Lue keskustelun säännöt.
Vanhalle äidilleni soittaminen on kerta kerralta sietämättömämpää! En jaksa!
08.10.2025 |
Asun vanhasta äidistä toisella puolella Suomea. Äiti on hyväkuntoinen, perusterve vanhus omassa asunnossaan.
Soitan hänelle ehkä noin kerran-kaksi kuukaudessa. Hän ei koskaan soita minulle, paitsi syntymäpäivänäni. Ei edes jouluaattona soittanut.
Puhelut ovat piinallista kiertelyä, manipulointia ja hänen itsensä vähättelyä ja huokailua, mistä ei tule kuin paskamainen olo. Hän esittää urheaa sillä tavalla kierteisesti, että tulee selväksi ettei hänellä olekaan asiat ollenkaan niin hyvin kuin hän puheissaan väittää. Tiedättekö sellainen tapa että "eiiiiihän mulle nyt mitään kuulu, ja eiiiiihän täällä nyt mitäääään tapahdu ja enhän minä mitään tarvitse tai halua". Ja samalla tulee selväksi miten tyytymätön on kaikkeen, en edes tiedä mihin kaikkeen.
Tiedän että hänellä on ystäviä ja vanhoja työkavereita joiden kanssa ovat tekemisissä paljonkin. Hänellä käy vieraita jatkuvasti ja hän on itse tämän tästä menossa jonnekin.
Kuitenkin puhuessani hänen kanssaan hän vähättelee itseään koko ajan ja joka asiassa. Mikään ei ole mitään ja hän ei ole mitään.
Tunnen että hän haluaa minut saamaan tuntemaan jotain syyllisyyttä, mutta en oikein pääse selville että mistä. Elän ihan tavallista viiskymppisen naisen elämää, enkä yritä esittää mitään.
Äiti on aina ollut piiloviestinnän, kiertoilmaisujen ja kaksoisviestinnän Suomen Mestari.
Ja tässä hän ei ole muuttunut tai yrittänyt opetella parempaa tapaa kommunikoida meidän lastensa kanssa.
Koko puhelu menee siihen, että minä yritän jotenkin "väistellä" sieltä tulevia piikkejä. Ja hän taas yrittää olla näyttämättä sitä, mitä todellisesti haluaisi sanoa ja mitä ajattelee.
Aivan sietämättömän voimillekäypää. Olen joka puhelun jälkeen valmis kävelemään baarikaapille ottamaan jonkun tukevan paukun.
50 vuotta vanhoja pelisääntöjä on mahdoton muuttaa. En varmasti osaa edes selittää, millaista se on.
Kommentit (456)
Vierailija kirjoitti:
Hesarin Myllyviidan artikkeli kolahti muhun kuin pommi alkaen alun pesukone esimerkistä.
Hyviä numeroita ei noteerattu, huonoista haukuttiin kelvottomaksi, laiskaksi ja tyhmäksi.
Sairaaksi tulemisesta haukuttiin eikä uskottu.
Vanhempien toiveet ja oikut oli heti heti asioita, vaikka itsellä olisi ollut mitä vaikeaa.
Ei ollut kiva teinistä asti olla äidin seksuaali- ja pariterapeuttina. Jopa isä purnasi 16-vuotiaalle minulle, kun ei saanut enää p.llua äidiltäni. Sittemmin toimia molempien eroterapeuttina ja turvaamassa molempien fyysistä ja psyykkistä henkeä ja tarveyttä pitkälle aikuisikään. Vainoamiseen kun ei 80-luvulla saatu apua poliisiltakaan. Jatkuvaa vanhempien terapointia heidän kuolemaansa asti.
Eivät silti olleet täysin huonoja vanhempia, lapsi on lojaali vanhemmilleen ja rakastaa heitä kaikesta huolimatta.
Ymmärrän, että he olivat jääneet itse turva
Tuttua kokemusta täälläkin. Kyllä sitä lastia tuli lapsesta saakka kannettavaksi, aivan kertaksikkiaan liikaa. En meinaa millään päästä irti katkeruudesta. En vaan pääse siitä.
