Lue keskustelun säännöt.
Vanhustyön karmea todellisuus
14.08.2023 |
Totuus on, että lääketieteen keinot ovat rajalliset, samoin ihmisen elinikä. Kuitenkin vanhustyössä tehdään koko ajan turhia tutkimuksia ja turhia toimenpiteitä. Suurin osa ensihoidon tehtävistä on tehostetun palveluasumisen asukkaiden luona tehtäviä käyntejä.
Vanhustenhoitoon uppoaa vuosittain valtavat määrät rahaa. Iäkkäille ja kroonisesti sairaille syötetään suuria määriä lääkkeitä, jotka on tarkoitettu mm. sydän- ja verenpainetaudin hoitoon. Näin saatetaan toimia silloinkin, vaikka kyseinen potilas olisi 100-vuotias, halvaantunut ja dementoitunut.
Moni ei halua syödä, mutta silti ruokaa täytyy tietysti tarjota. Ruokajätteen määrä on hirvittävä.
Moni muistisairas on käytöshäiriöinen ja väkivaltainen. Moni hoitaja lähtee uupuneena alalta pois, kun ei jaksa sitä väkivaltaa, alati lisääntyvää työmäärää tai turhia toimenpiteita. Lisäksi alaa vaivaa järkyttävän huono ilmapiiri: kiusaaminen ja henkinen väkivalta työntekijöiden kesken on yleistä.
Sanon sen, mitä ei saisi sanoa: vanhustyöhön ja erityisesti muistisairaiden hoitoon tuhlataan aivan liikaa resursseja. Epäilen, että koko terveydenhuoltojärjestelmä tulee kaatumaan tähän.
Kommentit (527)
Itseäni vanhustyössä rasittaa eniten väkivaltaiset muistisairaat. Luulin jossain vaiheessa siedättyneeni väkivallalle mutta enpäs olekaan.
Olen alkanut ajatella, että lyövä ja potkiva vanhus ei ilmeisesti halua tulla hoidetuksi. Joten... eikö järkevin ratkaisu olisi jättää heidät hoitamatta? Miksi heihin tuhlataan yhteiskunnan varoja?
Hoitamatta jättäminen ei tietenkään ole eettinen ratkaisu, joten en aio tuhlata aikaani tähän ihmisryhmään enempää vaan hakeudun muihin töihin.
Raskasta työtä ja jatkuvaa väkivaltaa jaksaisi paremmin, jos edes työyhteisö tarjoaisi tukea. Mutta kun ei. Lyövään asukkaaseen suhtaudutaan tyylillä "se nyt vain on semmoinen". Lisäksi alalla on huono ilmapiiri ja kiusaamista.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vanhusten lääkityksestä ehkä ollaan pääsemässä oikeille urille. Ainakin laitoshoidossa tms olevilla vanhuksilla on liikaa lääkkeitä, joita ei enää tarvitse.
Muutama vuosikymmen sitten tuli erääseen veljeskodin yksikköön uusi erikoislääkäri, joka ensi töikseen laittoi lääkeasiat kuntoon.
Mm vuodepotilaana olevat vanhukset eivät tarvitse enää verenpainelääkettä. Näin sen äitini kohdalla kun oli viimeiset vuodet vuodepotilas. Verenpaine pysyi normaalina ilman lääkkeitä.
Vanhusten liikalääkityksestä on puhunut mm Sirkka Kivelä, geriatri ja moni muu.
Joten jos teillä on omainen jolla on paljon lääkkeitä kysykää lääkäriltä voiko osan jättää pois.Onpa outo juttu. Pääkaupunkiseudulla olen useammassa muistisairaiden ryhmäkodissa ollut töissä eikö missään ole isoja lääkemääriä. Päin vastoin lääkäri lopettaa lähes kaikki lääkkeet. Joku kertoi lääkkeiden jauhamisesta. Meillä olen nähnyt jauhettavan kerran antibioottia. Ja se on vähän eri juttu, jos on virtsis päällä. Toki muistilaastarit on monella ollut, joillain kipulaastarit myös.
Tuo kuulostaakin järkevältä toimintatavalta. Joissain paikoissa vanhukset ovat ylilääkittyjä, toisaalta esimerkiksi kivunhoidossa on paljon alilääkitsemistä.
Vierailija kirjoitti:
Itseäni vanhustyössä rasittaa eniten väkivaltaiset muistisairaat. Luulin jossain vaiheessa siedättyneeni väkivallalle mutta enpäs olekaan.
Olen alkanut ajatella, että lyövä ja potkiva vanhus ei ilmeisesti halua tulla hoidetuksi. Joten... eikö järkevin ratkaisu olisi jättää heidät hoitamatta? Miksi heihin tuhlataan yhteiskunnan varoja?
Hoitamatta jättäminen ei tietenkään ole eettinen ratkaisu, joten en aio tuhlata aikaani tähän ihmisryhmään enempää vaan hakeudun muihin töihin.
Raskasta työtä ja jatkuvaa väkivaltaa jaksaisi paremmin, jos edes työyhteisö tarjoaisi tukea. Mutta kun ei. Lyövään asukkaaseen suhtaudutaan tyylillä "se nyt vain on semmoinen". Lisäksi alalla on huono ilmapiiri ja kiusaamista.
Pitäisi perustaa saari, jonne nuo väkivaltaiset ja hoitovastaiset dementikot kerättäisiin. Saisivat siellä lyödä toisiaan ja sotkea ulosteella niin paljon kuin huvittaa.
