seksin valtataistelu ja eritahtisuus parisuhteessa
Tarkoitus herättää ajatuksia aiheesta.
Olimme 20% samnlaisia eli siis hyvin erilaisia tavatessamme. Nyt suhteen tasaantuessa ja ikääntyessä asioita on joutunut käymään läpi.
Se joka haluaa vähemmän, pitää valtaa Hänellä on resursseja. Enemmän haluavan on tyydyttävä vähempään joustettava siis. Enemmän haluava yleensä mies, kuten minä teen paljon aloitteita että noin kerta viikkoon toteutuisi yhdyntä. Juuri muuta läheisyyttä meillä ei viikossa ole muutamaa kosketusta ohimennen.
Miehenä tuo kerta viikkoon ottaa siis mieluummin seksin vaikka läheisyyttäkin kaipaisin Enemmän. Ongelmaksi näen myös sen että kun seksiä on harvoin on tosiaan hyväksyttävä aina toisen tarjous koska jos se menee ohi on tehtävä työtä taas seuraavien tilaisuuksien eteen.
Vaimo kuitenkin sanoo nauttivansa hetkistä ja se näkeekin.Ymmärrän myös osittain häntä että aina ei naista haluta. Vanhemmiten( yli 40v just molemmat) alkaa eroa tulla lisää eritahtisuuteen jos taustalla on stressin lisäksi persoonatekijöitä tai lukkoja tai adhd tai ties mitä käyttäytymiseen liittyviä ominaisuuksia. Silloin vain enemmän haluavan on joustettava ja sopeutettava suhde 'toisinajattelijan' mukaan.
Näin ollaan tilanteessa että lopulta joustava taitaa olla myös se enemmän haluava, minä mies eikä Ainostaan vaimoni jonka usein saan kuulla.
Olen kuullut /lukenut myös että miehet ärsyyntyvät kun eivät saa. Onko tämä sitten tietynlailla ajattelevien naisten lause, en tiedä. Meilläkin joka riita tai erimielisyystilanne nostetaan tuo kortti esiin. Olen yrittänyt selvittää että se ei ole taustalla vaan ettemme aina pääse kompromissiin keskusteluissa, läsnäolo, kommunikointi, keskustelun portaat...perustelut, tarkastelu eri kanteilta. Pakko kuitenkin myöntää että kun läheisyys on mitätöntä se vahvistaa tiettynä hetkinä ajatusta toisesta riittämättömänä.
Tämä sitten voi aiheuttaa miehessä asioiden pohtimisen uudelleen. Toiset harrastavat ensin jos edes juttelevat sitten.Nimittäin harrastaminen toisen naisen kanssa. Onko se helppoa vai ei. Lähtökohtaisesti en ole pettämisen kannalla. Onko vaihtoehtoja? Voiko Läheisyyden ja/tai seksin puutetta korvata rakentamisella, autojen laitolla , metsästyksellä, jollain muulla?
No, tuolla se olennaisin on jo sanottu, nainen ei vain enää halua. Ei tuollaista kukaan PÄÄTÄ. Ap:n tehtäväksi jää selvittää, miksi ei enää halua ja onko sille jotain tehtävissä.