Lue keskustelun säännöt.
Sinä lapseton, joka olet yhdessä lapsellisen puolison kanssa. Mitä ajattelet/tunnet puolisosi lasta kohtaan?
Haluaisin kuulla muiden kokemuksia. Olen itse siinä tilanteessa, että harkitsen eroa hyvästä ja rakastamastani miehestä hänen lapsensa vuoksi. En vain jaksa enää arkea lapsen ehdoilla. Lapsi on sinänsä hyväntahtoinen ja kiva, mutta ADHD, mikä tekee arjesta raskasta. Hän on todella ylivilkas ja levoton eikä osaa huolehtia omista asioistaan, esim. Tavaroistaan, vielä juuri yhtään, vaikka täyttää pian 11v. Lapsiviikot vievät minusta kaikki voimat ja olen silloin jatkuvasti ärtynyt, mitä yritän kyllä olla näyttämättä varsinkaan lapselle. Tuntuu kokoajan enemmän, että uhraan omaa hyvinvointiani ja mielenrauhaani muiden ihmisten lapsen eteen, huomaan olevani jo lievästi katkerakin. Huomaan ajatuksia, että kumpa miehelläni ei olisi lasta. Kohtelen lasta aina hyvin, sen haluan sanoa. Se varmaan viekin niin paljon voimia, olla ulkoisesti lämmin ja rauhallinen kun sisäisesti on ihan uupunut touhuun. Lapsi tykkää minusta ja haluaa kokoajan hyöriä ympärilläni.
Onko se uusperhe aina tällaista vai onko tämä eron aihe? Minua surettaa, koska rakastan miestä. Jos hänellä ei olisi lasta, en epäilisi hetkeäkään yhdessäoloa. Mutta tuleeko tämä ikinä helpottamaan. Haluaisin kovasti kuulla muiden kokemuksia suhtautumisestaan lapsipuoliin.
Kommentit (806)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minun miehelläni on kaksi oikein hyväkäytöksistä lasta. Lasten äiti on sellainen niuho, että lapset on kurissa ja nuhteessa kasvatettuja. Uskoo ensimmäisestä sanasta. Eivät valita, eivät sotke, ovat omissa huoneissaan.
Käyvät vain joka toinen vkl.
Silti: toivon, ettei miehelläni olisi yhtään lasta.
Näinhän se on. Miehelläni on neljä lasta joka toinen viikonloppu. Nyhjäävät lähinnä naama puhelimessa kiinni koko viikonlopun. Mutta olisihan se mukavampaa jos ei olisi edes tätäkään. Onneksi kohta sen verran isoja etteivät varmaan enää halua tulla näinkään usein.
jos se on näin, niin miksi ihmeessä alatte seurustella ihmisen kanssa jolla on lapsia?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
"Itse pilasin elämäni uusperheessä. Ei nepsylapsia vaan aivan tavallisia. Kaksi lapsista normaaleja mukavia ja yksi aivan sairaan vittumainen, jota mielenterveysongelmainen äitinsä yllytti kaikin keinoin minua vastaan. 10v kestin, sitten lähdin. Siinä vaiheessa olin täysin katkera paska, joka ei halua koskaan enää sitoutua keneenkään. Välit mieheen pilalla, hän olisi halunnut jatkaa, minä en. Lähde kun vielä voit"
Kokemusta 4-5-vuotiaasta hirviötytöstä, joka oli ainoa lapsi ja isänsä inha silmäterä.
