Aku ankka-lehti on nykyään täyttä roskaa

Heikommat ja huonommat tarinat ovat halvempia. Ja saamaan aikaan kun meillä Suomessa, Ruotsissa ja Hollannissa julkaistaan huonompia tarinoita "rahan säästämiseksi" niin Saksassa ja Italiassa julkaisevat kovenpia ja aikuisempia tarinoita joiden laatu on parempaa tasoa.

Vierailija kirjoitti:

Mulle tuli Aku-Ankka 80-luvun alkupuolelta ysärin alkuun, siitä se siirrettiin sujuvasti nuoremman sisaruksen nimellä tilattavaksi. Jos silloin ihmetytti osa niistä tarinoista ja piirtäjistä, mutta jaksoi vielä lukea kun oli niitä perinteisemmällä kaavalla toteutettuja jatkotarinoita ja hyvääkin piirrosjälkeä. Omalle lapselle tilattiin Aku 2000-luvun alkuvuosina, ja vaikka sitä tuli itselläkin selailtua, ei se enää lukemisen arvoinen aviisi ollut harvaa uusintana julkaistua Don Rosan jatkotarinaa lukuunottamatta. Tuolloin lehti lähti myös jakaantumaan, oli perinteinen Aku, oli Extra-Aku, Roope Ankka yms. ja nykyisin on vissiin joku Juniori Aku perheen pienimmille???

Tuntuu, että lehdeltä on kadonnut suunta ja kantava idea. Sehän oli niin, että yksi koko sopii jokaiselle. Nykyisin on kymmenen kokoa, mitkä eivät sovi kenellekään.

Rahantulon maksimointi kun tehdään monta eri lehteä samoista ankoista. Vähän niinkuin arabialla muumimukibisnes. Kokonajan laajenee keräilytuotteet. Nyt tulee jo monen sadan euron astiastoja. Varmaan nekin jostakin aasialaisesta hikipajasta

Luin Aku Ankka vuosina 1966-72. Sitten loppui innostus kyseiseen lehteen. Senverran iski nostalgia kolme vuotta sitten, että ostin kaikki vuosikertakirjat väliltä 1951-69, kun halvalla sain. Tuossa ovat olleet siitä lähtien läjässä huoneen lattialla. En tiedä, innostunko lukemaan niitä koskaan.

Itse olen ainakin sitä mieltä, että uudemmat Aku-tarinat ovat yleensä keskimäärin parempia kuin vanhat. Tietty jotkut Carl Barksin klassikkotarinatkin ovat ihan hyviä, mutta esimerkiksi monet vanhemmista italialaissarjoista vaikuttavat minusta nykyään ihan kännissä väännetyiltä. Vaikka en pidä esimerkiksi nykyään (tai ainakin muutama vuosi sitten) suosituista supersankaritarinoista, niin yleensä ottaen tarinat ovat uusissa akkareissa paljon parempia. Jos saisin valita, pitäisikö minun lukea satunnainen uusi vai vanha akkari, valitsisin ehdottomasti uudemman.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ankkojen joukkoon on varmaan ympätty pakolliset kiintiönokikanat, eikö?

Totta kai wokea pitää olla...

Awwwwwwww.

Onko Woke Ankka?

SK kirjoitti:

Itse olen ainakin sitä mieltä, että uudemmat Aku-tarinat ovat yleensä keskimäärin parempia kuin vanhat. Tietty jotkut Carl Barksin klassikkotarinatkin ovat ihan hyviä, mutta esimerkiksi monet vanhemmista italialaissarjoista vaikuttavat minusta nykyään ihan kännissä väännetyiltä. Vaikka en pidä esimerkiksi nykyään (tai ainakin muutama vuosi sitten) suosituista supersankaritarinoista, niin yleensä ottaen tarinat ovat uusissa akkareissa paljon parempia. Jos saisin valita, pitäisikö minun lukea satunnainen uusi vai vanha akkari, valitsisin ehdottomasti uudemman.

En ymmärrä. Näissä uusimmissa tarinoissa ei ole mitään juonta paitsi nykyajan ilmiöt ja piirrosjälki on usein...paskaa. Taidat olla aika nuori..

Vierailija kirjoitti:

SK kirjoitti:

Itse olen ainakin sitä mieltä, että uudemmat Aku-tarinat ovat yleensä keskimäärin parempia kuin vanhat. Tietty jotkut Carl Barksin klassikkotarinatkin ovat ihan hyviä, mutta esimerkiksi monet vanhemmista italialaissarjoista vaikuttavat minusta nykyään ihan kännissä väännetyiltä. Vaikka en pidä esimerkiksi nykyään (tai ainakin muutama vuosi sitten) suosituista supersankaritarinoista, niin yleensä ottaen tarinat ovat uusissa akkareissa paljon parempia. Jos saisin valita, pitäisikö minun lukea satunnainen uusi vai vanha akkari, valitsisin ehdottomasti uudemman.

