Miten olla sinut sen ajatuksen kanssa, että EHKÄ et tule koskaan löytämään kumppania?

Paras asia mitä ihminen voi tehdä on käsitellä pelko yksin jäämisestä mahdollisimman pian, koska vain sillä tai tuurilla voi välttää paljon ikävämmän kohtalon eli pakonomaisen tarpeen olla jonkun kanssa mikä johtaa vain pettymyksiin tai pahimmillaan itselleen sopimattomaan ihmiseen sitoutumiseen ja elämän hukkaamiseen.

Alle 30v ei kuitenkaan ole vielä mitään syytä edes harkita toivon menettämistä parisuhteen löytymisestä ja/tai perheenperustamisesta - paitsi jos sinulla on ongelmia sosiaalisten suhteiden luomisen ja ylläpitämisen kanssa eli sinulla ei ole edes ystäviä. Silloin jotain on pielessä, mikä estää parisuhteenkin tehokkaasti.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minulle vaikeampaa on ollut aika kumppanin menetyksen jälkeen, kuin aika ennen ensimmäistäkään kumppania. Ennenkin tunsin yksinäisyyttä ja kaipuuta johonkin, mutta nykyään se on täysin hallitsematonta ja kuoleman halua, vaikka sinänsä kaikki muu elämässä on kunnossa. Työ, harrastuksia, sydänystävä, lapsia...

Kaiken huipuksi löysin vuosien kärsimyksen jälkeen uuden rakkauden, mutta sekin suhde päättyi käsittämättömällä tavalla. Hänkin edelleen väittää rakastavansa minua loppuelämänsä, lähettelee kaipausviestejä, mitään sivusuhteita, päihteitä tai väkivaltaa ei ollut, muuta niin vain jätti eikä ota takaisin.

En usko, että tulen olemaan koskaan sinut sen ajatuksen kanssa, että olen yksin lopun elämääni.

m

Okay. Pitäisiköhän miehiltä ottaa sitten nämä elämätkin pois jos ette kerran arvosta elämää sellaisenaan vaan pitää olla joku nainen ketä r aiskata, ja vasta sitten kelpaa? Naisia kun ei olla enää pakottamassa tuollaiseen.

Koitappas rauhottua pikkusen. -eri

Koitapa itse osoittaa kiitollisuutta erittäin hyvää länsimaalaista elämää kohtaan. Ei ole mikään itsestäänselvyys elämä ollenkaan, puhumattakaan helppo ja mukava elämä länsimaissa. Jos pilaa sen märisemällä siitä ettei saa pillua koska ainoastaan pillu kiinnostaa niin voi olla ettei tule seuraavassa elämässä enää samoja etuja.

Nyt kannattas sun rauhottua pikkusen.

Vierailija kirjoitti:

Ajattelin pitkään etten löydä sopivaa kumppania. Sit sattumalta löysinkin ja ikää mulla on 45. 

Sama juttu! On sanottava etten ole katunut yhtään! Kyllä se kannatti! Päätin vakaasti muuttua  kun nainen astuu elämääni, ei se ihan helppoa ollut, mutta pääsin pois siitä kirotusta " poikamiehen" elämästä! 

Siitä on 30 vuotta, ja aikuiset lapset!

Vierailija kirjoitti:

Itse ajattelen sen niin, että parempi jos ei tulisi suhdetta. Enpähän sitten riko vahingossa ketään (naista) ja haaskaa hänen aikaansa. Plus kun on täyskokematon päälle kolmikymppinen niin eipä sellaisella nyt kauheasti taida ns. markkina-arvoa olla.

Kun sitä on tähänkin asti eletty itsekseen ilman ketään niin mitä siihen nyt on muutamat vuosikymmenet lisää? 

