Tapahtumat

Kun kirjaudut sisään näet tässä ilmoitukset sinua kiinnostavista asioista.

Kirjaudu sisään

Säästin lapsilleni suvun tärkeitä esineitä, mutta lapset eivät haluakaan niitä

Vierailija
31.08.2024 |

Kodin Kuvalehti: 

Olen viisikymppinen perheenäiti ja olen säästänyt lapsilleni aika paljon kaikenlaisia tavaroita, joita arvelen heidän elämässään tarvitsevan.

Joillakin tavaroilla on ihan vain tunnearvoa, kuten lasten vanhoilla leluilla ja vaatteilla. Osa esineistä on mielestäni rahallisestikin arvokkaita, kuten suvussa pitkään kulkeneet huonekalut ja astiastot.

Kaksi lapsistani on jo muuttanut pois kotoa, ja kuopuskin lähtee pian. Nyt he ovat yksi toisensa jälkeen ilmoittaneet minulle, etteivät halua lapsuudenkodista juuri mitään omiin koteihinsa. Huonekalut eivät kuulemma sovi sisustukseen, eivätkä astiat ja vaatteet miellytä silmää.

He sanovat, että laita äiti ne tavarat vain kiertoon, mutta enhän minä raaskisi.

Totta kai lapsillani on oikeus tehdä omat päätöksensä, mutta kyllä tämä minusta pahalta tuntuu. En kehtaa myöntää lapsilleni enkä melkein itsellenikään, että olen vähän loukkaantunut heidän kommenteistaan.

Varmasti tässä on jonkinlainen sukupolvienkin ero. Minä olen kasvanut siihen, että kaikkea hamstrataan, koska joskus sitä voi vielä tarvita. En ole minkään sortin konmarittaja.

Nyt mietin, pitäisikö minun kuitenkin alkaa tehdä kuolinsiivousta, vaikka toivottavasti elän vielä vuosia.

Mitä minun kannattaisi tehdä? Tottelenko lapsia ja raivaan tavarat kiertoon? Entä jos he iän karttuessa tulevat katumapäälle ja haluavat sittenkin suvun tärkeitä tavaroita? 

Onko tuttua? Minulle kävi näin kun tarjosin lapsenlapsilleni aarteita omaan kotiin. Jotenkin surullista. 

Kommentit (508)

Vierailija
501/508 |
03.09.2024 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Itse tulen kieltäytymään perinnöstä. Mulla ei ole lapsia. Äitini kerää joulutavaraa ja posliiniesineitä. Niitä on satoja, ellei jopa yli 1000. Muutenkin vanhempani ovat aina ottaneet toisten romuja nurkkiinsa pyörimään, sinne eräskin tyhjäpää sukulainen on roudannut kaatopaikkakelpoisia lastulevyhuonekaluja 300 km:n matkan. Ja yhdet ottavat vastaan "koska joskus voi tarvita." Ja "olet ylimielinen paska" kun suhtaudut asiaan näin kriittisesti. Ok no ehkäpä sitten niin, mutta itse en vaivaa itseäni mitenkään teidän keräily- ja rojuharrastuksiensa takia tulevaisuudessa.

Tuollaisen tavararöykkiön selvittämiseen menee ihan kohtuuttomasti aikaa ja rahaa. 

Ei mene kun pistää lajittelematta siirtolavalle.

 

Tosin siitä peritään maksu.

 

Vierailija
502/508 |
03.09.2024 |
Näytä aiemmat lainaukset

Entäpä joulukoristeet? Useampi kassillinen.

Mitä niille tulisi tehdä, jos en niitä meille halua?

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
503/508 |
03.09.2024 |
Näytä aiemmat lainaukset

Säästä vaan rauhassa ap kaikki, kun lapsillasi on perinnönjako aikanaan, niin tappelevat tavaroista kynsin hampain.

Vierailija
504/508 |
03.09.2024 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Entäpä joulukoristeet? Useampi kassillinen.

Mitä niille tulisi tehdä, jos en niitä meille halua?

 

Vie Kierrätyskeskukseen tai muuhun vastaavaan paikkaan! Onko ruokakaupassanne ilmoitustaulu asiakkaita varten? Sinne voi pnna lapun, että annetaan käytettyjä joulukoristeita. Olen saanut käsityksen, että lähes kaikki ilmainen kelpaa jollekin tässä aassa.

 

Vierailija
505/508 |
03.09.2024 |
Näytä aiemmat lainaukset

Jos lapsesi ovat vasta muuttaneet kotoa, he eivät vielä tarvitse tai halua mitään perintöesineitä. He tarvitsevat käytännöllisiä huonekaluja ja hyvälaatuisia käyttöesineitä, mutta usein he haluavat itse päättää, millaisessa kodissa asuvat, millaisia huonekaluja heillä on ja millaisia astioita käyttävät. Menee vielä 10-20 vuotta ennen kuin lapset ovat siinä iässä, että he alkavat nähdä vanhojen esineiden arvon (jos niillä oikeasti on arvoa). Lastenvaatteilla ja leluilla he näkevät usein arvoa vasta sitten, kun heillä on omia lapsia, eivätkä ennen sitä.

Hyvin harvat haluavat kotiinsa suurta määrää toisten valitsemia esineitä. Tässä vaiheessa sinun kannattaa päättää, millä esineillä saattaa olla erityistä tunnearvoa (kuten pitkään suvussa olleet huonekalut) ja millä esineillä on pelkästään rahallista arvoa. Esineet, joilla ei ole suurta rahallista tai tunnearvoa, voi huoletta pistää kierrätykseen.

