Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Parisuhde ja erilaiset elämäntavat, erityisesti liikunnallisuus
Olen jonkin aikaa tapaillut miestä joka on monella tavalla oikeasti tosi ihana. Luotettava, arvostava, rehellinen, huomaavainen, ystävällinen, rakastava. Listaa voisi vaan jatkaa. Yhdessäolo on helppoa ja muutenkin tuntuu, että luonteen puolesta samanlaista miestä ei välttämättä heti tule uudestaan vastaan.
Isoin ongelma tällä hetkellä itselleni on omat ja miehen elintavat, erityisesti liikunnallisuus ja omasta terveydestä huolehtiminen. Olen itse liikunnallinen ja treenaan useamman kerran viikossa. Mies on ollut aiemmin reilusti ylipainoinen, mutta sittemmin laihduttanut huomattavasti. Ylipainoa on kuitenkin edelleen reippaasti ja kaikki yhteinen tekeminen johon liittyy liikunta, vaikka ihan pelkkä kävely, pitää suorittaa miehen jaksamisen mukaan. Vapaa-ajallaan mies ei harrasta liikuntaa. Kuulemma kiinnostusta on ja haluaa kanssani liikkua, mutta toistaiseksi en ole nähnyt käytännössä juurikaan edistystä tai tekoja asian hyväksi.
Haluaisin kuulla rehellisiä kokemuksia teiltä joilla on tämän tyyppinen parisuhde ja miten teillä on mennyt. Pelkään että tämä on loppujen lopuksi itselle ratkaiseva tekijä, mutta yritän kovasti keskittyä kaikkeen hyvään mitä meillä on. Mietityttää vaan, että riittääkö se. En ole ottanut aihetta puheeksi miehen kanssa, mutta aion sen ennen pitkää tehdä ja keskustella asiasta.
Kommentit (352)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En ymmärrä miksi yksikään harrastus tulisi olla yhteinen? Eikö harrastukset ole yleensä omia mielenkiinnon kohteita?
Kyllä kai voi olla, jos molemmat on oikeasti siitä kiinnostuneita ja se on semmoista, mitä kahdestaan voi tehdä. Mutta itse suhtaudun harrastuksiini samoin henkilökohtaiseen hygieniaan: vaikka onkin kiva käydä toisen kanssa saunassa, pääsääntöisesti peseydyn, pesen hampaat jne. yksin. Eli jotkut jaetut hetket on kivoja, mutta yleisesti ottaen harrastan yksin ja se on mun omaa aikaa, omaa itsestäni huolehtimista.
Ja ennen kaikkea se on toisesta riippumatonta, asioita, jotka ovat mun elämässä, olin suhteessa tai sinkku.
Aika moni haluaa kuitenkin myös tehdä asioita yhdessä kumppanin kanssa. Esim. elokuviin intihimoisesti suhtautuva haluaa voida jakaa kumppaninsa kanssa juuri sen genren elokuvia, joista itse tykkää eniten, eikä niitä ole oikeasti kiva katsoa yhdessä, jos tietää, että toinen on ihan eri aaltopituudella eikä suunnilleen edes tajua, mikä niissä kiinnostaa. Kaikille harrastukset eivät myöskään ole pelkkää ajan kuluttamista, vaan ne voivat olla suuri intohimo, liittyä elämäntyyliin tai tapaan katsoa maailmaa, tai ne voivat jotenkin liittyä omaan persoonaan tai identiteettiin.
Itse en oikein tiedä, mikä edes voisi olla yhdistävä tekijä, jos ei ole mitään yhteisiä kiinnostuksenohteita ja jos kaikki, mitä tykätään tehdä, ovat ihan erityyppisiä. Ja mitä silloin edes tekisi yhdessä kumppanin kanssa? Kotitöitä ja seksiä? Moni haluaa suhteelta muutakin.
Niin no en kyllä olisi suhteessa esim. miehen kanssa joka vaatisi minua katsomaan kauhuelokuvia koska itse pitää niistä. Olen itse taiteellinen ja se on myös osa identiteettiäni ja intohimo, en silti vaadi miestäni opettelemaan soittamaan jne. Osaan harrastaa yksin ja muiden seurassa, mies harrastaa muuta. Toki on mukavaa joskus keskustella näistäkin aiheista. Ja kyllä välillä liikumme yhdessä ja puuhaamme ulkona asioita yms, vietämme aikaa paljon yhdessä mutta myös erikseen niiden harrastusten parissa. Tuntuu että ihmiset on jotain jokotai-tyyppejä, joko kaikki tehtävä yhdessä tai ei mitään, ihan kun ei mitään välimaastoa olisi. Aloittajan ongelma taisi olla se, että mies ei halua harrastaa samaa kuin aloittaja.
