Laihtuminen on niin hidasta, että motivaatio on koetuksella
Jätin kaikki sokeriset herkut pois tammikuun lopussa. Olin sokerittomalla ruokavaliolla 2 kk ja paino ei tippunut kiloakaan. Ja olin kuitenkin tuohon asti syönyt paljon sokeria, joten olisin luullut muutoksen näkyvän jossain.
Aloitin ketogeenisen ruokavalion lähes 2 kk sitten ja paino on pudonnut vasta 4,5 kg, josta suurin osa on varmasti nestettä. Tiedän, että olen ollut ruokavalion suhteen tarkka, enkä ole lipsunut. Olen siis ollut ilman sokeria koko alkuvuoden ja ketollakin lähes 2 kk, eikä paino ole pudonnut tämän enempää. Verrokkina nuorempana olin ketogeenisellä ruokavaliolla vastaavan ajan ja pudotin tuolloin 18 kg. Sittemmin sairastuin vaikeasti ja lihoin lääkityksen myötä lyhyessä ajassa parikymmentä kiloa.
Nyt paino laskee hitaasti ja joinakin päivinä vaaka näyttää +200 g, vaikka olisin edellisenä päivänä syönyt todella vähän. Turhauttaa, miten hidasta laihtuminen voi olla näin nelikymppisenä. Stressiä on töiden vuoksi, mutta en voi sille mitään. Nukun kyllä öisin itselleni normaalin määrän eli 7 tuntia. Unta ei vain riitä pidempään. Pidän ruokavaliosta tiukasti kiinni. En ymmärrä, miksi en laihdu enempää. Alkaa motivaatiokin olla koetuksella, kun sokerittomuus ei laihduttanut ollenkaan ja nyt laihtuminen on niin hidasta tiukasta ruokavaliosta huolimatta.
Kaipaan tsemppiä, miten jaksaa tätä hidasta laihtumistahtia?
Kommentit (210)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Pitää treenata kovaa ja hikoilla paljon jotta laihtuu. Niin minä tein ja laihduin jopa 5-6 kg kuukaudessa. Poljin kuntopyörää 1-2 tuntia päivässä. Kävin salilla ja nostin puntteja. Laihduin 34 kg yhteensä 6 kk.
Monet ei vaan ymmärrä että se on kovaa työtä laihduttaminen ja pitää samalla syödä hyvin jotta jaksaa liikkua. Minäkin jätin herkut pois ja kaljan.
Liikunnan osuus laihdutuksessa on minimaalinen, ruokailu ratkaisee. Poikkeuksena juokseminen, joka kuluttaa kaloreita paljon.
Totta on se, että ruokapuoli on tärkein. Mutta liikunnalla saa hyvin poltettua kaloreita melko helposti vaikka tuhat päivässä, joten sen merkitystä ei kannata vähätellä.
No ei todellakaan ole liikunnalla helppo saada tuollaisia kaloreita poltettua. Saa olla aikamoista rääkkiä mitä perus tavan tallaajalla, joka kauheasti liikuntaa ei ole harrastanut tuskin on rahkeita.
Juuh ei todellakaan kulutella tuhatta kaloria päivässä liikunnalla! Tuollaisen kuluttamiseen tarvittaisiin noin puolimaratonin pituinen juoksu.
Helposti. Kaksi tuntia hikiliikuntaa tai kolme tuntia kevyempää, esim. kävelyä.
Kun tottuu terveeseen ja kevyeen ruokavalioon, niin se alkaa tuntumaan hyvältä. Myös salaatit voivat olla maistuvia esim kreikkalainen salaatti.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Pitää treenata kovaa ja hikoilla paljon jotta laihtuu. Niin minä tein ja laihduin jopa 5-6 kg kuukaudessa. Poljin kuntopyörää 1-2 tuntia päivässä. Kävin salilla ja nostin puntteja. Laihduin 34 kg yhteensä 6 kk.
Monet ei vaan ymmärrä että se on kovaa työtä laihduttaminen ja pitää samalla syödä hyvin jotta jaksaa liikkua. Minäkin jätin herkut pois ja kaljan.
Liikunnan osuus laihdutuksessa on minimaalinen, ruokailu ratkaisee. Poikkeuksena juokseminen, joka kuluttaa kaloreita paljon.
Totta on se, että ruokapuoli on tärkein. Mutta liikunnalla saa hyvin poltettua kaloreita melko helposti vaikka tuhat päivässä, joten sen merkitystä ei kannata vähätellä.
