Mitä sellaiset ihmiset tekee päivittäin jolla ei oo kavereita?

On jokunen ystävä, mutta tapaan heitä harvakseltaan. Vietän tosi paljon aikaa itekseni. Käyn salilla, lenkillä, luen, maalaan, kokkaan, siivoan, katson tvtä, roikun netissä... niin ne päivät vaan soljuu nopeasti. 

Siis viettääkö joku työssäkäyvä aikuinen oikeasti päivittäin aikaa kavereiden kanssa? Tsissus. Kuulostaa raskaalta.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mihin ihmeeseen kavereita tarvitaan? Mulla on perhe, työ ja iso talo maalla. En tarvitse kavereita mihinkään. 

Aika yksinäistä, jos ero tulee. Mulle hyvät ystävät ovat tärkeitä.

En minä ole yksinäinen. Tuskinpa erokaan tulee, miksi tulisi?

Puoliso kyllästyy ja haluaa eron. Ei siihen sen kummempaa syytä tarvita. 

Tuskinpa sellaista meillä tapahtuu. Sulle on vissiin outo ajatus että toiset parit pysyvät yhdessä.

Aina kaikkea voi tapahtua. Toiset pysyy yhdessä ja toiset ei. Ei siinä sen kummempaa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mihin ihmeeseen kavereita tarvitaan? Mulla on perhe, työ ja iso talo maalla. En tarvitse kavereita mihinkään. 

Ajattelevatko lapsesi samalla tavalla?

Olen maaseudulla kasvanut sangen eristyksissä ja lapsena yksinäisenä. Aika surullinen muisto hiipi mieleeni tästä kommentista. Nykyään onneksi asun ihmisten ilmoilla ja on hyviä ystäviä, mutta se on aivan eri asia kuin se, että olisi lapsena saanut kasvaa ystävien kanssa.

Miksi meidän lapset olisivat eristyksissä ja yksinäisiä? Ihme kommentti.

Maaseudulla harvemmin on niin lyhyet etäisyydet, että lapset saisivat kavereita naapurustosta. Kyläkoulukin voi olla niin pieni, ettei siellä ole yhtään valinnanvaraa kavereista. Kaiken lisäksi riippuvuus vanhempien kyydeistä on raastavaa ja vähentää spontaania yhdessä olemista. Siis peilaan tässä sitä, kuinka ankea lapsuus itsellä oli kun vanhemmat halusivat elää ”rauhassa”. Omille lapsilleni halusin parempaa elämää.

Onpa sulla outo käsitys maaseudusta. Ei täällä ole mitään kyläkouluja vaan koulu on keskustassa. Eikä lapset ole riippuvaisia kyydistä, ihan omilla terveillä jaloilla ajavat pyörällä tai kävelevät.

Se ei ole käsitys vaan todellisuus omasta lapsuudesta 2000-luvun alussa. Se ei ole mitään maaseutua, jos on joku keskusta johon voi pyöräillä tai kävellä. Itselläsi on aika erikoinen käsitys maaseudusta. 

Olen samaa mieltä. On ihan erilaista asua lapsena "maaseudulla" eli oikeasti pikkukaupungissa polkupyöräetäisyydellä luokkakavereista, kaupoista ja koulusta, kuin oikealla maaseudulla, missä lapsi on käytännössä muiden kyytien varassa ja joukkoliikennekin saattaa kulkea hyvin harvoin jos lainkaan.

No ei todellakaan. Päin vastoin kaveeraaminen on usein sitä hukkaa, kuunnella jonkun toisen draamoja ja valituksia. Sellaiset asiat mitkä olisivat hyödyllisiä, ovat usein kilpailtuja liikesalaisuuksia ja muita, mitä ei haluta jakaa kavereille vaan ainoastaan liikekumppaneille ja mahdollisesti puolisolle ja jälkeläisille

Jotkut tuttavuudet ovat ihan hyvää viihdettä, mutta harvemmat sitäkään

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mihin ihmeeseen kavereita tarvitaan? Mulla on perhe, työ ja iso talo maalla. En tarvitse kavereita mihinkään. 

Ajattelevatko lapsesi samalla tavalla?