Ongelma on narsistisuus. Parisuhteeseen halutaan oman egon jatke eikä toista ihmistä omilla mieltymyksillä ja kiinnostuksillaan. Ja sitten tätä narsistisuutta pönkitetään hubriksella siitä, että joku elämäntyyli olisi parempi kuin toinen (terveellisyys, arvomaailma, yms. hubris-potaska).
Millä perusteella itse sitten valitsisit kumppanin, jos kerran mitään yhteistä, samanmielisyyttä, tms. ei saisi olla tai toivoa? Tietysti helppoa, jos kriteerinä on vain heterous, silloinhan voisi vaikka arpomalla valikoida. Vai onko se sitten se ulkonäkö, jonka perusteella neuvoisit valitsemaan?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En ymmärrä miksi yksikään harrastus tulisi olla yhteinen? Eikö harrastukset ole yleensä omia mielenkiinnon kohteita?
Kyllä kai voi olla, jos molemmat on oikeasti siitä kiinnostuneita ja se on semmoista, mitä kahdestaan voi tehdä. Mutta itse suhtaudun harrastuksiini samoin henkilökohtaiseen hygieniaan: vaikka onkin kiva käydä toisen kanssa saunassa, pääsääntöisesti peseydyn, pesen hampaat jne. yksin. Eli jotkut jaetut hetket on kivoja, mutta yleisesti ottaen harrastan yksin ja se on mun omaa aikaa, omaa itsestäni huolehtimista.
Ja ennen kaikkea se on toisesta riippumatonta, asioita, jotka ovat mun elämässä, olin suhteessa tai sinkku.
Aika moni haluaa kuitenkin myös tehdä asioita yhdessä kumppanin kanssa. Esim. elokuviin intihimoisesti suhtautuva haluaa voida jakaa kumppaninsa kanssa juuri sen genren elokuvia, joista itse tykkää eniten, eikä niitä ole oikeasti kiva katsoa yhdessä, jos tietää, että toinen on ihan eri aaltopituudella eikä suunnilleen edes tajua, mikä niissä kiinnostaa. Kaikille harrastukset eivät myöskään ole pelkkää ajan kuluttamista, vaan ne voivat olla suuri intohimo, liittyä elämäntyyliin tai tapaan katsoa maailmaa, tai ne voivat jotenkin liittyä omaan persoonaan tai identiteettiin.
Itse en oikein tiedä, mikä edes voisi olla yhdistävä tekijä, jos ei ole mitään yhteisiä kiinnostuksenohteita ja jos kaikki, mitä tykätään tehdä, ovat ihan erityyppisiä. Ja mitä silloin edes tekisi yhdessä kumppanin kanssa? Kotitöitä ja seksiä? Moni haluaa suhteelta muutakin.
Mitä jos hurahtaa 10 v yhdessäolon jälkeen jonkun genren elokuviin ja toinen ei hurahdakan?
Ehkäpä heillä on paljon muuta yhteistä ja yhdistäviä tekijöitä, jos kerran suhde on pysynyt onnellisesti kasassa jo 10 vuotta.
Noin sujuvasti sinäkin ymmärsit (tahallasi?) täysin väärin. En oikein ymmärrä, että mitä te oikein suhteilta ja kumppaneiltanne toivotte, jos kerran mielestänne kaikki samanhenkisyys on jotenkin "vääränlainen" toive?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En ymmärrä miksi yksikään harrastus tulisi olla yhteinen? Eikö harrastukset ole yleensä omia mielenkiinnon kohteita?
Kyllä kai voi olla, jos molemmat on oikeasti siitä kiinnostuneita ja se on semmoista, mitä kahdestaan voi tehdä. Mutta itse suhtaudun harrastuksiini samoin henkilökohtaiseen hygieniaan: vaikka onkin kiva käydä toisen kanssa saunassa, pääsääntöisesti peseydyn, pesen hampaat jne. yksin. Eli jotkut jaetut hetket on kivoja, mutta yleisesti ottaen harrastan yksin ja se on mun omaa aikaa, omaa itsestäni huolehtimista.
Ja ennen kaikkea se on toisesta riippumatonta, asioita, jotka ovat mun elämässä, olin suhteessa tai sinkku.
Toki voi olla, saa olla ja kiva jos on yhteisiäkin harrastuksia. Ihmettelinkin vain sitä, miksi joidenkin mielestä harrastukset tulisi olla yhteisiä.