Jos ei halua hoitoa, ei saa hoitoa. Piste.
Vierailija kirjoitti:
Olen nähnyt yhden kamalan loppuvaiheen dementian. Raajat jäykistyneet ristiin, joskus ääntelee, sose/sileä ruokavalio. Ollut tässä tilanteessa n. 5 vuotta. Tottapuhuen minulle tuli hänestä mieleen muumio Tutankhamon.
Tuo on toki ikävä kohtalo kenelle tahansa, mutta mieluummin hoitaisin tällaisia kuin niitä, jotka lyövät ja sotkevat.
Eutanasia mahdolliseksi. Nyt. Heti.
p.s uskovaiset HV!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Itseäni vanhustyössä rasittaa eniten väkivaltaiset muistisairaat. Luulin jossain vaiheessa siedättyneeni väkivallalle mutta enpäs olekaan.
Olen alkanut ajatella, että lyövä ja potkiva vanhus ei ilmeisesti halua tulla hoidetuksi. Joten... eikö järkevin ratkaisu olisi jättää heidät hoitamatta? Miksi heihin tuhlataan yhteiskunnan varoja?
Hoitamatta jättäminen ei tietenkään ole eettinen ratkaisu, joten en aio tuhlata aikaani tähän ihmisryhmään enempää vaan hakeudun muihin töihin.
Raskasta työtä ja jatkuvaa väkivaltaa jaksaisi paremmin, jos edes työyhteisö tarjoaisi tukea. Mutta kun ei. Lyövään asukkaaseen suhtaudutaan tyylillä "se nyt vain on semmoinen". Lisäksi alalla on huono ilmapiiri ja kiusaamista.
Pitäisi perustaa saari, jonne nuo väkivaltaiset ja hoitovastaiset dementikot kerättäisiin. Saisivat siellä lyödä toisiaan ja sotkea ulosteella niin paljon kuin huvittaa.
Jos ei halua hoitoa, ei saa hoitoa. Piste.
Pöljä, nuo ihmiset ovat sairaita.
Eivät he huvikseen riehu, ainakaan ehdoton valtaosa heistä.
Toisaalta ymmärrän kyllä hyvin hoitohenkilökunnan haasteet heidän kanssaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Yhdellä dementikolla murtui lonkka. Lähetettiin päivystykseen, kirurgi päätti, ei leikata. Lähetettion takaisin meille ja tehtiin saattohoitopäätös.
Olen kuullut myös, yksi dementikko mursi leukansa useasta kohtaa. Hänelle Töölön tapaturma-aseman lääkärit diagnosoi toistuvasti leukaluksaation tai jonkun lievän leukavenähdyksen tms. Ja sitten häntä lähetettiin ambulanssilla edestakaisin hoivakodin ja Töölön tapaturma-asemab väliä. Kunnes he lopulta uskoivat, että hänen leukansa oli oikeasti murtunut monesta kohtaa. Mutta yllätys: he leikkasivat hänet.
Minä vuonna tuo on tapahtunut? Eihän dementikko-sanaakaan enää ole. En ainakaan itse ole vuosiin kuullut.
Toinen että ambulanssit ei ota muistisairaita kyytiin leukamurtuman takia. Jos ambulanssin saa tulemaan pihaan jollain verukkeella, niin ei ne kyytiin ota. Katsovat päältä ja lähtevät pois. Toisaalta mihinpä ne sen muistisairaan ihmisen veisikään. Kerran meiltä lähti yksi murtumaepäilyn takia ja oli kotiutettu 8 tunnin jälkeen ilman röntgen-kuvia.Ottakaa kela-taksi ja menkää päivystykseen, tällaisia on hätäkeskuksen ohjeet. Miksipä ei, mukavahan siellä päivystyksessä on käydä muita ihmisiä säikyttämässä.
Oikeastihan päivystykseen ei juuri missään tilanteessa lähdetä. Tapaturmia, siis vakavia, sattuu hyvin harvoin. Jos jollain on kovat kivut, lääkärille yritetään soittaa ja päivystävästä apteekista haetaan lääkkeet. Pitkälti potilasta tapaamatta lääkäri antaa hoito-ohjeet.
Ok, koitan nyt kirjoittaa ammattimaisemmin, olen tällä hetkellä uupunut ja pahasti univelkainen.
Leukamurtuma tapahtui vuosia sitten, olen kuullut tästä tarinaa usein. Kyllä se joku sairaankuljetusauto ilmeisesti oli vähintään, millä mummo-parkaa kuskattiin edes takaisin. Laittoivat lopulta titaanilevyt leukaan.
Kerran meiltä lähti myös jollain sairaankuljetusautolla muistisairas murtuma/sijoiltaanmenon/epäilyn takia päivystykseen. Ulospäin tämä oli siis kys. kehon osa vääntynyt luonnottomaan asentoon. Hän joutui kuulemma yksin istua päivystyksessä ja odottaa...
Teillä on ollut erittäin vaaralliset ohjeet. Muistisairas ei voi olla yksin päivystyksessä, koska hän on teidän hoitokodin vastuulla siellä odottaessaan. Hänen hoitovastuunsa siirtyy sairaalalle vasta sitten kun kirjataan osastolle sisään. Päivystykseen lähtee mukaan aina hoitaja tai omainen. Saanko kysyä millä paikkakunnalla ja onko yksityinen ja millä kirjaimella alkaa. Voin tehdä sinun puolestasi valvontaviranomaiselle ilmoituksen tuosta, että päivystykseen olette lähettäneet yksin istumaan teillä hoidettavana olevan muistisairaan asiakkaan, joka on todettu ympärivuorokautisen valvonnan tarpeessa olevaksi.
