Olisinpa syntynyt 1950-luvulla

Silloin naiset olivat naisia ja miehet olivat miehiä. 

Mun isä syntyi 1912, minä 50. Isä oli kahdessa sodassa yli viisi vuotta.

Vierailija kirjoitti:

Hienoa syntyä 50-luvulla. Kohta makaatte kynttilä nenän päällä.

Enkä makaa, sillä tuhkani sirotellaan järveen, joten kynttilä saattaapi sammua.👵

En haluaisi palata enää 50 luvun aikaan. Elämä on ollut 1980 luvulta alkaen paljon helpompaa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

 Kannattaa tarkastaa tota matematiikkaa vähän.    Ei 50 luvulla syntyneiden isät ole missään sodassa ollut.  Miten tyhmä tää on ???    

 

 

No miten lie tyhmyys?  Joku ikäluokka 1918 syntyneet. , olivat sodassa koko sotavuodet,  olivat 1950  32-vuotiaita.  Parhaassa siittämisiässä.  Ha ehtivät vielä 60-luvullakun vauvojen isiksi.

Ei helvetissä !   Iso isät oli sodassa ja isät ei ole ollut. 

Isäni oli syntynyt 1923, oli sodassa viisi pitkää vuotta, minä synnyin -49.

Kälyni syntynyt 1959.  Isänsä oli 1917 syntyneenä viisi vuotta sodassa.  Appihan oli alle 50 vielä tuolloin.  

Mikähän tuota laskutaidotonta jankkaajaa vaivaa. Kyllä jokainen itse tietää, onko isänsä ollut sodassa vai ei. Ei kannata idioottien kanssa kinata😈

Vierailija kirjoitti:

 Kannattaa tarkastaa tota matematiikkaa vähän.    Ei 50 luvulla syntyneiden isät ole missään sodassa ollut.  Miten tyhmä tää on ???    

Olen syntynyt 1950 ja kyllä isäni oli ollut sodassa. Ei se nuoruus mitenkään hirveän ihanaa ollut. 16-vuotiaana pois kotoa ja töihin pienellä palkalla itseään elättämään.

Kaverin kanssa asuttiin omakotitalon yläkerrassa pienessä hellahuoneessa vuokralla. Ei saatu tukia kalusteisiin, hetekan puoliskot oli petinä, ja siinä kotoa saatu vanha patja. Vaatteetkin oli pakko ostaa osamaksulla, onneksi oli kirkonkylässä tuttu kauppias, joka tunsi minut.

Eipä missään näkynyt niitä kultalusikoita, joita nuoremmat luulee meillä olleen suussa syntyessä.

Mutta ystäviä oli, yhtä köyhiä kuin minäkin ja mukavaa oli vaikkei rahaa ollutkaan.

Vierailija kirjoitti:

 Kannattaa tarkastaa tota matematiikkaa vähän.    Ei 50 luvulla syntyneiden isät ole missään sodassa ollut.  Miten tyhmä tää on ???    

Olen syntynyt 1952 ja kyllä mun isä oli  sodassa, syntynyt 1920.

Vierailija kirjoitti:

Kaipasit siis isää, joka oli sodan traumatisoima ja hakkasi sinua pienestäkin rikkeestä. 

Minä synnyin 50-luvulla eikä minun isäni ollut tuollainen.  Minun isä oli huoleton hulivili, jota ei sotakaan traumatisoinut.  Hän oli sodan aikana armeijassa ja sieltä sitten suoraan rintamalle, mutta ei joutunut kovin pahoihin paikkoihin.

Äiti oli jatkosodan ajan rintamalottana ja joutui vaikeampiin paikkoihin, oli raskaita kokemuksia.  Puhui kaikki meille, paitsi ne pahimmat, joista avautui vasta viimeisinä vuosinaan.

Ei minua hakattu, jos ei suuremmin hemmoteltukaan.  Lapsuus 50-luvulla oli siitä hyvää, että kavereita oli aina ja paljon.  Kesät oli hauskaa aikaa.  Asuttiin maalla.  Rahaa ei ollut, mutta kun ei sitä juuri ollut kellään muullakaan, niin ei haitannut.  Vanhoilla pyöränrämillä jyryytettiin pitkin kyläteitä.  Metsissä juostiin ja uimarannalla räpiköitiin.  