Toinen harrastaa xtremelajia ja toinen neuloo, toinen rassaa autoja ja toinen ratsastaa jnejne, voisi olla useille kynnys innostua tekemään juuri samaa mikä toista kiinnostaa. Erilaisuus suhteissa on usein myös hyvä asia, kunhan tietyt arvot tai suunta elämässä kohtaavat.
No voisiko vaikka olla niin, että eri ihmisillä nyt vaan on erilaiset kriteerit kumppanille? Jollekin voi olla ihan ok, että kumppanilla on erilaiset kiinnostuksenkohteet, joku muu taas toivoo sellaista kumppania, joka jakaisi edes jotain itselle tärkeitä juttuja. Kyllä heilläkin on varmasti myös täysin omia juttuja, mutta jos toivoo samanhenkistä ihmistä, silloin usein ne kiinnostuksenkohteet ovat samansuuntaisia.
Kerro AP rehellinen mielipiteesi tälle tapailukumppanillesi, jos se herättäisi hänet miettimään omia arvojaan ja elämäntapojaan ja MITÄ tulevaisuus voi tuoda tullessaan (tai viedä mennessään) Olettaako hän että hyväksyt hänet sohvaperunamieheksesi?
Ihminen, joka ei välitä omasta terveydestään, ei todennäköisesti välitä sinunkaan terveydestäsi.
Pitää olla itsekunnioitusta ja arvostaa itseään eikä ripustautua tunteisiin ja toiveisiin yhteisestä tulevaisuudesta ihmisen kanssa, jota ei kykene arvostamaan eikä niitä yhteisiä elämänarvoja jakamaan.
On lihavuuslääkkeitä, terapiaa, rapakuntoisten liikuntaohjelmat ja ravitsemustietoa tarjolla mutta..
Sitä sen sijaan en ymmärrä, että jos kerran kaikenlainen samanhenkisyyden toivominen on jotenkin "väärin", niin minä asioide sitten pitäisi suhteessa yhdistää ihmisiä? Kai nyt jotain muutakin yhdistävää pitäisi olla, vai riittääkö kaikille muka pelkkä heterous ja seksin harrastaminen?
Luulen, että usein, mutta etenkin apn tapauksessa kyse on siitä, että se samanhenkisyys näyttää aika kummalliselta. Ei siis riitä luonteenpiirteiden mahtavuus tai hyvyys samanhenkisyydeksi, jos jokin yksittäinen asia, kuten liikunnallisuus, puuttuu.
Eli ap katsoo, että yhden mukana menee kaikki, olkoot mies luonteeltaan miten sopiva hyvänsä. Pohtii, että tuskin tulee luonteen puolesta tapaamaan semmoista, jonka kanssa yhdessä olo on näin helppoa ja kivaa.
Mutta kun ei olla samanhenkisiä = liikunnallisuus puuttuu, niin eihän tätä kannata jatkaa.
Ajattelen siis, että eihän tuossa ole kyse samanhenkisyydestä, vaan samanlaisuudesta. Ellei toinen ole kaikessa siis samanlainen, ei väliä, kuka tai miten ihana hän on.
Eli väitänpä, että lähes kaikki kyllä toivovat samanhenkisyyttä, mutta kaikki eivät tosiaankaan halua ripustaa sitä johonkin yksittäiseen asiaan, jota on pakko toisen tehdä ja noudattaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
"Ihminen, joka ei välitä omasta terveydestään, ei todennäköisesti välitä sinunkaan terveydestäsi. "
Meinaat, että ihminen, joka on tosi ihana., luotettava, arvostava, rehellinen, huomaavainen, ystävällinen, rakastava ja listaa voisi vaan jatkaa ei todennäköisesti tule välittämään puolison terveydestä?
Jospa te terveysintoilijat joskus pystyisitte näkemään tuon hysterianne ohi.
Toivottavasti mies välttää ammuksen ja löytää naisen, joka on kiinnostunut hänestä itsestään. Ties vaikka sellaisen naisen kanssa alkaisi liikuntakin kiinnostaa yhtenä mukavana yhteisenä tekemisenä muiden joukossa. Kun ei tarvitse tuntea itseään taakaksi millään tapaa tai sellaiseksi, joka ei kelpaa.
Myöhemmin ongelmia alkoi ilmetä. Ruokaa laittaesa tuli riitoja. Minä halusin syödä salaattia ja broileria, jotka maustoin hyvin. Rakastan salaattia. Hänen mielestään salaattini olivat tympeitä. Hänen mielestän herkkuja olivat kakut, leivokset, rasvaiset grilliruoat ja vastaavat. Sipsejä ja karkkeja piti aina olla. Mä inhoan sipsejä ja karkkeja, koska ne tuhoaa mun kovan työn tulokset. Olen aika ehdoton. En syö kakkua edes juhlissa. Siitä tuli riitaa.
