisiin leipomaan. 

 

Allekirjoittaneena laaja-alaisia oppimisvaikeuksia eli heikkolahjaisuutta ja autismia, aiemminkin tänne kommentoinut

En tiedä. Tämä olisi kiinnostava aihe jollekin tutkittavaksi.

Paketoimisesta ja kakunnäpräyksistä sen verran, etten minäkään ole niissä hyvä. Toisaalta kakkujen koristelu ei ole minua koskaan kiinnostanutkaan. Siläli kuin olen nähnyt niin suurin osa ihmisistä on hyviä vain joissakin asioissa.

__

_____

Kiva ketju, kiitos. Ohitan 

tällä kertaa. Mieluisaa,

voimaannuttavaa vkl

itse kullekin vauvaajalle.

Pk:n äikänopeni toppuutteli

minua leipäkirjoittajan pestiin.

🥸gE 🔑💭🖐🤍

_____

__

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Väitän, että se ei vaadi mitään kovin suurta älykkyysosamäärää, että kykenee kirjoittamaan oikein. Eli että tekstissä on pisteet ja pilkut oikeissa paikoissa, ja että lauseet ja erisnimet alkavat isoilla alkukirjaimilla. Mutta se vaatii enemmän, että tekstin sisältöön tulee syvyyttä, ja että kieltä käytetään nokkelasti.

Tiedän sellaisia ihmisiä, joilla ei oletettavasti ole kovin korkea älykkyysosamäärä, mutta jotka silti osaavat kirjoittaa hyvännäköistä tekstiä. He tuuttaavat melko paljon tekstiä sosiaaliseen mediaan päivittäin, mutta tekstistä puuttuu syvyys. Jauhetaan samoista asioista joka ikinen päivä, vuodesta toiseen. Pitkässä tekstissä saatetaan kirjoittaa täysin sama asia useassa eri kohdassa. Eli vaikka osataankin selvästi kirjoittaa, niin tämän kirjoitetun tekstin sisältö ei vaikuta olevan kovin korkealentoista. Siinä ei pohdita oikein mitään, ei oteta kantaa mihinkään ajankohtaiseen asiaan, eikä kerrota mitään uutta. Älykäs ihminen puolestaan pyrkii usein tarjoamaan kirjoittamallaan tekstillä jollekin jotain. Älykäs ihminen jaksaa harvemmin jauhaa samoista asioista aina vain uudestaan, koska älykäs ihminen oppii tai oivaltaa joka ikinen päivä jotain uutta.

Joillakin tapaamillani älykkäillä ihmisillä puolestaan on riesana lukihäiriö. Tämä tarkoittaa sitä, että ihmisellä olisi paljonkin jaettavaa, mutta hänen on hyvin vaikeaa saada kirjoitettua virheetöntä tekstiä. Jotkut heistä häpeävät tätä niin paljon, etteivät he ole halukkaita kirjoittamaan kovinkaan paljon, vaikka ajatuksia olisi. Toiset taas käyttävät ennen julkaisua todella paljon aikaa kirjoittamiseen ja tekstin oikolukemiseen, jotta tekstissä ei varmasti olisi mitään huomattavia kirjoitusvirheitä. Ja mielestäni tämä on kovin surullista. Joillakin nimittäin on varsinkin sosiaalisessa mediassa taipumuksena huomauttaa ivallisesti kirjoitusvirheistä, ja se voi olla kova paikka sellaiselle ihmiselle, jolle kirjoittaminen on haastavaa.

Näiden havaintojeni myötä sanoisin, että älykkyysosamäärä ei aina korreloi oikeinkirjoitustaidon kanssa, vaikka monesti ajattelemme, että lähes virheettömästi kirjoitetun tekstin takana on älykäs ihminen ja kirjoitusvirheitä sisältävän tekstin takana vähemmän älykäs ihminen. Minä en usko tähän teoriaan. Lisäksi täytyy todeta sekin, että vain hyvin harva suomalainen osaa kirjoittaa pitkästi täysin virheetöntä suomea. Eli jos etsitään suurennuslasilla kirjoitusvirheitä, niin niitä löytyy hyvin monesta tekstistä.

