Poikkeuksellisen korkea äo - Miten vaikuttanut elämääsi?

No up up

Äo 168 Mensan testien mukaan. Huonoja puolia: lähes tulkoon kaikki muut ihmiset vaikuttavat idiooteilta. V***u miten v*****aa välillä kaikki ääliöt ku ne selittää jotain täyttä soopaa, ja ihan tosissaan!

Vaikeuttanut kauheesti, kun olen luullut, että muut ihmiset ymmärtävät yhtä paljon, mutta osaavat hienosti pelata jotain ovelaa peliä, mitä en tajua. 

Minusta on tullut misantrooppi. Eläimet ovat mielenkiintoisempia seurata.

En tiedä omaa älykkyysosamäärääni, jossain aikanaan yli kymmenen vuotta sitten ehkä Suomen kuvalehden sivuilla olleessa Mensan suuntaa-antavassa nettitestissä tuli 140 vai 142 ja kehotettiin hakeutumaan oikeisiin testeihin. Sitten ryyppäsin paljon ja sain burnouteja seuraavina vuosina psykologisten heikkouksieni takia ja nyt olen varma, että jos älyä on, se täytyy todella todella kaivaa erikseen tuolta jostain.

Se on vaikuttanut lähinnä niin, että osaan ennustaa ns. tavallista hiukan alemman älykkyyden ihmisten keskusteluita sujuvasti, päätellä nopeasti ja intuitiivisesti ihmisten luonteita, ottaa nopeasti haltuun laajoja tiedollisia kokonaisuuksia, mutta olen pitäytynyt omalla ja rinnakkaisaloilla niin, että STEM-ala on jäänyt kokonaan vaikka pidän itsekin sitä jonkinlaisen älykkyyden oikeana mittarina (tiedän kyllä ettei se ole ainoa). Kielestä pystyn tunnistamaan todella herkästi nyansseja ja huomaamaan kaavoja ja erilaisia kielenkäytön tapoja ja sovittamaan oman kielen saumattomasti toisen ihmisen kielenkäyttötapaan ja maailmankuvaan (tai siihen, miten hän haluaa tulla siinä hetkessä nähdyksi) halutessani. Parisuhteet on olleet todella vaikeita, koska usein tunnistan toisen ajatukset, tunteet ja niiden väliset suhteet ja seuraukset reippaasti paremmin kuin toinen, mutta aina tulee huutia, jos menee toisen päähän. Niinkuin kuuluukin. 

Harvojen ihmisten kanssa olen samalla taajuudella, mutta jestas että on kevyt ja ihana olla, kun niitä osuu kohdalle. Ei ole sitä jatkuvaa tahman tunnetta ja kahnausta, kun itsestäänselvien asioiden kohdalla pitää aina valita, että taistella vai antaa olla tämän ihmisen kanssa.

Olen onnellinen vain silloin kun saan haastaa aivojani suurten teksti- ja tietomassojen ja erilaisten teorioiden yhdistämisen parissa. 

Olen valinnut alan, jossa toimeentulo on epävarmaa, mutta se johtuu suvussa periytyvistä asioista ja varhaisen traumatisoitumisen aiheuttamasta ennenaikaisen kuoleman kuvitelmasta, jonka takia en ajatellut ajoissa tarpeeksi pitkälle. Tällä hetkellä menestyn tällä alalla todella hyvin ja suunnittelen alanvaihtoa ennenkuin ala romahtaa. 

Itselläni on todella korkea. Se on vaan luku mielestäni. En ole tehnyt elämässäni mitään ihmeellistä, vaikka jotkut asiat ovat helppoja. Mieluummin olisin viisaampi.

Olen ollut Mensan jäsen vuosikymmeniä, samoin vaimoni. Minusta vietämme ihan tavallista elää, samanlaista kuin hyvät tuttavamme. 

Koomista, ett aloitusta on alapeukutettu ahkeraan.

Jos olet älykäs, keksit luovia ratkaisuja tilanteeseesi.

Se on vaan yliarvostettu luku. Enemmän elämään vaikuttaa keskimääräistä alhaisempi äo.

Turhaa fleksailla jos ei ole niin korkea äo että oikeasti tekee jotain maailmaa mullistavia keksintöjä ja niihin taipuvuus näkyisi jo nuorena.

En itse edes liittynyt Mensaan, turhaa hommaa.

Sama täällä. On kyllä tyhmää jengiä esim töissà.

Mutta nykyään olen aika rauhallinen. Eostein oli huippuälykäs ja hengaili harvardilaisten kanssa jutellen mm perinnöllisyydestä, kuolemattomuudesta, massojen manipulaatiosta ym. Hurahti sit siihen et jutskut on parempaa sorttia ja muita voi käyttää hyväksi tai ihmiskokeisiin tai syödä.

En koe sillä tavalla olevan muitten yläpuolella. Mieluummin luovin siitä mistä aita on matala. Ainoastaan harrastukseeni satsaan enemmän. Töissä esim oon yhen botin saanu aika hyvin laulamaan tiettyjä rutiinihommia. Tyhmiin kysymyksiin joudun ikävä kyllä vastaamaan. Ymmärrän että he ovat itse aiheuttaneet ongelmansa, mutta en voi muuttaa asioita. He ovat nuoria ja pomot rääkkävät heitä ja he uskovat pääsevänsä next levelille sitä kautta. Sit ku niillä pää lyö stressin takia tyhjää he kysyvät minulta älyvapaita. 

