Ylivastuulliset naiset, jotka suorittamisellaan yrittävät pitää muut tyytyväisinä ja hyvällä tuulella

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

"Työpaikoilla se näkyy siinä, että ylivastuullinen tekee pitkiä työpäiviä ja sanoo aina ”joo”. Hänen on vaikea vetää itselleen rajoja."

Sanoisin myös, että kyllä ihmiset ympärillä tekevät sen rajojen vetämisen ylivastuulliselle vaikeaksi. Kaikki eivät ota kuuleviin korviinsa, jos ylivastuullinen sanoo ei. Osa silti laittaa tehtävän sille ylivastuulliselle, jolla on usein jo valmiiksi paljon työtä.

"Ainahan se Minna on tehnyt nämä, kyllä se nytkin jaksaa."

"Nyt sun täytyy vaan joustaa tässä. Katsotaan sitten johonkin muuhun kohtaan sulle vähemmän hommia."

"Et haluaisi nyt tehdä tätä työtehtävää, mutta nyt on pakko, kun Jaanakaan ei halua ja homma jää nyt sinulle."

Tämä. Oma ongelmani on koko ikäni ollut se, että kun sanon ei, monet eivät usko sitä. En käsitä, miksi minun kohdallani on näin. Sitten joku Kiukku-Kaisa saa sanoa, että hän ei tätä hoida ja Kaisalle se suodaan mukisematta.

Teet kuitenkin vaikka sanot ei

No ei minulla ole pokkaa sanoa kieltäytymisen jälkeen minut tehtävään määränneelle esihenkilölle, että en todellakaan tee.

Minä kannustaisin etsimään uusia ystäviä. Aika moni ylivastuullinen on "saanut" ystäväkseen ihmisiä, jotka haluavat vain hyötyä tästä. Ystäviksi kannattaa etsiä ihmisiä, jotka eivät yritä hyötyä toisesta noin tai ovat myös itse vastuullisia ja vastavuoroisia.

Omalla kohdalla paras taktiikka on ollut, että välttelen muiden seuraa töissä. Kun en ole työpisteellä paikalla vaan etänä, kynnys kysyä apua on korkeampi. 

Täällä yksi ylivastuullinen 🙋‍.  Minulla suojaavana tekijänä  se, että olen aina osannut kaikesta huolimatta nähdä sen myös positiivisessa valossa, koska olen nähnyt syyn alusta alkaen enkä ole katkeroitunut vanhemmilleni, jotka olosuhteiden pakosta (ei tahallaan) vastuuttivat minua lapsena. Lisäksi minulla on puoliso, joka ottaa kopin aina tarvittaessa ja hoitaa lasten asioita ja kotia. Näkyy edelleen joka päivä ja erityisesti ystävyyssuhteissa, mutta onneksi minulla on muutama ystävä, jotka eivät käytä hyväksi piirrettäni vaan vastavuoroisesti auttavat tarvittaessa. 

Ylivastuullisena itseäni ärsyttää työpaikkamme työkulttuuri. Olemme ns. työajattomassa työssä eli meillä ei ole samanlaista 8-16 -työaikaa kuin monilla. Tämä tekee sen, että osa tekee työnsä hyvin verkkaisesti. Yksittäisen työtehtävän valmisteluun saatetaan varata kalenteriin 3 tuntia, vaikka kyseisen homman saa vuosia työssä ollut työntekijä hoidettua 1,5-2 tunnissa. Tai tiettyyn työtehtävään saatetaan varata kalenterista 8 tuntia, vaikka todellisuudessa tuon työtehtävän hoitamiseen riittäisi 4-5 tuntia. Itseäni tämä ärsyttää siksi, että itselläni on paljon töitä ja tahti on tiivis. Minulla jäisi puolet töistä hoitamatta, jos tekisin itse tuohon tahtiin töitä. Ja arvata saattaa, että minulla on töissä enemmän vastuualueita kuin toisilla. Tästä saan huimat 100 e/kk bruttona enemmän palkkaa.

Alan olla tilanteeseen sen verran kypsä, että pohdin vakavaa keskustelua esihenkilön kanssa. Aiemmat keskustelut eivät ole tuottaneet tulosta. 