Olin äitipuoli pikkutytölle, joka huomioi minua heti anivarhain aamulla tunkemalla sänkyyn isänsä viereen, potkien samalla terävästi minua selkään ja päähän jääkylmillä kantapäillään ja yrittäen vierittää minua sängystä alas. Aamiaispöydässä tyttö puhui vain isälleen, huusi päälle jos yritin puhua, keksi aina erikoisruokaa, jota isän piti tehdä hänelle koska isän tekemä aamiainen ei koskaan kelvannut sinällään, välillä hän tokaisi minulle: -Mee pois täältä! Mikset sä mene jo ulos?! tyttö karjui isän hymistellessä vieressä. Jos minä tein ruokaa, lautanen lensi helposti lattialle tai sitten hän meni makaamaan pöydälle, koska yhtäkkiä väsytti. Tytöllä oli myös tapana tunkea tönien minun jalkoihini istumaan, kun olin syömässä jotain, ja kirkua raivoissaan: -Älä tiputa leivänmuruja mun päälle! Leikkiessään hän joskus kutsui minua, huusi että "Tule tänne nyt! Tällä nukella on sulle asiaa! Kuuliks sä? Hei! Tule tänne NYT!" Jos en heti mennyt, tytön isä pahastui ja komensi: "Vastaa nyt sille! Mee kattomaan mitä asiaa sillä on!" Kauhukakaran asia oli se, että hänen nukkensa halusi sanoa minulle jotain. "Nukke" sanoi: "Mä vihaan sua! Mä en tykkää susta yhtään. Mä en tykkää susta ikinä!" Sitten tämä tytönilkimys alkoi tuuditella ja kehuskella nukkeaan. Jo kuukauden kuluttua hankin oman asunnon, ja mies ihmetteli loppusuhteemme ajan, miksi viijdyin suurimmaksi osaksi omassa kodissani, vaikka meillä oli niin ihanan kodikasta ja rakastava ilmapiiri hänen rakkaan lapsensa kanssa kolmestaan.
Olen ollut iloinen kahdesta bonuslapsesta, jotka sain aikanaan elämääni. He olivat alle kouluikäisiä silloin, nyt nelikymppisiä ja edelleen olen heistä iloinen. Soittelemme ja näemme, sukujuhliin kutsumme puolin ja toisin. Kyllä toisinaan väsytti tai otti hermoon kun olivat pienempiä, mutta ottivat silloisen aviomiehen kanssa saamamme yhteisetkin lapset. Oletan että joskus pinna kiristyy kenellä tahansa lasten kanssa.
Minä olin nelisen vuotta äitipuolena 18-22-v. esikoispojalle, joka vaati aina erikoiskohtelua. Kauhulapsi asui äidillään, mutta vietti aikaa isän luona joka aamu ja ruoka-aikoina, sekä jäi usein yöksi. Opiskelu ei kiinnostanut, työ ei maistunut ja armeijassa hän viihtyi 2 päivää.
Isänsä luona poika vei aina parhaat ruoat jääkaapista omaan kotiinsa, ellei ahminut niitä heti seisten, hän oli tietysti lihava, itserakas tyhmyri, joka kehui itseään jatkuvasti, mm. lauluääntään ja lauloikin usein kovalla, rääkyvällä äänellä vanhoja tangoja kuin riivattuna. Jos ostin taloon konjakkia, se hävisi heti pojanretaleen liiveihin, samoin kun ostin unisex-merkkivaatteita. Hän kerjäsi tietenkin aina rahaa, riistäen isänsä ulosottoon asti.
Musiikkimaku oli kauhea, poika huudatti räppiä volat kaakossa, ja määräsi isänsä luona myös tv-kanavat. Minua, äitipuoltaan kauhuteini haukkui ja solvasi koko ajan. "Tuhlasin aikani" huonossa, tylsässä työssä ja luin tyhmiä kirjoja, jätkä itse tuskin osasi kunnolla lukea. Urheiluharrastukseni olivat turhia, "lihakset ovat rumia naisilla", ruokani oli hirveää, vaikka jätkä itse poltti ruoat, tai jätti pihvit raaoiksi niin että pelkäsin saavani listerian, kun hän illallispöydässä kehuskeli kokkaustaidoillaan. Kauhujätkä nimitteli minua tyhmäksi ja rumaksi ja haukkui ystäväni ja sukuni. Isäänsä hän aina liehakoi ja kehui, ja kehotti tätä hankkimaan paremman avovaimon. Yritin olla rauhallinen ja vastasin pahaan hyvällä, me mm. matkustelimme paljon, miehen lapset tulivat automaattisesti mukaan. Mies kehui kaikille miten hyvätapainen ja kohtelias hänen poikansa on, en ymmärrä miten joku voi olla niin sokea. Ero tuli muista syistä, mutta katkeruus poikapuoleni syntipukkina olemisesta on jäänyt pysyväksi. Näen edelleen painajaisia hänestä, niissä sanon vihdoin hänelle vastaan ja jopa lyön. Hirviöpojan reaktio eroomme oli odottamaton: hän juoksi eron jälkeen viikkotolkulla ovellani ja pyysi yrittämään vielä isänsä kanssa. Ristiriitainen käytös, en ymmrrä.
