Aku ankka-lehti on nykyään täyttä roskaa

SK kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

SK kirjoitti:

Itse olen ainakin sitä mieltä, että uudemmat Aku-tarinat ovat yleensä keskimäärin parempia kuin vanhat. Tietty jotkut Carl Barksin klassikkotarinatkin ovat ihan hyviä, mutta esimerkiksi monet vanhemmista italialaissarjoista vaikuttavat minusta nykyään ihan kännissä väännetyiltä. Vaikka en pidä esimerkiksi nykyään (tai ainakin muutama vuosi sitten) suosituista supersankaritarinoista, niin yleensä ottaen tarinat ovat uusissa akkareissa paljon parempia. Jos saisin valita, pitäisikö minun lukea satunnainen uusi vai vanha akkari, valitsisin ehdottomasti uudemman.

 

En ymmärrä. Näissä uusimmissa tarinoissa ei ole mitään juonta paitsi nykyajan ilmiöt ja piirrosjälki on usein...paskaa. Taidat olla aika nuori..

Olen 30 v.



Minulla ei ole tähän hätään uusia Aku Ankka -lehtiä, mutta minulta löytyy maaliskuun taskari numero 534. Tässä taskarissa on mukana klassikkotarinalla vuodelta 1962 vanhalla suomennoksella vuodelta 1973. Tätä klassikkotarinaa esitetään mahdollisesti kaikkien aikojen parhaaksi, mikä on nähdäkseni ehkä hieman liioittelua, vaikka se on kyllä mielestäni keskimääräistä vanhaa tarinaa parempi.



Tarina on hieman rönsyilevä eikä sitä varmaankaan voi sanoa kovinkaan ytimekkääksi, mutta se on kuitenkin ihan hauska. Karhukopla esimerkiksi nivoutuu tarinaan hieman erikoisella tavalla, eivätkä he varsinaisesti tee juuri muuta kuin pari hauskaa kepposta ennen kuvasta poistumistaan. Hahmojen tunne-elämä tuntuu myös hieman omituiselta, mutta ehkä se menee osittain tarinan iän piikkiin. Idea Kolumbuksen elävän perhosen siipiin riipustamasta aarrekartasta, jonka Akun veljenpojat nappaavat, tasapainottelee vähän siinä luovuuden ja järjettömyyden rajamailla. Tarinasta ei ihan käy ilmi, onko kyseinen aarrekarttaperhonen 500 vuotta vanha yksilö, johon Kolumbus on merkinnyt kartan, vai onko karttakuvio jotenkin kirjattu kyseisen perhoslajin geeneihin tai vastaaviin. Tarinan loppuhuipennus nojaa siihen seikkaan, että Kolumbuksenkin aikoina neliapila olisi ollut yleisesti tunnistettavana onnen symbolina, mitä hieman epäilen.



Taskarin ensimmäinen moderni tarina on mielestäni suhteellisen kehno, mutta siinä on esimerkiksi mielestäni selkeämmin etenevä juoni, eikä siinä ole klassikkotarinan Karhukopla-sivujuonen kaltaista rönsyilyä. Piirrosjälkeä en osaa arvioida, mutta uudemman tarinan piirros on teknisesti yksityiskohtaisempaa. Tarkempaa analyysiä kielestä en osaa tehdä, mutta minusta vaikuttaisi siltä, uusi tarina on kieleltään hieman monimutkaisempi ja ns. virtaviivaisempi. Vanha tarina vaikuttaa usein melko rautalangasta väännetyltä ja hieman ns. eskarityyliseltä. Esimerkkidialogi vanhasta tarinasta, jossa A on Aku ja V Akun veljenpojat:



A: "Selvä! Kuuluuko uutta?"

V: "Löysimme harvinaisuuden."

A: "Voi kummaa! Perhonen jossa on puumerkki ja kartta ja kaikki."

V: "Menit lankaan. Me maalasimme siivet. Et hoksannut sitä."

A: "Taas teidän metkujanne."

V: "Niin--mutta kuuntelehan! Lähetämme perhosen Roope-sedälle."

A: "Ahaa! Luulette, että hänkin pitää sitä aitona."

V: "Hän tulee tänne etsimään aarretta."

A: "Mainio suunnitelma. Minullakin on aihetta jujuttaa häntä."

V (ajatuskuplassa): "En sentään kerro, miksi."

A: "Jopa osaa naurattaa. Roope tulee etsimään olematonta aarretta."

V: "Aku-setä ei aavista, että me huiputimme häntäkin."

Lyhyemmin olis parempi. Ei nykyaikana kukaan jaksa saati viitsi noin pitkää tuotosta lukea.

Siirtyny kaakkurin kanavat tyyppiseksi.

Neiti näpsää tuuraamaan äitiysloman ajaksi voisi välillä laittaa Tiikka Kurran ja ankkalinnan pormestariksi Ketteri Korvon.