Juuri näin. Itsereflektio, analysointi ja syvyys ovat niitä kirjoituksen kulmakiviä. 

Älykäs tajuaa ettei suurta someyleisöä saa pelkästään älykkäistä. 

Miksi tälläistä jättiyleisöä edes haviteltaisiin?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kirjoittamistaito älykkyyden ja ymmärryksen mittarina on jännästi käyttäytyvä mittari.

Keskimäärin ihminen, joka ei ole ikinä ollut kiinnostunut lukemisesta, ei kirjoita kovin hyvin. Tekeekö se ihmisestä tyhmän? Tekeekö lukeminen ihmisestä fiksun vai vain paljon lukeneen? Jos on lukenut 1000 harlekiiniromaania kirjoittaa paremmin kuin jos ei olisi lukenut. Ei se kovin laaja-alaisesta kiinnostuksesta maailmaan kuitenkaan kerro. 

Kehitysvammaisuuden ja älykkyyden välillä on paljon tasoja. Jotkut pitävät itseään tyhminä aivan turhaan.

Moni ottaa kovin vakavasti yhdys sana virheet tai pilkkuvirheet tai vastaavat, eikä ilmeisesti kykene sen jälkeen hahmottamaan mitä sanotaan,  tai mikä on viestin konteksti ja tarkoitus. Onko se fiksua?

Kirjoituskursseilla hämmästyy aina uudestaan sitä, että kenen teksti on hyvää ja kenen huonoa. Päältäpäin ei arvaisi. 

Avatkaa minulle sitten ihmiset hyvät, miten minä olen voinut oppia kieliopillisesti oikean (toki tätä puhelinta näprätessä voi tulla kirjoitusvirheitä kankeilla käsillä kirjoittaessa, hankalaa myös kuivasilmäisyyden aiheuttaman näöntarkkuuden takia tarkentaa tekstiä, jolloin joudun lähentämään silmiäni kohti näyttöä), analysoivan ja itsereflektoivan kirjoitustyylin, vaikken lue kirjoja kuin korkeintaan satunnaisesti, jos jaksan lukea. Ei kiinnosta mitkään fiktiiviset jutut, mitä myös harlekiinit ovat - ainakaan nykyään rinnastaessani fiktion hömppään. Tulee melkein yökkäysrefleksi mielikuvitusjuttuja kohtaan, koska ne ei ole oikeasta maailmasta. En ole ymmärtänyt, miksi minun pitäisi jotain fiktiviistä, ei-todellisesta maailmasta olevaa henkilöä ymmärtää, kun voisi sen sijaan ymmärtää oikeaa henkilöä kuten noin neljä vuotta sitten kuuntelemaani äänikirjaa Dubain prinsessa, mikä sai minut kyseenalaistamaan koko yhteiskuntaa sekä maan lakeja ja niihin heijastuvaa uskontoa. Ainoita fiktion lajeja, joita ymmärrän, ovat satiiri ja musta huumori. Kyllähän tekstejä kuten lapsuudessani novelleja ja nuortenkirjoja lukemalla olen saanut sen mallin kieliopillisesti oikeaan kirjoittamiseen vuorosanoineen, pilkkuineen jne. Mallioppimista, mekaanista osaamista. Työhakemusta kirjoittaessanikin käytän kirjakieltä ja käytän kappalejakoja kohteliaisuussyistä, enkä kirjoita tähän tyyliin: "Moi! Mä haen tätä duunipaikkaa, koska oon tekevä, tarkka ja järjestelmällinen."