Isäni jolla dementia asui viimiset vuodet hoivakodissa. Kaatui lopulta. Ambulanssi sai hakea. Sairaanhoitaja soitti hoivakodista minulle että voinko mennä akuuttiin isäni seuraksi, asumme ruotsissa. Hoivakodista heillä ei ollut ketään ketä lähettää isän mukana.
Menin isäni seuraksi. Ja hyvä olikin, sain rauhotella ja tulkata. Ruotsinsuomalaisilla vanhuksilla unohtuu opittu ruotsi kun tulee dementia. Ja myös selittää isän dementiasta joka paikassa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Yhdellä dementikolla murtui lonkka. Lähetettiin päivystykseen, kirurgi päätti, ei leikata. Lähetettion takaisin meille ja tehtiin saattohoitopäätös.
Olen kuullut myös, yksi dementikko mursi leukansa useasta kohtaa. Hänelle Töölön tapaturma-aseman lääkärit diagnosoi toistuvasti leukaluksaation tai jonkun lievän leukavenähdyksen tms. Ja sitten häntä lähetettiin ambulanssilla edestakaisin hoivakodin ja Töölön tapaturma-asemab väliä. Kunnes he lopulta uskoivat, että hänen leukansa oli oikeasti murtunut monesta kohtaa. Mutta yllätys: he leikkasivat hänet.
Minä vuonna tuo on tapahtunut? Eihän dementikko-sanaakaan enää ole. En ainakaan itse ole vuosiin kuullut.
Toinen että ambulanssit ei ota muistisairaita kyytiin leukamurtuman takia. Jos ambulanssin saa tulemaan pihaan jollain verukkeella, niin ei ne kyytiin ota. Katsovat päältä ja lähtevät pois. Toisaalta mihinpä ne sen muistisairaan ihmisen veisikään. Kerran meiltä lähti yksi murtumaepäilyn takia ja oli kotiutettu 8 tunnin jälkeen ilman röntgen-kuvia.Ottakaa kela-taksi ja menkää päivystykseen, tällaisia on hätäkeskuksen ohjeet. Miksipä ei, mukavahan siellä päivystyksessä on käydä muita ihmisiä säikyttämässä.
Oikeastihan päivystykseen ei juuri missään tilanteessa lähdetä. Tapaturmia, siis vakavia, sattuu hyvin harvoin. Jos jollain on kovat kivut, lääkärille yritetään soittaa ja päivystävästä apteekista haetaan lääkkeet. Pitkälti potilasta tapaamatta lääkäri antaa hoito-ohjeet.
Ok, koitan nyt kirjoittaa ammattimaisemmin, olen tällä hetkellä uupunut ja pahasti univelkainen.
Leukamurtuma tapahtui vuosia sitten, olen kuullut tästä tarinaa usein. Kyllä se joku sairaankuljetusauto ilmeisesti oli vähintään, millä mummo-parkaa kuskattiin edes takaisin. Laittoivat lopulta titaanilevyt leukaan.
Kerran meiltä lähti myös jollain sairaankuljetusautolla muistisairas murtuma/sijoiltaanmenon/epäilyn takia päivystykseen. Ulospäin tämä oli siis kys. kehon osa vääntynyt luonnottomaan asentoon. Hän joutui kuulemma yksin istua päivystyksessä ja odottaa...
Teillä on ollut erittäin vaaralliset ohjeet. Muistisairas ei voi olla yksin päivystyksessä, koska hän on teidän hoitokodin vastuulla siellä odottaessaan. Hänen hoitovastuunsa siirtyy sairaalalle vasta sitten kun kirjataan osastolle sisään. Päivystykseen lähtee mukaan aina hoitaja tai omainen. Saanko kysyä millä paikkakunnalla ja onko yksityinen ja millä kirjaimella alkaa. Voin tehdä sinun puolestasi valvontaviranomaiselle ilmoituksen tuosta, että päivystykseen olette lähettäneet yksin istumaan teillä hoidettavana olevan muistisairaan asiakkaan, joka on todettu ympärivuorokautisen valvonnan tarpeessa olevaksi.
Isäni jolla dementia asui viimiset vuodet hoivakodissa. Kaatui lopulta. Ambulanssi sai hakea. Sairaanhoitaja soitti hoivakodista minulle että voinko mennä akuuttiin isäni seuraksi, asumme ruotsissa. Hoivakodista heillä ei ollut ketään ketä lähettää isän mukana.
Menin isäni seuraksi. Ja hyvä olikin, sain rauhotella ja tulkata. Ruotsinsuomalaisilla vanhuksilla unohtuu opittu ruotsi kun tulee dementia. Ja myös selittää isän dementiasta joka paikassa.
Isältäni oli lonkka murtunut kaatuessa. Sai leikkauksen. Ei enää palautunut ennalleen. Onneksi pääsi hoivakotiin takas kuolemaan. Kuoli kaksi viikkoa leikkauksen jälkeen.
Isot leikkaukset kuluttavat dementikon aivokapaciteettiä paljon. Lääkäri sanoikin että murtunut lonkka tavallisella vanhuksella on ett 1/3 osasta tulee lonkka ennalleen, 1/3 ei mitään apua leikkauksesta. Ja 1/3 kuolee vähä aikaa leikkauksen jälkeen. Vielä huonompi prognoosi dementikoilla.