Olen maaseudulla kasvanut sangen eristyksissä ja lapsena yksinäisenä. Aika surullinen muisto hiipi mieleeni tästä kommentista. Nykyään onneksi asun ihmisten ilmoilla ja on hyviä ystäviä, mutta se on aivan eri asia kuin se, että olisi lapsena saanut kasvaa ystävien kanssa.

Miksi meidän lapset olisivat eristyksissä ja yksinäisiä? Ihme kommentti.

Maaseudulla harvemmin on niin lyhyet etäisyydet, että lapset saisivat kavereita naapurustosta. Kyläkoulukin voi olla niin pieni, ettei siellä ole yhtään valinnanvaraa kavereista. Kaiken lisäksi riippuvuus vanhempien kyydeistä on raastavaa ja vähentää spontaania yhdessä olemista. Siis peilaan tässä sitä, kuinka ankea lapsuus itsellä oli kun vanhemmat halusivat elää ”rauhassa”. Omille lapsilleni halusin parempaa elämää.

Onpa sulla outo käsitys maaseudusta. Ei täällä ole mitään kyläkouluja vaan koulu on keskustassa. Eikä lapset ole riippuvaisia kyydistä, ihan omilla terveillä jaloilla ajavat pyörällä tai kävelevät.

Se ei ole käsitys vaan todellisuus omasta lapsuudesta 2000-luvun alussa. Se ei ole mitään maaseutua, jos on joku keskusta johon voi pyöräillä tai kävellä. Itselläsi on aika erikoinen käsitys maaseudusta. 

Olen samaa mieltä. On ihan erilaista asua lapsena "maaseudulla" eli oikeasti pikkukaupungissa polkupyöräetäisyydellä luokkakavereista, kaupoista ja koulusta, kuin oikealla maaseudulla, missä lapsi on käytännössä muiden kyytien varassa ja joukkoliikennekin saattaa kulkea hyvin harvoin jos lainkaan.

Sinäkin käsitit väärin. Me todellakin asumme oikealla maaseudulla. Asukkaita alle tuhat, lähimpään kaupunkiin 100km. Tarkoitin keskustalla sitä missä on kauppa. Viimeinen linja-auto ajo 1990-luvulla. 

Mikä on kaveri? Itselläni ei ole yhtään eikä tarvii. Liittyy allaolevaan. Mitä vanhempi niin sitä enemmän on vähemmän.

- 0-3 v

3-6 v

6-10 v

10-14 v

15-17 v

17-20 v

20-25v

25-35 v

35-50 v

50-60 v

60-65 v

65- v

Ollaan täällä palstalla. Ei ole rahaa lähteä mihinkään.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Nautin yksin olosta

Niinhän ne sanovat, kun eivät paremmasta tiedä. Oikeasti äärimmäisen harva on onnellisempi yksin kuin oikeiden ystävien kanssa. Ihminen on sosiaalinen eläin.

Ehkä vähän ylimielinen ja yleistävä ajattelutapa. Esim. minä olen monesti vain enemmän tai vähemmän ahdistunut " laumassa" ja odotan pääseväni kotiin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Nautin yksin olosta

Niinhän ne sanovat, kun eivät paremmasta tiedä. Oikeasti äärimmäisen harva on onnellisempi yksin kuin oikeiden ystävien kanssa. Ihminen on sosiaalinen eläin.

Miten niin ei tiedä?

Kyllä minulla on kokemusta sosiaalisesta kanssakäymisestä ihan tarpeeksi, että voin sanoa tässä iässä itse itseni parhaiten tuntevani.

Minä väsyn ihmisten seurasta ja joudun sitten lepäämään ja toipumaan. Yksin ollessani oloni on normaali.

Ei kaikki ole ekstroverttejä, eikä tarvitse ollakaan.

Mitä sinä teet kavereidesi kanssa päivittäin?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Nautin yksin olosta

Niinhän ne sanovat, kun eivät paremmasta tiedä. Oikeasti äärimmäisen harva on onnellisempi yksin kuin oikeiden ystävien kanssa. Ihminen on sosiaalinen eläin.

Miten niin ei tiedä?

Kyllä minulla on kokemusta sosiaalisesta kanssakäymisestä ihan tarpeeksi, että voin sanoa tässä iässä itse itseni parhaiten tuntevani.