 

Tykkään netin selaamisesta enemmän kuin mistään, missä vähänkin vaaditaan jotain vaivaa, missä pitää käsin luoda jotain, missä pitää näyttää itseään, missä pitää kehoa hallita jne. ja tämä jos mikä on sitten heijastunut fyysiseen kuntoon, ajattelumaailmaan, käsien ja silmän koordinaatioon. Myös pelaaminen veti koululaisena puoleensa sen vaivattomuuden takia, ja amatöörinä jotain emulaattoreita latasin kunnes kyllästyin, kun ei perheessä ymmärretty sellaisia hömpötyksiä ja ei olisi ollut rahaa tukea koko harrastusta. Eipä sekään kiinnostus mihinkään kehittynyt. Ainoastaan vaan osaan pelata Tetristä, jonka pelaamisen aina aloitan tasolta 9 ja etenen jopa pidemmällekin mitä enemmän vaakarivejä tetromiinoista muodostan. Sitä pelatessa minulla on pakkomielle ylitarkkuuteen, aina saatava palikat kiinni toisiinsa - ei saa jäädä väliä. Peli lieneekin ainoa, jossa silmä-käsikoordinaationi toimii toisin kuin omilla käsillä. Kaikki vain koneiden ja laitteiden varaan, vielä ei ole keksitty liikuntarobottia, joka voisi liikuttaa jalkoja ja käsiä puolestani, jolloin voisin itse vain silmät kiinni maata. 

 

Kokonaisuudessa heikkojen kognitiivisten taitojen lisäksi olen ihan kuin tyttö aikuisen kehossa. Kädet sirossa kropassa kuin pienellä lapsella. Ihan kuin kehonikin olisi poikkeava aivojen lisäksi, mutta mikään kehityshäiriökään ei selitä tätä ja kuitenkin olen vielä normaalimittainen nainen. Eihän se kroppa tietenkään kehity peliohjainta hakkaamalla ja tietokoneen näppäimistöä näppäilemällä paitsi negatiivisella tavalla, ylipainon kertymisellä huonon ruokavalion myötä, onneksi ei sentään näin ole minulla. Pakkaan kuin pikku lapsi, mikä näkyi verkkokauppatilauksia pakatessa: nauhat eivät tarkalleen olleet oikeilla kohdilla ja ne puristi pakettia kunnolla, ja jo pelkkä kehon käyttäminen oli hankalaa taipuessa eri asentoihin ja kurkotellessa ollessani alle 155 cm. Tekemistäni kakun pursotuksistakin tulee littanoita, joten ikimuistoisia herkutteluhetkiä olisi tiedossa kahvilan asiakkaille, jos minut sinne laitettaisiin leipomaan. 

 

Allekirjoittaneena laaja-alaisia oppimisvaikeuksia eli heikkolahjaisuutta ja autismia, aiemminkin tänne kommentoinut

Tietokirjojen, oppikirjojen ja artikkelien lukeminen on lukemista yhtälailla. 

On ihmisiä, jotka kehuvat etteivät ole ikinä lukeneet kirjaa. No, osa heistä tarkoittaa että eivät lue fiktiota, mutta lukevat kyllä uutisia, lehtiä tai itseä kiinnostavia tietokirjoja jne. Osa ei oikeasti lue juuri mitään.

Minulla ei ole tapana kerskua lukemattomuudella ja liikkumattomuudella. Ymmärrän itsekin, millaisen kuvan annan itsestäni: ei kehittynyttä ajatusmaailmaa, köyhä sanavarasto, ei fyysistä kuntoa, ei halukas kehittymään, haastamaan missään itseään. Olen suoraan sanoen kehityksessä jäljessä, noin teinin tasoinen aikuinen, joka asuu omillaan. Sosiaalisesti eristäytynyt omasta tahdostaan pelätessäni, ettei kukaan halua minun kanssa olla enkä ole uskaltanut keksiä mitään puheenaihetta.