En todellakaan alkaisi parisuhteeseen sellaisen ihmisen kanssa, joka alkaa tuputtaa omaa uskontoaan aka ruokavaliotaan vain siksi, että itse tykkää. Esim. kun itse tykkään katkaravuista, sienistä ja homejuustoista, joita mieheni inhoaa, niin eipä tulisi mieleenkään niitä hänelle pakkosyöttää. Sitten vielä tuollainen pakkomielteinen pelkän kanan ja salaatin puputtaminen on ihan sama kuin yrittäisi pakottaa toisen vegaaniksi tai pahempaakin, kun siihen vielä liittyy grammojen kyttääminen ja kaiken kivan/herkullisen/poikkeuksellisen kieltäminen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Myöhemmin ongelmia alkoi ilmetä. Ruokaa laittaesa tuli riitoja. Minä halusin syödä salaattia ja broileria, jotka maustoin hyvin. Rakastan salaattia. Hänen mielestään salaattini olivat tympeitä. Hänen mielestän herkkuja olivat kakut, leivokset, rasvaiset grilliruoat ja vastaavat. Sipsejä ja karkkeja piti aina olla. Mä inhoan sipsejä ja karkkeja, koska ne tuhoaa mun kovan työn tulokset. Olen aika ehdoton. En syö kakkua edes juhlissa. Siitä tuli riitaa.
En todellakaan alkaisi parisuhteeseen sellaisen ihmisen kanssa, joka alkaa tuputtaa omaa uskontoaan aka ruokavaliotaan vain siksi, että itse tykkää. Esim. kun itse tykkään katkaravuista, sienistä ja homejuustoista, joita mieheni inhoaa, niin eipä tulisi mieleenkään niitä hänelle pakkosyöttää. Sitten vielä tuollainen pakkomielteinen pelkän kanan ja salaatin puputtaminen on ihan sama kuin yrittäisi pakottaa toisen vegaaniksi tai pahempaakin, kun siihen vielä liittyy grammojen kyttääminen ja kaiken kivan/herkullisen/poikkeuksellisen kieltäminen.
No eikö tässä just käynyt niin, että toi sipsejä ja karkkeja mussuttava mätisäkki akka alkoi tuputtaa omaa ruokavaliotaan? Tai niin ymmärsin ton viestin, että ruoasta tuli riitaa. Leivoksien mussuttajat osaa yhtä lailla "tuputtaa" sitä omaa ruokavalioonsa, ja alkaa riitelemään siitä jos bodari ei halua ottaa kakkua. "Miks oot tollanen, et osaa pitää hauskaa edes juhlapäivinä, oot niin epäkohtelias kun et ota kakkua vaikka tarjotaan". Oon kuullut itse tota samaa ulinaa
Kyllä se on arjessa haitta, jos syödään täysin erilaisia ruokia. Helpompaa valmistaa samalla kertaa ruokaa 2 ihmiselle
Vierailija kirjoitti:
AP voisi ottaa kissan pöydälle, tyyliin "pidän sinusta, mutta sun täytyy alkaa liikunnallisemmaksi, jos haluat että homma jatkuu".
Nämä ovat deittailuvaiheessa ja vielä etäsuhteessa. Eiköhän semmoinen akka, joka tuommoisia ukaaseja tulisi latelemaan lähtisi tervepäiseltä mieheltä ihan siinä kiertoon ilman homman todellakaan jatkumista.
Toisaalta tässä taitaa olla niin, että äänessä onkin aika usein ne, kellä ei ole kokemusta pitkästä parisuhteesta, vaan vasta haetaan sitä ihannekumppania, josta löytyy ihan kaikki rastitut ominaisuudet. Tai ollaan toisella (tai kolmannella) kierroksella aiempien pettymyksien korvausta hakemassa.
Kun vaan ei haluta oppia, että jokainen on oma yksilönsä ja jos parisuhteesta hyvän haluaa, se pitää hyväksyä ihan ensimmäisenä.
Aphan aloituksessaan juurikin miettii, pystyykö hän hyväksymään eroavaisuudet. Ap nimenomaan ei halua lähteä muuttamaan miestä, vaan miettii, onko hän tälle miehelle sopiva kumppani. Eikö se ole vastuullisuutta?