Tavataan niin että yksi viikonloppu meillä, toinen ollaan erillään kolmas puolison luona ja neljäs taas erillään.
Mulla lapsia, puolisolla ei ja ne omatkin jo aikuisuuden kynnyksellä, joten ihan hyvin pärjäävät ne viikonloput itsekseen kun olen puolisoni luona.
Puoliso pitää lapsistani ja heillä on hyvä suhde, mutta asumme sen verran kaukana toisistamme ja työmme ovat juuri siellä missä ovat, että tämmöinen etäsuhde sopii tällä hetkellä oikein hyvin. Ollaan myös toki jo yli 40 v, joten varmaan sekin vaikuttaa. Ei siis ole kummankaan eka suhde.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Onpa ketjussa sekä kauhujuttuja että iloisia tarinoita toisen lapsista. Itse uskon, ettei rakkauteen lasta kohtaan vaikuta niinkään se, kenen lapsi tuo on, vaan enemmän se, oletko itse hoitanut ja kasvattanut sitä pienestä saakka. Joskin oma kokemukseni oli hiukan positiivisempi: olin nuorena menossa naimisiin itseäni vanhemman, ihanan naisen kanssa, jolla oli 6 ja 10 vuotiaat tytöt. Aivan mahdottoman ihania neitoja, joita suorastaan rakastin kuin omiani. Hekin olivat onnellisia siitä, että olettivat saavansa uuden isin. Lopulta heilani kuitenkin perui kihlauksen, joka tuntui hirveältä, koska menetin hänen lisäkseen nuo ihanat pikkutytötkin. Jälkeenpäin välillä on tosin käynyt mielessä, että ehkä näin oli parempi - ei lasten takia, vaan heilani. Hän meni kohta naimisiin rikkaamman kanssa (joka liitto ei kauaa kestänyt) eli ehkä haki hiukan vääriä asioita elämältä. Eli kyllä toisenkin lapsia voi tosiaan rakastaa - ainakin jos eivät ole psyykkisesti sairaita.
Mä olen aina ollut lapsirakas, ja siksi ei haitannut yhtään että miehellä oli lapsi ennestään
. Alkuun kaikki meni hyvin ja lapsi piti minusta. Mutta sitten lapsen äiti alkoi laittamaan kapuloita rattaisiin ja myrkyttämään lapsen mieltä. Niinhän siinä kävi että lapsi lopulta inhosi minua, vaikka yritin kaikkeni hänelle näyttää että olen yhä se sana tyyppi, josta hän alkuun piti niin paljon. Laitoin kuitenkin rajat huonolle käytökselle; meidän kotona ei ketään haukuta eikä lyödä, ei edes koiraa, eikä kohdella asiattomasti. Tämä sai lapsen äidin pahemmin suuttumaan, kun en saisi hänen lasta komentaa. Luulin että menisi itsestään ohi tämä vaihe; luulin väärin. Saimme miehen kanssa yhteisiä lapsia. Pikkusisarukset oli tälle miehen lapselle mukavia, heistä tykkäsi paljon, mutta minä olin edelleen kuin punainen vaate. Tein kuitenkin selväksi että kaikkia lapsia kohdeltaisiin tasapuolisesti, näin tehtiin vuodet. Lopulta erosimme miehen kanssa. Tuo lapsi ei koskaan kiittänyt minua mistään, vaikka hoidin kodin kaikki ne vuodet, maksoin harrastukset ym. Kun miehellä ei ollut varaa. Oli iloinen kun erosimme. Enää en lähtisi uusperhekuviohin, vaikka omat lapset kovasti tahtoisivat isäpuolen. En vaan jaksa draamaa:
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sikäli väärään ketjuun, kun on meillä nykyään myös yhteisiä lapsia. Mutta asuimme monta vuotta kolmisin. Pidän vaimoni tyttärestä. Olen tuntenut hänet jo varsin nuoresta alkaen. Näkee bioisäänsä varsin satunnaisesti joten minä olen ollut pitkälti siinä roolissa.