Isäni kuolikin 17 päivää leikkauksen jälkeen.
Lopetti syömisen ja juomisen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Yhdellä dementikolla murtui lonkka. Lähetettiin päivystykseen, kirurgi päätti, ei leikata. Lähetettion takaisin meille ja tehtiin saattohoitopäätös.
Olen kuullut myös, yksi dementikko mursi leukansa useasta kohtaa. Hänelle Töölön tapaturma-aseman lääkärit diagnosoi toistuvasti leukaluksaation tai jonkun lievän leukavenähdyksen tms. Ja sitten häntä lähetettiin ambulanssilla edestakaisin hoivakodin ja Töölön tapaturma-asemab väliä. Kunnes he lopulta uskoivat, että hänen leukansa oli oikeasti murtunut monesta kohtaa. Mutta yllätys: he leikkasivat hänet.
Minä vuonna tuo on tapahtunut? Eihän dementikko-sanaakaan enää ole. En ainakaan itse ole vuosiin kuullut.
Toinen että ambulanssit ei ota muistisairaita kyytiin leukamurtuman takia. Jos ambulanssin saa tulemaan pihaan jollain verukkeella, niin ei ne kyytiin ota. Katsovat päältä ja lähtevät pois. Toisaalta mihinpä ne sen muistisairaan ihmisen veisikään. Kerran meiltä lähti yksi murtumaepäilyn takia ja oli kotiutettu 8 tunnin jälkeen ilman röntgen-kuvia.Ottakaa kela-taksi ja menkää päivystykseen, tällaisia on hätäkeskuksen ohjeet. Miksipä ei, mukavahan siellä päivystyksessä on käydä muita ihmisiä säikyttämässä.
Oikeastihan päivystykseen ei juuri missään tilanteessa lähdetä. Tapaturmia, siis vakavia, sattuu hyvin harvoin. Jos jollain on kovat kivut, lääkärille yritetään soittaa ja päivystävästä apteekista haetaan lääkkeet. Pitkälti potilasta tapaamatta lääkäri antaa hoito-ohjeet.
Ok, koitan nyt kirjoittaa ammattimaisemmin, olen tällä hetkellä uupunut ja pahasti univelkainen.
Leukamurtuma tapahtui vuosia sitten, olen kuullut tästä tarinaa usein. Kyllä se joku sairaankuljetusauto ilmeisesti oli vähintään, millä mummo-parkaa kuskattiin edes takaisin. Laittoivat lopulta titaanilevyt leukaan.
Kerran meiltä lähti myös jollain sairaankuljetusautolla muistisairas murtuma/sijoiltaanmenon/epäilyn takia päivystykseen. Ulospäin tämä oli siis kys. kehon osa vääntynyt luonnottomaan asentoon. Hän joutui kuulemma yksin istua päivystyksessä ja odottaa...
Teillä on ollut erittäin vaaralliset ohjeet. Muistisairas ei voi olla yksin päivystyksessä, koska hän on teidän hoitokodin vastuulla siellä odottaessaan. Hänen hoitovastuunsa siirtyy sairaalalle vasta sitten kun kirjataan osastolle sisään. Päivystykseen lähtee mukaan aina hoitaja tai omainen. Saanko kysyä millä paikkakunnalla ja onko yksityinen ja millä kirjaimella alkaa. Voin tehdä sinun puolestasi valvontaviranomaiselle ilmoituksen tuosta, että päivystykseen olette lähettäneet yksin istumaan teillä hoidettavana olevan muistisairaan asiakkaan, joka on todettu ympärivuorokautisen valvonnan tarpeessa olevaksi.
Isäni jolla dementia asui viimiset vuodet hoivakodissa. Kaatui lopulta. Ambulanssi sai hakea. Sairaanhoitaja soitti hoivakodista minulle että voinko mennä akuuttiin isäni seuraksi, asumme ruotsissa. Hoivakodista heillä ei ollut ketään ketä lähettää isän mukana.
Menin isäni seuraksi. Ja hyvä olikin, sain rauhotella ja tulkata. Ruotsinsuomalaisilla vanhuksilla unohtuu opittu ruotsi kun tulee dementia. Ja myös selittää isän dementiasta joka paikassa.Isältäni oli lonkka murtunut kaatuessa. Sai leikkauksen. Ei enää palautunut ennalleen. Onneksi pääsi hoivakotiin takas kuolemaan. Kuoli kaksi viikkoa leikkauksen jälkeen.
Isot leikkaukset kuluttavat dementikon aivokapaciteettiä paljon. Lääkäri sanoikin että murtunut lonkka tavallisella vanhuksella on ett 1/3 osasta tulee lonkka ennalleen, 1/3 ei mitään apua leikkauksesta. Ja 1/3 kuolee vähä aikaa leikkauksen jälkeen. Vielä huonompi prognoosi dementikoilla.
Isäni kuolikin 17 päivää leikkauksen jälkeen.
Lopetti syömisen ja juomisen.
Kolme päivää leikkauksen jälkeen ymmärrettiin mihin suuntaan oltiin menossa. Sanoimme heti lääkärille että isän toivomuksesta ei mitään apuja. Lääkäri oli helpottunut. Useasti varmasti sukulaiset vaatii kaikki avut vaikka kuolema on jo huoneessa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Itseäni vanhustyössä rasittaa eniten väkivaltaiset muistisairaat. Luulin jossain vaiheessa siedättyneeni väkivallalle mutta enpäs olekaan.