Äitihän itse ei ota pienintäkään vastuuta mistään. Kaikki pahoinvointi ja onneton elämä, epäonnistunut avioliitto: muiden syy ja aiheuttama.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
1920-50 -luvun vanhemmat eivät juurikaan käyneet terapioissa. Ei sellaisia sodan runnomille ihmisille ollut, piti vain selviytyä, mennä eteenpäin, tehdä paljon työtä, työtä, eikä ajatella. Tunnetaidoista ja -työskentelystä ei ollut tietoakaan. Ja jos olikin sitten myöhemmin mahdollisuus hakeutua terapiaan kavahdettiin ajatusta, koska mitä muut olisivat heistä silloin ajatelleet. Kulissit ulospäin piti säilyttää ja niihin uskottiin itsekin vankasti. "Eihän meillä nyt mitään ongelmia ole." Ne kiellettiin visusti, kun niistä ei puhuttu, ei niitä ollutkaan. Tästä kärsi seuraavat sukupolvet.
X-sukupolvet traumatisoituivat tietysti kuten vanhempansakin, koska ongelmat lakaistiin maton alle. Kävivät terapioissa, pyrkivät opettelemaan tunnetaitoja. Kompensoivat vanhempiensa virheitä kasvatuksessa, mutta syyllistyivät sitten lastensa helikopterointiin.
Milleniaalit eli y-sukupolvi kärsii vielä ns. edellisten sukupolvien traumoista, mutt
Miksi nyt on alakouluikäisissä paljon psyykkisistä ongelmista kärsiviä, teineissä ihan sekopäitä.
He ovat näiden viisaiden ja kehittyneiden viiskymppisten lapsia, 10-vuotias voi olla jo 70-luvulla syntyneen lapsenlapsikin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Hesarin Myllyviidan artikkeli kolahti muhun kuin pommi alkaen alun pesukone esimerkistä.
Hyviä numeroita ei noteerattu, huonoista haukuttiin kelvottomaksi, laiskaksi ja tyhmäksi.
Sairaaksi tulemisesta haukuttiin eikä uskottu.
Vanhempien toiveet ja oikut oli heti heti asioita, vaikka itsellä olisi ollut mitä vaikeaa.
Ei ollut kiva teinistä asti olla äidin seksuaali- ja pariterapeuttina. Jopa isä purnasi 16-vuotiaalle minulle, kun ei saanut enää p.llua äidiltäni. Sittemmin toimia molempien eroterapeuttina ja turvaamassa molempien fyysistä ja psyykkistä henkeä ja tarveyttä pitkälle aikuisikään. Vainoamiseen kun ei 80-luvulla saatu apua poliisiltakaan. Jatkuvaa vanhempien terapointia heidän kuolemaansa asti.
Eivät silti olleet täysin huonoja vanhempia, lapsi on lojaali vanhemmilleen ja rakastaa heitä kaikesta huolimatta.
Niin ja sinä et ota vastuuta omasta elämästäsi vaan syytät äitiäsi. Niin se menee.
On teillä naisilla sitten vaikeaa. Nyyh 😢
Vierailija kirjoitti:
Samaan johtopäätökseen tullut. Jos kerran yhteydenpito aiheutta niin paljon ikävää äidin elämään, niin ehkä on parasta ettei olla tekemisissä. Tässä ihmissuhteessa voi vain toimia näköjään väärin. Omia ajatuksia, tai edes elämää ei saa olla olemassakaan. Kaikkihan luonnollisesti käpristyy vain hänen ympärille. Puhelu alkaa sanoilla ai että mua niin ärsyttää. Aiheina naapurit, pitkällinen hammashoito, influenssa- ja koronarokotukset, eläkeläisiltä leikkaaminen ja heidän kiusaaminen.
Ymmärrän hänen elämänsä lähtökohdat, mutten voi hyväksyä jatkuvaa arvostelua ja vähättelyä omasta elämästäni. Lapseni eivät olleet edes satunnaisen hoidon arvoisia. Siitäkin tuli huuto aina joutuu sunkin lapsia hoitamaan. Kertoja oli ehkä kolme.
