Miten olla sinut sen ajatuksen kanssa, että EHKÄ et tule koskaan löytämään kumppania?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Naiset vihaavat yksinäisiä miehiä. I-sana on miehille lähes yhtä paha haukkumasana kuin mitä H-sana on naisille.

Jos miehellä ei ole naista niin hän ei tule ikinä saamaan empatiaa osakseen vaan pelkkää vihaa.

 

Jokainen yksinäinen mies ei ole insel. Naisvihamieliset, naisten rais kaamisilla ja tappamisilla haaveilevat miehet ovat inseleitä. 

Kuvitteletko, että jokainen tällä palstalla kirjoittava mies on siis r a i s k a a j a tai t a p p a a naisia? Tai edes fantasioi noista?

Vierailija kirjoitti:

Ajattelin pitkään etten löydä sopivaa kumppania. Sit sattumalta löysinkin ja ikää mulla on 45. 

Sopivaa. Kuinka montaa olet kokeillut? Aika monelta se "kokeileminenkin" on kielletty.

Vierailija kirjoitti:

Mulla kävi ihan itsestään ajan kanssa. 30-40 v oli kova hätä siitä, että en löydä puolisoa, enkä saa sitten lapsiakaan. 40 v jälkeen sitten alkoi jo esivaihdevuosioireita tulla, ja kiinnostus seksiinkin meni. Yhtäkkiä ajatus siitä ettei ole kumppania oli pelkästään helpottava. Enkä semmoista enää ollenkaan halua, koskaan.

Mullakin iän myötä näyttää helpottavan. Nuorena se oli ihan kamalaa, ei saanut rauhaa ollenkaan, kaikki ajatukset pyöri vain sen ympärillä, ettei mulla tuu ikinä olemaan miestä. Jopa unissa elin jonkun ihanan miehen kanssa ja seksi oli taivaallista jne. 

Onneksi loppui nuo ajatukset ja unet. Nykyään olen ihan suht tyytyväinen elämääni. Keskityn huolehtimaan terveydestä ja odottelen eläkepäiviä, vaikka siihen vielä parikymmentä vuotta on, mutta nopeasti edellinenkin 20 vuotta on mennyt. Yks hujaus niin oon jo eläkkeellä.

Mitäh? Eihän nyt kolmekymppisenä ole vielä minkäänlaista hädän poikastakaan, aikaa on vielä vaikka kuinka paljon. Monella parhaat elämisen ajat on vasta 30-50 välissä. Ihan suotta lannistut.

Kaikilla ei vaan käy "peikkomainen flaksi", mutta EI se tarkoita silti etteikö toivoa edelleen olisi, ei myöhemmälläkään iällä.

Yleensä teinivuosina tapaa paljon ihmisiä opiskelujen ja vapaa-ajan kautta - mutta kun ikää tulee, tuppaa otolliset paikat kohdata uusia ihmisiä vähenemään. Siksi jokaisen on nähtävä aika paljon vaivaa, jotta niitä uusia kohtaamisia löytyy... ja senkin jälkeen pitää olla valmis tutustumaan moniin ihmisiin, ennenkuin ketään juuri itselle sopivaa kohdalle osuu. Vika on harvoin ihmisessä itsessään, vaan enempikin kohtaamisten vähyydessä!

Nimimerkillä kokemusta on.

Minä erosin 17 vuoden liitosta ja reilun vuoden päästå ja korjasin yhden yli 6 vuotta sinkkuna olleen tuttavamiehen pois kuljeksimasta. Ja ei ole sixpackia, rahaa, omistusasuntoa jne. Tärkeintä minulle on, että tuo ei ole elämässäni vaatimassa minulta oikeastaan mitään, eikä viljele "ei"-sanaa pelkästä periaatteesta, kuten ex. Hän tykkää yhteisestä kokkailusta ja muusta yhdessäolosta ja monesti pitää jutellen seuraa, kun touhuilen samalla. Ja kysyy, minkälaisesta kosketuksesta pidän, muistaa myös hyvin. Tuskin tuokaan kuvitteli, että hänelle näin käy, mutten olisi kiinnostunut, jos tuo olisi ollut katkera ja elämälle vihainen.

Vierailija kirjoitti:

Ainakin yksi lause pitää valitettavasti paikkansa vaikka Suomi onkin todella hyvä maa elää.

" Suomi on yksinäisten miesten maa"

 

M46

"Suomi on yksinäisten itseään nuorempia naisia etsivien miesten maa"

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ainakin yksi lause pitää valitettavasti paikkansa vaikka Suomi onkin todella hyvä maa elää.

" Suomi on yksinäisten miesten maa"

 

M46

"Suomi on yksinäisten itseään nuorempia naisia etsivien miesten maa"

Suomi on omia kommenttejaan peukuttavien luusereiden maa

Kumppani tulee jos on tullakseen. Opin ja hyväksyin tämän tosiseikan jo aikoja sitten. Pärjään kyllä omillanikin oman itseni seurassa.