Ylivastuulliset naiset, jotka suorittamisellaan yrittävät pitää muut tyytyväisinä ja hyvällä tuulella

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

"Työpaikoilla se näkyy siinä, että ylivastuullinen tekee pitkiä työpäiviä ja sanoo aina ”joo”. Hänen on vaikea vetää itselleen rajoja."

Sanoisin myös, että kyllä ihmiset ympärillä tekevät sen rajojen vetämisen ylivastuulliselle vaikeaksi. Kaikki eivät ota kuuleviin korviinsa, jos ylivastuullinen sanoo ei. Osa silti laittaa tehtävän sille ylivastuulliselle, jolla on usein jo valmiiksi paljon työtä.

"Ainahan se Minna on tehnyt nämä, kyllä se nytkin jaksaa."

"Nyt sun täytyy vaan joustaa tässä. Katsotaan sitten johonkin muuhun kohtaan sulle vähemmän hommia."

"Et haluaisi nyt tehdä tätä työtehtävää, mutta nyt on pakko, kun Jaanakaan ei halua ja homma jää nyt sinulle."

Tämä. Oma ongelmani on koko ikäni ollut se, että kun sanon ei, monet eivät usko sitä. En käsitä, miksi minun kohdallani on näin. Sitten joku Kiukku-Kaisa saa sanoa, että hän ei tätä hoida ja Kaisalle se suodaan mukisematta.

Teet kuitenkin vaikka sanot ei

No ei minulla ole pokkaa sanoa kieltäytymisen jälkeen minut tehtävään määränneelle esihenkilölle, että en todellakaan tee.

Minä kannustaisin etsimään uusia ystäviä. Aika moni ylivastuullinen on "saanut" ystäväkseen ihmisiä, jotka haluavat vain hyötyä tästä. Ystäviksi kannattaa etsiä ihmisiä, jotka eivät yritä hyötyä toisesta noin tai ovat myös itse vastuullisia ja vastavuoroisia.

Omalla kohdalla paras taktiikka on ollut, että välttelen muiden seuraa töissä. Kun en ole työpisteellä paikalla vaan etänä, kynnys kysyä apua on korkeampi. 

Täällä yksi ylivastuullinen 🙋‍.  Minulla suojaavana tekijänä  se, että olen aina osannut kaikesta huolimatta nähdä sen myös positiivisessa valossa, koska olen nähnyt syyn alusta alkaen enkä ole katkeroitunut vanhemmilleni, jotka olosuhteiden pakosta (ei tahallaan) vastuuttivat minua lapsena. Lisäksi minulla on puoliso, joka ottaa kopin aina tarvittaessa ja hoitaa lasten asioita ja kotia. Näkyy edelleen joka päivä ja erityisesti ystävyyssuhteissa, mutta onneksi minulla on muutama ystävä, jotka eivät käytä hyväksi piirrettäni vaan vastavuoroisesti auttavat tarvittaessa. 

Ylivastuullisena itseäni ärsyttää työpaikkamme työkulttuuri. Olemme ns. työajattomassa työssä eli meillä ei ole samanlaista 8-16 -työaikaa kuin monilla. Tämä tekee sen, että osa tekee työnsä hyvin verkkaisesti. Yksittäisen työtehtävän valmisteluun saatetaan varata kalenteriin 3 tuntia, vaikka kyseisen homman saa vuosia työssä ollut työntekijä hoidettua 1,5-2 tunnissa. Tai tiettyyn työtehtävään saatetaan varata kalenterista 8 tuntia, vaikka todellisuudessa tuon työtehtävän hoitamiseen riittäisi 4-5 tuntia. Itseäni tämä ärsyttää siksi, että itselläni on paljon töitä ja tahti on tiivis. Minulla jäisi puolet töistä hoitamatta, jos tekisin itse tuohon tahtiin töitä. Ja arvata saattaa, että minulla on töissä enemmän vastuualueita kuin toisilla. Tästä saan huimat 100 e/kk bruttona enemmän palkkaa.

Alan olla tilanteeseen sen verran kypsä, että pohdin vakavaa keskustelua esihenkilön kanssa. Aiemmat keskustelut eivät ole tuottaneet tulosta. 

Vierailija kirjoitti:

Ylimenevä hyysäämisen tarve ei ole tervettä, etenkään jos sekaantuu asioihin, joista ei yhtään mitään ymmärrä. Omassa lähipiirissäni on ikävä kyllä tällainen henkilö. Niitä umpisolmuun menneitä sotkuja saa sitten koko suvun voimin jatkuvasti selvitellä. Vaikka tarkoitus olisi kuinka hyvä, niin kyllä osaa olla ärsyttävä piirre! Monesti ovat vieläpä kaikille muille kalliiksi tulevia sotkuja korjata ja koko ajan saa stressata, mikä sotku seuraavaksi odottaa.