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

No ei ollenkaan hääviä. Suojeluskuntalahtareita vielä runsain mitoin. Niin kuin nytkin. Onneksi oli välirauha duunarilla ja köyhälläkin.

Puhumattakaan taistolaiset ja muut vastaavat maanpetturit.

Taistolaiset nyt ei tehneet hallaa kenellekään.  Kunhan höpöttivät ja olivat jotain olevinaan, muka kovinkin tiedostavia ja tärkeitä.  Täysin bluffi juttu koko homma.

Kai se oli heistä kivaa.  Olla jotain erilaista.  Tuskin itsekään täysin tiesivät, mitä asiaa olivat ajavinaan.  Varmaan mukavaa istuskella leiritulilla ja laulaa kommarilauluja, kuinka "punainen Juan tuli metsästä tapaamaan punaista naistaan...". Vetosi kai kovastikin porvarikakaroihin, kun halusivat tehdä sitä isän murhaa.

Se kuoli omaan mahdottomuuteensa, kun oli sitten aikuistuttava ja lähdettävä oikeisiin töihin.

Ei ne olisi oikeasti itsekään halunneet luopua taloistaan ja tiloistaan, siksi kai se oli niin mukavaa protestoida, kun tiesivät itsekin, ettei sitä systeemiä tänne tule kumminkaan.  Tuuleen huusivat.

Jännä juttu, että siihen höpinään lähtivät kaiken maailman rikkaitten mukulat.  Tavalliset duunarinuoret, joita sen olisi luullut enemmänkin koskettavan, puuttuivat joukosta.  Heillä taisi olla enemmän käytännön järkeä.

Olihan siinä liikkeessä mukana kannustamassa niitä vanhempia polvia, jotka oli perinteisesti vasemmistolaisia olleet jo kapinan ajoista lähtien ja suvun velvoittaa.  Ihmettelin aina yhtä kun taksikuskia ja yhtä kauppiasta, jotka oli kunnanvaltuustossa SKDL: n riveissä ja kovasti melskasivat aatteensa puolesta.  Kummallakin kuitenkin hienot talot ja kesämökit ja hyvät tulot, olisivatko he tosiaan olleet valmiit luovuttamaan ne valtiolle jos aatteensa olisi päässyt valtaan?

Onhan niitäkin 50-luvulla syntyneitä, joiden isät ei ole olleet sodassa, koska olivat liian nuoria vielä sodan aikana.  Minun ystävättäreni isä ei ollut ehtinyt sotaan, mutta jos sitä olisi vähänkin kauemmin kestänyt, niin olisi hänkin sinne joutunut.  

Suurin osa 50-luvulla syntyneiden isistä sinne kyllä oli joutunut.  Kaikki miesopettajanikin oli olleet sodassa nuorina.

Se oli niin tavallista, ettei sitä edes ajatellut.  Myöhemmin kun tutkin kotipaikkakuntani sotaveteraaneista tehtyä matrikkelia, siellä oli niin tuttuja nimiä melkein suurin osa.  Kavereitteni ja muitten ikäisteni isiä.

Vierailija kirjoitti:

Itse en ainakaan haikaile moista. 60-luvun lopussa syntyneenä pääsin alusta asti peruskouluun ja maksuttoman opetuksen piiriin. Se on mahdollistanut minulle kouluttautumisen tohtoriksi asti. Sama ei välttämättä olisi ollut mahdollista jos olisin 50-luvulla syntynyt tehdastyöläisen js sihteerin lapseksi. Sitä paitsi nuoruus 80-luvulla oli aivan mahtavaa!

Ei se kansakoulu 50-luvulla syntyneellekään mitään maksanut.  Eikä maksanut oppikoulukaan muuta kuin kirjat.  Olit varmasti paremmassa taloudellisessa asemassa kuin minä, joka synnyin v. -52 ja kuitenkin kävin keskikoulun ja lukion.  

Sinulla oli molemmat vanhemmat töissä, tehdastyöläiset saattoi tienata isojakin palkkoja, ainakin paperitehtaissa, ja äitisikään palkka ei voinut ihan surkea olla, jos tätä verrataan minuun, jonka isä oli raksamies vailla vakituista työnantajaa, välillä työttömänä.  Äiti ei ollut työssä ollenkaan.  Lapsia viisi.

Ja siitä huolimatta myös minä pystyin opiskelemaan.

