Piilonarsisti ja haavoittuva narsisti
Yleensä ne nimetään samoiksi, mutta ovat oikeasti eri narsistityyppejä. Piilonarsisti ei kerjää sääliä tai valita sairauksista, haavoittuvainen narsisti taas kerää näillä huomiota. Haavoittuvan narsistin mielestä monet ihmiset kohtelevat häntä huonosti.
Haluan tuoda tämän esille, koska ihmiset jotka ihmettelevät oman puolison käytöstä, eivät osaa nimetä ongelmaa, koska Suomessa yhdistetään yhdeksi ja samaksi, mikä vaikeuttaa uhrien parantumista, koska he eivät suomalaisten narsistioppaiden mukaan tunnista puolisoaan narsistiksi, kun osa käytösmalleista puuttuu. Siksi nämä pitäisi erottaa toisistaan. Koska ei osata nimetä ongelmaa, uhrit jäävät parisuhteeseen, kun luulevat, ettei puoliso olekaan narsisti. Näin kävi minulle, roikuin väärässä suhteessa pitkään, kun luulin että puoliso ei ole narsisti ja pystyy muuttumaan.
Kommentit (129)
Sehän lähti äkkiä se kysely. Tulokset oli vartin perusteella: 80% uskoi eksänsä olevan narsisti ja 20% ei uskonut.
Kaverilista ym. kannattaa salata fb:ssä ym., jos on narsisteja lähipiirissä. Mustamaalaavat sua muutoin jokaiselle, jonka kaveri olet. Siitä tulee helposti ikävä kierre, kun pahoja tekoja alkaa olla niin paljon, että niiden peittelyyn kuluu valtavasti aikaa.
Yritin tehdä vastaavan kyselyn kaksplussalle, mutta sekin epäonnistui, kun huomasin että eihän siellä voi edes ilman rekisteröityä nikkiä äänestää.
Vierailija kirjoitti:
Sehän lähti äkkiä se kysely. Tulokset oli vartin perusteella: 80% uskoi eksänsä olevan narsisti ja 20% ei uskonut.
Joo ei nämä muka narsistien uhrit halua, että paljastuu että kaikki muutkin luulee eksiensä olevan narsisteja. Ne haluaa itse olla suurimpia vaikeuksia kokeneita ja kerjätä sääliä itelleen.
Narsistit ovat emotionaalisia hirviöitä.
He ovat kiinnostuneita vain yhdestä ihmisestä, itsestään.
He valehtelevat, houkuttelevat, huijaavat, valehtelevat, varastavat sekä käyttävät toisia hyväkseen.
Jos heiltä kysyy miksi, se ei ole koskaan heidän vikansa, eivätkä he koskaan tunne katumusta.
Aivan täysiä paskoja, varsinkin haavoittuva narsisti.
Minun eksäni oli narsistinen, mutta kukaan ei tiedä sitä. Ei edes nykyinen aviomieheni. En viitsi kertoa, ettei minua leimata, kuten tässä ketjussa.
Jotenkin tyhmää, että joudun taas pienentämään itseni.
Vierailija kirjoitti:
Minun eksäni oli narsistinen, mutta kukaan ei tiedä sitä. Ei edes nykyinen aviomieheni. En viitsi kertoa, ettei minua leimata, kuten tässä ketjussa.
Jotenkin tyhmää, että joudun taas pienentämään itseni.
Vaikea näistä on kertoa, kun narsistilla se on elämäntyö mustamaalata ja valehdella uhrista. Sitä et parilla lauseella mitenkään korjaa, sinä olet muiden mielissä se hirviö.
Olen ollut tekemisissä usean narsistin kanssa työ- ja yksityiselämässä ja tietenkin riitaantunut jokaisen kanssa. Korviini ei kuitenkaan ole koskaan kantautunut asioita, mitä he minusta puhuisivat. Kasvotusten ovat toki saattaneet haukkua hyvinkin rumasti. Usein näillä narsisteilla on myös ollut sellaisia hoveja tai hännystelijöitä ja heidän kanssaan kanssakäyminen on loppunut ihan minunkin aloitteestani.
Mietin siis, että mistä te tiedätte, mitä teistä puhutaan? Tiedän, että nämä varmasti tilaisuuden tullen jauhavat kyllä ja mustamaalaavat, mutta en minä keneltäkään kysele, että mitä siellä selän takana jutellaan eikä kukaan minulle sellaista raportoi. Narsistit kyllä aina kertoivat, jos joku oli sanonut minusta jotain negatiivista ja jaksoivat sitä pyöritellä kauankin.
Mulla on adhd enkä ihan oikeasti tiiä mitä pitää sanoo, jos joku kertoo ittellensä sattuneen jotain ikävää. Oon kertonu juurikin omasta samanlaisesta kokemuksesta. Luulevat vissiin nyt sit narsistiksi. Mitä siihen pitää oikeasti sanoo? Otan osaa ja olla hiljaa vai? Eikö osanotot sanota vain jos joku on kuollut? Jos sanoo että no onpa harmi ja on hiljaa, niin sekin on huono. Ihan kuin ei ottais asiaa vakavasti. Älkää leimatko adhd:ta narsismiksi!!