Vanhustyön karmea todellisuus

Vierailija kirjoitti:

Sitähän se on. Vanhus saa kohtauksen, soitetaan ambulanssi. Ensihoito saapuu ja viipyy tunnin vanhuksen luona. Potilas lyö ja potkii eikä anna tehdä mittauksia.

Vanhus viedään ambulanssilla sairaalaan, missä hänelle tehdään kaikki mahdolliset kalliit tutkimukset ja hänen päänsä kuvataan. Hän kuitenkin liikahtaa kuvauksen aikana, eikä kuvissa näy mitään erityistä.

Parin päivän päästä potilas palautetaan hoitopaikkaansa. Hän nukkuu suurimman osan ajasta ja täysin tietämätön sairaalareissusta.

Palaverissa hoitajat saavat moitteet siitä, että ambulanssi olisi pitänyt kutsua nopeammin. Jossain toisessa tilanteessa saadaan moitteet siitä, että ambulanssi kutsuttiin turhaan.

Kannattsisiko muuttaa omaa asennetta. Ensihoitajat ootta niin ylimielisiä, tunteettomia, kylmiä paskoja, että potilaat pelkäävät teitä. Olen 3 kymmenen vuoden kokemuksella eräänkin kerran joutunut pysäyttämään ensihoitajan toiminnan, jotta muistisairas tuntee olonsa turvalliseksi! Saa alapeukuttaa!!!

Vierailija kirjoitti:

Samaa mieltä. Itse toivoisin, jos sairastun muistisairauteen, että saisin jonkinsortin lopetuspiikin tms.

Sydänkohtaus vois olla paikallaan! Hoidan muistisairasta isääni. Päivääkään en vaihtaisi pois. Olen ammatiltani vanhustyönosaamisalan lähihoitaja. 

Dementoitunut äitini pääsi senioritaloon, aluksi allekirjoitettiin paperi jossa sovittiin että tehostettua hoitamista pyritään välttämään. Tämä ehdotus vaihtoehdoista tuli senioritalosta päin. Hoito on ollut mielestäni asiallista ja käyn katsomassa säännöllisesti, kaikki näyttää olevan kunnossa myös silloin kun saavun sinne ilmoittamatta.

Kotona tilanne oli paljon huonompi, kun pärjääminen oli hoitokäyntien varassa.

Vierailija kirjoitti:

Itse sh. Olen tyttärelleni kertonut, että jos saan alzheimerin, niin jos ei ole keksitty parantavaa lääkitystä, ei lääkitystä saa antaa. Nykyiset ainoastaan hidastavat taudin etenemistä. En näe tästä hyötyä, kun lopputulema kuitenkin sama. Kaikki rauhoittavat saa antaa käytöshäiriöihin ja sitomisluvat ja sängynlaidat ylös. Vaikka kiipeilisinkin. Kipulääkettä herkästi. Ruokaa ei väkisin. Ei kuntouttavaa hoito-otetta. Jos haluan maata sängyssä koko päivän, se suotakoon.

Eritteissäkö?! Rukoile, että sinulla olisi edes yksi, joka harjoittaa maatessasi kuntouttavaa työotetta! Muutoin sinua revitään vaatteista ja muutoinkin, vastustuksistasi huolimatta. Olen itse kuntouttavaa työotetta harjoittava, harva kolleega on. Teen mielelläni töitä yksin, jos mahdollista.

Parempi lopettaa itse päivänsä jo ajoissa, ennen kuin on siinä tilassa, että makaa muumiona suu auki toisten käänneltävänä. 

Vierailija kirjoitti:

Parempi lopettaa itse päivänsä jo ajoissa, ennen kuin on siinä tilassa, että makaa muumiona suu auki toisten käänneltävänä. 

Mikäli muistisairas ymmärtäisi, uskon, että heitä ei olisi. Muistisairaus on niin salakavala, että siihen sairastuva peittelee sitä niin pitkään kuin mahdollista. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

No mitä sitten pitäisi tehdä?