Akuankkaan pääsemisestä on tainnut tulla joku trendijuttu. Vain kuuluisimmat sinne pääsee.

Saatanan woke!

SK kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

SK kirjoitti:

Itse olen ainakin sitä mieltä, että uudemmat Aku-tarinat ovat yleensä keskimäärin parempia kuin vanhat. Tietty jotkut Carl Barksin klassikkotarinatkin ovat ihan hyviä, mutta esimerkiksi monet vanhemmista italialaissarjoista vaikuttavat minusta nykyään ihan kännissä väännetyiltä. Vaikka en pidä esimerkiksi nykyään (tai ainakin muutama vuosi sitten) suosituista supersankaritarinoista, niin yleensä ottaen tarinat ovat uusissa akkareissa paljon parempia. Jos saisin valita, pitäisikö minun lukea satunnainen uusi vai vanha akkari, valitsisin ehdottomasti uudemman.

 

En ymmärrä. Näissä uusimmissa tarinoissa ei ole mitään juonta paitsi nykyajan ilmiöt ja piirrosjälki on usein...paskaa. Taidat olla aika nuori..

Olen 30 v.



Minulla ei ole tähän hätään uusia Aku Ankka -lehtiä, mutta minulta löytyy maaliskuun taskari numero 534. Tässä taskarissa on mukana klassikkotarinalla vuodelta 1962 vanhalla suomennoksella vuodelta 1973. Tätä klassikkotarinaa esitetään mahdollisesti kaikkien aikojen parhaaksi, mikä on nähdäkseni ehkä hieman liioittelua, vaikka se on kyllä mielestäni keskimääräistä vanhaa tarinaa parempi.



Tarina on hieman rönsyilevä eikä sitä varmaankaan voi sanoa kovinkaan ytimekkääksi, mutta se on kuitenkin ihan hauska. Karhukopla esimerkiksi nivoutuu tarinaan hieman erikoisella tavalla, eivätkä he varsinaisesti tee juuri muuta kuin pari hauskaa kepposta ennen kuvasta poistumistaan. Hahmojen tunne-elämä tuntuu myös hieman omituiselta, mutta ehkä se menee osittain tarinan iän piikkiin. Idea Kolumbuksen elävän perhosen siipiin riipustamasta aarrekartasta, jonka Akun veljenpojat nappaavat, tasapainottelee vähän siinä luovuuden ja järjettömyyden rajamailla. Tarinasta ei ihan käy ilmi, onko kyseinen aarrekarttaperhonen 500 vuotta vanha yksilö, johon Kolumbus on merkinnyt kartan, vai onko karttakuvio jotenkin kirjattu kyseisen perhoslajin geeneihin tai vastaaviin. Tarinan loppuhuipennus nojaa siihen seikkaan, että Kolumbuksenkin aikoina neliapila olisi ollut yleisesti tunnistettavana onnen symbolina, mitä hieman epäilen.



Taskarin ensimmäinen moderni tarina on mielestäni suhteellisen kehno, mutta siinä on esimerkiksi mielestäni selkeämmin etenevä juoni, eikä siinä ole klassikkotarinan Karhukopla-sivujuonen kaltaista rönsyilyä. Piirrosjälkeä en osaa arvioida, mutta uudemman tarinan piirros on teknisesti yksityiskohtaisempaa. Tarkempaa analyysiä kielestä en osaa tehdä, mutta minusta vaikuttaisi siltä, uusi tarina on kieleltään hieman monimutkaisempi ja ns. virtaviivaisempi. Vanha tarina vaikuttaa usein melko rautalangasta väännetyltä ja hieman ns. eskarityyliseltä. Esimerkkidialogi vanhasta tarinasta, jossa A on Aku ja V Akun veljenpojat:



A: "Selvä! Kuuluuko uutta?"

V: "Löysimme harvinaisuuden."

A: "Voi kummaa! Perhonen jossa on puumerkki ja kartta ja kaikki."

V: "Menit lankaan. Me maalasimme siivet. Et hoksannut sitä."

A: "Taas teidän metkujanne."

V: "Niin--mutta kuuntelehan! Lähetämme perhosen Roope-sedälle."

A: "Ahaa! Luulette, että hänkin pitää sitä aitona."

V: "Hän tulee tänne etsimään aarretta."

A: "Mainio suunnitelma. Minullakin on aihetta jujuttaa häntä."

V (ajatuskuplassa): "En sentään kerro, miksi."

A: "Jopa osaa naurattaa. Roope tulee etsimään olematonta aarretta."

V: "Aku-setä ei aavista, että me huiputimme häntäkin."

Lukuvinkki sinulle: Tommi Liimatan Serkkuteoria. Siinä on paljon pitkää analyysia vanhoista Aku Ankan taskukirjoista. Löytyy myöskin Tommin lukemana Yle Areenasta. 57 minuuttia!