 

En ymmärrä. Näissä uusimmissa tarinoissa ei ole mitään juonta paitsi nykyajan ilmiöt ja piirrosjälki on usein...paskaa. Taidat olla aika nuori..

Olen 30 v.



Minulla ei ole tähän hätään uusia Aku Ankka -lehtiä, mutta minulta löytyy maaliskuun taskari numero 534. Tässä taskarissa on mukana klassikkotarinalla vuodelta 1962 vanhalla suomennoksella vuodelta 1973. Tätä klassikkotarinaa esitetään mahdollisesti kaikkien aikojen parhaaksi, mikä on nähdäkseni ehkä hieman liioittelua, vaikka se on kyllä mielestäni keskimääräistä vanhaa tarinaa parempi.



Tarina on hieman rönsyilevä eikä sitä varmaankaan voi sanoa kovinkaan ytimekkääksi, mutta se on kuitenkin ihan hauska. Karhukopla esimerkiksi nivoutuu tarinaan hieman erikoisella tavalla, eivätkä he varsinaisesti tee juuri muuta kuin pari hauskaa kepposta ennen kuvasta poistumistaan. Hahmojen tunne-elämä tuntuu myös hieman omituiselta, mutta ehkä se menee osittain tarinan iän piikkiin. Idea Kolumbuksen elävän perhosen siipiin riipustamasta aarrekartasta, jonka Akun veljenpojat nappaavat, tasapainottelee vähän siinä luovuuden ja järjettömyyden rajamailla. Tarinasta ei ihan käy ilmi, onko kyseinen aarrekarttaperhonen 500 vuotta vanha yksilö, johon Kolumbus on merkinnyt kartan, vai onko karttakuvio jotenkin kirjattu kyseisen perhoslajin geeneihin tai vastaaviin. Tarinan loppuhuipennus nojaa siihen seikkaan, että Kolumbuksenkin aikoina neliapila olisi ollut yleisesti tunnistettavana onnen symbolina, mitä hieman epäilen.



Taskarin ensimmäinen moderni tarina on mielestäni suhteellisen kehno, mutta siinä on esimerkiksi mielestäni selkeämmin etenevä juoni, eikä siinä ole klassikkotarinan Karhukopla-sivujuonen kaltaista rönsyilyä. Piirrosjälkeä en osaa arvioida, mutta uudemman tarinan piirros on teknisesti yksityiskohtaisempaa. Tarkempaa analyysiä kielestä en osaa tehdä, mutta minusta vaikuttaisi siltä, uusi tarina on kieleltään hieman monimutkaisempi ja ns. virtaviivaisempi. Vanha tarina vaikuttaa usein melko rautalangasta väännetyltä ja hieman ns. eskarityyliseltä. Esimerkkidialogi vanhasta tarinasta, jossa A on Aku ja V Akun veljenpojat:



A: "Selvä! Kuuluuko uutta?"

V: "Löysimme harvinaisuuden."

A: "Voi kummaa! Perhonen jossa on puumerkki ja kartta ja kaikki."

V: "Menit lankaan. Me maalasimme siivet. Et hoksannut sitä."

A: "Taas teidän metkujanne."

V: "Niin--mutta kuuntelehan! Lähetämme perhosen Roope-sedälle."

A: "Ahaa! Luulette, että hänkin pitää sitä aitona."

V: "Hän tulee tänne etsimään aarretta."

A: "Mainio suunnitelma. Minullakin on aihetta jujuttaa häntä."

V (ajatuskuplassa): "En sentään kerro, miksi."

A: "Jopa osaa naurattaa. Roope tulee etsimään olematonta aarretta."

V: "Aku-setä ei aavista, että me huiputimme häntäkin."

Ei akkari ole muuttunut, se on ajan kuvan niin kuin ennenkin. Sinusta vaan on tullut vanha

Vierailija kirjoitti:

Luen enimmäkseen vanhempia akkareita ja taskukirjoja. Erehdyin lukaisemaan vuoden 2020 jälkeen tehtyjä tarinoita. Monista lempikuvittajistani meni maku kun huomasin tarinoissa väkisin väännettyjä ruskeita pällinaamoja ja ihan kunnon afroja. Sori nyt vaan mutta nämä eivät kuulu ankka-universumiin, koskaan kuuluneetkaan. Harmittaa että varsinkin Mau plänttää joka toisen hahmon ruskeksi vaikka ennen oli tunnettu huvittavasta huumorista ja tietystä piirrostyylistä. 

Jatkuvat älyluuri/somesähläykset ovat myöskin uuvuttavia. 