Ehkä olen niin autisti ymmärtämään fiktiota, jonka olen jopa mieltänyt lapsille tarkoitetuksi ja siksi pitänyt järjenvastaisena. Samaan kastiin laitan leikitkin, enkä osaisi olla lasten kanssa juuri niiden leikkien takia. Maistuu ihan puulta. Jo äidinkielen tunnillakin aloin ahdistua kirjoittamaan novelleja pelätessäni niitä luettavan muille ja muiden pitävän niitä naurettavina, koska ne ei perustu realismiin, aihepiireinä oli mm. dekkarit. Ironisesti tuotakin edelsi se minun kirjoittama fantasianovelli, jota opettaja kehui oikeinkirjoitusoppien puolesta. Juoni oli muistaakseni höttöinen rakkauskuvioineen. Ihan kuin aivoni olisivat jotenkin kyynistyneet ja rationalisoituneet. Viimeisin lukemani fiktiivinen romaani on "Älä pyyhi kyyneleitä paljain käsin", jossa on ammennettu todellisuuteen pohjautuvia asioita, mikä sai minut fiktioon kyynistyneen edes ottamaan selvää koko kirjasta. Kirja, joka käsitteli ennakkoluuloja, jotka alkuun hiipuivat kunnes taas palasivat epidemian myötä ja oli ryhmä "ne toiset", riippuen siitä millä tavalla sairastui. Tunnen itseni niin poikkeavaksi, kun en suosi fiktiota. Toki Fingerporit ja Kari Suomalaiset voidaan luokitella fiktioksi, mutta niissä on sitä rakastamaani mustaa huumoria ja satiiria.

Satiirin rakastaminenkin taitanee perustua siihen, että siinä käsitellään todellisuuspohjaisia asioita. Jo omassa päässä mietittyä Suomi-aiheista satiiriakin olen miettinyt, ja itseni pohjalta keksinyt sosiaalisesti kömpelön opettajan, joka on karikatyyri minusta. Toinen on sitten päähenkilönä toimivan perheen tytär, itsetuntovammainen, ulkopuolisuutta kokeva teini, joka lopulta osoittautuu hyväksi valokuvaajaksi. Juuri sellaista Kukkulan kuningas-animaation tyyppistä moraalista opetusta ja aikuisten animaatioissa esiintyvää satiiria ammentaisin, aikuisten sarjakuvaksi loisin jos osaisin käsiäni käyttää piirtämiseen, mutta en osaa sitten yläasteen. On yritetty aikuisiällä kansalaisopistolla matalan kynnyksen kurssilla: piirrettiin maisemaa, tuijotin tyhjää paperia jännittyneenä, en tiennyt mihin suuntaan liikuttaa pensseliä ja miten värejä sekoiteltiin, tällöin opettaja kysyi, että "Ymmärrätkö, intuitio?". En ymmärtänyt, olin ihan peloissani. Myös omaan, sairaalloisen nuorelta näyttämisen tavoittelun pohjaltakin olen pyöritellyt sarjakuvahahmoa, jolla rikkoisin stereotypioita samalla: naispuolinen, Peter Pan-syndroomaa poteva henkilö.

- lainaamasi kommentoija

Vierailija kirjoitti:

Väitän, että se ei vaadi mitään kovin suurta älykkyysosamäärää, että kykenee kirjoittamaan oikein. Eli että tekstissä on pisteet ja pilkut oikeissa paikoissa, ja että lauseet ja erisnimet alkavat isoilla alkukirjaimilla. Mutta se vaatii enemmän, että tekstin sisältöön tulee syvyyttä, ja että kieltä käytetään nokkelasti.

Tiedän sellaisia ihmisiä, joilla ei oletettavasti ole kovin korkea älykkyysosamäärä, mutta jotka silti osaavat kirjoittaa hyvännäköistä tekstiä. He tuuttaavat melko paljon tekstiä sosiaaliseen mediaan päivittäin, mutta tekstistä puuttuu syvyys. Jauhetaan samoista asioista joka ikinen päivä, vuodesta toiseen. Pitkässä tekstissä saatetaan kirjoittaa täysin sama asia useassa eri kohdassa. Eli vaikka osataankin selvästi kirjoittaa, niin tämän kirjoitetun tekstin sisältö ei vaikuta olevan kovin korkealentoista. Siinä ei pohdita oikein mitään, ei oteta kantaa mihinkään ajankohtaiseen asiaan, eikä kerrota mitään uutta. Älykäs ihminen puolestaan pyrkii usein tarjoamaan kirjoittamallaan tekstillä jollekin jotain. Älykäs ihminen jaksaa harvemmin jauhaa samoista asioista aina vain uudestaan, koska älykäs ihminen oppii tai oivaltaa joka ikinen päivä jotain uutta.