Jos kaiken pitäisi olla ok ja käydä, niin mitä väliä, kenet ottaa kumppanikseen? Meissä kaikissa on hyviä ja huonoja puolia ja me kaikki myös pohdimme niitä, kun tapaamme mahdollisen kumppanin. Jos vaaka kääntyy, että huono(t) painaa enemmän, niin tapailu/suhde ei jatku. Maailmassa on monta fiksua ja mukavaa miestä, mutta ei niistä siltikään olisi mulle, tai sulle, kumppaniksi, vai onko?
Kysy itseltäsi, ottaisitko kumppaniksesi kenet tahansa. Jos et, niin miksi et? Miksi et halua asua hänen kanssaan, viettää aikaa, saada lapsia hänelle ja olla hänen kanssaan koko loppuelämänne? Eikö nyt kaikki käykkään?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
AP voisi ottaa kissan pöydälle, tyyliin "pidän sinusta, mutta sun täytyy alkaa liikunnallisemmaksi, jos haluat että homma jatkuu".
Nämä ovat deittailuvaiheessa ja vielä etäsuhteessa. Eiköhän semmoinen akka, joka tuommoisia ukaaseja tulisi latelemaan lähtisi tervepäiseltä mieheltä ihan siinä kiertoon ilman homman todellakaan jatkumista.
Toisaalta tässä taitaa olla niin, että äänessä onkin aika usein ne, kellä ei ole kokemusta pitkästä parisuhteesta, vaan vasta haetaan sitä ihannekumppania, josta löytyy ihan kaikki rastitut ominaisuudet. Tai ollaan toisella (tai kolmannella) kierroksella aiempien pettymyksien korvausta hakemassa.
Kun vaan ei haluta oppia, että jokainen on oma yksilönsä ja jos parisuhteesta hyvän haluaa, se pitää hyväksyä ihan ensimmäisenä.
Aphan aloituksessaan juurikin miettii, pystyykö hän hyväksymään eroavaisuudet. Ap nimenomaan ei halua lähteä muuttamaan miestä, vaan miettii, onko hän tälle miehelle sopiva kumppani. Eikö se ole vastuullisuutta?
Jos kaiken pitäisi olla ok ja käydä, niin mitä väliä, kenet ottaa kumppanikseen? Meissä kaikissa on hyviä ja huonoja puolia ja me kaikki myös pohdimme niitä, kun tapaamme mahdollisen kumppanin. Jos vaaka kääntyy, että huono(t) painaa enemmän, niin tapailu/suhde ei jatku. Maailmassa on monta fiksua ja mukavaa miestä, mutta ei niistä siltikään olisi mulle, tai sulle, kumppaniksi, vai onko?
Kysy itseltäsi, ottaisitko kumppaniksesi kenet tahansa. Jos et, niin miksi et? Miksi et halua asua hänen kanssaan, viettää aikaa, saada lapsia hänelle ja olla hänen kanssaan koko loppuelämänne? Eikö nyt kaikki käykkään?
Niin, jännästi ihmiset ovat sokeita sille, että ovatkin valikoivia. Mutta muut ei sitä saa olla.
Yks kaverini on EM-tason urheilija. Sen entinen kihlattu oli kaunis, mutta ei urheilija. Kattilat niilläkin meni jakoon. Myöhemmin meni naimisiin toisen kilpaurheilijan kanssa. Vasta sen kanssa löytyi yhteinen sävel.
Harrastuspuolella se on vähän sama. Riippuen kuinka vakavasti harrastaa.
Itse soitan kitaraa vapaa-ajalla paljon. En minä ottaisi epämusikaalista naista. Koska ei se arvostaisi yhtään sitä minä teen, ei yhtään. Mitä järkeä? Ei tarvitse olla 1:1 kopio itsestä, mutta yhteisiä arvoja pitää olla.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kyllä meillä on täysin erilaiset liikunnalliset harrastukset, mies liikkuu ja kilpaileekin erässä lajissa.
Minä en liiku. Olen kyllä vähän jalkavaivainen, ennen onnettomuutta kyllä kävelin ja pyöräilin paljon. Juossut en ole koskaan, jotenkin ei lonkilleni sovi. Eikä juoksu muutenkaan ole mikään erityisen nautittava laji. En usko, että ihminen on luotu juoksemaan, siinä rikkoutuu polvetkin monilta. Toki sen verran pitää osata juosta, että jos täytyy vaikka leijonaa juosta karkuun.
Miksi suomalaiset eivät liiku. Sama kun jättäisi hampaat pesemättä ja ajattelisi että "hyvin se menee".
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Miksi suomalaiset eivät liiku. Sama kun jättäisi hampaat pesemättä ja ajattelisi että "hyvin se menee".
