Ihmiset jotka ovat ystäviä vain kun menee huonosti

Minulla oli ns. ystävä, jonka kanssa jaoimme kaiken kun molemmilla oli erittäin rankka kausi elämässä. Sitten minulla alkoi pyyhkiä hyvin. Tämä ystäväni alkoi sitten muistutella minua jatkuvasti asioista, jotka jokin aikaa sitten olivat vielä minun elämässä huonosti. Jokaisessa käänteessä veti vanhoja juttuja esille, ja lytätä onnistumisiani. Vedin sitten liinat kiinni ja etäännyin tarkoituksella hänestä. Oli selvästi kateellinen elämästäni. Hänen näkökulmastaan varmaan jätin hänet, kun ”minulla alkoi mennä hyvin”, vaikka syy oli täysin hänen omassa käytöksessä. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tämä mun entinen ystäväni myös oikein aina mehustelee muiden vaikeuksilla ja ongelmilla.  Tajusin tämänkin juuri. Ap

Ehkä hän on peruskateellista ihmistyyppiä, joka vähän häpeääkin piirrettään. Kateuteen ei tepsi muu kuin ympäröidä itsensä ihmisillä, joilla menee huonosti.

Eli muuttua myrkylliseksi. Luulisi, ettei ole iloa itselleenkään. 

On myös tosiaan sellaisia ihmisiä, jotka nauttivat saadessaan nähdä toisen kärsivän ja tuntiessaan itsensä auttajaksi kuuntelemalla. Ne sitten yleensä ihan huomaamatta saa toisen puhumaan kaikenlaisista itselleen kipeistä asioista ja puhua voi vaikka maailman tappiin, mutta mikään ei jostain syystä tunnut paranevan eikä toisen kanssa puhumisesta tule rauhoittunut olo, vaan vielä pahempi ja kaupan päälle tunne, että voi olla miljoona muutakin asiaa, jotka kaatuvat päälle varmasti ihan kohta. 

Luulin kauan, että tuo on tyypillistä ihmisille, joilla on ahdistushäiriö ja jotka eivät hallitse sitä, miten paljon vuodattavat muille ja siksi jaksoin ja symppasin. Mutta jossain kohtaa kun se vain jatkuu ja jatkuu ja oma psyyke alkaa voida huonosti ja usko tulevaisuuteen ja ihmiskuntaan mennä, niin se on jo sitä pahantahtoista toisen tyytyväisen elämän tuhoamista. Syystä tai toisesta, yleensä varmaan, koska se jostain syystä ärsyttää.