Minäkin olen pannut merkille tummien hahmojen määrän väkinäisen lisäämisen tarinoihin. Ärsyttävää. Mutta se, mikä on hyvä lisä, on se pyörätuolissa oleva ankanpoikanen, Riku taitaa olla sen hahmon nimi. Hän on esiintynyt muutamassa tarinassa viime vuosina. Ihan paikallaan ottaa viimein mukaan liikuntavammainen hahmo. Tosin yhdessä tarinassa vähän liioiteltiin hänen suoritustaan sankarina. Mutta pääasiassa hyvä lisä Ankkalinnaan.

Onko housuton Aku trans, kun kerran sukuelimiä ei näy?  

SK kirjoitti:

Itse olen ainakin sitä mieltä, että uudemmat Aku-tarinat ovat yleensä keskimäärin parempia kuin vanhat. Tietty jotkut Carl Barksin klassikkotarinatkin ovat ihan hyviä, mutta esimerkiksi monet vanhemmista italialaissarjoista vaikuttavat minusta nykyään ihan kännissä väännetyiltä. Vaikka en pidä esimerkiksi nykyään (tai ainakin muutama vuosi sitten) suosituista supersankaritarinoista, niin yleensä ottaen tarinat ovat uusissa akkareissa paljon parempia. Jos saisin valita, pitäisikö minun lukea satunnainen uusi vai vanha akkari, valitsisin ehdottomasti uudemman.

Minä taas tykkään nimenomaan vanhoista italalaisten piirtämistä sarjoista ja toivoisin, että vielä suomentamattomatkin julkaistaisiin. Monissa on hieno trillerimäinen tunnelma ja aikuismaisempi tarina kuin uudemmissa, jotka saattavat pyöriä ihan jonkin jonninjoutavan asian kuten sisustamisen tai deittailun ympärillä. Piirrosjälkikin voi olla uudemmissa tosi surkea. Nykysarjoissa Roope myös lähtee harvemmin aarteita etsimään, koska sitä ilmeisesti pidetään liian kolonialistisena. Mutta nykypiirtäjistä ja tarinantekijöistä Casty on paras - hänen tarinansa ovat yleensä pitkiä ja niissä on jokin jännä mysteeri. - Mutta sori, huomaan siirtyneeni puhumaan taskukirjoista ja tämä ketju taisi käsitellä lehteä.

Vierailija kirjoitti:

Onko housuton Aku trans, kun kerran sukuelimiä ei näy?  

Nää housuttomuuskeskustelut käytiin jo 1970-luvulla.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Onko housuton Aku trans, kun kerran sukuelimiä ei näy?  

Nää housuttomuuskeskustelut käytiin jo 1970-luvulla.

Oho 70-luku oli progressiivisempi kuin tajusinkaan, jos kerran trans-ilmiöstä silloin jo keskusteltiin! :O

Kuvitus on usein ihan hirveä. En myöskään tykkää piirroshahmojen tuomista nykymaailmaan, eli että on kännykkää, läppäriä tai et ollaan just jossain Sannin konsertissa. 

Vierailija kirjoitti:

Tämä.

Don Rosa tekee taidetta, muut... hohhoijjaa. Kertakäyttöistä sekundaa.

Suosikkini Barksin lisäksi on  Vicar.

T: nimim. Assburger

Vierailija kirjoitti:

SK kirjoitti:

Itse olen ainakin sitä mieltä, että uudemmat Aku-tarinat ovat yleensä keskimäärin parempia kuin vanhat. Tietty jotkut Carl Barksin klassikkotarinatkin ovat ihan hyviä, mutta esimerkiksi monet vanhemmista italialaissarjoista vaikuttavat minusta nykyään ihan kännissä väännetyiltä. Vaikka en pidä esimerkiksi nykyään (tai ainakin muutama vuosi sitten) suosituista supersankaritarinoista, niin yleensä ottaen tarinat ovat uusissa akkareissa paljon parempia. Jos saisin valita, pitäisikö minun lukea satunnainen uusi vai vanha akkari, valitsisin ehdottomasti uudemman.

Minä taas tykkään nimenomaan vanhoista italalaisten piirtämistä sarjoista ja toivoisin, että vielä suomentamattomatkin julkaistaisiin. Monissa on hieno trillerimäinen tunnelma ja aikuismaisempi tarina kuin uudemmissa, jotka saattavat pyöriä ihan jonkin jonninjoutavan asian kuten sisustamisen tai deittailun ympärillä. 

Valitsit kiintoisat esimerkit, koska nähdäkseni sisustus ja deittailu ovat nimenomaan aikuisille suunnattuja teemoja, kun taas aarrejahdit näkisin paremmin sekä lapsia että aikuisia kiinnostavana teemana. Samoin myös vanhempien tarinoiden kielestä, kuten vaikka tuosta esimerkkidialogista, tulee minulle juuri hieman lapsille suunnattu vaikutelma.