Jos tämä elämä näin jatkuu ja, kun ei muusta tiedä niin ei se nyt sen suhteen huonommaksi muutu, samalla yllätyksettömällä linjalla kuljen. Voihan sitä tulla sattuman kautta tulla joku painjaissuhde jonka takia elämä muuttuukin vaan pahemmaksi ja jälkikäteen mietit, että voi v*ttu mitä p*skaa ja jatkat taas itseksesi.

 

Onneksi on sentään jotain juttuseuraa työpaikan naisista (varattuja), että on edes jotain kontaktia.

Myönnettäköön, että kyllähän tämä välillä kovasti kyrsii kun haluaisi kovasti halata ja halailla jotakuta, tai ylipäätänsä koskea ja tulla kosketetuksi, mutta minkäs teet?

Miksi sinulla ei ole ystäviä? On miehiäkin jotka halailee. Ne mielenterveyttä tukevat mielihyvähormonit laukeaa myös miesten ja ystävän halaamisesta, ei tarvitse olla nainen ja romanttinen/seksuaalinen suhde.

Myös sukulaisia voi yleensä halata.

Vierailija kirjoitti:

Minulle vaikeampaa on ollut aika kumppanin menetyksen jälkeen, kuin aika ennen ensimmäistäkään kumppania. Ennenkin tunsin yksinäisyyttä ja kaipuuta johonkin, mutta nykyään se on täysin hallitsematonta ja kuoleman halua, vaikka sinänsä kaikki muu elämässä on kunnossa. Työ, harrastuksia, sydänystävä, lapsia...

Kaiken huipuksi löysin vuosien kärsimyksen jälkeen uuden rakkauden, mutta sekin suhde päättyi käsittämättömällä tavalla. Hänkin edelleen väittää rakastavansa minua loppuelämänsä, lähettelee kaipausviestejä, mitään sivusuhteita, päihteitä tai väkivaltaa ei ollut, muuta niin vain jätti eikä ota takaisin.

En usko, että tulen olemaan koskaan sinut sen ajatuksen kanssa, että olen yksin lopun elämääni.

m

Usko pois, sille on syy miksi lähti eikä ota takaisin vaikka sinä et sitä käsitä. Pettäminen, väkivalta ja päihteet eivät ole ainoita valideja syitä suhteen päättämiselle.  Se riittää että tajuaa että olette kasvaneet erilleen, ja sellaisessa erossa on luonnollistakin kaivata ja rakastaa sitä henkilöä jota ei enää ole koska ihmiset muuttuu. Syy voi olla myös juuri tuo että et käsitä miksi suhde päättyi: jotain oli vialla, mutta sitä ei voi edes korjata jos et suostu näkemään sitä tai tarvetta korjausliikkeelle.

En aio olla sinut vaan tulen päättämään taipaleeni piakkoin kuin olla yksin kun ollut sitä jo 40 vuotta.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Lohduttaudun sillä, että suurin osa suhteista ei ole mitään suuria rakkaustarinoita vaan suhteisiin ja saatuihin kumppaneihin on realisteina tyydytty. Osa suhteista on oikeasti aivan kamalia stressinaiheuttajia ja erot ovat vielä kauheampia.

 

Olen jo 50 ja pari kertaa eronnut. Silti vieläkin joskus hullu rakkaushaave nostaa päätään ja yritän sen pikaisesti sammuttaa puhumalla järkeä. Olen onneksi onnistunut joka kerta.

 

Meihin on jo lapsesta saakka istutettu heteroparisuhde ainoana oikeana tapana elää ja nämä kaipuut johtunevat hyvin pitkälti siitä. Meillehän mm myydään markkinamiesten taholta vaikka mitä jotta olisimme haluttavampia vastakkaisen sukupuolen silmissä. Yliseksualisoidussa ajassa intiimi parisuhde on nostettu kaikkein tavoitellummaksi asiaksi vaikka puolet pareista eroaakin ja lähisuhdeväkivaltatilastot puhuvat omaa karua kieltään. Moderni yhteiskunta on hyvin pitkälti rakentunut heteroperheen ja avioliiton ympärille.