Tämä analyysi menee nyt pieleen, koska aloituksessa kuvattu ylivastuullinen oli se muiden tarpeita ja ilmapiiriä tarkkaileva enhän nyt ole vaivaksi -henkilö ja sinä kuvaat tungettelevaa päsmäriä, joka haluaa sekaantua muiden asioihin ja saada kaikesta kunnian. Narsistinen, muiden tunteista piittaamaton oman kruunun kiillottaja.  

Aloituksen kuvaama henkilö oli aidosti empaattinen ja itsensä usein unohtava. Hän ei halua olla vaivaksi ja sysää itsensä ja tarpeensa syrjään. Tämä näkyy myös muiden asioihin sekaantumisessa: ei muiden tarpeita ja ilmapiiriä tarkkaileva henkilö tungettele ja päsmäröi! Hän antaa toisille tilaa, mutta jos pyydetään, on helposti luopumassa omista toiveistaan, koska Meikku ja Mirkku haluavat päästä lomalle aiemmin. 

146 lisää, että että kummankinlaisia ihmisiä löytyy, totta kai! 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mikähän siinä on että yleensä juuri parisuhde miehen kanssa katkaisee sen kamelin selän? Jokin siinä on mikä on lopulta liikaa.

Itse heräsin tähän ensimmäisessä avioliitossa, erosin ja aloin opettelemaan sanomaan ei. Sen jälkeen vielä yritin luoda parisuhteita mutta heti kun mies alkoi vaatimaan kohtuuttomia niin minä palasin kuin PTSD:stä kärsivä niihin loppuunpalamisiin enkä pystynyt sanomaan muuta kuin hokemaan ”Ei!” vaikka puhuin miehen päälle. En halunnut edes kuulla niitä vaatimuksia enää. Nyt en enää yritä parisuhteita ja käyn terapiassa hoitamassa sekä niitä lapsuuden traumoja että parisuhteissa kokemaani paskaa. Uskon saavuttaneeni rauhan sen suhteen että elämä on parempaa ilman parisuhdetta.

Sama. Kylmätväreet kun muistelenkin miten tapailumies alkoi vaatimaan narisevalla äänellä että jos ehtoni yhteenmuutolle on se että hän tekee kotitöitä myös, niin hän voi kyllä auttaa niissä (äidin pikku apuri tyyliin), mutta minun pitää kertoa tälle aikuiselle 35v miehelle mitä pitää tehdä, ja että hän tarvitsee sitten kehuja jälkeenpäin että motivaatio pysyy. Ex-kodin-projektipäällikkönä ja kroonisena loppuunpalajana aloin huutamaan EI ja lopetin suhteen siihen. En jaksanut edes tehdä sitä kunnolla, mutta eipä kyllä se mieskään pyrkinyt luomaan kestävää parisuhdetta, joten kai olemme tasoissa.

Tästä tuli exmies mieleen. Erosta oli vuosia,  ja oli hänen vuoro olla lapsen kanssa juhannus. Alkoi soittelemaan että kyllä hän voi lapsen ottaa JOS minulla on jotain menoa juhannuksena. Sanoin että on hänen vuoro ollanjuhannus lapsen kanssa kun minä olin edellisen juhannuksen ja näin on sovittu yhdessä. Narisi vain että kyllä se hänelle sopii JOS sinulla on jotain juhannusmenoa. Sanoin ettei minun menoni tai menemättömyyteni liitty siihen että meillä on vahvistettu sopimus jossa tämä juhannus on isän hoitovuoro.

Intti vain kerta toisensa jälkeen että kyllä, tottakai otan lapsen luokseni jos sinulla on menoja.

Aivan saataman ärsyttävä vidiootti ukko!

Vierailija kirjoitti:

Ylivastuullisena naisena tunnistan myös sen surullisen asian, että kukaan ei ole valmis tulemaan ylivastuullista naista vastaan. Jos ylivastuullinen nainen on se, joka on hoitanut ystävien syntymäpäivämuistamiset, lapsen harrastuskuskaukset miehen puolesta ja auttanut työkaveria, niin hän ei välttämättä saa samaa takaisin. Se ylivastuullinen nainen voi jäädä ilman syntymäpäivälahjoja ja onnitteluja, kun ystävät eivät viitsi nähdä vaivaa muistaakseen, milloin hänen syntymäpäivänsä on. Mies ei otakaan koppia lapsen seuraavan harrastuskauden kuskauksista. Työkaverit eivät samalla tavalla auta ja tule vastaan, kun ylivastuullinen nainen on tehnyt heitä kohtaan.