No ei todellakaan ole liikunnalla helppo saada tuollaisia kaloreita poltettua. Saa olla aikamoista rääkkiä mitä perus tavan tallaajalla, joka kauheasti liikuntaa ei ole harrastanut tuskin on rahkeita.
Saa olla kyllä aika sohvaperuna, jos 1000 kcal polttaminen liikunnalla on jotenkin aivan mahdoton ajatus. Muistakaahan, että ihminen on luotu liikkumaan, ei ylensyömään itseänsä sellaiseen kuntoon, ettei edes liikkuminen enää onnistu. Itse en ole mitenkään edes erityisen liikunnallinen, mutta helposti palaa tuo 1000 kcal päivässä liikunnalla lähes päivittäin. Eihän siihen tarvitse kuin kuntosalitreenin ja arkikävelyä paikasta toiseen. Toki jos perhe homeessa täytyy mennä autolla kaikkialle, ja mitään liikuntaa ei voi harrastaa ikinä, niin sitten joo, unohtakaa koko juttu.
Vierailija kirjoitti:
Kun tottuu terveeseen ja kevyeen ruokavalioon, niin se alkaa tuntumaan hyvältä. Myös salaatit voivat olla maistuvia esim kreikkalainen salaatti.
Onhan ne salaatit hyviä, mutta ei niitä pelkästään syömällä jaksa. Tarvitaan myös ruokaa, joka pitää kylläisenä, ettei tarvitse syödä pitkin päivää.
Vierailija kirjoitti:
Henkisesti ottaa lujille, kun on pakko pitää todella tiukka linja syömisten kanssa. Kaikki herkut on vhh:lla pannassa. Eikä tätä halua katkaistakaan, kun vaikka hampurilaisaterian syömisestä seuraa turvotusta + 1kg, jota sitten laihdutellaan seuraava viikko tai pari. Oi, kokisinpa kutsumusta maratonien juoksemiseen ja kestäisipä kroppa sellaista, niin saisi syödä paljon ja kalorit kuluisivat liikkuessa.
Siis miksi haluaisit syödä paljon?

Ja niitähän löytyy.
Liha-kasvispata, kanapata, kaalilaatikko, mureke kasviksilla, munakas, vitello tonnato, pihvi/kana/kala kasviksilla
jne jne
Saa olla kyllä aika sohvaperuna, jos 1000 kcal polttaminen liikunnalla on jotenkin aivan mahdoton ajatus. Muistakaahan, että ihminen on luotu liikkumaan, ei ylensyömään itseänsä sellaiseen kuntoon, ettei edes liikkuminen enää onnistu. Itse en ole mitenkään edes erityisen liikunnallinen, mutta helposti palaa tuo 1000 kcal päivässä liikunnalla lähes päivittäin. Eihän siihen tarvitse kuin kuntosalitreenin ja arkikävelyä paikasta toiseen. Toki jos perhe homeessa täytyy mennä autolla kaikkialle, ja mitään liikuntaa ei voi harrastaa ikinä, niin sitten joo, unohtakaa koko juttu.
1000kcal on minun kokoisrllani 20 km juoksulenkki/2h
Eipä ole aikaa eikä polvet kestä
Pelkällä kalorilaskennalla ilman treeniä on heikot mahdollisuudet.Energiankulutus riippuu lähinnä rasvattomasta painosta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Henkisesti ottaa lujille, kun on pakko pitää todella tiukka linja syömisten kanssa. Kaikki herkut on vhh:lla pannassa. Eikä tätä halua katkaistakaan, kun vaikka hampurilaisaterian syömisestä seuraa turvotusta + 1kg, jota sitten laihdutellaan seuraava viikko tai pari. Oi, kokisinpa kutsumusta maratonien juoksemiseen ja kestäisipä kroppa sellaista, niin saisi syödä paljon ja kalorit kuluisivat liikkuessa.
Siis miksi haluaisit syödä paljon?
Paljon meinaa sitä, että voisi syödä vaikka päivällistä ison lautasellisen (salaattia, kasviksia, proteiinia ja hiilaria esim. pastaa). Olen sen verran lyhyt, että jos syön tuollaisen päivällisen joka päivä, lihon. Joku maratonjuoksu kuluttaisi kaloreita niin, että saisi syödä tuolla tavalla paljon.