Olen alkanut ajatella, että lyövä ja potkiva vanhus ei ilmeisesti halua tulla hoidetuksi. Joten... eikö järkevin ratkaisu olisi jättää heidät hoitamatta? Miksi heihin tuhlataan yhteiskunnan varoja?
Hoitamatta jättäminen ei tietenkään ole eettinen ratkaisu, joten en aio tuhlata aikaani tähän ihmisryhmään enempää vaan hakeudun muihin töihin.
Raskasta työtä ja jatkuvaa väkivaltaa jaksaisi paremmin, jos edes työyhteisö tarjoaisi tukea. Mutta kun ei. Lyövään asukkaaseen suhtaudutaan tyylillä "se nyt vain on semmoinen". Lisäksi alalla on huono ilmapiiri ja kiusaamista.
Pitäisi perustaa saari, jonne nuo väkivaltaiset ja hoitovastaiset dementikot kerättäisiin. Saisivat siellä lyödä toisiaan ja sotkea ulosteella niin paljon kuin huvittaa.
Jos ei halua hoitoa, ei saa hoitoa. Piste.
Sama tietysti esim. alle 2 vuotiaitten lasten kohdalla. Näinkö ajattelet?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Me, jotka emme ole vielä dementoituneet, voimme tehdä hoitotahdon. Jokaisen kannattaisi tehdä hyvissä ajoin kun on vielä voimissaan. Toisen puolesta on vaikeampi päättää, mutta omasta puolestaan voi.
Kyllä, ja se kannattaa tehdä mahdollisimman tarkasti. Esimerkiksi mitä lääkkeitä ei halua, mitä toimenpiteitä ei halua, jopa se mitä ruokia ei halua.
Harva maallikko tietää luetella etukäteen mitä lääkkeitä ei halua tai mitä toimenpiteitä ei halua. Hoitotahdon liittyvät ruokavalinnat kuulostavat jo lähinnä huvittavilta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olen nähnyt yhden kamalan loppuvaiheen dementian. Raajat jäykistyneet ristiin, joskus ääntelee, sose/sileä ruokavalio. Ollut tässä tilanteessa n. 5 vuotta. Tottapuhuen minulle tuli hänestä mieleen muumio Tutankhamon.
Tuo on toki ikävä kohtalo kenelle tahansa, mutta mieluummin hoitaisin tällaisia kuin niitä, jotka lyövät ja sotkevat.
Olin juuri valmistumisen jälkeen muutaman kuukauden töissä osastolla jolla oli nelisen kymmentä tällaista. Läksin takaisin koulun penkille.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Itseäni vanhustyössä rasittaa eniten väkivaltaiset muistisairaat. Luulin jossain vaiheessa siedättyneeni väkivallalle mutta enpäs olekaan.
Olen alkanut ajatella, että lyövä ja potkiva vanhus ei ilmeisesti halua tulla hoidetuksi. Joten... eikö järkevin ratkaisu olisi jättää heidät hoitamatta? Miksi heihin tuhlataan yhteiskunnan varoja?
Hoitamatta jättäminen ei tietenkään ole eettinen ratkaisu, joten en aio tuhlata aikaani tähän ihmisryhmään enempää vaan hakeudun muihin töihin.
Raskasta työtä ja jatkuvaa väkivaltaa jaksaisi paremmin, jos edes työyhteisö tarjoaisi tukea. Mutta kun ei. Lyövään asukkaaseen suhtaudutaan tyylillä "se nyt vain on semmoinen". Lisäksi alalla on huono ilmapiiri ja kiusaamista.
Pitäisi perustaa saari, jonne nuo väkivaltaiset ja hoitovastaiset dementikot kerättäisiin. Saisivat siellä lyödä toisiaan ja sotkea ulosteella niin paljon kuin huvittaa.
Jos ei halua hoitoa, ei saa hoitoa. Piste.
Sama tietysti esim. alle 2 vuotiaitten lasten kohdalla. Näinkö ajattelet?
Ei, lapset kehittyy normaaleiksi aikuisiksi, näiden väkivaltaisten dementtikojen elämä päättyy lopulta hautaan. Parannusta ei ole tiedossa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Itseäni vanhustyössä rasittaa eniten väkivaltaiset muistisairaat. Luulin jossain vaiheessa siedättyneeni väkivallalle mutta enpäs olekaan.
Olen alkanut ajatella, että lyövä ja potkiva vanhus ei ilmeisesti halua tulla hoidetuksi. Joten... eikö järkevin ratkaisu olisi jättää heidät hoitamatta? Miksi heihin tuhlataan yhteiskunnan varoja?
Hoitamatta jättäminen ei tietenkään ole eettinen ratkaisu, joten en aio tuhlata aikaani tähän ihmisryhmään enempää vaan hakeudun muihin töihin.
Raskasta työtä ja jatkuvaa väkivaltaa jaksaisi paremmin, jos edes työyhteisö tarjoaisi tukea. Mutta kun ei. Lyövään asukkaaseen suhtaudutaan tyylillä "se nyt vain on semmoinen". Lisäksi alalla on huono ilmapiiri ja kiusaamista.