Tämä. Jos ei harrasta liikuntaa, on surkimus. Niin yksinkertaista se on. Aina löytyy tapoja liikkua, vaikka olisi mitä vammoja.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En ymmärrä miksi yksikään harrastus tulisi olla yhteinen? Eikö harrastukset ole yleensä omia mielenkiinnon kohteita?
Kyllä kai voi olla, jos molemmat on oikeasti siitä kiinnostuneita ja se on semmoista, mitä kahdestaan voi tehdä. Mutta itse suhtaudun harrastuksiini samoin henkilökohtaiseen hygieniaan: vaikka onkin kiva käydä toisen kanssa saunassa, pääsääntöisesti peseydyn, pesen hampaat jne. yksin. Eli jotkut jaetut hetket on kivoja, mutta yleisesti ottaen harrastan yksin ja se on mun omaa aikaa, omaa itsestäni huolehtimista.
Ja ennen kaikkea se on toisesta riippumatonta, asioita, jotka ovat mun elämässä, olin suhteessa tai sinkku.
Aika moni haluaa kuitenkin myös tehdä asioita yhdessä kumppanin kanssa. Esim. elokuviin intihimoisesti suhtautuva haluaa voida jakaa kumppaninsa kanssa juuri sen genren elokuvia, joista itse tykkää eniten, eikä niitä ole oikeasti kiva katsoa yhdessä, jos tietää, että toinen on ihan eri aaltopituudella eikä suunnilleen edes tajua, mikä niissä kiinnostaa. Kaikille harrastukset eivät myöskään ole pelkkää ajan kuluttamista, vaan ne voivat olla suuri intohimo, liittyä elämäntyyliin tai tapaan katsoa maailmaa, tai ne voivat jotenkin liittyä omaan persoonaan tai identiteettiin.
Itse en oikein tiedä, mikä edes voisi olla yhdistävä tekijä, jos ei ole mitään yhteisiä kiinnostuksenohteita ja jos kaikki, mitä tykätään tehdä, ovat ihan erityyppisiä. Ja mitä silloin edes tekisi yhdessä kumppanin kanssa? Kotitöitä ja seksiä? Moni haluaa suhteelta muutakin.
Niin no en kyllä olisi suhteessa esim. miehen kanssa joka vaatisi minua katsomaan kauhuelokuvia koska itse pitää niistä. Olen itse taiteellinen ja se on myös osa identiteettiäni ja intohimo, en silti vaadi miestäni opettelemaan soittamaan jne. Osaan harrastaa yksin ja muiden seurassa, mies harrastaa muuta. Toki on mukavaa joskus keskustella näistäkin aiheista. Ja kyllä välillä liikumme yhdessä ja puuhaamme ulkona asioita yms, vietämme aikaa paljon yhdessä mutta myös erikseen niiden harrastusten parissa. Tuntuu että ihmiset on jotain jokotai-tyyppejä, joko kaikki tehtävä yhdessä tai ei mitään, ihan kun ei mitään välimaastoa olisi. Aloittajan ongelma taisi olla se, että mies ei halua harrastaa samaa kuin aloittaja.
En tiedä ymmärretäänkö täällä jotenkin tahallaan aina väärin, kun keskusteluissa joku sanoo, että haluaa samanhenkisen kumppanin, jolla on samansuuntaisia kiinnostuksenkohteita tms. Olen tuo, jolle vastasit, ja en ainakaan minä halua tehdä "kaikkea" yhdessä. Tuskin kukaan muukaan! Ei näissä ole kyse siitä, että joka ikinen harrastus pitää olla täsmälleen sama, vaan kyse on siitä samanhenkisyydestä. En oikein tiedä, onko tämä tarkoituksellista väärinymmärtämistä vai mistä johtuu, että AINA kun keskustelussa joku sanoo toivovansa, että olisi jotain yhteistä kumppanin kanssa, tulee ketjuun noita kommentteja "etkö pysty tekemään mitään yksin" tai "miksi muka kaikkien harrastusten on oltava samoja".
Eli ei, ihmiset eivät ole joko-tai-tyyppejä, vaan tässä on kysymys ihan vain siitä, että etsitään itselle sopivaa kumppania. Ja aika monelle se sopiva kumppani tarkoittaa ihmistä, jonka kanssa ollaan samalla aaltopituudella. Se taas usein tuo mukanaan samansuuntaisia kiinnostuksenkohteita tai muuta samanhenkisyyttä.
