En ole koskaan ymmärtänyt miten ihmiset päätyvät parisuhteisiin

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Itsekin mietin tuota kysymystä sinkkuna.

 

Olin monia vuosia parikymppisenä sinkku. En vain kertakaikkiaan ymmärtänyt, miten jostain tuntemattomasta tyypistä voi pitää sen verran, että sen ottaa kanssaan asumaan ja jopa perheen perustaa. Tuntemattoman ihmisen kanssa, ihmiset ovat hulluja.

 

Kyllä mäkin tapailin kaikenlaisia tyyppejä, mutta en koskaan niin, että olisin voinut kuvitella, että heidän kanssaan asuisin tai edes päätyisin suhteeseen. Olin oikeastaan varma, että joku asetus on mussa pielessä, kun muilta ihmisiltä se kävi niin helposti.

 

Kun täytin 29, lähdin tuntemattoman ihmisen kanssa treffeille. En olisi jaksanut, koska ajattelin, että turhaa, kun en koskaan voi päätyä parisuhteeseen. Pitkin hampain lähdin hänen kanssaan kahville ja juteltiin samat ympäripyöreät asiat, mitä yleensä uuden ihmisen kanssa. Näkemisen jälkeen oli olo, että "Ihan kiva tyyppi, mutta ei herättänyt mitään tunteita." Nähtiin myös toisenkin kerran, sama juttu. 

 

Jostain syystä vielä sovittiin kolmannet treffit. Sitten jotain tapahtui, koska olin paljon enemmän oma itseni. Siitä se sitten lähti. Tunteet alkoi vahvistumaan pikkuhiljaa ja yhtäkkiä oltiin parisuhteessa ja parin vuoden päästä muutettiin yhteen. Nyt ollaan oltu neljä vuotta yhdessä ja asutaan yhdessä. 

 

Elämä on tosi hyvää näin! Alkuhuuma ei kestänyt itselläni kauaa, enkä edes kaipaa. Toisen kanssa on turvallista, helppoa, voi keskustella mistä vaan taivaan ja maan välillä. Ja MYÖS hommatkaa iso koti, missä on molemmilla omat huoneet.

Nykyään ei tule toisia eikä varsinkaan kolmansia treffejä "ihan kivan" kanssa.

Naisille pitää olla rakettimaista nousukiitoa ja kemiaa heti ensikosketuksesta, muuten ghostataan.

Noo, tuolla asenteella ei ole ihmekään, jos ei pääse edes niille toisille treffeille. 😂

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

"Miten yhtäkkiä tuntemattoman ihmisen kanssa päädytään siihen että asutaan yhdessä, perustetaan perhe yms. "

Tuo ei ikinä tapahdu yhtäkkiä.

Nainen nimenomaan olettaa että tuo "vain tapahtuu yhtäkkiä". Mitään ei vaivaudu sen eteen tekemään.

No ei varmaan vaivaudu, kun ei ole sinusta kiinnostunut. Turhaan sellaista yrität.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Uskon kohtaloon,eli jos joku on tarkoitettu se tulee

No entäs jos ketään ei tule? Ei sitten ollut tarkoitettu ja se siitä? Onko toisten kohtalo olla vaan yksin koko elämänsä?

Sitä voi miettiä onko elämässään koskaan tehnyt mitään tai nähnyt vaivaa ollakseen kiva toiselle, esim. 5 minuuttia miettinyt mitä se voisi olla tai tarkoittaa. Jos kaikki oma huomio pyörii vain oman navan ja tarpeiden ja tunteiden ympärillä niin tietenkin kohtalona on täyssinkkuus ja erakkous :p

No eihän se sitä tarkoita, jos joku on yksin, ettei olisi kiva ihminen. Onpas kummallinen asenne. Päin vastoin, nämä kivat ja kiltit päätyvät usein toisten hyväksikäyttämiksi ja sen jälkeen yksin.

Se nyt on päivänselvää, että kivoja ollaan puolin ja toisin, mutta jos toisella rupeaa olemaan vaatimuslistaa palveluista, niin se on kyllä iso varoitusmerkki.

Ap:ta voisi auttaa sen selvittäminen, miten toiseen ihmiseen saa yhteyden. Miten se siis käytännössä tapahtuu.

Yhteys toiseen ihmiseen syntyy ennen kaikkea aidosta läsnäolosta, kuuntelemisesta ja avoimuudesta. Se vaatii halua ymmärtää toista ja uskallusta näyttää myös oma inhimillisyytensä.

Voit rakentaa yhteyttä seuraavien konkreettisten askelten avulla:

Pysähdy ja ole läsnä: Keskity toiseen ihmiseen sataprosenttisesti ilman häiriötekijöitä. Laita puhelin sivuun ja anna toiselle tilaa olla oma itsensä.

Kuuntele ymmärtääksesi: Älä kuuntele vain odottaaksesi omaa vuoroasi puhua. Keskity siihen, mitä toinen sanoo ja miltä hänestä tuntuu. Voit myös varmistaa ymmärtäneesi asian oikein.

Osoita kiinnostusta: Esitä avoimia kysymyksiä, jotka eivät johda pelkkään "kyllä" tai "ei" -vastaukseen. Kysy esimerkiksi: "Miltä tuo sinusta tuntui?" tai "Mitä ajatuksia tuo sinussa herättää?"