Sain alusta lähtien oppikoulussa vapaaoppilaspaikan, kun vain anoin.  Kyllä minun ikäluokastanikin tohtoreita leivottiin ja ihan työläistaustalla.  Kaksi siskoani lähti yliopistoonkin, minä tyydyin opistokoulutukseen.  Opintolainoja myönnettiin jo silloin.

Kyllä hyvät koulutusmahdollisuudet oli jo 40-luvullakin eikä kaikki niitä herrasväen lapsiakaan olleet.  Tätini kävi lukion ja opiskeli terveydenhoitajaksi 40-luvulla ja ihan tavallisesta pienviljelijäkodista oli.  

Joten en nyt ole kanssasi samaa mieltä siitä, että sinä et olisi yhtä lailla kyennyt opiskelemaan, vaikka olisit syntynyt parikymmentä vuotta aikaisemminkin.  Meitä 50-luvulla syntyneitä oli oppikouluun pyrkijäisissäkin valtava määrä, ja kun luokkia muodostettiin, oli pakko olla viisi rinnakkaisluokkaa.  Tavallisia duunareiden lapsia meissä oli valtaosa.

Vierailija kirjoitti:

Mikähän tuota laskutaidotonta jankkaajaa vaivaa. Kyllä jokainen itse tietää, onko isänsä ollut sodassa vai ei. Ei kannata idioottien kanssa kinata😈

Just.  Itse vielä jossain viestissään kirjoitti, että sodassa olleet oli syntyneet 1910-1920 -luvuilla.

Milloinkahan hän sitten luulee ne sodat olleen?

Talvisota käytiin 1939-40 ja jatkosota alkoi v.-41.  Kyllähän he silloin on olleet todellakin sitä ikäluokkaa, joka laitettiin sotahommiin.

Ja kun sodasta tulivat, olivat vielä varsin nuoria miehiä, varsinkin 20-luvulla syntyneet,  jotkut jopa poikasia vielä.

Tekivät lapsia ainakin kolmella vuosikymmenellä.  40 - 60 -luvuilla.  Minun isäni sai lapsia kaikilla niillä vuosikymmenillä.

Jo on ihme jankkaaja.  Joku osa järkivähästä on nyt kadoksissa.

Eikä tosiaankaan minun isoisäni olleet näissä sodissa kumpikaan, olivat siihen jo yli-ikäisiä.  Toinen heistä olisi nuorena voinut joutua kansalaissotaan, mutta pelastautui siitä menemällä töihin rautateille.

Minä synnyin 50-luvulla.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ap on oikeassa. Synnyin 1957. Nuoruus 70-luvulla oli hienoa aikaa.

1970-luku oli hippien, äärivasemmiston, Kekkosen perässähiihtäjien ja suomettumisen masentava vuosikymmen. Positiivisina muistoina vain Rymd-juomajauhe, Retu-kengät ja pennin nallekarkit.

1980-luku on ollut Suomen historian hienointa aikaa: punk-rock, aidon 1950-luvun Rock'n Roll -musiikin paluu, epäpoliittisuus, hyvä työllisyys ja ihmisten tulevaisuudenusko, henkilökohtaisiin palveluihin perustuva yhteiskunta ja taloudellinen nousukausi, joka ikävä kyllä aloitti myös pahoinvointivaltion hallitsemattomat menolisäykset ja aiheutti myöhemmin Neuvostoliiton kaatumisen ohella 1990-luvun karun laman ja pankkikriisin.  

Rymd -juomajauhetta oli jo 60-luvulla.

Se oli ihan kamalaa teollisuusmehua.  Mutta kun sellaista ei ollut ollut ennemmin, niin se tuntui hienolta.

Ei se 70-luku meitä silloisia nuoria ahdistanut eikä masentanut.  Ei nuo mainitsemasi jutut tavallisia ihmisiä koskettaneet.  Meillä elettiin hyvää aikaa.  

Jos politiikkaa ajatellaan, niin meillä ei ole ollut yhtään sellaista vuosikymmentä, jota ei voisi jostain politiikasta arvostella.  Aina on jotain.

Ihmisten on kuitenkin vaan elettävä elämäänsä ja annettava nuo asiat niille, jotka niitä haluaa mällätä.  Mikään "suomettuminen" ei vaikuttanut missään.  Ihan vapaita me oltiin tekemään mitä halusimme.   