Säilytä ne esineet, joilla on tunnearvoa tai jotka muuten saatetaan vielä haluta säilyttää suvussa. Selvitä rahallisesti arvokkaiden esineiden todellinen arvo ja päätä, myytkö ne vai säilytätkö ne vielä. Kysy uudestaan vaikkapa 10 vuoden päästä, kiinnostavatko säilyttämäsi esineet lapsiasi tai muita sukulaisia. Pidä huolta siitä, että esineiden arvo ja historia on lastesi tiedossa, mutta älä tuputa esineitä heille.

Vierailija
506/508 |
03.09.2024 |
Näytä aiemmat lainaukset

Sitä tavaraa kun kertyy. Missä niitä säilöö?  Lasten leluista olen säästänyt junaradan ja kummankin lempilelun, joka näkyy olevan kotonaan vitriinissä, ja heidän lapsuudestaan olen kasannut pikku laatikot, jotka ovat saaneet mukaansa kun kotoa lähtivät. Siellä oli valokuvia, piirustuksia, tarhakuvia, irronnut hammas jne. 

Mummut kun kuoli, niin sitä rompetta oli tarjolla. Jos jonkinlaista. Mietin aika tarkkaan että otanko jotain, ja jos otan, niin mahtuuko se meille ja onko sille oikeasti käyttöä. Mulla on mummolan vanha emännänkaappi, isomummin koruja, ja kaapissa mummon joululautaset, joista jouluna syödään kuten olin lapsenakin syönyt, mutta en kyllä jotain viidenkympin Iittalan maljakoita enää siihen päälle, ei ei.....jotain järkeä nyt sentään.. Emännänkaapin taakse olen niitannut kirjekuoren, jossa lukee kaapin ja sen 1. omistajien tarina ja pari valokuvaa. Lisäksi on ukkini sotamitalit ja rintamalla asemasodan aikaan tekemä puukontuppi, jossa myös lukee missä se on tehty ja sen avulla pääsinkin ukkini sotareissun selvittämään. Poikaani se kiinnostaa ja kesällä käytiin itärajalla katsomassa niitä paikkoja. 

Nyt jo pelkät suvun vanhat valokuvat 1800-luvulta (omat lapsensa olisivat heittäneet roskiin ja sukututkimuksen harrastajana minua kiinnostaa) ja omat valokuvat ajalta ennen pilvipalveluita vie tilaa sen emännänkaapin, vaikka olenkin niitä digitoinut. Lisätäänpä siihen tulevaisuudessa 78-vuotiaan mutsini kätköissä olevat ja anopin kuvat  ja tavarat, niin sääliksi käy jo lapsiamme. 

Ei tähän päälle pysty lisää suvun tavaraa säilömään. Joku raja nyt sentään!

Kannattaa katsoa tavaroita sillä silmällä, että onko niihin suvun historia-arvoa? ja jos romu ei ole, jos se on vaan mummin Iittala-maljakko/selänrapsutin, niin divariin/kaatikselle joutaa....

N54v

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
507/508 |
03.09.2024 |
Näytä aiemmat lainaukset

Sääntö Nr 1. Älä säästä esineitä lapsillesi,jotka sait omilta vanhemmiltasi. Heillä ei ole tunnesidettä niihin esineisiin. Anna jotain omaa mieluummin mihin heillä saattaa olla tunne side.

Vierailija
508/508 |
03.09.2024 |
Näytä aiemmat lainaukset

"Minä väitin että pöytähopeat oli ennen pienempiä. Hienoa, että sinä olet perinyt käyttökelpoisen kokoista hopeaa, itse en ollut niin onnekas. Ihan pääruoka-aterimina ne minulle annettiin, kuulemma joulupöydässä sitten käytettäväksi. Ihan perus chippendalea, tällaisia olivat https://tavararahaksi.fi/tuote/chippendale-hopea-aterimet-66-kpl-h830/ ja nuo ainakin ovat pienempiä kuin meidän tavalliset aterimet. Olivat peräisin varmaan jostain 50-l tienoilta. En tiedä sitten onko edeltävät sukupolvet syöneet juhlaruokansa jollain hedelmäaterimilla vai millä, mutta eipä se ole minun ongelmani eikä enää noi meille liian pienet aterimetkaan"

Pituuden ja painon perusteella aterimesi ovat Suomen hopeateollisuus Oy:n Finlandia chippendale-mallistoa. En tiedä, onko niitä ollut myynnissä muualla kuin E-liikkeissä keräilykupongeilla noin parikymmentä vuotta sitten, sillä huutokaupoissa ei näy muuta kuin nuo jälkiruoka-aterimien kokoiset haarukat, veitset, lusikat ja kahvilusikat.

Ihmiset eivät yleensä tiedä muodollisesta kattauksesta paljoakaan. Kunnon hopeamallistoista löytyvät yleensä pääruoka-, jälkiruoka-, kala-, voileipä- ja hedelmäaterimet. Niiden lisäksi ovat vielä pihvi- ja rapuveitset sekä paljon muuta. Kaikilla on suurin piirtein sama pituus, mutta valmistajasta riippuen samojen aterimien pituuksissa ja painoissa on jonkin verran eroja, joten keräilyssä saa olla tarkkana, että ostaa aina saman valmistajan tuotteita.

Kannattaa googlata Kultakeskus chippendale ja sieltä linkki Chippendale-sarjaan kuuluvat osat. Niitä osia on nykyisin 200 kpl, ja malli ja koko ovat pysyneet samana aina 1930-luvulta lähtien, jolloin Auran Kultaseppä Oy alkoi valmistamaan niitä.

Kirjoita seuraavat numerot peräkkäin: kuusi seitsemän kahdeksan