Vierailija kirjoitti:

Ylimenevä hyysäämisen tarve ei ole tervettä, etenkään jos sekaantuu asioihin, joista ei yhtään mitään ymmärrä. Omassa lähipiirissäni on ikävä kyllä tällainen henkilö. Niitä umpisolmuun menneitä sotkuja saa sitten koko suvun voimin jatkuvasti selvitellä. Vaikka tarkoitus olisi kuinka hyvä, niin kyllä osaa olla ärsyttävä piirre! Monesti ovat vieläpä kaikille muille kalliiksi tulevia sotkuja korjata ja koko ajan saa stressata, mikä sotku seuraavaksi odottaa.

Tämä analyysi menee nyt pieleen, koska aloituksessa kuvattu ylivastuullinen oli se muiden tarpeita ja ilmapiiriä tarkkaileva enhän nyt ole vaivaksi -henkilö ja sinä kuvaat tungettelevaa päsmäriä, joka haluaa sekaantua muiden asioihin ja saada kaikesta kunnian. Narsistinen, muiden tunteista piittaamaton oman kruunun kiillottaja.  

Aloituksen kuvaama henkilö oli aidosti empaattinen ja itsensä usein unohtava. Hän ei halua olla vaivaksi ja sysää itsensä ja tarpeensa syrjään. Tämä näkyy myös muiden asioihin sekaantumisessa: ei muiden tarpeita ja ilmapiiriä tarkkaileva henkilö tungettele ja päsmäröi! Hän antaa toisille tilaa, mutta jos pyydetään, on helposti luopumassa omista toiveistaan, koska Meikku ja Mirkku haluavat päästä lomalle aiemmin. 

146 lisää, että että kummankinlaisia ihmisiä löytyy, totta kai! 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mikähän siinä on että yleensä juuri parisuhde miehen kanssa katkaisee sen kamelin selän? Jokin siinä on mikä on lopulta liikaa.

Itse heräsin tähän ensimmäisessä avioliitossa, erosin ja aloin opettelemaan sanomaan ei. Sen jälkeen vielä yritin luoda parisuhteita mutta heti kun mies alkoi vaatimaan kohtuuttomia niin minä palasin kuin PTSD:stä kärsivä niihin loppuunpalamisiin enkä pystynyt sanomaan muuta kuin hokemaan ”Ei!” vaikka puhuin miehen päälle. En halunnut edes kuulla niitä vaatimuksia enää. Nyt en enää yritä parisuhteita ja käyn terapiassa hoitamassa sekä niitä lapsuuden traumoja että parisuhteissa kokemaani paskaa. Uskon saavuttaneeni rauhan sen suhteen että elämä on parempaa ilman parisuhdetta.

Sama. Kylmätväreet kun muistelenkin miten tapailumies alkoi vaatimaan narisevalla äänellä että jos ehtoni yhteenmuutolle on se että hän tekee kotitöitä myös, niin hän voi kyllä auttaa niissä (äidin pikku apuri tyyliin), mutta minun pitää kertoa tälle aikuiselle 35v miehelle mitä pitää tehdä, ja että hän tarvitsee sitten kehuja jälkeenpäin että motivaatio pysyy. Ex-kodin-projektipäällikkönä ja kroonisena loppuunpalajana aloin huutamaan EI ja lopetin suhteen siihen. En jaksanut edes tehdä sitä kunnolla, mutta eipä kyllä se mieskään pyrkinyt luomaan kestävää parisuhdetta, joten kai olemme tasoissa.

Tästä tuli exmies mieleen. Erosta oli vuosia,  ja oli hänen vuoro olla lapsen kanssa juhannus. Alkoi soittelemaan että kyllä hän voi lapsen ottaa JOS minulla on jotain menoa juhannuksena. Sanoin että on hänen vuoro ollanjuhannus lapsen kanssa kun minä olin edellisen juhannuksen ja näin on sovittu yhdessä. Narisi vain että kyllä se hänelle sopii JOS sinulla on jotain juhannusmenoa. Sanoin ettei minun menoni tai menemättömyyteni liitty siihen että meillä on vahvistettu sopimus jossa tämä juhannus on isän hoitovuoro.

Intti vain kerta toisensa jälkeen että kyllä, tottakai otan lapsen luokseni jos sinulla on menoja.

Aivan saataman ärsyttävä vidiootti ukko!