Minun äitini oli lottana jatkosodassa ja muisteli sitäkin aikaa mukavana nuoruus aikana.  Tottakai siinä oli synkkä puolensa, mutta eihän ihminen voi koko ajan olla synkältä mielellä ja mitä niistä töistä olisi tullut, jos olisi ollut koko ajan masentunut?  Äiti oli lisäksi Karjalan evakko ja menetti kahteen kertaan kotinsa.  Kun sota loppui, ei tiennyt heti edes minne mennä, kun ei tiennyt mihin kotiväki oli päätynyt.

Äiti oli silti aina positiivinen ja iloinen ihminen.  

Olen varma siitä, että on ihmisiä, jotka on eläneet täysin onnellista elämää 1800-luvullakin, vaikka silloin on ollut jos jonkinlaista vitsausta ja vaikeutta ja poliittista epävarmuutta maailmassa.  

Vierailija kirjoitti:

Nuoruus on useimmiten parasta aikaa muistoissa. Ei ihme jos jos ajat 18-22 vuotiaana tuntuvat upeilta jos ne muistaa vielä senioritalossa.

Ikävämpi puoli usein unohtuu, kuten suurella osalla kansaa pienet tai olemattomat tulot Olen syntynyt 1964 ja muistan  kun ensimmäinen jääkaappi ja televisio tulivat kotiin. Mielikuvitusta tosin oppi käyttämään, kun sitä on tyhjin käsin pakko käyttää. Ihminenhän on sopeutuvainen eläin.

Työt olivat raskaita ja jopa vaarallisia, nykyajan it etätyöläinen olisi tyypillisesti ollut metsurina jossain hevon kuusessa tai sorvaamassa pultteja konepajalla.Mielestäni ei ole keneltäkään pois että ojien kaivuut, metsätyöt jne. tehdään nykyään pääosin koneilla.

Nykyaikaan verrattuna surkea infrastruktuuri etenkin syrjäseuduilla. Sähköttömiä talouksia oli paljon ja ulkohuussit oletus monin paikoin. Sanotaanko vaikka että oman mummolan päiväaskareista 1960-70 -luvulla selviäisi ehkä prosentti tai pari nykymenoon tottuneesta populaatiosta.

Tietysti on ollut myös tirehtööri ja lääkäriperheen talouksia joissa on olleet autot, pelit ja pensselit, mutta reilusti yli puolet kansasta eli täysin toisenlaista elämää kuin me nyt elämme. Enemmän ja raskaampaa työtä, yhdistettynä nykyiseen verrattuna heikohkoon elintasoon.

Mutta se on jännä juttu, että ei ne ihmiset, jotka silloin ennen elivät, kokeneet elävänsä jotenkin erityisen rankkaa aikaa.  Koska hehän elivät sitä vallitsevaa todellisuutta, jossa ei ollut vaihtoehtoja.  Niinhän eletään nytkin.

Ja jokainen uusi sukupolvi tunsi elävänsä helpommin kuin aiemmat polvet.  Jos vesi kannettiin pihakaivosta, se oli paljon helpompaa kuin jos se olisi jouduttu kantamaan järvestä.

Öljylamppu oli taatusti hienompi ja parempi valontuoja kuin päre.

Kun vaatteen pystyi ostamaan kaupasta, olihan se helpompaa ja nopeampaa kuin teettää ompelijalla tai tehdä itse.

Traktorilla oli vaivattomampaa tehdä töitä kuin hevosella.  Ja autolla oli mukavampi käydä kylillä kuin traktorilla.

Aina on menty eteenpäin ja se on tuntunut helpottavalta.  

Kaipa se puuhuussikin on ollut uudistus verrattuna siihen, että piti käydä jossain maakuopalla.

Eihän ihminen voi elää kuin siinä yhdessä ajassa eikä tulevasta voi tietää.  Jokainen koittaa elää mahdollisimman onnellista ja tyydyttävää elämää omassa ajaessaan.  Ei me nytkään eletä siinä viimeisessä parhaimmassa mahdollisessa ajassa koska ainahan edessä on jotain muuta.  Kun emme siitä tiedä, niin tämä hetki on meille parasta.  Tulevat polvet sitten meitä säälivät, kun meiltä puuttuu heidän aikansa elementit.