Kansaneläke katkaistaan EU-lta salaa
Hallitus ei aio mainita mitään EU:ssa kansaneläkkeen lakkauttamisesta EU:n alueella vaan se tehdään salaa eikä listata sosiaaliturva-asetuksen liitteisiin. Kansaneläke vain pokkana poistetaan päivityksen yhteydessä liitteistä. Myöhemmin vasta sitten ilmoitetaan, että kansaneläke onkin vähimmäisetuus. Näin on kirjattu lakiesitykseen. Siten turhat spekuloinnitkin siitä, onko kansaneläke ylipäätään laillisesti ja takautuvasti muutettavissa vähimmäisetuudeksi jää kokonaan EU-oikeudellisesti käsittelemättä ja listaamatta EU-käytäntöjen piiriin. Pitää varmaan sitten kansaneläkeläisten itse ilmoittaa asiasta EU-tasolle. Tällaisesta kierosta menettelystä saattaa koitua Suomelle sanktioita.
Lainaus lakitekstistä:
Vähimmäisetuutta koskevassa sosiaaliturva-asetuksen 58 artiklassa ei edellytetä sen soveltamisalaan kuuluvien etuuksien listaamista sosiaaliturva-asetuksen liitteisiin. Kansallisen lainsäädännön tarkastelun ja muutosten takia sosiaaliturva-asetuksen liitteiden seuraavan ajantasaistamisen yhteydessä liitemääräyksiä tulee päivittää siten, että kansaneläkettä koskevat erityissäännöt poistetaan liitteistä. Ehdotetun muutoksen voimaantultua Suomen tulee ilmoittaa Euroopan komissiolle vuosittain annettavassa ilmoituksessa, että kansaneläke on sosiaaliturva-asetuksen 58 artiklan mukainen vähimmäisetuus.
https://www.eduskunta.fi/FI/vaski/HallituksenEsitys/Sivut/HE_128+2024.aspx
Mitä mieltä olette menettelystä.
Kommentit (7909)
Euroopan unionin
virallinen lehti
https://eur-lex.europa.eu/legal-content/FI/TXT/?uri=OJ:C_202504390
C/2025/4390
9.9.2025
P10_TA(2025)0059
Ihmisoikeudet ja demokratia maailmassa ja Euroopan unionin toiminta tällä alalla vuosikertomus 2024
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Naurettavaa, että vähimmäisetuudeksi muutetun kansaneläkkeen, max. 783,41 euroa kuukaudessa, tarkoitus on uuden laintulkinnan mukaan turvata Suomessa asuvan vanhuksen toimeentulo, mutta koska tuo summa ei riitä sitä turvaamaan, niin vanhus ja vammainen joutuu hakemaan toista vähimmäisetuutta, takuueläkettä pystyäkseen tulemaan Suomessa toimeen. Sensijaan kansaneläke max, 783,41 euroa kuukaudessa, katkaistiin niiltä vanhuksilta ja vammaisilta, jotka tulivat sillä toimeen asuessaan jäsenmaissa. Mikä tässä on se logiikka.
Se, ettei ulkomaan asustelusta tarvitse maksaa sosiaaliturvaa lähes 800 €/kk, vaan ne rahat voidaan käyttää valtion talouden tasapainottamiseen. Leijonanosa ei muuta takaisin Suomeen. Ne, jotka muuttavat, tulos on +-0.
Oleellinen laskuvirhe, keskimääräinen säästösummahan oli 135 euroa per henkilö ei 800 per henkilö. Etkö muista.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Naurettavaa, että vähimmäisetuudeksi muutetun kansaneläkkeen, max. 783,41 euroa kuukaudessa, tarkoitus on uuden laintulkinnan mukaan turvata Suomessa asuvan vanhuksen toimeentulo, mutta koska tuo summa ei riitä sitä turvaamaan, niin vanhus ja vammainen joutuu hakemaan toista vähimmäisetuutta, takuueläkettä pystyäkseen tulemaan Suomessa toimeen. Sensijaan kansaneläke max, 783,41 euroa kuukaudessa, katkaistiin niiltä vanhuksilta ja vammaisilta, jotka tulivat sillä toimeen asuessaan jäsenmaissa. Mikä tässä on se logiikka.