Vierailija kirjoitti:

Ylivastuullisena naisena tunnistan myös sen surullisen asian, että kukaan ei ole valmis tulemaan ylivastuullista naista vastaan. Jos ylivastuullinen nainen on se, joka on hoitanut ystävien syntymäpäivämuistamiset, lapsen harrastuskuskaukset miehen puolesta ja auttanut työkaveria, niin hän ei välttämättä saa samaa takaisin. Se ylivastuullinen nainen voi jäädä ilman syntymäpäivälahjoja ja onnitteluja, kun ystävät eivät viitsi nähdä vaivaa muistaakseen, milloin hänen syntymäpäivänsä on. Mies ei otakaan koppia lapsen seuraavan harrastuskauden kuskauksista. Työkaverit eivät samalla tavalla auta ja tule vastaan, kun ylivastuullinen nainen on tehnyt heitä kohtaan.

Jos ylivastuullisena naisena sanoo, että tämä ei ole reilua, niin toiset suuttuvat. Heistä ylivastuullinen nainen kehtaa vaatia kohtuuttomia, kun toivoo itselleenkin hyvää kohtelua. Pahimmat irvailevat, että en minä ole mitään lahjoja kaivannut, kukaan ei ole pakottanut viemään lasta harrastukseen ja työkavereitakaan ei olisi tarvinnut auttaa, mutta oma mokasi, kun nämä asiasi teit. Älä silti odota, että toiset osoittaisivat sinulle ystävällisyyttä takaisin. Tämä ajatusmalli kertoo minusta myös karulla tavalla siitä, miten Suomessa suhtaudutaan ystävälliseen käytökseen. Ei pidetä mitään, jos se uupuu. Monissa muissa maissa katsottaisiin pöyristyneenä, jos kieltäydyttäisiin auttamasta työkaveria, ei huomioitaisi puolisoa tai ystäviä.

Paras tapa on vaatia teon palkaksi jonkin vastapalveluksen etukäteen. Jos teen tämän, tee sinä tuo. 

Eihän ilmaistavaraa arvosteta samassa määrin kuin monen tonnin vastaavaa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ylivastuullisena naisena tunnistan myös sen surullisen asian, että kukaan ei ole valmis tulemaan ylivastuullista naista vastaan. Jos ylivastuullinen nainen on se, joka on hoitanut ystävien syntymäpäivämuistamiset, lapsen harrastuskuskaukset miehen puolesta ja auttanut työkaveria, niin hän ei välttämättä saa samaa takaisin. Se ylivastuullinen nainen voi jäädä ilman syntymäpäivälahjoja ja onnitteluja, kun ystävät eivät viitsi nähdä vaivaa muistaakseen, milloin hänen syntymäpäivänsä on. Mies ei otakaan koppia lapsen seuraavan harrastuskauden kuskauksista. Työkaverit eivät samalla tavalla auta ja tule vastaan, kun ylivastuullinen nainen on tehnyt heitä kohtaan.

Jos ylivastuullisena naisena sanoo, että tämä ei ole reilua, niin toiset suuttuvat. Heistä ylivastuullinen nainen kehtaa vaatia kohtuuttomia, kun toivoo itselleenkin hyvää kohtelua. Pahimmat irvailevat, että en minä ole mitään lahjoja kaivannut, kukaan ei ole pakottanut viemään lasta harrastukseen ja työkavereitakaan ei olisi tarvinnut auttaa, mutta oma mokasi, kun nämä asiasi teit. Älä silti odota, että toiset osoittaisivat sinulle ystävällisyyttä takaisin. Tämä ajatusmalli kertoo minusta myös karulla tavalla siitä, miten Suomessa suhtaudutaan ystävälliseen käytökseen. Ei pidetä mitään, jos se uupuu. Monissa muissa maissa katsottaisiin pöyristyneenä, jos kieltäydyttäisiin auttamasta työkaveria, ei huomioitaisi puolisoa tai ystäviä.

Paras tapa on vaatia teon palkaksi jonkin vastapalveluksen etukäteen. Jos teen tämän, tee sinä tuo. 

 

Eihän ilmaistavaraa arvosteta samassa määrin kuin monen tonnin vastaavaa.

Itse tunnistan omalla kohdalla, että minun on vaikea tuossa (yleensä nopeasti tulevassa) hetkessä keksiä sitä vastapalvelusta. Todennäköisesti keksisin sen, jos saisin rauhassa miettiä. Sitten sitä vaan sopertaa, että eipä mitään, kun olen auttanut toista. 