Hoidon linjaukset kuntoon: dnr, ei sairaalasiirtoja eikä invasiivisia toimenpiteitä. Suomeksi: kun aika koittaa, annetaan ihmisen hiipua rauhassa. Ei mitään keinotekoista hengissä pitämistä letkuruokinnalla. Hyvä kivunhoito, rauhallinen ympäristä ja läsnäolo riittää siinä vaiheessa kun oma elimistö ei enää pysty hyödyntämään ravintoa eikä ylläpitämään elintoimintoja. Luulen että lähes jokainen toivoisi tätä omalle kohdalleenkin, jos saisi valita.

Meidän omainen näännytettiin sänkyyn. Ei käännelty tarpeeksi vuodepotilaana. Niin tuli makuuhaava. Siihenhän kuoli. Vaikka sairaus laitettiin kuolinsyyksi. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ihmisarvoinen elämä on erikoinen käsite. Jokaisella on ihmisarvo. Jokaisen elämä on arvokas. Vuodeosastolla saattaa olla  monisairas vanhus, jonka nykyinen elämä näyttää ulkopuoliselle kärsimykseltä. Emme voi ryhtyä tuomaroimaan tätä elämää.

Täytyy ymmärtää, että elämä on kokonaisuus ja kaikille yhtä arvokas. Elämä ei ole vain nykyhetki vaan  vanhuksen koko elämänkaari. Sitä ei voi ulkopuolinen noin vain lopettaa ainakaan vedoten mihinkään rationaalisiin säästösyihin tai järkeilemällä.

Kun ihmiselle joka päiväiset hoitotoimien pisteen ovat kivuliaita ja pelottavia niin ei se elämä ole enää mielestäni elämän arvoista.

Tämä on sinun mielipiteesi. Ja hyvin monen muunkin. Mutta onko se kunkin hoidettavan ITSENSÄ mielipide? Mikä ihme saa ihmisen ajattelemaan, että hänellä on oikeus tappaa toinen ihminen, kun itsestä ja jostakusta muusta se tuntuu järkevältä ja oikealta?

-eri

Entä jos se toinen vaikeroi koko ajan kivusta -tai silmissä näkyy jatkuva hämmennys ja kauhu?

Ensin tulee tietysti mieleen, miksi se ihminen kokee hämmennystä ja kauhua. Kovien kipujen takia? Hallusinaatioiden? Siksi, että ei tiedä missä on? Elääkö uudelleen jotain aiempaa traumaa? Vai miksi? Joka tapauksessa tuollaisessa tilanteessa pitäisi kaikin tavoin rauhoitella vanhusta ja saada hänet tuntemaan olonsa paremmaksi ja turvallisemmaksi.

Varmasti moni vanhus itsekin haluaisi tuollaisessa tilanteessa jo päästä pois täältä, mutta jos siitä ei ole varmuutta niin... Minusta liikutaan ihan oikeasti vaarallisilla vesillä, jos aletaan noin vain jättää ihmisiä kuolemaan. Mihin vedetään raja, että kuka saa elää ja kuka ei? Mitkä ovat kriteerit? Kuka tästä lopullisesti päättää? Jne. Oikeasti sen pitäisi olla aina ihmisen oma valinta.

Täällä on monta kertaa kerrottu, että rauhoittavia lääkkeitä ei anneta vanhuksille riittävästi, vaikka he olisivat ahdistuneita, kauhuissaan ja peloissaan. Muistisairaana eivät ehkä muista edes edellistä hetkeä kaksi sekuntia sitten ja jokainen ihminen ja jokainen hetki on aina pelottava ja uusi. Sinun "lääkkeesi" on, että sellaista vanhusta pitäisi kaikin tavoin rauhoitella, eli pitäisi saada myös rauhoittavaa lääkettä eikös vain??

Sitten tämä, mitä sanoit: "Mihin vedetään raja, että kuka saa elää ja kuka ei?" Mielestäni pitäisi ajatella, mihin vedetään se raja, kuka vielä joutuu elämään, kuka joutuu vielä kärsimään hirveistä kivuista, peloista, kauhusta, pakkosyöttämisestä, sitomisesta, kivuliaista toimenpiteista, tuntemattoman miehen väkisin laittamasta katerista naiselle, joka on joskus menneisyydessä raiskattu, äkäisistä väsyneistä hoitajistakin ehkä - joita onneksi kaikki hoitajat eivät tietenkään onneksi ole.