Aloittajan kysymyksessä ei ollut kyse pelkästään harrastuksesta ajan kuluna, vaan ainakin itse luin sen enemmän myös elämäntyyliin liittyvänä, joka sitten heijastelee mm. ulkonäköön. Itse en ole tuollainen sporttityyppi, mutta ymmärrän TODELLA HYVIN, että kovin liikunnallinen ihminen toivoo kumppanikseen samanhenkistä tyyppiä.
Sitä sen sijaan en ymmärrä, että jos kerran kaikenlainen samanhenkisyyden toivominen on jotenkin "väärin", niin minä asioide sitten pitäisi suhteessa yhdistää ihmisiä? Kai nyt jotain muutakin yhdistävää pitäisi olla, vai riittääkö kaikille muka pelkkä heterous ja seksin harrastaminen?
Ehkä tää liikunta nimenomaan jakaa ihmisiä, koska joillekin se on elämäntapa ja intohimo, ja joillekin se on pelkkä rutiini ja harrastus. Eli minä olen ensisijaisesti musadiggari, leffanörtti ja kulinaristi, ja vasta sitten punttipirkko ja munamankeloija. Joten mua yhdistää liikkumattoman mieheni kanssa enemmän nuo muut jutut eikä arvopohja liikunnan suhteen ole niin tärkeää. Liikkuminen mulle itselleni on kyllä henkireikä, mutta eniten nautin siitä muutenkin yksin.
Itse soitan kitaraa vapaa-ajalla paljon. En minä ottaisi epämusikaalista naista. Koska ei se arvostaisi yhtään sitä minä teen, ei yhtään. Mitä järkeä? Ei tarvitse olla 1:1 kopio itsestä, mutta yhteisiä arvoja pitää olla.
Miksi kutsutte arvoiksi omia mieltymyksiänne? Ei se ole yhteinen arvo, että haluaa hoilata kimpassa. Se on mieltymys. Arvot on jotain ihan muuta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Myöhemmin ongelmia alkoi ilmetä. Ruokaa laittaesa tuli riitoja. Minä halusin syödä salaattia ja broileria, jotka maustoin hyvin. Rakastan salaattia. Hänen mielestään salaattini olivat tympeitä. Hänen mielestän herkkuja olivat kakut, leivokset, rasvaiset grilliruoat ja vastaavat. Sipsejä ja karkkeja piti aina olla. Mä inhoan sipsejä ja karkkeja, koska ne tuhoaa mun kovan työn tulokset. Olen aika ehdoton. En syö kakkua edes juhlissa. Siitä tuli riitaa.
En todellakaan alkaisi parisuhteeseen sellaisen ihmisen kanssa, joka alkaa tuputtaa omaa uskontoaan aka ruokavaliotaan vain siksi, että itse tykkää. Esim. kun itse tykkään katkaravuista, sienistä ja homejuustoista, joita mieheni inhoaa, niin eipä tulisi mieleenkään niitä hänelle pakkosyöttää. Sitten vielä tuollainen pakkomielteinen pelkän kanan ja salaatin puputtaminen on ihan sama kuin yrittäisi pakottaa toisen vegaaniksi tai pahempaakin, kun siihen vielä liittyy grammojen kyttääminen ja kaiken kivan/herkullisen/poikkeuksellisen kieltäminen.
No eikö tässä just käynyt niin, että toi sipsejä ja karkkeja mussuttava mätisäkki akka alkoi tuputtaa omaa ruokavaliotaan? Tai niin ymmärsin ton viestin, että ruoasta tuli riitaa. Leivoksien mussuttajat osaa yhtä lailla "tuputtaa" sitä omaa ruokavalioonsa, ja alkaa riitelemään siitä jos bodari ei halua ottaa kakkua. "Miks oot tollanen, et osaa pitää hauskaa edes juhlapäivinä, oot niin epäkohtelias kun et ota kakkua vaikka tarjotaan". Oon kuullut itse tota samaa ulinaa
Kyllä se on arjessa haitta, jos syödään täysin erilaisia ruokia. Helpompaa valmistaa samalla kertaa ruokaa 2 ihmiselle
Yleensä ne ovat ne (ruoka)uskonnon harjoittajat, jota tuputtavat sitä (ruoka)uskontoaan, vaikka toiset haluaisivat olla vain ihan rauhassa ja syödä niin kuin haluavat. Alkuperäisessä kirjoituksessa ei mainittu, että nainen tai kukaan muukaan olisi tuputtanut miehelle kakkuja ja leivoksia, mutta sen sijaan alkuperäisessä kirjoituksessa sanottiin, että oli ongelma, kun mies halusi salaattia ja nainen ei. Olisivat syöneet omiaan, niin ongelmaa ei olisi ollut.