Ylipäätään minusta tuntuu, että ylivastuullisten ihmisten auttavaisuutta ei juuri arvosteta - sitä pidetään itsestäänselvyytenä ja oletetaan, että se pätee vastaisuudessakin. Jos Leena on auttanut ennenkin, niin auttaa Leena nytkin. Tai jos Leena yrittää kieltäytyä, niin pyydetään uudestaan, niin kyllä se Leena antaa periksi. Ja jokainen myös tietää ne tyypit, joilta ihmiset eivät todellakaan mene kieltäytymisen jälkeen toista kertaa kysymään, että josko nyt kuitenkin tekisit.

Tunnistan, että on todella vaikea luopua tästä ylivastuullisuudesta. Yritän sitä parhaillaan ja ei ole helppoa. Töissä yritän pitää suuni kiinni, kun on tilanteita, joissa olisin ennen tehnyt kehittämisehdotuksia, tarjoutunut itse hoitamaan jotakin jne. Uskon, että tässä muutoksessa menee kauan.

ihme vinkumista. senkun opettelette sanomaan ei.

"Ei se nyt ole iso juttu, että olet leiponut artesaanipizzaa, kun tultiin kylään."

Miten leivotaan artesaanipitsaa? Artesaanituotteeksi kutsutaan tuotteita jotka artisti on tehnyt omin käsin. Ei jokainen kotona leivottu pitsa ole artesanipitsaa😁

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Yhteiskunta lakkaisi pyörimästä, jos ylivastuulliset naiset lopettaisivat vastuun kantamisen kaikesta.

En usko. Juuri tuo kuvitelmahan pyörittää ylivastuullisuutta. Tai rumemmin sanottuna läheisriippuvuutta. Kiukutellaan sitten jostain mitä ei itse hallita. Työnnetään toiset paapottaviksi puoliväkisin.

Jep, läheisriippuvuus brändätty kauniimmalla sanalla. Täydellisesti sellaisella millä pääsee taas uhriutumaan kympillä halutessaan. "Mutku ilman mua kaikki romahtais!!"

Ei kun kaikki huokaisivat vaan helpotuksesta ja jatkaisivat hommiaan.

Ylitunnollisuus ja läheisriippuvaisuus ovat eri asioita. Voivat kyllä esiintyä samaan aikaankin, ei sitä mikään estä. Läheisriippuvuuteen kuuluu aina kaksi asiaa. 1, kokemus hallinnan tunteesta kun ”auttaa” läheisiä ja pelko siitä että jää yksin ja hylätyksi. 
Omalla kohdallani kumpikaan ei toteudu vaikka hoidankin ns kaikki asiat ja kannan vastuuta enemmän kuin muut useammalla taholla.

Vierailija kirjoitti:

"Ei se nyt ole iso juttu, että olet leiponut artesaanipizzaa, kun tultiin kylään."

Miten leivotaan artesaanipitsaa? Artesaanituotteeksi kutsutaan tuotteita jotka artisti on tehnyt omin käsin. Ei jokainen kotona leivottu pitsa ole artesanipitsaa😁

Sivusta: meillä puhutaan artesaanipizzasta, kun mies itse alusta asti tekee taikinan ja sitä kohotetaan +24 tuntia. Sen jälkeen mies käsin pyörittelee pizzataikinat, täyttää ja paistaa italialaisessa pizzauunissa. Ei ole mikään ihan pieni työ. 

Minä olen tällainen ylivastuullinen henkilö ja kaiken lisäksi vielä läheisriippuvainen. Tämä on perua lapsuudesta niin kuin on monilla muillakin joiden perheissä toisella tai molemmilla vanhemmilla on olut alkoholi-ja/tai mielenterveysongelmia  ja usein myös pahoja talousongelmia ja lapsi on usein joutunut kokemaan ja tekemään sellaisia asioita mitä lapsuuteen ei pitäisi kuulua kuten erilaisista asioista ja perheenjäsenistä huolehtiminen. Tästä ylivastuullisuudesta ja läheisriippuvuudesta en itse ole päässyt koskaan irti ja sen takia minulta on myös jäänyt tavallaan oma elämä elämättä (en ole solminut pysyviä parisuhteita enkä hankkinut lapsia). Olen jo eläkeikäinen ja nämä asiat ja lapsuuden tapahtuvat häiritsevät yhä mieltä ja elämää vaikka yritänkin olla vanhoja asioita märehtimättä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Yhteiskunta lakkaisi pyörimästä, jos ylivastuulliset naiset lopettaisivat vastuun kantamisen kaikesta.