Varmasti auttaa kun lapsi ei ole kirjoilla ja omaa hyvät käytöstavat. Ja se että lapsi ymmärtää että tämä on myös bonusvanhemman koti ja bonusvanhemmalla on oikeus sanoa miten hänen kotonaan asutaan ja eletään.
Tietenkin puolison lapsi hankaloittaa suhdetta. Vaikka on kiltti ja hyväkäytöksinen niin syö tehokkaasti aikuisten kahdenkeskeisen ajan. Tämä häiritsi varsinkin suhteen alkuaikoina.
Minun miehellä oli kolme pientä vilkasta lasta ja jojotteli kanssani, että haluaa ei halua haluaa lapsen myös minun kanssa. Oikeasti ei halunnut, eikä lasta tullut. Kuskasin hänen lapsia kouluun, tein ruuan, siivosin sotkut, vaikka ahdisti. Nyt, kun kaikki isoja, en halua edes tavata heitä, koska sama ahdistus nousee yhä pintaan. Miehen kanssa erotaan ja kaduttaa, että en hankkinut omia lapsia ja miestä, joka olisi halunnut oikean perheen kanssani.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Minun miehellä oli kolme pientä vilkasta lasta ja jojotteli kanssani, että haluaa ei haluaa lapsen myös minun kanssa. Oikeasti ei halunnut, eikä lasta tullut. Kuskasin hänen lapsia kouluun, tein ruuan, siivosin sotkut, vaikka ahdisti. Nyt, kun kaikki isoja, en halua edes tavata heitä, koska sama ahdistus nousee yhä pintaan. Kaduttaa, että en hankkinut omia lapsia ja miestä, joka olisi halunnut oikean perheen kanssani."
Olipa mulukku miehekseen. Itserakas mieslapsi.
Vierailija kirjoitti:
"Kokemusta 4-5-vuotiaasta hirviötytöstä, joka oli ainoa lapsi ja isänsä inha silmäterä.
Olin äitipuoli pikkutytölle, joka huomioi minua heti anivarhain aamulla tunkemalla sänkyyn isänsä viereen, potkien samalla terävästi minua selkään ja päähän jääkylmillä kantapäillään ja yrittäen vierittää minua sängystä alas. Aamiaispöydässä tyttö puhui vain isälleen, huusi päälle jos yritin puhua, keksi aina erikoisruokaa, jota isän piti tehdä hänelle koska isän tekemä aamiainen ei koskaan kelvannut sinällään, välillä hän tokaisi minulle: -Mee pois täältä! Mikset sä mene jo ulos?! tyttö karjui isän hymistellessä vieressä. Jos minä tein ruokaa, lautanen lensi helposti lattialle tai sitten hän meni makaamaan pöydälle, koska yhtäkkiä väsytti. Tytöllä oli myös tapana tunkea tönien minun jalkoihini istumaan, kun olin syömässä jotain, ja kirkua raivoissaan: -Älä tiputa leivänmuruja mun päälle! Leikkiessään hän joskus kutsui minua, huusi että "Tule tänne nyt! Tällä nukella on sulle asiaa! Kuuliks sä? Hei! Tule tänne NYT!" Jos en heti mennyt, tytön isä pahastui ja komensi: "Vastaa nyt sille! Mee kattomaan mitä asiaa sillä on!" Kauhukakaran asia oli se, että hänen nukkensa halusi sanoa minulle jotain. "Nukke" sanoi: "Mä vihaan sua! Mä en tykkää susta yhtään. Mä en tykkää susta ikinä!" Sitten tämä tytönilkimys alkoi tuuditella ja kehuskella nukkeaan. Jo kuukauden kuluttua hankin oman asunnon..."