On tehty ja paljon, kiitollisuutta kestää ehkä viikon verran, sen jälkeen alkaa taas kierrokset nousta. En löydä yrittämisestä huolimatta tapaa, miten voisin hänen kanss
Taidat olla ainoa näissä keskusteluissa joka myönnät ettei ongelmainen viiskymppinen ole hänkään ollut välttämättä parhain lastenkasvattaja.
Ongelmateinien ja myös ihan pk-lasten ongelmallisuus lehtien mukaan on ongelma.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minun vikani on, että synnyin. Siksi piti mennä kuulemma naimisiin veemäisen kusipään kanssa. Mielestäni isäni on tehnyt kaikkensa, että meillä olisivat asiat olleet aina hyvin. Nyt hän huolehtii sairaasta äidistäni, jonka puheita en enää jaksa kuunnella. Dementia selittää osan, osan koko elämän jatkunut katkeruus. Onneksi sentään veljeni on hyvä. Minä olen tyytyväinen, että ei osaa enää käyttää puhelinta.
Me soitellaan Äidin kanssa joka sunnuntaina klo 8:30. Aina tulee tuutin täydeltä neuvoja ja moitteja, itkettää melkein joka puhelun jälkeen. Mutta kai se on vaan pakko kestää. N58
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Olen paha boomeri. Kasvatin lapseni täysin eri oloisssa kuin itse kasvoin syrjäkylän pienviljelystilalla. Lapset syntyivät kaupungin pahamaineiseen vuokralähiöön. Vanhin 3 kk:n ikäisenä hoitoon.
Olen lapsille pahoitellut lähtökohtiaan kun vanhemmat olivat varattomia ja kouluttamattomia.
He lohduttavat minua, olimme kuitenkin aina läsnä ja annoimme heille lukemisen esimerkin ja kannustimme opiskeluun. He ovat kaikki akateemisia päälliköitä ja ilmeisen hyväpalkkaisiakin.
Ihan varmaan en heille tarpeeksi kehunut heitä, ihan omalla työllään ovat opiskelleet. Vaikka olen ylpeä heistä kuten lapsistaan jotka nyt hyvin paperein opiskelevat vaativia aloja.
Pointtini on se toisista lähtökohdista hypätä ihan toisiin oloihin elämään ja kasvattamaan lapsia, toisenlaisin vaatimuksin.
Vierailija kirjoitti:
Me soitellaan Äidin kanssa joka sunnuntaina klo 8:30. Aina tulee tuutin täydeltä neuvoja ja moitteja, itkettää melkein joka puhelun jälkeen. Mutta kai se on vaan pakko kestää. N58
Jyst joo. Vanha nainen loukkaantuu kun vielä vanhempi puhuu jo ymmärtämättömiä.
Omalle tyttärelle olen sanonut että jos sanon mielipiteeni jostain asiasta se ei tarkoita että minua pitää totella vaan laskea läpi korvien horinani. Tottakai koska on fiksu viiskymppinen hän ymmärtää ajatusteni olevan erilaisia ja elämäni ollut toisenlainen kuin hänen vaativassa työssään ja ympäristössään.
Kiitos lapsista jotka ymmärtävät vanhuuden. Ja vanhan ihmisen taustan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Puhu itse suoraan ja kysy mistä tarkalleen ottaen on kyse. Olette aika vähän yhteydessä, ehkä äitisi haluaisi, että olisitte enemmän. Kerro suoraan, mitä itse haluat.
Kyllä olen kysynyt ihan suoraan, että mitä tarkoitat, tai mistä tämä juttu nyt juontaa juurensa ym. Vastaus on aivan täys kiisto ja välttely: eeenhän minä tiedä, eii tömmöisten vanhojen akkojen höpnöistä tiedä jne. No miksi sitten pitää sanoa jotain? Jos sillä ei ole mitään väliä??
Se alkaakin joulun valitukset sitten. Lähetän interfloran kautta joulukukat. Se on siinä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kuulostaa tutulta, et ole ainoa.
"Näyttäkää minulle nainen, joka on väleissä äitinsä kanssa, niin näytätte kuolleen naisen."
