En uskalla tehdä lapsia kun pelkään niin h e lvetisti synnytystä!

Vierailija kirjoitti:

Olen 18v joten asia ei oo mulle ajankohtainen mutta tulin silti lukemaan ketjua.. :D

Miksi mulle tulee sellainen vaikutelma että monet leijuvat synnytyksellään tyyliin "mun reikä repeski metrin ja tuntu et rekka ajo päältä", ihanku oltais omilla huonoilla kokemuksilla vahvempia naisia kuin muut? Ja aivan raastavan hirveeltä se varmaan tuntuukin, mutta miksi siitä tuskasta pitää huudella muille? Omalla vauvalla voikin jo sitten niille tutuille vähän leijua ;)

Kaikki me tiedetään että synnytys sattuu, mutta se on niin niin olennainen ja normaali osa elämää.

Se on olennainen ja normaali osa niiden naisten elämässä, jotka lapsia haluaa. Kaikki naiset eivät halua ja heille se on olennainen ja normaali osa elämää olla synnyttämättä ja kokematta sitä kipua.

Vierailija kirjoitti:

Mitä ihmettä, sektio on todellakin paljon tuskattomampi ja helpompi operaatio kuin alapääsynnytys! Ei jää pysyviä vaurioita ja saa niin hyvät lääkkeet, että kipua ei tunnu. Kolmantena päivänä on jo ihan "terve" ja lähes kivuton, särkylääkkeitä saa lähinnä varuiksi, koska jos antaa kivun yltyä on sitä paljon hankalampi enää lääkitä kuin ennakoivasti. Toki kiireelliset ja hätäsektiot on erikseen ja niissä tietenkin suuremmat riskit yms. mutta täytyy ottaa huomioon, että yleensä edellämainituissa yritetty ensiksi alatiesynnytystä tuloksetta ja siten päädytty leikkaukseen. Eli suosittelisin sitä suunniteltua sektiota. Toki se itseäkin pelotti alkuun, koska en ollut ennen ollut sairaalassa saati leikkauksessa, mutta oli pelon arvoista, ettei ollut kipuja ja toipuminen otti muutaman päivän.

Kyllähän sektiosta nimenomaan jää pysyvä vaurio. Ne leikatut vatsalihakset.

Alatiesynnytyksistä mulle ja monelle muulle ei ole jäänyt mitään vaurioita. Ei tikin tikkiä edes.

Raskaana oleminen ja synnyttäminen ovat yksiä vaarallisimmista asioista mitä nainen voi tehdä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olen 18v joten asia ei oo mulle ajankohtainen mutta tulin silti lukemaan ketjua.. :D

Miksi mulle tulee sellainen vaikutelma että monet leijuvat synnytyksellään tyyliin "mun reikä repeski metrin ja tuntu et rekka ajo päältä", ihanku oltais omilla huonoilla kokemuksilla vahvempia naisia kuin muut? Ja aivan raastavan hirveeltä se varmaan tuntuukin, mutta miksi siitä tuskasta pitää huudella muille? Omalla vauvalla voikin jo sitten niille tutuille vähän leijua ;)

Kaikki me tiedetään että synnytys sattuu, mutta se on niin niin olennainen ja normaali osa elämää.

Nimenomaan noin. Lisäksi harva kipu on niin positiivista - se tuo vauvaa lähemmäs. Tottakai surullisiakin synnytyksiä on, mutta suurimmassa osassa kaikki menee hyvin niin en myöskään ymmärrä miksi sitä kipua täytyy kuvailla niin graafisesti ja toisaalta jättää täysin mainitsematta että onnistunut epiduraali poistaa kivut niin että iso osa jopa nukkuu kesken synnytyksen.

Ajattelen että realistinen kuvaus vähentää pelkoa sillä hetkellä. Tietää että siltä se on muistakin tuntunut ja siitä on selvinnyt. Itse en ollut kuullut tai lukenut mitään kuvauksia siitä millaista kipu tarkemmin ottaen on ja oli pelottavaa joutua sokkona siihen tilanteeseen, kun ei tiennyt onko se tunne tosiaan normaali vai onko itselle tapahtumassa jotain kamalaa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mitä ihmettä, sektio on todellakin paljon tuskattomampi ja helpompi operaatio kuin alapääsynnytys! Ei jää pysyviä vaurioita ja saa niin hyvät lääkkeet, että kipua ei tunnu. Kolmantena päivänä on jo ihan "terve" ja lähes kivuton, särkylääkkeitä saa lähinnä varuiksi, koska jos antaa kivun yltyä on sitä paljon hankalampi enää lääkitä kuin ennakoivasti. Toki kiireelliset ja hätäsektiot on erikseen ja niissä tietenkin suuremmat riskit yms. mutta täytyy ottaa huomioon, että yleensä edellämainituissa yritetty ensiksi alatiesynnytystä tuloksetta ja siten päädytty leikkaukseen. Eli suosittelisin sitä suunniteltua sektiota. Toki se itseäkin pelotti alkuun, koska en ollut ennen ollut sairaalassa saati leikkauksessa, mutta oli pelon arvoista, ettei ollut kipuja ja toipuminen otti muutaman päivän.

Kyllähän sektiosta nimenomaan jää pysyvä vaurio. Ne leikatut vatsalihakset.