Minä väsyn ihmisten seurasta ja joudun sitten lepäämään ja toipumaan. Yksin ollessani oloni on normaali.

Ei kaikki ole ekstroverttejä, eikä tarvitse ollakaan.

Sama juttu. Olen jo keski-ikäinen ja jo alaikäisenä teininä ajattelin usein, että tapaan nyt kaverin (koska ns. kuului), ja sen jälkeen ei sitten tarvi(!) taas vähään aikaan tavata. Tunnistin siis jo silloin, että kavereiden tapaaminen on joo jossain määrin kivaa, mutta samalla se VIE energiaa itseltäni. Eli minun pitää aina ikään kuin toipua sosiaalisista kohtaamisista itsekseni. Eli olen introvertti.

Vierailija kirjoitti:

Tapaatko sinä kavereita päivittäin? 

Eikö vain pienet lapset elä muiden kautta 😊? 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mihin ihmeeseen kavereita tarvitaan? Mulla on perhe, työ ja iso talo maalla. En tarvitse kavereita mihinkään. 

Ajattelevatko lapsesi samalla tavalla?

Olen maaseudulla kasvanut sangen eristyksissä ja lapsena yksinäisenä. Aika surullinen muisto hiipi mieleeni tästä kommentista. Nykyään onneksi asun ihmisten ilmoilla ja on hyviä ystäviä, mutta se on aivan eri asia kuin se, että olisi lapsena saanut kasvaa ystävien kanssa.

Miksi meidän lapset olisivat eristyksissä ja yksinäisiä? Ihme kommentti.

Maaseudulla harvemmin on niin lyhyet etäisyydet, että lapset saisivat kavereita naapurustosta. Kyläkoulukin voi olla niin pieni, ettei siellä ole yhtään valinnanvaraa kavereista. Kaiken lisäksi riippuvuus vanhempien kyydeistä on raastavaa ja vähentää spontaania yhdessä olemista. Siis peilaan tässä sitä, kuinka ankea lapsuus itsellä oli kun vanhemmat halusivat elää ”rauhassa”. Omille lapsilleni halusin parempaa elämää.

Onpa sulla outo käsitys maaseudusta. Ei täällä ole mitään kyläkouluja vaan koulu on keskustassa. Eikä lapset ole riippuvaisia kyydistä, ihan omilla terveillä jaloilla ajavat pyörällä tai kävelevät.

Se ei ole käsitys vaan todellisuus omasta lapsuudesta 2000-luvun alussa. Se ei ole mitään maaseutua, jos on joku keskusta johon voi pyöräillä tai kävellä. Itselläsi on aika erikoinen käsitys maaseudusta. 

Olen samaa mieltä. On ihan erilaista asua lapsena "maaseudulla" eli oikeasti pikkukaupungissa polkupyöräetäisyydellä luokkakavereista, kaupoista ja koulusta, kuin oikealla maaseudulla, missä lapsi on käytännössä muiden kyytien varassa ja joukkoliikennekin saattaa kulkea hyvin harvoin jos lainkaan.

Sinäkin käsitit väärin. Me todellakin asumme oikealla maaseudulla. Asukkaita alle tuhat, lähimpään kaupunkiin 100km. Tarkoitin keskustalla sitä missä on kauppa. Viimeinen linja-auto ajo 1990-luvulla. 

Ymmärsin oikein ainakin sen, että te asutte juuri sillä oikealla maaseudulla. 😊

Asuin itse lapsena taas "maaseudulla" eli pikkukaupungissa, missä kaupat, kirjasto, koulukaverit, harrastusmahdollisuudet jne. olivat kaikki joko pyöräilyetäisyydellä tai ainakin sujuvan joukkoliikenteen varrella. Lapselle/nuorelle se oli kyllä kiva juttu...

No mulla on kyllä kaksi ystävää mutta en nää kyllä heitä päivittäinen vaan ehkä kerran kahteen viikkoon. Päivisin käyn töissä, teen kotitöitä, olen perheen kanssa, käyn lasten harrastuksissa ja harrastan omia juttujani. En mitenkään jaksaisi päivittäin nähdä ystäviä, olen sen verran introverttiluonne.