 

Aito rakkaus on harvinaista. Se joka sen löytää on todella onnekas. Minä en valitettavasti sitä löytänyt.

No mulla ei ole ketään, kun ei ole parisuhdetta.  Siis ei ole ystäviäkään. Naisena on paljon helpompi saada parisuhde kuin löytää ystäviä, läheisiä kavereita. Ei enää vanhempana ystävystytä. Eikä ne parisuhteetkaan tuppaa kestämään.

Ei se miehenäkään kun ikää on ole helppoa löytää ystäviä, kavereita. Juopposeuraksi kyllä kelpaisi mutta se ei nappaa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ainakin yksi lause pitää valitettavasti paikkansa vaikka Suomi onkin todella hyvä maa elää.

" Suomi on yksinäisten miesten maa"

 

M46

 

Kaiken järjen mukaan yksinäisiä naisia on jokseenkin saman verran. Vanhemmissa ikäluokissa yksinäisiä naisia on enemmän jo siksi, että miehet elävät keskimäärin 6-7 v vähemmän.

Naiset eivät ole niin usein yksinäisiä, vaikkei kumppania olisikaan. Yleistys, mutta sisältää totuuden siemenen ja perustuu naisten kertomaan.

Jeps. Miehiä on tyrkyllä mutta mieluummin on yksin kuin jonkun nylkyttävän katurotan kanssa. Mitä enemmän pystyy kiinnittämään huomiota muualle kuin miehiin niin sitä paremmaksi elämä sitä paitsi käy. Parin vuoden päästä sitä ihmettelee, että mitä ihmettä on nähnyt noissa pää klapiksi kynityissä lihakoneissa, joilla ei ole sielua eikä moraalia, ei kauneutta, ei yhtään mitään. Tarpeeni ovat ihan muualla kuin miehissä eivätkä miehet täytä niistä yhtäkään. Toki käytän miesten tuottamia palveluita, mutta ostan niitä rahalla enkä pilulla.

Havaittu katkeroitunut miesvihaaja.

Chaturbate, myfreecams naiset helpottaa sun sooloilua. Kaksin on kuitenkin kivempaa

Olen 48v mies ja parisuhteita tähän mennessä 0..

En ole etsimällä etsinyt kumppania ja se on ollut se suurin virhe. Elän liian epäsosiaalista elämää. 

Edelleen haluaisin uskoa, että elämääni tulisi jostakin nainen, mutta onhan se myönnettävä, että se on todella epätodennäköistä. 

Kieltämättä ajattelen asiaa päivittäin ja kärsin yksinäisyydestä. 

Vierailija kirjoitti:

Olen 48v mies ja parisuhteita tähän mennessä 0..

En ole etsimällä etsinyt kumppania ja se on ollut se suurin virhe. Elän liian epäsosiaalista elämää. 

Edelleen haluaisin uskoa, että elämääni tulisi jostakin nainen, mutta onhan se myönnettävä, että se on todella epätodennäköistä. 

Kieltämättä ajattelen asiaa päivittäin ja kärsin yksinäisyydestä. 

Tuo on hyvä havainto, että on tehnyt virheen, ettei ole tarpeeksi etsinyt. Myönnän tämän minäkin, olen jo päälle 50. Antisosiaaliselle luonteelle nyt ei voi mitään. Toisaalta olen miettinyt, olisinko omanlaisessa seurassa antisosiaalinen. Kohkaavia ekstroverttejä sun muita turhia juttuja pulputtavia tyhjäpäitä en vaan kertakaikkia kestä.

Saan elää rauhassa, miehet eivät lyö minua.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Itse ajattelen sen niin, että parempi jos ei tulisi suhdetta. Enpähän sitten riko vahingossa ketään (naista) ja haaskaa hänen aikaansa. Plus kun on täyskokematon päälle kolmikymppinen niin eipä sellaisella nyt kauheasti taida ns. markkina-arvoa olla.