Se, ettei ulkomaan asustelusta tarvitse maksaa sosiaaliturvaa lähes 800 €/kk, vaan ne rahat voidaan käyttää valtion talouden tasapainottamiseen. Leijonanosa ei muuta takaisin Suomeen. Ne, jotka muuttavat, tulos on +-0.
Oleellinen laskuvirhe, keskimääräinen säästösumm
Virkamiehet ovat virkavelvollisuuden alaisuudessa laskeneet säästöksi lähes 40 miljoonaa euroa vuodessa. Ei ihan päättömältä päätökseltä kuulosta.
Millään virkavelvollisuudella ei pysty laskemaan ihmisten terveydentilasta ja ihmisuhteista johtuvia päätöksiä varsinkaan kun vaikutusarviot ja kerrannaisvaikutukset laiminlyötiin lainvalmistelissa. Summahan oli arvioitu jo sujautuslappuun vaikka se yllätyksenä tuli kaikille, kuten meillle on kerrottu. Hihasta vedetty koko säästöksi mainittu summa, koska sillä ei ole väliä, vaan tärkeintä on vapaan liikkumisen esto. Tämä nähdään siitä, että vaikka mitään säästöä ei synny, vaan kuluja muodostuu aiempaa enemmän, niin silti katkaisulakia ei haluta perua.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Voiko kansaneläkkeen perua, jos ei enää kehtaa nostaa halveksittua vähimmäisetuutta.
Kyllä. Ota yhteys Kelaan. Ei sinulle väkisin rahaa lykätä.
Kaikki ohjeet pitää saada kirjallisena. Esim. koskeeko 2 vuoden lopullisen lakkautuksen harkinta-aika myös Suomessa asuneita.
Haluatko siis kirjalliset ohjeet siitä, miten voit perua kansaneläkkeesi?
Kyllä perumisohjeet ja -ehdot 2 vuoden harkinta-aikoineen pitää olla kaikille samat ja löytyä netistä tässä uudessa vähimmäisetuustilanteessa. Ei nämä mitään yksittäisiä kelavirkailijoiden henkilökohtaisen ratkaisun varassa olevia tulkintoja voi olla. Muuten oikeusturva vaarantuu. Juuri 2 vuoden lopullinen katkaisu on kova juttu. Siihen asti kansaneläkeläinen saa sen takaisin ilmoittamalla kun ehdot täyttyy. Joku voi haluta Suomessakin asuvana katkaista, esim. verotussyistä, tms. Kaikkihan hallituksen esimerkin mukaisesti voivat ryhtyä kikkailemaan.
Esimerkiksi, jos ulosotossa suoja-osuus ylittyy osittaisen juuri tuon 130 euron keskimääräisen kansaneläkkeen takia, niin saattaa tulla mieleen katkaista pariksi vuodeksi.
Tällainen vähimmäisetuus se kansaneläke on:
https://www.kela.fi/vanhuuselake#tulot-jotka-eivat-vaikuta-vanhuuselakkeeseen
Tulot, jotka eivät vaikuta vanhuuseläkkeeseen:
Vanhuuseläkkeen määrään eivät vaikuta esimerkiksi
palkkatulot, pääomatulot tai omaisuus
puolison tulot tai omaisuus
työeläke, joka on karttunut opiskelusta tai lapsenhoidosta
työeläkkeen lykkäyskorotus
työkyvyttömyyseläkkeen kertakorotus
työeläke sellaisesta työstä, jota olet tehnyt 1.1.200531.12.2016 yli 63-vuotiaana.