Joillakin tapaamillani älykkäillä ihmisillä puolestaan on riesana lukihäiriö. Tämä tarkoittaa sitä, että ihmisellä olisi paljonkin jaettavaa, mutta hänen on hyvin vaikeaa saada kirjoitettua virheetöntä tekstiä. Jotkut heistä häpeävät tätä niin paljon, etteivät he ole halukkaita kirjoittamaan kovinkaan paljon, vaikka ajatuksia olisi. Toiset taas käyttävät ennen julkaisua todella paljon aikaa kirjoittamiseen ja tekstin oikolukemiseen, jotta tekstissä ei varmasti olisi mitään huomattavia kirjoitusvirheitä. Ja mielestäni tämä on kovin surullista. Joillakin nimittäin on varsinkin sosiaalisessa mediassa taipumuksena huomauttaa ivallisesti kirjoitusvirheistä, ja se voi olla kova paikka sellaiselle ihmiselle, jolle kirjoittaminen on haastavaa.

Näiden havaintojeni myötä sanoisin, että älykkyysosamäärä ei aina korreloi oikeinkirjoitustaidon kanssa, vaikka monesti ajattelemme, että lähes virheettömästi kirjoitetun tekstin takana on älykäs ihminen ja kirjoitusvirheitä sisältävän tekstin takana vähemmän älykäs ihminen. Minä en usko tähän teoriaan. Lisäksi täytyy todeta sekin, että vain hyvin harva suomalainen osaa kirjoittaa pitkästi täysin virheetöntä suomea. Eli jos etsitään suurennuslasilla kirjoitusvirheitä, niin niitä löytyy hyvin monesta tekstistä.

Sellaset hyvätasoisimmat kehitysvammaiset voivat osatakin kirjoittaa  selkeästi. Nämä sellaisia,jotka kirjoittavat itselleen tutuista aiheista.Muistuu eräs hyvätasoinen keva mieleen,lukeminen ja kirjoittaminen oli hänellä vahvaa aluetta. Arviolta oli näissä 13v tasolla, vaihteleva osaamisprofiili joissain pienen lapsen tasolla, joissain 6luokkalaisen tasoa, keskusteluissa osasi puhua itselleen tutuista aiheista mikä sai muut ihmettelemään miten ei sitten kelloa ja kuukausia tunne. Puhui selkeästi eikä siksi vamma heti helposti näkynyt. 

Vierailija kirjoitti:

Olen joskus miettinyt samaa. Siis kirjallinen ilmaisu jopa erinomaista (keskimääräiseen palstailuun toki verrattuna).

En tiedä. Ehkä joku oppimishäiriö taustalla, johon eivät ole saaneet tukea? Tunnen paljonkin pahan lukihäiriön takia ihan totaaliseksi koulupudokkaiksi luokiteltuja. Käyttävät silti kieltä puhuessaan rikkaasti ja taitavasti, omaavat todella laajan sanavaraston jne. Joku vastaava ongelma, mutta ilmenee muussa kuin kirjallisessa ilmaisussa? Ehkä joku puheen tuottamiseen liittyvä ongelma? Sanat katoavat päästä juuri, kun ne pitäisi lausua tms. Surullista, jos näin eikä ongelman perimmäistä syytä tunnisteta. Ihminen luokitellaan vähä-älyiseksi ihan turhaan ja lopulta tämä itsekin uskoo siihen.

Mulle tulee mieleen eräs tavan älyllä varustettu henkilö tästä. Ei ollut luokan priimus eikä huonoinkaan. Aikuisena alkoi päihteet ja vankila viedä mennessään. Sieltä vapauduttua hän oli aivan eri ihminen, ihan kuin pieni lapsi; työkkäriin ilmoittautuminen sai suun loksahtamaan auki, ai niin kuin mikäs se työkkäri on, ihmetteli. Myös hammaslääkärissä käydessä häntä pitää pitää kädestä kuin pientä lasta. Uskomatonta että ihan normijärjellä varustetusta nuoresta tuli aikuisena lapsi.