😂 Tämä oli jo sen luokan kauhukakara, että kelpaisi kauhuleffaan: Ottolapsi II.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Yrittääkö puoliso lykätä vastuuta lapsestaan sinulle? Käskee ostaa jotain kaupasta lapselleen, pyytää antamaan rahaa lapselle, nakittaa sinut kuljettamaan lapsiaan matkalle + ostamaan kaikki ruoat, pääsyliput, hotellihuoneet ym.? Tämä vastuunsiirto ärsyttää itseä suunnattomasti! Komentaa ei saisi yhtään, mutta mitään kullannupulta ei saa vaatia. Edes aikuinen lapsi ei pysty ikinä maksamaan itse ruokiaan ja kaljojaan, vaikka on jo yli 30v.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minun miehelläni on kaksi oikein hyväkäytöksistä lasta. Lasten äiti on sellainen niuho, että lapset on kurissa ja nuhteessa kasvatettuja. Uskoo ensimmäisestä sanasta. Eivät valita, eivät sotke, ovat omissa huoneissaan.
Käyvät vain joka toinen vkl.
Silti: toivon, ettei miehelläni olisi yhtään lasta.
Näinhän se on. Miehelläni on neljä lasta joka toinen viikonloppu. Nyhjäävät lähinnä naama puhelimessa kiinni koko viikonlopun. Mutta olisihan se mukavampaa jos ei olisi edes tätäkään. Onneksi kohta sen verran isoja etteivät varmaan enää halua tulla näinkään usein.
jos se on näin, niin miksi ihmeessä alatte seurustella ihmisen kanssa jolla on lapsia?
?? Miksi ei? Eihän sen lapsen kanssa seurustella vaan sen aikuisen
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Minä olin nelisen vuotta äitipuolena 18-22-v. esikoispojalle, joka vaati aina erikoiskohtelua. Kauhulapsi asui äidillään, mutta vietti aikaa isän luona joka aamu ja ruoka-aikoina, sekä jäi usein yöksi. Opiskelu ei kiinnostanut, työ ei maistunut ja armeijassa hän viihtyi 2 päivää.
Isänsä luona poika vei aina parhaat ruoat jääkaapista omaan kotiinsa, ellei ahminut niitä heti seisten, hän oli tietysti lihava, itserakas tyhmyri, joka kehui itseään jatkuvasti, mm. lauluääntään ja lauloikin usein kovalla, rääkyvällä äänellä vanhoja tangoja kuin riivattuna. Jos ostin taloon konjakkia, se hävisi heti pojanretaleen liiveihin, samoin kun ostin unisex-merkkivaatteita. Hän kerjäsi tietenkin aina rahaa, riistäen isänsä ulosottoon asti.
Musiikkimaku oli kauhea, poika huudatti räppiä volat kaakossa, ja määräsi isänsä luona myös tv-kanavat. Minua, äitipuoltaan kauhuteini haukkui ja solvasi koko ajan. "Tuhlasin aikani" hu
Kuunteli räppiä mutta lauloi vanhoja tangoja? Oli lihava mutta sinä et vaikka teillä oli sama vaatekoko? Ristiriitaista tosiaan, ehkä vähän liiankin..
Minullakin nuorena 20+
kokemus kymmenen vuotta
vanhemmasta miehestä +
äitipuolena
olosta yhdelle hyvin
voimakasluontoiselle,
alle kouluikäiselle lapselle.
Siinä riittäisi analyysin aineksia,
mutta jätän väliin,
ettei kukaan tunnista
hlöhistoriani hahmoja,
joilta minulla ei ole
kysyttyä lupaa eteenpäin
kertomiseen. Hyvää vkl. E
Siedämme toisiamme pienissä erissä ja tunne on molemminpuolinen. Lapset jo aikuisia.