Muistisairaus on aivosairaus. Vaikuttaa myös käyttäytymisen hallintaan. Eihän ne sairaat ihmiset, joiden aivot on vaurioituneet pysyvästi, pysty hillitsemään reaktioitaan. Kun ei ymmärrä, mitä tekee. Uusien asioiden oppiminen aivoissa on estynyt, eikä kukaan voi muistisairasta opettaa, että ei saa lyödä, se sattuu. Rauhoittelun taidot on paras mitä ammattilainen voi opiskella. Rauhallisesti ja lempeästi toimiminen. Minulla on ollut työssä omia keinoja, joilla olen tilanteissa pärjännyt. Joskus saatan laulaa. Se usein keskeyttää kierrokset, kun toinen alkaa kuunnella. Tule, mennään lenkille/kahville on toinen tapa. Äänensävy on siinä ratkaiseva. Jos joku kiihtyy, se pitää katkasta ajoissa ja ennakoiden välttäen kiireen tuntua. Suihkussa minulla on omat konstit. Esim. ennen vedellä pesua aktivoin silittämällä hermostoa ja tuntoastia. Monet vihaavat hiustenpesua. Kannattaa sormenpäillä hieroa ensin päänahkaa, tehdä vähän kuin spa-kokemus. Jos suihku tuntuu pahalta, ottaa sankon ja kauhan ja valelee lämmintä vettä kauhalla. Ihossa voi olla tuntoaistin yliherkkyyttä, minkä takia suihku tuntuu pahalta. Jotkut myös riisuvat itseään, kun jonain päivänä vaatteet myös voi tuntua pahalta. Silloin etsitään kaapista pehmeä kylpytakki tai muu löysä ja puristamaton vaate. Pesutilanteissa voi mennä aikaa, mutta enemmän sitä menee, jos kiirehtii ja asiakas alkaa vastustella. Itselleni aistiohjaajan koulutus oli hyvä apu työhön. Aggressiivisuuteen olen käynyt monta koulutusta. Yksi parhaista oli rauhoittelutaitojen koulutus, joka ei ollut muistisairaiden kanssa toimiville suunnattu. Ne samat keinot tuntuvat toimivan, johtuupa aivojen toimintakyvyn heikkeneminen mistä tahansa. Istutaan alas, rauhoitetaan tilanne, otetaan kontakti, pysytään itse rauhallisena, tai asiakkaan ohjaaminen pois tilasta niin, että tulee uusi tilanne. Jos asiakas on syönyt ja muut jää syömään, hetken päästä hän ei muista saaneensa ruokaa. Antaa siihen kahvikupposen tai puolikkaan banaanin pilkottuna tai muuta pientä, niin alkaa taas elämä hymyillä.
Olen ollut hyvin vähän väkivallan kohteena, koska oma toiminta vaikuttaa siihen, mitä seuraavaksi tapahtuu. Reagoinko oikein, ennakoiden, ymmärränkö, mistä tämä kiihtyminen aiheutuu ja kuinka sen voi katkaista.
Vierailija kirjoitti:
Itse en halua vanhana jäädä yhteiskunnan varojen syöjäksi. Haluan, että minunkin hoitorahat ohjataan nuorille suomalaisille opiskelijoille ja olenkin hoitotahdossani sen jo ilmoittanut. Elämäni on ollut hyvä ja poislähtö on kohdallallani luonnollinen. Ainoastaan kipulääke ja ikkuna raolleen ulos talvipakkasella. Antakaa meidän vanhojen kuolla rauhassa ketkä niin haluaa. Härskiä toimintaa tuollaiset vuodeosasot.
Samaa mieltä. Varsinkin kun olen kuullut vanhustenhoitoalalla työskennelleiden juttuja. Eräskin tuttavani vuosituhannen alussa kertoi, että he olivat yövuoroissa yksin, vastuulla suuri määrä vuodepotilaita, vanhuksia. Työ ei ollut vain päivystystä vaan siihen kuului myös mm. pyykkihuolto ja puuron keitto. Aamiaiset ja muut aamutoimet oli yökön saatava valmiiksi klo 7.30 mennessä, jolloin aamuvuorolainen tuli töihin ja oli muut toimet ja tehtävät.
Tämä tarkoitti, että ensimmäiset vanhukset herätettiin unilääketokkurasta aamulla klo 3 ja puuroa naamariin, muuten tätä ei olisi ehtinyt.
Tuttavani oli aina yövuoroon mennessään ahdistunut siitä, ettei kukaan vain kuolisi hänen vuorollaan. Kun tätä hänelle ihmettelin, että miksi kuolema on noin kauhea asia paikassa, jossa kaikki ovat vuodepotilaina kuolemaa odottamassa, hän kertoi, että siitä alkaa aina uuvuttava härdelli muutenkin raskaassa työssä. On kutsuttava paikalle poliisit ja lääkärit. Kaikki käydään minuutti minuutilta läpi, mitä hoitaja oli/ ei ollut tehnyt; kuinka usein kävi huoneessa, huomasiko, eikö huomannut, miksi sitä, miksi tätä, mitä sitten teki, miksi oli pyykkituvassa, ei juuri tuon potilaan luona, miksi ei jättänyt puurokattilaa ja rientänyt sinne, miksi muka jonkun toisen potilaan hälytys meni edelle, miksi ei aavistanut jne. jne. jne.