Jos ylivastuullisena naisena sanoo, että tämä ei ole reilua, niin toiset suuttuvat. Heistä ylivastuullinen nainen kehtaa vaatia kohtuuttomia, kun toivoo itselleenkin hyvää kohtelua. Pahimmat irvailevat, että en minä ole mitään lahjoja kaivannut, kukaan ei ole pakottanut viemään lasta harrastukseen ja työkavereitakaan ei olisi tarvinnut auttaa, mutta oma mokasi, kun nämä asiasi teit. Älä silti odota, että toiset osoittaisivat sinulle ystävällisyyttä takaisin. Tämä ajatusmalli kertoo minusta myös karulla tavalla siitä, miten Suomessa suhtaudutaan ystävälliseen käytökseen. Ei pidetä mitään, jos se uupuu. Monissa muissa maissa katsottaisiin pöyristyneenä, jos kieltäydyttäisiin auttamasta työkaveria, ei huomioitaisi puolisoa tai ystäviä.

Paras tapa on vaatia teon palkaksi jonkin vastapalveluksen etukäteen. Jos teen tämän, tee sinä tuo. 

Eihän ilmaistavaraa arvosteta samassa määrin kuin monen tonnin vastaavaa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ylivastuullisena naisena tunnistan myös sen surullisen asian, että kukaan ei ole valmis tulemaan ylivastuullista naista vastaan. Jos ylivastuullinen nainen on se, joka on hoitanut ystävien syntymäpäivämuistamiset, lapsen harrastuskuskaukset miehen puolesta ja auttanut työkaveria, niin hän ei välttämättä saa samaa takaisin. Se ylivastuullinen nainen voi jäädä ilman syntymäpäivälahjoja ja onnitteluja, kun ystävät eivät viitsi nähdä vaivaa muistaakseen, milloin hänen syntymäpäivänsä on. Mies ei otakaan koppia lapsen seuraavan harrastuskauden kuskauksista. Työkaverit eivät samalla tavalla auta ja tule vastaan, kun ylivastuullinen nainen on tehnyt heitä kohtaan.

Jos ylivastuullisena naisena sanoo, että tämä ei ole reilua, niin toiset suuttuvat. Heistä ylivastuullinen nainen kehtaa vaatia kohtuuttomia, kun toivoo itselleenkin hyvää kohtelua. Pahimmat irvailevat, että en minä ole mitään lahjoja kaivannut, kukaan ei ole pakottanut viemään lasta harrastukseen ja työkavereitakaan ei olisi tarvinnut auttaa, mutta oma mokasi, kun nämä asiasi teit. Älä silti odota, että toiset osoittaisivat sinulle ystävällisyyttä takaisin. Tämä ajatusmalli kertoo minusta myös karulla tavalla siitä, miten Suomessa suhtaudutaan ystävälliseen käytökseen. Ei pidetä mitään, jos se uupuu. Monissa muissa maissa katsottaisiin pöyristyneenä, jos kieltäydyttäisiin auttamasta työkaveria, ei huomioitaisi puolisoa tai ystäviä.

Paras tapa on vaatia teon palkaksi jonkin vastapalveluksen etukäteen. Jos teen tämän, tee sinä tuo. 

 

Eihän ilmaistavaraa arvosteta samassa määrin kuin monen tonnin vastaavaa.

Itse tunnistan omalla kohdalla, että minun on vaikea tuossa (yleensä nopeasti tulevassa) hetkessä keksiä sitä vastapalvelusta. Todennäköisesti keksisin sen, jos saisin rauhassa miettiä. Sitten sitä vaan sopertaa, että eipä mitään, kun olen auttanut toista. 

Ylipäätään minusta tuntuu, että ylivastuullisten ihmisten auttavaisuutta ei juuri arvosteta - sitä pidetään itsestäänselvyytenä ja oletetaan, että se pätee vastaisuudessakin. Jos Leena on auttanut ennenkin, niin auttaa Leena nytkin. Tai jos Leena yrittää kieltäytyä, niin pyydetään uudestaan, niin kyllä se Leena antaa periksi. Ja jokainen myös tietää ne tyypit, joilta ihmiset eivät todellakaan mene kieltäytymisen jälkeen toista kertaa kysymään, että josko nyt kuitenkin tekisit.

Tunnistan, että on todella vaikea luopua tästä ylivastuullisuudesta. Yritän sitä parhaillaan ja ei ole helppoa. Töissä yritän pitää suuni kiinni, kun on tilanteita, joissa olisin ennen tehnyt kehittämisehdotuksia, tarjoutunut itse hoitamaan jotakin jne. Uskon, että tässä muutoksessa menee kauan.