Olen n. 50-vuotias, joka on aina ollut hyvissä väleissä äitinsä kanssa. Rakastan äitiäni. Hän on ihana ihminen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mun äiti on juuri tuollainen syyllistävä marttyyri. Mikään ei kiinnosta, paitsi jos jollekin kuuluu jotain ikävää, sillä märehtii. Kotihoito käy, mutta pitää mua jonain palvelusväkenä. Ikinä ei voi edes yrittää jutellaj tn, kun palvella pitisi. " muiden tyttäret käy auttamassa jne"
Tosiaan. Minäkin olen kuullut, miten muilla on paremmat lapset mitä hänellä. Varmasti se äitiä harmittaa.
Aivan samaa saan kuulla itsekin. Joku Seija käy kuulemma tyttärensä kanssa aina yhdessä ostoskeskuksessa. Aha. Äitini ei tykkää kuitenkaan mistään missä on liian kuuma, ruuhkaa, ihmiset saattaa töniä, eikä hän kuulemma mitään tarvitse. Eli tyhjän saa ihan pyytämättäkin..
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ikävä vaivaa, tulee luultavasti tuolla tavalla ulos kun ei muita sanoja tunteelle löydy.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Puhu itse suoraan ja kysy mistä tarkalleen ottaen on kyse. Olette aika vähän yhteydessä, ehkä äitisi haluaisi, että olisitte enemmän. Kerro suoraan, mitä itse haluat.
Kyllä olen kysynyt ihan suoraan, että mitä tarkoitat, tai mistä tämä juttu nyt juontaa juurensa ym. Vastaus on aivan täys kiisto ja välttely: eeenhän minä tiedä, eii tömmöisten vanhojen akkojen höpnöistä tiedä jne. No miksi sitten pitää sanoa jotain? Jos sillä ei ole mitään väliä??
Se alkaakin joulun valitukset sitten. Lähetän interfloran kautta joulukukat. Se on siinä.
Niin. Jotain pitää puhua vaikka höpistä tyhjää. Mitä aloittaja kuvittelee vanhalla äidillään niin paljon olevan kertomista.
Itse joudun sanomaan että tätä samaa. Vähillä asioillani, kaupassa käynnillä, saunapäivä, reseptin uusimiset, jonkun puhelinsoitto , ne nyt ei tippaakaan kiinnosta lapsiani.
Kun on lapsen perheen kuulumiset käsitelty eikä hän lopeta puhelua yritän puheet johdattaa ajankohtaisiin asioihin mitä maailmalla menossa.
Mitrn teillä on lapsenomaiset vaatimukset äideillenne, äitien pitäisi täyttää puheluissakin joku tarve jota ette osaa itsekään pujea sanoiksi.
Itse koen olevani vielä täysvaltainen aikuinen ettei mulle tarvi lirkutella kun vähämieliselle
Virheellistä sinänsä, että oma viisikymppinen ikäpolvi on kyllä ollut kesätöissä tienaamassa opiskelurahansa, omilla kesätyön ansioilla hankittu sellaiset vaatteet joita oikeasti halusi, on tehty ensimmäiset matkat. Maksoin mm. kotiin vuokraa kun valmistuin ja asuin vielå kotona. Omilta lapsilta en ole pyytänyt mitään, säästävät senkin opintoihinsa.
Itse olisin toivonut kannustusta ja kehuja lapsena ja nuorena. Onnistumiset vaiettiin ja moitteet muistettiin mainita. En sitä, että kaikki tiedetään paremmin vaikka oikeasti ei tiedetty. Miksi lapsen itsetunto pitää murskata vain siksi kun itselläkin on huono itsetunto.
Huijarisyndroomasta kärsin. Olen menestynyt, mutta en usko tai ymmärrä miksi, koska olenhan koko ikäni ollut se joka ei mistään mitään tiedä.
No, en ole itsekään täydellinen äiti, mutta osaan pyytää anteeksi lapsiltani ja osaamme keskustella, puhumattomuutta emme ole jatkaneet. Olen omasta huonosta itsetunnostani huolimatta osannut kannustaa ja kehua lapsiani ja huomaan heillä olevan hyvän itsetunnon. Onneksi mieheni on antanut hyvän mallin myös, niin minulle kuin lapsillekin.
Edellä jokin kirjoitti lapsiäidin äitilapsesta. Ehkä tämä on avain meilläkin ja vastaa moneen miksi kysymykseen.