Kovin tämä on yksinäistä. On yllättävän vaikea laskeutua lauman tasolle. Keskinkertaisena olisi ehkä henkisesti helpompaa.

Vastaan vaikka äo:ni ei hyvin korkea olekaan. 

Käytettävissä olevani äly kuitenkin vaikuttaa niin, että osaan muodostaa äidinkielelläni ymmärtettäviä lauseita, vaikkapa näin: 

Miten poikkeuksellisen korkea äo on vaikuttanut elämääsi?

Mä oon yhden tutkimuksen mukaan 156. Mutta mulla on ollut kaksi vaimoa jotka molemmat oli 170+ useamman tutkimuksen mukaan. Ensimmäinen tappoi itsensä muutama vuosi eromme jälkeen. Toinen vaimoni valitettavasti kuoli pahaan sairauteen neljä vuotta sitten. Ainakin huomaan itsestäni sen, että hakeudun toisten "mensa-tasoisten" seuraan ja nautin siitä. Mutta toisaalta kun olen nyt läheltä nähnyt kolmen 170+ tapauksen elämän (yksi nyt vankilassa koitettuaan tappaa veljensä ja kahdesta mun ex-vaimostani toinen teki itsemurhan ja toinen kuoli vakavaan autoimmuunisairauteen) niin olen huomannut että olen onnekas kun olen tavanomaista älykkäämpi mutta en kuitenkaan huippuälykäs. Se huippuälykkyys tuo mukanaan tosi isoja kommunikaatio-ongelmia,

Iloinen mieli korvaa puuttuvan älyn. Olen samaa mieltä. Liika älykkyys saa tajuamaan ja ajattelemaan asioita enemmän. Se tekee helposti kyyniseksi tai vetää ainakin vakavaksi.

Kyllä minä sen tiesin jo yläasteella ja lukiossa, että olen älykkäämpi kuin useimmat. Lukiosta olisin varmaan saanut helposti ällät joka aineesta, mutta olin totaalisen rakastunut erääseen nuoreen mieheen, joka oli sekaisin. Aika meni mukautuessa häneen. Sain kirjoituksista ällät äidinkielestä ja matematiikasta, koulun kovimmin pistein, ja niistä stipendit. Muut aineet menikin sitten penkin alle, reaali ja englanti M ja ruotsi E. En kyllä lukenutkaan. Oli rankka elämänvaihe. 

Kun muutin yhteen poikaystävän kanssa, valitsin koulun sen mukaan, mihin kaupunkiin hän pääsi. Tuli tehtyä väärä alavalinta. Muutenkin aloin herätä siihen, että tiedän asioista enemmän kuin monet muut. Opiskelu tuntui suoraan sanottuna lastenkirjan tasoiselta. Kun kaupunkiin tuli Suomen Mensan testaus, menin kokeilemaan, paljonko äo. Sain 133 pistettä. Sain myös ohjeet, miten voi liittyä Suomen Mensan jäseneksi. Poikiaystävälleni en kertonut mitään koko asiasta. Oli muutakin huolta. Hänellä oli siihen aikaan salasuhde. Minun itsetuntoni oli nollassa, harkitsin, jaksanko enää elää. Mensan sijaan hain apua psykiatriselta poliklinikalta. Joskus oli vaikeaa erottaa, mikä on totta ja mikä ei. Se johtui kotioloista. Haukkumista, mitätöintiä, syytöksiä vainoharhaisuudesta, toisena päivänä taas suunniteltiin häitä. Annoin kuulemma liian harvoin seksiä, vaikka sitä oli 3-4 kertaa viikossa. Toisena päivänä taas kuulin ylistämistä, kuinka kaunis ja ihana olen. Oli vaikea edes ymmärtää, että siinä oli kyseessä henkinen väkivalta. Pettäminen oli jatkuvaa. Se oli se viimeinen niitti, etten jaksanut. Rakkaus ei aina riitä. Mielenterveyden horjumisen ja masennuksen takia jäi unohduksiin koko äo-tulos. Mielenterveyden romahtamisen takia jouduin vuodeksi saikulle. Erosin myös väkivaltaisesta suhteesta, elämäni suurimmasta suhteesta.

Olen toki työelämässä tehnyt monenlaista, ollut välillä toimitusjohtaja ja välillä projektityöntekijä, välillä puhtaasti työtön. Olen kouluttanut ihmisiä, väsynyt matkustamiseen, väsynyt kaikkeen. 

Ehkä kuitenkin poikkeuksellisen korkea äo on vaikuttanut niin, että olen opiskellut tohtoriksi helposti. Olen pystynyt myös näkemään työmahdollisuuksia. Kun menin toimariksi, ajattelin niin, että tämä saadaan kannattavaksi. Niin saatiin. Sinänsä toimarin työ ei kiinnosta minua, se on tylsää ja inhoan mielistelijöitä ja hännystelijöitä. Teen mieluummin jotain luovaa. Minua ei myöskään ahdista, jos olen ollut työttömänä. Se on hyvää aikaa palautua kuormituksesta. Toki pitää huolehtia, että tilillä on pesämunaa. En välitä rahasta, välitän enemmän rakkaudesta. Kauneus, taiteet, ilmaisu ovat aina kiehtoneet.