Lue keskustelun säännöt.
Miten pystytte elämään normiarkea pelkäämättä
24.03.2026 |
nykymaailmantilanteessa? (Sodat ympärillämme).
Vai,oletteko kokoajan lähes paniikissa?
Mikäli pystytte normiarkeen:miten onnistutte siinä?
Kommentit (34)
En pelkää sotaa. Olen jo 56-vuotias, elämä on ollut kuvaa, eikä minulla ole onneksi lapsia. Lasten puolesta ylipäätään harmittaa, tulevaisuus näyttää kyllä huonolta joka suhteessa, ainakin tällä hetkellä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ihan noin ylipäätään en vaivaa päätäni asioilla, joihin en pysty itse vaikuttamaan. Kiinnostaa enemmän miettiä vaikka viikon ruokalistaa kuin sotia tai terrorismia.
Vierailija kirjoitti:
Elän uutispimennossa, ihan pihalla mitä maailmalla tapahtuu.
Helposti. Seuraan vain viihdettä. En voi asioille mitään.
Ukrainalainen nainen heräsi aamulla ilmahälytykseen ja ensimmäinen ajatus hänellä oli, että kana piti ottaa sulamaan. Ei tulivuoren lähellä asuvatkaan jaksa koko ajan pyöritellä mielessä miten huonosti voi käydä ja milloin. Sitten toimitaan kun ohjeet tulee. Siihen asti pääasiassa: viihdettä.
Vierailija kirjoitti:
Ei tämä periaatteessa ole sen kummempaa aikaa kuin ennenkään. Aina on ollut sotia ja levottomuuksia. Media vaan mässäilee niillä nyt enemmän ja ihmiset seuraa uutisia enemmän ja se tekee pelokkaaksi.
Minua ei tee pelokkaaksi. Enemmän hämmästelen median mässäilyä kaikenlaisilla sairauksilla, siis ihan joka päivä joku uusi sairaus iltalehdissä. Ei oo kummempaa elämä kuin ennenkään, tässä on menty jo 76 vuotta näin.
Joskus pelko voi jumittaa ihmistä. Tai hämmennys tilanteesta. Ja blokkia joku kai purkaa. Jos voi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Älä lue / katso uutisia. Mene metsään ja katso hömppää.
No jos kuolema tulee niin sitten se tulee, tein sen kanssa rauhan jo 20 vuotta sitten.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
En pelkää sotaa. Olen jo 56-vuotias, elämä on ollut kuvaa, eikä minulla ole onneksi lapsia. Lasten puolesta ylipäätään harmittaa, tulevaisuus näyttää kyllä huonolta joka suhteessa, ainakin tällä hetkellä.
Samaa ikäluokkaa. Ihmiskunta on aina selvinnyt. Paljon hullummistakin ajoista kuin nyt. Sitä ihmettelen, miksi lapset itse torppaavat tulevaisuuttaan ja sukunsa jatkumista ehdoin tahdoin päästämällä muita edelleen. Siis vaikka antamalla toisten lisääntyä puolestaan ja edistämällä maahanmuuttoa, vaikka selvästi näkee, että heille siinä hullusti käy. Terve itsekkyys ja oman edun katsominen näyttää hävinneen.
Ei elämä ole pelkäämistä varten. Etenkin asiat, joihin en voi vaikuttaa, eivät ole huolenaiheitani. Se mikä tapahtuu, se tapahtuu. Asioita hoidetaan ja käsitellään sitä mukaan, kun jotain tapahtuu.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
En pelkää sotia, mutta asunnottomuutta kyllä. Enää puoli vuotta armon aikaa ja sitten lähtee asunto alta. Olen hakenut noin 20 paikkaa per kuukausi, mutta en ole saanut työpaikkaa. Pitäisi tutkintojen ja työkokemuksen puolesta olla kelpoinen hakija.
Olin kauhuissani itänaapurin hyökättyä Ukrainaan ja pelkäsin sotaa Suomessa.
Rauhoituttuani tuen ukrainalaisia lähettämällä heille mm. ruokaa, hammastahnaa, saippuoita, varpaanlämmittäjiä jne. Suomeen muuttaneille olen lahjoittanut mm. astioita ja vaatteita.
Toivoisin, että eri maiden vanhat ja julmat sekopäämiehen antaisivat muiden elää rauhassa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Töissä on niin pakka leväällään, ettei paljon ehdi sotaa pelkäämään. Pelätään vaan sitä kuka saa seuraavaksi potkut.
Minulta on kuollut niin monta läheistä viimeisen 5 vuoden aikana, että oma kuolevaisuus ja kaiken väliaikaisuus ja arvaamattomuus on käynyt selväksi. Kaikki voi mennä sirpaleiksi koska vaan. Yksi sota tai maailmanloppu ei tilannetta juuri muuta.
Seuraan uutisia hyvin laajasti eri maista ja eri laidoilta, koska tällaisen ajan ilmiöt kiinnostavat. En kuitenkaan ahdistu niistä, enkä enää suutukaan. Joskus tulen surulliseksi, lähinnä sivistysihanteen kuoleman johdosta. Tai en tiedä onko se surua, ehkä enemmän haikeutta. Vielä 2000-luvun alkupuolella mentiin kohti edistystä, suvaitsevaisuutta, luonnon ja muiden ihmisten kunnioittamista, ja nyt on palattu 30-luvulle.
En silti pelkää. Olen keski-ikäinen ja minulla on ollut ihana elämä. Olen toteuttanut suunnilleen kaikki haaveeni. Tämänhetkiset unelmat liittyvät ensi kesän puutarhasuunnitelmiin ja vuoden kuluttua valmistuvaan toiseen maisteritutkintooni. Jos elän vielä senkin jälkeen, alamme ehkä miehen kanssa rakentaa reissupakua.
En katso uutisia kuin pari kertaa viikossa. Lehtien otsikot silmäilen netistä.
Rahahuolista en jaksa kauheesti stressata, mutta karsin menoja mahdollisimman paljon. Just eilen piti kaikki kesäsuunnitelmat perua, kun tuli niin kovat mätkyt.