Nyt on kiire saada sellainen lainsäädäntö, että ihmiset voivat ilmoittaa toiveensa saada eutanasia myöhemmin, siinä vaiheessa, kun hänen vielä terveenä ollessa määrittelemänsa kriteerit tulevaisuudessa hänen kohdallaan täyttyvät. Ja se lupaus pidettäisiin.

Ei enää vanhusten kidutusta, please - elleivät he sitten itse sitä halua valita vaikka siksi, että eutanasia on heidän mielestään synti.  

Eikö olekin erikoista, että jos joku ihminen ei vie kivuista kärsivää sairasta kissaa tai koiraa eutanasia-piikille, niin ihmiset pitävät häntä julmana tyyppinä. Jopa uskovainen nainen oli sitä mieltä, että ehdottomasti pitää viedä koira piikille ajoissa, ettei sen tarvitse kärsiä, mutta ihmisen kärsimystä ei saa tietenkään helpottaa, kun se on tap pa mis ta ja suuri synti.  Huh huh, sanattomaksi vetää just nyt.

Äitini on 87-vuotias. Hän on ollut jo pitkään masentunut ja haluaa kuolla. Hänellä on myös alkava muistisairaus, joka on muuttanut hänet järjettömän itsepäiseksi. Ennen sentään järkipuhe auttoi. Hän ei suostu syömään masennuslääkkeitä. En halua pakottaa häntä, en tietenkään, mutta toki hänen kärsimyksensä ja kuolemanhalunsa vierestä seuraaminen tuntuu pahalta, kun mikään ei hänen elämänlaatuaan paranna, vaan koko ajan menee huonompaan suuntaan. Hän voi silti elää vielä pitkäänkin, pitkäikäistä sukua kun on. 

En enää tiedä, miten voisin auttaa äitiäni, alkaa olla keinot vähissä. Käyn hänen luonaan vain kolme kertaa viikossa, sillä työni vaatii veronsa ja matka äidin luokse on 40 km yhteen suuntaan. Soitan hänelle joka päivä.

Äiti ei halua hoivakotiin pelon vuoksi, koska isäni sai muistisairaana hoivakodissa niin huonoa kohtelua. 

Äiti kaatuilee kotona monta kertaa viikossa, vuorokausirytmi on aivan sekaisin, vaikka se ei kai ole vakavaa. 

Vinkkejä ammattilaisilta? Miten voin auttaa äitiäni? Eniten hän toivoo kuolemaa, mutta siinä en voi auttaa. 

Arvostan hoitajia, jotka yrittävät parhaansa, vaikka he joutuvat joka päivä, joskus yölläkin, näkemään tuota vanhusten kärsimystä. En edes ymmärrä, miten jaksatte. Toivon teille voimia. 

Vanhustenhoito todellakin tarvitsee rahaa eikä se ole todellakaan ainoa alue, jossa rahaa tarvitaan. Minua hirvittää ajatus, että kokoomuslaisten toive toteutuu. Jos perintövero poistettaisiin kokonaan ilman korvaavaa veroa, valtion välitön verotulomenetys olisi nykyisellä tasolla noin 1,2–1,3 miljardia euroa vuodessa. 

Verohallinnon mukaan perintö- ja lahjaveron kertymä oli vuonna 2024 ennätykselliset 1 258 miljoonaa euroa.

Ihan kamala ajatus, että perintövero poistettaisiin tällaisessa taloustilanteessa, missä Suomi on, ja tilannehan vain pahenee vielä pitkään.

Jos koira tai kissa on sairas ja kärsii,se  lopetetaan vaikka sieluun sattuu. Kun dementoitunut kissa ei enää löydä hiekkastiaa ja huutaa sekä pissailee ympäriinsä paniikissa, eläinlääkäri sanoo että nyt "olisi aika".

MIksi siis sen rakkaan lähseisen, 99 vuotiaan ihmisdementikon joka kirkuu pissavaipoissaan eikä tiedä kuka on tai missä on, elämää pitkitetään? Miksei keskitytä vain lievittämään kipua ja tekemään loppupäivät mukaviksi?