Vierailija kirjoitti:
Itse soitan kitaraa vapaa-ajalla paljon. En minä ottaisi epämusikaalista naista. Koska ei se arvostaisi yhtään sitä minä teen, ei yhtään. Mitä järkeä? Ei tarvitse olla 1:1 kopio itsestä, mutta yhteisiä arvoja pitää olla.
Miksi kutsutte arvoiksi omia mieltymyksiänne? Ei se ole yhteinen arvo, että haluaa hoilata kimpassa. Se on mieltymys. Arvot on jotain ihan muuta.
Tuo kitaransoittaja kertoi, että epämusikaalinen ihminen ei arvostaisi hänen itselle tärkeää harrasrustaan. Tämä on se pointti. Jos toinen ei "ymmärrä", miksi sitä soittoa tai sooloa pitää hioa loputtomiin, eikä halua kuunnella/kuulla, en usko että löytyy yhteistä säveltä (pun intended!) elämässä.
Tuo liikuntaharrastus on kyllä eri asia, koska useimmat tuskin haluavat esitellä sykettä tai kestävyyden kehittymistä kumppanilleen eivätkä odota saavansa juoksusta tai kävelylenkeistä erityistä arvostusta. Taide on eri asia kuin ns. ruumiinkulttuuri. Se on kiinnostuksen kohde itsessään, mutta kumppanilla pitäisi olla myötämielinen suhtautuminen taoteentekoon, vaikka ei itse harrastaisikaan. Ainahan runoilijoilla on ollut muusansa. Mutta hölkkääjien innoittajista en ole kuullut. 😏
Vierailija kirjoitti:
Ei ole kokemuksia suoranaisesti ap:n tilanteesta. Mutta sen verran liippaa, että päälle 20 vuotta sitten annoin eräälle miehelle pakit ylipainon ja huonon kunnon vuoksi. No, nykyään olen itse pyöräyttänyt kolme lasta ja saanut monenlaisia vaihdevuosivaivoja, ja minä olenkin itse ylipainoinen ja rapakuntoisesta. Onneksi nykyinen mieheni on parempi ihminen kuin minä ja rakastaa edelleen.
No sä pyöräytit 3 lasta sille miehelles. Mut ei se sun nuoruuden läski mies sulle mitään montaa lastaa tehnyt tai raskauksia ja niistä toipumisia kärsinyt ja päälle hoitanut vauvan hoidot ja isommat lapset samalla. Eli vähän huono verrata noita kahta.
Alue: Aihe vapaa
En tiedä ymmärretäänkö täällä jotenkin tahallaan aina väärin, kun keskusteluissa joku sanoo, että haluaa samanhenkisen kumppanin, jolla on samansuuntaisia kiinnostuksenkohteita tms. Olen tuo, jolle vastasit, ja en ainakaan minä halua tehdä "kaikkea" yhdessä. Tuskin kukaan muukaan! Ei näissä ole kyse siitä, että joka ikinen harrastus pitää olla täsmälleen sama, vaan kyse on siitä samanhenkisyydestä. En oikein tiedä, onko tämä tarkoituksellista väärinymmärtämistä vai mistä johtuu, että AINA kun keskustelussa joku sanoo toivovansa, että olisi jotain yhteistä kumppanin kanssa, tulee ketjuun noita kommentteja "etkö pysty tekemään mitään yksin" tai "miksi muka kaikkien harrastusten on oltava samoja".
Eli ei, ihmiset eivät ole joko-tai-tyyppejä, vaan tässä on kysymys ihan vain siitä, että etsitään itselle sopivaa kumppania. Ja aika monelle se sopiva kumppani tarkoittaa ihmistä, jonka kanssa ollaan samalla aaltopituudella. Se taas usein tuo mukanaan samansuuntaisia kiinnostuksenkohteita tai muuta samanhenkisyyttä.
Aloittajan kysymyksessä ei ollut kyse pelkästään harrastuksesta ajan kuluna, vaan ainakin itse luin sen enemmän myös elämäntyyliin liittyvänä, joka sitten heijastelee mm. ulkonäköön. Itse en ole tuollainen sporttityyppi, mutta ymmärrän TODELLA HYVIN, että kovin liikunnallinen ihminen toivoo kumppanikseen samanhenkistä tyyppiä.
Sitä sen sijaan en ymmärrä, että jos kerran kaikenlainen samanhenkisyyden toivominen on jotenkin "väärin", niin minä asioide sitten pitäisi suhteessa yhdistää ihmisiä? Kai nyt jotain muutakin yhdistävää pitäisi olla, vai riittääkö kaikille muka pelkkä heterous ja seksin harrastaminen?