Vastaan kuitenkin, vaikka on 2 omaa. Miesystävän ovat vanhempia, muuttaneet kotoa vuosia ennen kuin nähtiin. Kitisee ja narisee koko ajan kaikesta. Pari v järjestin vanhemmalle häät täällä. Ei edes kiitosta sanonut.
Tänä kesänä oli tarkoitus järkkää kuopuksen. Jouluna ilmoitti menevätkin muualla naimisiin ja päivä on, jolloin olen hänen isänsä kanssa matkoilla.
Isänsä on jäärä ja tällä hetkellä ei aio osallistua häihin. Esim jouluna sovittiin jokainen tuo jotain, näiden piti tuoda jälkiruoka. Tulivat myöhässä, 2 kättä heiluttaen, arvosteli saamiaan lahjoja jne. Tein esikoisen häihin omasta mielestäni kauniit paikkakortit. Kasvatin kukkia, tein kirjanmerkit. Sain hetki sitten listan vieraista. Hehän siis kertoivat minua ei ole kutsuttu, mutta odottavat maksan pitopalvelun, koska maksoin toisenkin ja teen mm nämä paikkakortit.
Vastasin viestiin mitä minä tällä teen. En tietenkään osallistu millään tavalla häihin, koska minuahan ei ole kutsuttu.
Eilen sitten tämä hääpari soitti miesystävälleni ja kertoi he ovat laittaneet mut nyt jonotuslistalle. Jos xx henkilöä peruuttaa, sitten saan tulla. Edellyttää maksan pitopalvelun ja teen mm paikkakortit ja mitä muutakin he odottavat.
Ilmoitin olen h hetkellä Japanissa, en ole osallistumassa häihin.
En tiedä oikein mitään hyvää miesystäväni lapsista
Alkuun rakastin mieheni lasta. En halua omia biologisia lapsia, mutta miehen lapsi oli minulle toivottu lisä elämään. Sitten lapsi kasvoi ja käyttäytyi toisinaan ikävästi minua kohtaan. Oli ihana ja kiltti kun kulutin rahaa häneen. Olin ymmärtäväinen.
Kasvoi vielä enemmän ja lakkasi puhumasta minulle kokonaan, kuulemma koska äitiä ei kiinnosta hänen asiat, niin miksi minuakaan kiinnostaisi. Tuntuu tosi pahalta ja valitettavasti minulla ei riitä energia korjaamaan asioita, johtuen omista rajotteistani. En vihaa lasta, mutta en pidä siitä kuinka hän käyttäytyy minua kohtaan.
Tämä tulee toisinpäin. Kun erosin monta vuotta sitten löysin aivan upean naisen. Kaiken kaatoi nepsylapsi, joka on (kuten joku tuolla aikaisemmin sanoi) raskas taakka. En halunnut jäädä tappelemaan ajasta ja huomiosta kun jäin aina kakkoseksi. Yritin parhaani, mutta en vain kyennyt. Olin juuri saanut omat lapset maailmalle ja ei vain ollut voimavaroja yhtään jäljellä.
Samoin löysin sitten muutamaksi kuukaudeksi naisen, jolle kissa oli kaikki kaikessa. Sen ympärille rakennettiin maailma, joten jätin hänet kissoineen elämään omaa rajoittunutta elämäänsä.
Omat ja nykyisen puolisoni jälkikasvu ovat kaikki omillaan ja täysi-ikisiä. Heidän jälkikasvu on sitten eri asia ja jaksamme heidän kanssa touhuta. Elämme omaa elämää ilman ylimääräisiä riesoja = kissat ja koirat.
Tehkää ne lapset nuorina. En osaa muuta sanoa.
Toivon, että tuolla lailla ajatteleva ihminen
a) ei valitse puolisoa jolla on jo lapsi
b) jää itse yksinhuoltajaksi sen jälkeen kun saa oman lapsen