Kun sitä on tähänkin asti eletty itsekseen ilman ketään niin mitä siihen nyt on muutamat vuosikymmenet lisää? 

Jos tämä elämä näin jatkuu ja, kun ei muusta tiedä niin ei se nyt sen suhteen huonommaksi muutu, samalla yllätyksettömällä linjalla kuljen. Voihan sitä tulla sattuman kautta tulla joku painjaissuhde jonka takia elämä muuttuukin vaan pahemmaksi ja jälkikäteen mietit, että voi v*ttu mitä p*skaa ja jatkat taas itseksesi.

 

Onneksi on sentään jotain juttuseuraa työpaikan naisista (varattuja), että on edes jotain kontaktia.

Myönnettäköön, että kyllähän tämä välillä kovasti kyrsii kun haluaisi kovasti halata ja halailla jotakuta, tai ylipäätänsä koskea ja tulla kosketetuksi, mutta minkäs teet?

Miksi sinulla ei ole ystäviä? On miehiäkin jotka halailee. Ne mielenterveyttä tukevat mielihyvähormonit laukeaa myös miesten ja ystävän halaamisesta, ei tarvitse olla nainen ja romanttinen/seksuaalinen suhde.

Myös sukulaisia voi yleensä halata.

On minulla ystäviä, miehiä siis, mutta he nyt ei ole halaavaa tyyppiä lainkaan. Samaa on meidän lähisukukin, hyvin pidättyväistä ja etäistä sen suhteen.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olen 48v mies ja parisuhteita tähän mennessä 0..

En ole etsimällä etsinyt kumppania ja se on ollut se suurin virhe. Elän liian epäsosiaalista elämää. 

Edelleen haluaisin uskoa, että elämääni tulisi jostakin nainen, mutta onhan se myönnettävä, että se on todella epätodennäköistä. 

Kieltämättä ajattelen asiaa päivittäin ja kärsin yksinäisyydestä. 

Tuo on hyvä havainto, että on tehnyt virheen, ettei ole tarpeeksi etsinyt. Myönnän tämän minäkin, olen jo päälle 50. Antisosiaaliselle luonteelle nyt ei voi mitään. Toisaalta olen miettinyt, olisinko omanlaisessa seurassa antisosiaalinen. Kohkaavia ekstroverttejä sun muita turhia juttuja pulputtavia tyhjäpäitä en vaan kertakaikkia kestä.

Eri mutta kun kokoajan toitotetaan että ei se kumppani etsimällä löydy vaan pitää vaan olla ja mennä et miten tässä pitäisi olla kun aktiivisesti etsimisellä ei löydy eikä sitten passiivisella etsimisellä.

Näin lähes nelikymppisenä yhden avioeron jälkeen, ajatus parisuhteesta tuntuu vaan ahdistavalta.

Eli olen oikein sinut sen ajatuksen kanssa, että olen todennäköisesti loppuelämäni yksin. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ongelma on katsos siinä, että pitäisi tehdäkin jotain. Esimerkiksi poistua kotoa. Jopa lähestyä toista ihmistä. Liian vaivalloista. On paljon helpompaa vaan valittaa.

Totta tämäkin. Ja kun tarpeeksi kauan (vuosia) yrittää epämukavuusalueella hilluen ja kerta toisensa jälkeen pettyy, niin järkevämpäähän se on lopulta luovuttaa ja suunnata energia muualle. Kaipuuta se ei kuitenkaan poista ja aina voi kuitenkin haaveilla ihmettä osakseen.

Suomalaiset - varsinkin naiset - ovat varsin anteeksiantamattomia kokemattomalle. Kokematonta vältetään kuin ruttoa. Kuvittelevat varmaan että se tarttuu.

