Yle: Kolme lääkäriä totesi itsetuhoisen Leenan työkyvyttömäksi Kelan mielestä soveltuva rekkakuskin työhön
Tässä jutussa kerrotaan rekkakuskina työskennelleestä Leenasta, jonka kolme eri lääkäriä arvioi työkyvyttömäksi vakavien psyykkisten oireiden vuoksi. Hän kärsi uupumuksesta, unettomuudesta, masennuksesta, muistihäiriöistä ja itsetuhoisista ajatuksista. Lääkärien mukaan hän ei ollut siinä kunnossa, että voisi turvallisesti ajaa raskasta yhdistelmäajoneuvoa. Silti Kela hylkäsi hänen sairauspäivärahahakemuksensa useaan kertaan ja katsoi hänet työkykyiseksi. Jutun keskeinen ristiriita on siinä, että lääketieteellinen arvio ja Kelan juridinen arvio menivät pahasti eri suuntiin.
Juttu nostaa esiin myös laajemman ongelman: vaikka itsetuhoisuus on vakava asia, sitä ei Leenan mukaan käytännössä huomioitu Kelan päätöksissä samalla painolla kuin olisi voinut odottaa. Kelan mukaan työkyvyttömyys on sairauspäivärahan kannalta juridinen käsite, eikä pelkkä lääkärin arvio vielä ratkaise asiaa. Lopulta jutusta jää kuva järjestelmästä, jossa ihminen voi olla lääkärien mielestä liian sairas vaaralliseen työhön, mutta silti liian terve saadakseen tukea.
Tämä on juuri sellaista byrokratiaa, joka saa tavallisen ihmisen uskon koko järjestelmään murenemaan. Kolme lääkäriä sanoo, että ihminen ei ole työkunnossa, mutta paperikone sanoo toista. Ja vielä puhutaan rekkakuskista, joka ajaa kymmeniä tonneja painavaa yhdistelmää muiden seassa. Jos ihminen on itsetuhoinen, uneton ja muisti pätkii, niin miten ihmeessä joku voi katsoa sen olevan riittävän hyvässä kunnossa ratin taakse? Tässä kohtaa ei enää puhuta pelkästä etuudesta vaan ihan siitä, onko koko systeemi kadottanut järjen.
Pahinta on se, että tällaisissa tapauksissa vastuu tuntuu haihtuvan ilmaan. Lääkärit varoittavat, ihminen itse kertoo olevansa rikki, mutta lopputulos on silti se, että apua ei heru kunnolla, koska jossain raksitaan väärä ruutu oikeasta lomakkeesta. Sitten ihmetellään, miksi ihmiset kokevat olevansa yksin ja miksi viranomaisiin ei enää luoteta. Kuinka monta vastaavaa tapausta pitää tulla vastaan ennen kuin myönnetään, että järjestelmä kohtelee osaa ihmisistä kuin riskiä paperilla eikä ihmistä oikeassa elämässä?
Kommentit (85)
pelkällä UUPUMUS diagnoosilla ei saa sairaslomaa. Idea ilmeisesti on että kun henkilö lepää riittävästi, uupums poistuu ja jaksaa tehdä työtä. Tai voisko kokeilla osa-aikaista työtä. Eihän se työuupumus olekaan kai sairaus, vaan ylirasittuminen. Et tavallaan ymmärrän, mut hänen olisi pitänyt hakea sairaslomaa toisella sairaudella ainoostaan. Mikä sit on se, masennus tms. F-diagnoosilla ei saa sairaslomaa, on kai se sääntö
Vierailija kirjoitti:
Miksei voi tehdä jotain muuta työtä jos rekan ajo on liian vaikeaa? Kaupan kassalle tai hesaria jakamaan. On paljon muitakin vaihtoehtoja kuin heittäytyä täyspäiväiseksi elätiksi
no miks sit moni ministeri tai kansanedustaja jää sairaslomalle kun jää kiinni jostain epäeettisestä....
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Itsetuhoinen ihminen kelpaisi ajamaan rekkaa liikenteen sekaan? Kiitos persut. Suomi on tuhottu.
Voi v i t t u että joka s a a t a n a n asiaan pitää tulla länkyttämään tuota persupaskaa!
Painu v i t t u vaikka sinne Manskulle makoilemaan, niin sustakin on edes jotain hyötyä kun toimit hidastustöyssynä!!
Keskiviikko ilta.
Nappaappa persu pari keppanaa illan päätteeksi niin rauhoitut ja mene jo nukkumaan niin ruokatauolla ei keskari lemua kun hikipajasi ruokapöydässä syöt mikrossa lämmitettyä maksalaatikkoa.
Vierailija kirjoitti:
Tarttee olla pahasti mielennvikainen että tähänKIN ketjuun ujuttaa persuvihaansa.
Punikkihan on juuri sitä.
"Valtio" ei ole sairas, vaan liian moni ihminen paha ja ilkeä ja näillä valtaa toisten elämään. Puhutaan asioista niiden oikeilla nimillä.