En usko. Juuri tuo kuvitelmahan pyörittää ylivastuullisuutta. Tai rumemmin sanottuna läheisriippuvuutta. Kiukutellaan sitten jostain mitä ei itse hallita. Työnnetään toiset paapottaviksi puoliväkisin.

Jep, läheisriippuvuus brändätty kauniimmalla sanalla. Täydellisesti sellaisella millä pääsee taas uhriutumaan kympillä halutessaan. "Mutku ilman mua kaikki romahtais!!"

Ei kun kaikki huokaisivat vaan helpotuksesta ja jatkaisivat hommiaan.

Ylitunnollisuus ja läheisriippuvaisuus ovat eri asioita. Voivat kyllä esiintyä samaan aikaankin, ei sitä mikään estä. Läheisriippuvuuteen kuuluu aina kaksi asiaa. 1, kokemus hallinnan tunteesta kun ”auttaa” läheisiä ja pelko siitä että jää yksin ja hylätyksi. 
Omalla kohdallani kumpikaan ei toteudu vaikka hoidankin ns kaikki asiat ja kannan vastuuta enemmän kuin muut useammalla taholla.

Läheisriippuvuus = Riina pelkää menettävänsä ystävänsä. Riina yrittää auttaa, miellyttää ja kontrolloida ystäviään. Riina pyrkii kontrolloinnilla pitämään huolen siitä, että ystävät eivät jättäisi häntä. Riinalle on tyypillistä, että hän pyrkii olemaan ystäviensä seurassa mahdollisimman paljon. Riina tähtää toiminnallaan oman hyödyn maksimointiin.

Ylivastuullisuus = Tiina on ylivastuullinen ja tämä näkyy myös hänen ystävyyssuhteissaan. Tiina auttaa ystäviään ja joustaa loputtomiin omista tarpeistaan, jotta ystävillä olisi hyvä olla. Tiina ei välttämättä näe usein ystäviensä kanssa, mutta on aina valmis joustamaan ja auttamaan, jos ystävät ovat jotain vailla. Tällaisissa ystävyyssuhteissa Tiina on se osapuoli, josta yritetään hyötyä.

Olen nyt seurannut tällaista ylivastuullista käytöstä naispuolisella työkaverillani. Olen siis itsekin ylivastuullinen. Tämä ylivastuullinen nainen joustaa aivan liikaa. Esim. eräässä tilanteessa asiakas ei saanut aikaiseksi saapua paikalle allekirjoittamaan tärkeää paperia. Luokkaa alaikäisen lapsen paperiin tarvittiin toisella paikkakunnalla asuvan huoltajan allekirjoitus ja asian saattoi hoitaa ainoastaan kasvokkain. Tämä työkaverini lähti 30 km päähän hakemaan allekirjoitusta tältä ihmiseltä. Älytöntä! Ei missään nimessä ole hänen tehtävänsä ja tällainen joustaminen vain opettaa noille lokeille, että oman tahtonsa saa aina läpi. 

Ja samalla myös mietin, että yksikään miespuolinen kollega ei olisi ikinä lähtenyt hakemaan nimikirjoitusta tuolla tavalla.

Vierailija kirjoitti:

Ylivastuullisena itseäni ärsyttää työpaikkamme työkulttuuri. Olemme ns. työajattomassa työssä eli meillä ei ole samanlaista 8-16 -työaikaa kuin monilla. Tämä tekee sen, että osa tekee työnsä hyvin verkkaisesti. Yksittäisen työtehtävän valmisteluun saatetaan varata kalenteriin 3 tuntia, vaikka kyseisen homman saa vuosia työssä ollut työntekijä hoidettua 1,5-2 tunnissa. Tai tiettyyn työtehtävään saatetaan varata kalenterista 8 tuntia, vaikka todellisuudessa tuon työtehtävän hoitamiseen riittäisi 4-5 tuntia. Itseäni tämä ärsyttää siksi, että itselläni on paljon töitä ja tahti on tiivis. Minulla jäisi puolet töistä hoitamatta, jos tekisin itse tuohon tahtiin töitä. Ja arvata saattaa, että minulla on töissä enemmän vastuualueita kuin toisilla. Tästä saan huimat 100 e/kk bruttona enemmän palkkaa.