Jos niin käy, pitää vaan sopeutua. Jossain vaiheessa voi iloita siitä, ettei tarvitse tehdä kahden ihmisen edestä kotitöitä (eivät vieläkään jakaudu tasaisesti). 50v lähestyessä aika vähän miehet enää vetää puoleensa, jolloin ongelma ei välttämättä enää vaiva a. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mulla kävi ihan itsestään ajan kanssa. 30-40 v oli kova hätä siitä, että en löydä puolisoa, enkä saa sitten lapsiakaan. 40 v jälkeen sitten alkoi jo esivaihdevuosioireita tulla, ja kiinnostus seksiinkin meni. Yhtäkkiä ajatus siitä ettei ole kumppania oli pelkästään helpottava. Enkä semmoista enää ollenkaan halua, koskaan.

Kiitos kommentista, mutta omaan korvaan toi kuulostaa kamalalta :D Haluan haluta enkä muuttua tunteettomaksi atomiläjäksi joka vaan nyt sattuu olemaan hengissä. Haluan tuntea, rakastaa ja olla rakastettu.

-ap

 

Se, ettei halua parisuhteeseen ei tee "tunteettomaksi atomiläjäksi".

Tuo lause oikeastaan vain kertoo, miten keskiöön elämässäsi olet parisuhteen asettanut, että ilman sitä mikään ei tunnu miltään.

Melkoiset on odotukset tuolle mahdolliselle kumppanille, siis että tekee elämästäsi tunteikasta.

Naiset on kasvatettu laittamaan mies elämän keskiöön. Tietysti sitä luulisi, että vuonna 2026 asian suhteen olisi tapahtunut kehitystä, mutta osa naisista elää edelleen miesten ja miesten validaation kautta. 

Aikoinaan naisen ystävät saivat jäädä kun nainen alkoi seurustelemaan. Sitten kun tuli ero niin ystävät taas muistettiin, mutta eihän se ystävyys ollut enää entisensä.

Äidit ne tyttärensä tuohon kasvattavat. Lopputulos? Vihaavat naisia, koska äitinsä kasvatti noin ja miehiä, koska, no, koska ovat miehiä. Mutta miesten syyhän se on että äiti teki niin kuin teki. Miesten syyhän se on että nainen vihaa. Tärkeintä kuitenkin on, ettei tarvitse vaivata omaa pientä päätä vaikeilla asioilla. Vaikkapa sellaisilla pikkujutuilla kuten omat velvollisuudet tai muiden oikeudet tai vaikka ihan käytöstavat.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ongelma on katsos siinä, että pitäisi tehdäkin jotain. Esimerkiksi poistua kotoa. Jopa lähestyä toista ihmistä. Liian vaivalloista. On paljon helpompaa vaan valittaa.

1. ei kiinnosta jotkut randomit kadulla :D

2. aina sitä saa valittaa. jos ottaa tunteisiin, GET OUT

Väsynyttä

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kiltit miehet jäävät yksin. 

Ne jännät miehet ja ne statusmiehet eli koulutetut/hyvätuloiset miehet napataan heti. Suomen naisia pyörittää juurikin nuo tasokkaat miehet, ne tekee lapset tänne suomeen kun taas tavalliset suomalaiset miehet ovat sivussa kun ne ei kelpaa edes pyöreille naisille. Alhaisen tason naiset tavoittelee tasokkaita miehiä. 

Ne tavalliset kiltit miehet pyörittää suomen yhteiskuntaa, ne rakentaa talot missä asuu naiset ja tasokkaat miehet. Tavalliset ja kiltit miehet ovat meidän unohdettu voimavara, ne pyörittää yhteiskuntaa mutta ne ei kelpaa edes alhaisen tason naisille. 

Tämä ei ole reilua. 

Mua kyllä kiinnostaa nimenomaan tavismiehet. Ja oon myös todennut että niissä on sinkkuina ihan kunnon helmiäkin. Valitettavasti aina asiat/suhteet mene niin kuin toivoisi.

-ap

Taviksella on auto. Ja omakotitalo. Ja....ja....ja....