Uskalla olla haavoittuvainen: Aito yhteys vaatii rehellisyyttä. Uskalla kertoa omista tunteistasi, iloistasi ja peloistasi. Kun olet itse avoin, madallat kynnystä myös toisen avautumiselle.

Huomioi sanaton viestintä: Kehonkieli kertoo paljon. Ystävällinen katsekontakti, avoin asento ja myötäilevät ilmeet kertovat, että olet turvallinen keskustelukumppani.

Vietä yhteistä aikaa: Yhteiset kokemukset ja tekeminen – vaikkapa kahvittelu, kävely luonnossa tai harrastukset – luovat luontevan pohjan syvemmälle ymmärrykselle.

Tekoäly neuvoi noin.

Tuo sanaton viestintä ja kehonkieli on kyllä autisteille ongelmakohta. Toiset tulkitsevat väärin, jos noissa on erilaisuutta.

Vierailija kirjoitti:

Tuo sanaton viestintä ja kehonkieli on kyllä autisteille ongelmakohta. Toiset tulkitsevat väärin, jos noissa on erilaisuutta.

Eli kaikista naisista on tullut autisteja?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Itsekin mietin tuota kysymystä sinkkuna.

 

Olin monia vuosia parikymppisenä sinkku. En vain kertakaikkiaan ymmärtänyt, miten jostain tuntemattomasta tyypistä voi pitää sen verran, että sen ottaa kanssaan asumaan ja jopa perheen perustaa. Tuntemattoman ihmisen kanssa, ihmiset ovat hulluja.

 

Kyllä mäkin tapailin kaikenlaisia tyyppejä, mutta en koskaan niin, että olisin voinut kuvitella, että heidän kanssaan asuisin tai edes päätyisin suhteeseen. Olin oikeastaan varma, että joku asetus on mussa pielessä, kun muilta ihmisiltä se kävi niin helposti.

 

Kun täytin 29, lähdin tuntemattoman ihmisen kanssa treffeille. En olisi jaksanut, koska ajattelin, että turhaa, kun en koskaan voi päätyä parisuhteeseen. Pitkin hampain lähdin hänen kanssaan kahville ja juteltiin samat ympäripyöreät asiat, mitä yleensä uuden ihmisen kanssa. Näkemisen jälkeen oli olo, että "Ihan kiva tyyppi, mutta ei herättänyt mitään tunteita." Nähtiin myös toisenkin kerran, sama juttu. 

 

Jostain syystä vielä sovittiin kolmannet treffit. Sitten jotain tapahtui, koska olin paljon enemmän oma itseni. Siitä se sitten lähti. Tunteet alkoi vahvistumaan pikkuhiljaa ja yhtäkkiä oltiin parisuhteessa ja parin vuoden päästä muutettiin yhteen. Nyt ollaan oltu neljä vuotta yhdessä ja asutaan yhdessä. 

 

Elämä on tosi hyvää näin! Alkuhuuma ei kestänyt itselläni kauaa, enkä edes kaipaa. Toisen kanssa on turvallista, helppoa, voi keskustella mistä vaan taivaan ja maan välillä. Ja MYÖS hommatkaa iso koti, missä on molemmilla omat huoneet.

Nykyään ei tule toisia eikä varsinkaan kolmansia treffejä "ihan kivan" kanssa.

Naisille pitää olla rakettimaista nousukiitoa ja kemiaa heti ensikosketuksesta, muuten ghostataan.

Noo, tuolla asenteella ei ole ihmekään, jos ei pääse edes niille toisille treffeille. 😂

Trollin mielestä "laadukasta" kommentointia

"Ite oot"

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

"Miten yhtäkkiä tuntemattoman ihmisen kanssa päädytään siihen että asutaan yhdessä, perustetaan perhe yms. "

Tuo ei ikinä tapahdu yhtäkkiä.

Nainen nimenomaan olettaa että tuo "vain tapahtuu yhtäkkiä". Mitään ei vaivaudu sen eteen tekemään.

No ei varmaan vaivaudu, kun ei ole sinusta kiinnostunut. Turhaan sellaista yrität.

Kuka sanoi että yritän? Sinä?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tuo sanaton viestintä ja kehonkieli on kyllä autisteille ongelmakohta. Toiset tulkitsevat väärin, jos noissa on erilaisuutta.

Eli kaikista naisista on tullut autisteja?

Pystytkö keskustelemaan asiallisesti?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tuo sanaton viestintä ja kehonkieli on kyllä autisteille ongelmakohta. Toiset tulkitsevat väärin, jos noissa on erilaisuutta.

Eli kaikista naisista on tullut autisteja?

Pystytkö keskustelemaan asiallisesti?

Onko kaikista naisista tullut autisteja?

Onko tämä muotoilu miellyttävämpi?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Varmaan pitäisi tavata tarpeeksi nuorena. Iän myötä porukka huomaamattaankin urautuu ja kompromissien tekemiseen suhtaudutaan jäykemmin. Sellainen "yhteenkasvaminen" muuttuu mahdottomaksi.

Tai sitten vanhempana arvostaa toista ja omia elämänkokemuksiaan. Tietää mitä tahtoo. Ei huoli huonoa. Molemmilla on itsenäiset elämät, ei ole enää "vietävissä" joka tuulen mukana.

Molemmissa on puolensa. Aikuisten liitto toimii hyvin, jos molemmilla on samanlaiset taustakokemukset. Erityisesti molemmilla takana joko avioliitto ja lapsia tai sitten nimenomaan ei.