Alan olla tilanteeseen sen verran kypsä, että pohdin vakavaa keskustelua esihenkilön kanssa. Aiemmat keskustelut eivät ole tuottaneet tulosta. 

Olen tästä ylivastuullisuudesta pikkuhhiljaa opetellut eroon ja oman työtahdin hidastaminen on tässä ollut tosi tärkeässä osassa. Teen itsekin noin kuin kuvailit, varaan kalenteriini reilusti aikaa työtehtäville. Ensinnäkään palkkani ei nouse vaikka suorittaisin kaikki tehtäväni aina niin nopeasti kuin pystyn. Toisekseen, en halua kellottaa ja suunnitella työpäiväni minuutin tarkkuudella, en aina tiedä mitä työpäivän aikana tulee eteen houdettavaksi, ja usein hoidossa on päivän aikana lomittain useampi asia. Käytän omien töiden kalenterislotteja enemmänkin muistilistana, että tämän homman teen tuona päivänä. Usein koko slotti ei menekään juuri työtehtävään, sitten siirryn seuraavaan. Haluan hiljentää kalenteriini tarpeeksi keskittymiselle aikaa. 

Sun viesti kuulosti vähän rajattomalta työkaverien ajankäytön suhteen. Mutta kehotan kyllä esimiehen kanssa puhumaan työkuormasta. Mua alettiin kuuntelemaan paremmin vasta kun sain sairaslomaa kuormitusoireisiin... 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Meillä naisten taipumus miellyttämiseen ja vastuullisuuteen näkyy esim. töissä pienissäkin asioissa näin:

Meillä on tapana, että pyöreitä täyttävä päivänsankari tuo palaveriin kakkua, jos haluaa tuoda. Käytännössä kaikki naiset tuovat. Tyypillistä on, että on leivottu itse kakku, on huomioitu kaikki allergiat ja erityisruokavaliot. Löytyy sitä kananmunatonta-gluteenitonta-maidotonta versiota Piialle ja vegaaninen vaihtoehto Kiiralle. Pöydästä löytyy todennäköisesti useampaa sorttia, että jokaiselle löytyisi sopivaa. Sitten kun miehillä on merkkipäivä, niin tuovat muistaessaan valmiin kermakakun eikä puhettakaan, että olisivat miettineet, sopiiko tuo kakku kaikille.

Heh, ja auta armias, jos joku nainen tekisi samalla tavalla kuin miehet, niin  ne muut naiset kääntäisivät selkänsä tälle välittömästi. 

Kannattaa naiset vaan opetella alun alkujaan sietämään sitä, että kaikki eivät pidä sinusta - Ja se on ihan okei!!! Eli yksi paskan hailee mitä mieltä Sirpa, Virpi ja Reijo ovat töissä sinusta. Tai siskon mies tai ex-koulukaverit.  Oma elämä on kotona ja töissä käydään vaan töissä. Tee rauha itsesi kanssa ja elä niin, että pystyt katsomaan peiliin katkeroitumatta. Älä myönny kaikkeen vaikka jollekin tulisikin siitä paha mieli. Tulet huomaamaan, että ei siitäkään välitetä aina miltä sinusta tuntuu. Maailma jatkaa kulkuaan silti. Ajattele itseäsi ja omaa hyvinvointiasi terveesti. Terveisin Täti

Minulla on taustalla koti, jossa jouduin elämään varpaisillaan äitini mielialojen vuoksi ja miellyttämään häntä. Olenkin aikuisena ylivastuullinen. Minuun sattuu todella paljon se, kun näen, että joku ei selvästi pidä minusta. Koska tuo tunne muistuttaa lapsuudesta, kun äidin välittämistä piti ansaita. Samalla tavalla yritän yhä aikuisena ansaita välittämistä niiltäkin ihmisiltä, jotka eivät minusta pidä. Ja petyn siihen, että miten he eivät voi pitää minusta, kun olen avulias ja ystävällinen.

Sama täällä! Olen nyt 42 v ja vieläkin mietin, miten olla, ettei äidille tule paha mieli. Sairasta.