Olin todella iloinen hänen puolestaan, kun hän sitten vaihtoi työpaikkaa. Tiedän muutaman muunkin henkilön, jotka kokivat vanhustyön omakseen, mutta oli vaihdettava alaa oman hyvinvoinnin tähden.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Itseäni vanhustyössä rasittaa eniten väkivaltaiset muistisairaat. Luulin jossain vaiheessa siedättyneeni väkivallalle mutta enpäs olekaan.
Olen alkanut ajatella, että lyövä ja potkiva vanhus ei ilmeisesti halua tulla hoidetuksi. Joten... eikö järkevin ratkaisu olisi jättää heidät hoitamatta? Miksi heihin tuhlataan yhteiskunnan varoja?
Hoitamatta jättäminen ei tietenkään ole eettinen ratkaisu, joten en aio tuhlata aikaani tähän ihmisryhmään enempää vaan hakeudun muihin töihin.
Raskasta työtä ja jatkuvaa väkivaltaa jaksaisi paremmin, jos edes työyhteisö tarjoaisi tukea. Mutta kun ei. Lyövään asukkaaseen suhtaudutaan tyylillä "se nyt vain on semmoinen". Lisäksi alalla on huono ilmapiiri ja kiusaamista.
Muistisairaus on aivosairaus. Vaikuttaa myös käyttäytymisen hallintaan. Eihän ne sairaat ihmiset, joiden aivot on vaurioituneet pysyvästi, pysty hillitsemään reaktioitaan. Kun ei ymmärrä, mitä tekee. Uusien asioiden oppiminen aivoissa on estynyt, eikä kukaan voi muistisairasta opettaa, että ei saa lyödä, se sattuu. Rauhoittelun taidot on paras mitä ammattilainen voi opiskella. Rauhallisesti ja lempeästi toimiminen. Minulla on ollut työssä omia keinoja, joilla olen tilanteissa pärjännyt. Joskus saatan laulaa. Se usein keskeyttää kierrokset, kun toinen alkaa kuunnella. Tule, mennään lenkille/kahville on toinen tapa. Äänensävy on siinä ratkaiseva. Jos joku kiihtyy, se pitää katkasta ajoissa ja ennakoiden välttäen kiireen tuntua. Suihkussa minulla on omat konstit. Esim. ennen vedellä pesua aktivoin silittämällä hermostoa ja tuntoastia. Monet vihaavat hiustenpesua. Kannattaa sormenpäillä hieroa ensin päänahkaa, tehdä vähän kuin spa-kokemus. Jos suihku tuntuu pahalta, ottaa sankon ja kauhan ja valelee lämmintä vettä kauhalla. Ihossa voi olla tuntoaistin yliherkkyyttä, minkä takia suihku tuntuu pahalta. Jotkut myös riisuvat itseään, kun jonain päivänä vaatteet myös voi tuntua pahalta. Silloin etsitään kaapista pehmeä kylpytakki tai muu löysä ja puristamaton vaate. Pesutilanteissa voi mennä aikaa, mutta enemmän sitä menee, jos kiirehtii ja asiakas alkaa vastustella. Itselleni aistiohjaajan koulutus oli hyvä apu työhön. Aggressiivisuuteen olen käynyt monta koulutusta. Yksi parhaista oli rauhoittelutaitojen koulutus, joka ei ollut muistisairaiden kanssa toimiville suunnattu. Ne samat keinot tuntuvat toimivan, johtuupa aivojen toimintakyvyn heikkeneminen mistä tahansa. Istutaan alas, rauhoitetaan tilanne, otetaan kontakti, pysytään itse rauhallisena, tai asiakkaan ohjaaminen pois tilasta niin, että tulee uusi tilanne. Jos asiakas on syönyt ja muut jää syömään, hetken päästä hän ei muista saaneensa ruokaa. Antaa siihen kahvikupposen tai puolikkaan banaanin pilkottuna tai muuta pientä, niin alkaa taas elämä hymyillä.
Olen ollut hyvin vähän väkivallan kohteena, koska oma toiminta vaikuttaa siihen, mitä seuraavaksi tapahtuu. Reagoinko oikein, ennakoiden, ymmärränkö, mistä tämä kiihtyminen aiheutuu ja kuinka sen voi katkaista.
Kiva juttu. Saat tehdä jatkossakin työtä, josta ei ole kenellekään mitään hyötyä. Minä lähden alalta pois, heippa!
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Itseäni vanhustyössä rasittaa eniten väkivaltaiset muistisairaat. Luulin jossain vaiheessa siedättyneeni väkivallalle mutta enpäs olekaan.
Olen alkanut ajatella, että lyövä ja potkiva vanhus ei ilmeisesti halua tulla hoidetuksi. Joten... eikö järkevin ratkaisu olisi jättää heidät hoitamatta? Miksi heihin tuhlataan yhteiskunnan varoja?
Hoitamatta jättäminen ei tietenkään ole eettinen ratkaisu, joten en aio tuhlata aikaani tähän ihmisryhmään enempää vaan hakeudun muihin töihin.
Raskasta työtä ja jatkuvaa väkivaltaa jaksaisi paremmin, jos edes työyhteisö tarjoaisi tukea. Mutta kun ei. Lyövään asukkaaseen suhtaudutaan tyylillä "se nyt vain on semmoinen". Lisäksi alalla on huono ilmapiiri ja kiusaamista.
Muistisairaus on aivosairaus. Vaikuttaa myös käyttäytymisen hallintaan. Eihän ne sairaat ihmiset, joiden aivot on vaurioituneet pysyvästi, pysty hillitsemään reaktioitaan. Kun ei ymmärrä, mitä tekee. Uusien asioiden oppiminen aivoissa on estynyt, eikä kukaan voi muistisairasta opettaa, että ei saa lyödä, se sattuu. Rauhoittelun taidot on paras mitä ammattilainen voi opiskella. Rauhallisesti ja lempeästi toimiminen. Minulla on ollut työssä omia keinoja, joilla olen tilanteissa pärjännyt. Joskus saatan laulaa. Se usein keskeyttää kierrokset, kun toinen alkaa kuunnella. Tule, mennään lenkille/kahville on toinen tapa. Äänensävy on siinä ratkaiseva. Jos joku kiihtyy, se pitää katkasta ajoissa ja ennakoiden välttäen kiireen tuntua. Suihkussa minulla on omat konstit. Esim. ennen vedellä pesua aktivoin silittämällä hermostoa ja tuntoastia. Monet vihaavat hiustenpesua. Kannattaa sormenpäillä hieroa ensin päänahkaa, tehdä vähän kuin spa-kokemus. Jos suihku tuntuu pahalta, ottaa sankon ja kauhan ja valelee lämmintä vettä kauhalla. Ihossa voi olla tuntoaistin yliherkkyyttä, minkä takia suihku tuntuu pahalta. Jotkut myös riisuvat itseään, kun jonain päivänä vaatteet myös voi tuntua pahalta. Silloin etsitään kaapista pehmeä kylpytakki tai muu löysä ja puristamaton vaate. Pesutilanteissa voi mennä aikaa, mutta enemmän sitä menee, jos kiirehtii ja asiakas alkaa vastustella. Itselleni aistiohjaajan koulutus oli hyvä apu työhön. Aggressiivisuuteen olen käynyt monta koulutusta. Yksi parhaista oli rauhoittelutaitojen koulutus, joka ei ollut muistisairaiden kanssa toimiville suunnattu. Ne samat keinot tuntuvat toimivan, johtuupa aivojen toimintakyvyn heikkeneminen mistä tahansa. Istutaan alas, rauhoitetaan tilanne, otetaan kontakti, pysytään itse rauhallisena, tai asiakkaan ohjaaminen pois tilasta niin, että tulee uusi tilanne. Jos asiakas on syönyt ja muut jää syömään, hetken päästä hän ei muista saaneensa ruokaa. Antaa siihen kahvikupposen tai puolikkaan banaanin pilkottuna tai muuta pientä, niin alkaa taas elämä hymyillä.
Olen ollut hyvin vähän väkivallan kohteena, koska oma toiminta vaikuttaa siihen, mitä seuraavaksi tapahtuu. Reagoinko oikein, ennakoiden, ymmärränkö, mistä tämä kiihtyminen aiheutuu ja kuinka sen voi katkaista.
Lievemmin muistisairaat osaavat olla tarkoituksella ilkeitä, manipuloivia ja vtumaisia. He luultavasti muistavat lyöneensä hoitajaa mutta eivät vain välitä. Nämä ovat niitä, jotka ovat terveenäkin olleet hyvin narsistisia ja hankalia ihmisiä. Hoivakotiin jouduttuaan nämä narsistiset muistisairaat kiusaavat huonommassa kunnossa olevia vanhuksia sekä kyykyttävät hoitajia.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Me, jotka emme ole vielä dementoituneet, voimme tehdä hoitotahdon. Jokaisen kannattaisi tehdä hyvissä ajoin kun on vielä voimissaan. Toisen puolesta on vaikeampi päättää, mutta omasta puolestaan voi.
Kyllä, ja se kannattaa tehdä mahdollisimman tarkasti. Esimerkiksi mitä lääkkeitä ei halua, mitä toimenpiteitä ei halua, jopa se mitä ruokia ei halua.
Harva maallikko tietää luetella etukäteen mitä lääkkeitä ei halua tai mitä toimenpiteitä ei halua. Hoitotahdon liittyvät ruokavalinnat kuulostavat jo lähinnä huvittavilta.
Tietoa on kyllä saatavilla, ja jos ei tiedä, voi ottaa selvää. Kannattaa esimerkiksi ottaa selville, mitä DNR-päätös tarkoittaa ja miksi sillä on merkitystä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Me, jotka emme ole vielä dementoituneet, voimme tehdä hoitotahdon. Jokaisen kannattaisi tehdä hyvissä ajoin kun on vielä voimissaan. Toisen puolesta on vaikeampi päättää, mutta omasta puolestaan voi.
Kyllä, ja se kannattaa tehdä mahdollisimman tarkasti. Esimerkiksi mitä lääkkeitä ei halua, mitä toimenpiteitä ei halua, jopa se mitä ruokia ei halua.
Harva maallikko tietää luetella etukäteen mitä lääkkeitä ei halua tai mitä toimenpiteitä ei halua. Hoitotahdon liittyvät ruokavalinnat kuulostavat jo lähinnä huvittavilta.
Ok. Älä sitten tee hoitotahtoa.
Onpa outo juttu. Pääkaupunkiseudulla olen useammassa muistisairaiden ryhmäkodissa ollut töissä eikö missään ole isoja lääkemääriä. Päin vastoin lääkäri lopettaa lähes kaikki lääkkeet. Joku kertoi lääkkeiden jauhamisesta. Meillä olen nähnyt jauhettavan kerran antibioottia. Ja se on vähän eri juttu, jos on virtsis päällä. Toki muistilaastarit on monella ollut, joillain kipulaastarit myös.