Alatiesynnytyksistä mulle ja monelle muulle ei ole jäänyt mitään vaurioita. Ei tikin tikkiä edes.

Toisilla toisin päin. Ei suunniteltu sektio ole sen vaarallisempi kuin mikään muukaan leikkaus, eikä ketään muitakaan leikkaukseen meneviä pelotella sillä että komplikaatioita varmasti tulee. Kun niitä ei suurimmalle osalle tule. Itselläni sektio oli helpompi.

Eri

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mitä ihmettä, sektio on todellakin paljon tuskattomampi ja helpompi operaatio kuin alapääsynnytys! Ei jää pysyviä vaurioita ja saa niin hyvät lääkkeet, että kipua ei tunnu. Kolmantena päivänä on jo ihan "terve" ja lähes kivuton, särkylääkkeitä saa lähinnä varuiksi, koska jos antaa kivun yltyä on sitä paljon hankalampi enää lääkitä kuin ennakoivasti. Toki kiireelliset ja hätäsektiot on erikseen ja niissä tietenkin suuremmat riskit yms. mutta täytyy ottaa huomioon, että yleensä edellämainituissa yritetty ensiksi alatiesynnytystä tuloksetta ja siten päädytty leikkaukseen. Eli suosittelisin sitä suunniteltua sektiota. Toki se itseäkin pelotti alkuun, koska en ollut ennen ollut sairaalassa saati leikkauksessa, mutta oli pelon arvoista, ettei ollut kipuja ja toipuminen otti muutaman päivän.

Kyllähän sektiosta nimenomaan jää pysyvä vaurio. Ne leikatut vatsalihakset.

Alatiesynnytyksistä mulle ja monelle muulle ei ole jäänyt mitään vaurioita. Ei tikin tikkiä edes.

Toisilla toisin päin. Ei suunniteltu sektio ole sen vaarallisempi kuin mikään muukaan leikkaus, eikä ketään muitakaan leikkaukseen meneviä pelotella sillä että komplikaatioita varmasti tulee. Kun niitä ei suurimmalle osalle tule. Itselläni sektio oli helpompi.

Eri

Alatiesynnytys on kuitenki ainoa josta voi selvitä täysin ilman pysyviä vaurioita koska vatsalihasten katkaisu kyllä on pysyvä vaurio.

Mä pelkäsin ihan hirveästi synnytystä ja olin kanssa ajatellut, etten voi ikinä tehdä lapsia synnytyksen takia. Oon pelännyt verta ja kaikkea ällöä ja kipua lapsesta asti. Mutta mulle tuli järjetön vauvakuume, sattu fyysisesti, kun ei ollut vauvaa, joten yritettiin lasta ja vihdoin tulinkin. Mä yritin olla ajattelematta synnytystä, vaikka pelkäsin sitä tosi paljon. Ja ajattelin ottavani kaikki kipulääkkeet, mitkä saan. Aattelin, et oon todennäköisesti hirviösynnyttäjä, joka kiroilee miehelleen yms. Mulla oli pitkä synnytys (yli vuorokausi), tuli repeämät ym, mut synnytys ei ollut niin paha mitä pelkäsin. Olin tosi kipeä ja sattui paljon, mutta ilokaasu auttoi pitkään (välillä oli taju kankaalla...:D) ja epiduraali auttoi myöhemmässä vaiheessa. "Esiponnistus"vaihe oli tuskainen, kun piti saada vauva alemmas, mutta ei saanut silti vielä kunnolla ponnistaa oli hirveä, mut ponnistus meni nopeasti ohi. Synnytyksen jälkeen sanoin miehelle, etten enää ikinä synnytä!

Mutta mieli on taas muuttunut, kun haluaisin ja haluamme molemmat, toista lasta. Tuotos on niin ihana, että sen yhden vuorokauden kestää.

Pointtina ehkä se, että on se hirveetä ja sitä saa pelätä, mutta jos haluaa lapsen, niin on se sen arvoista. Ei kannata liikaa miettiä etukäteen, jos pystyy. Kyllä siitä selviää!

Ei ole niin kauheaa. Kolme synnytystä joista kaksi ilman lääkkeellistä kivunlievitystä tai tikkauksia. Itse kestin kun joka supistuksella ajattelin että kun tämän kestän niin kestän vielä seuraavankin ja ponnistaessa ajattelin että nyt vauva taas liikkuu monta senttiä eteenpäin ja varovasti, hitaasti ja tasaisesti ponnistan niin minimoi repeämiä.

Minä synnytin pelosta huolimatta. Yhden lapsen. Eikä enää koskaan enempää.

Oli se niin hirveää.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mitä ihmettä, sektio on todellakin paljon tuskattomampi ja helpompi operaatio kuin alapääsynnytys! Ei jää pysyviä vaurioita ja saa niin hyvät lääkkeet, että kipua ei tunnu. Kolmantena päivänä on jo ihan "terve" ja lähes kivuton, särkylääkkeitä saa lähinnä varuiksi, koska jos antaa kivun yltyä on sitä paljon hankalampi enää lääkitä kuin ennakoivasti. Toki kiireelliset ja hätäsektiot on erikseen ja niissä tietenkin suuremmat riskit yms. mutta täytyy ottaa huomioon, että yleensä edellämainituissa yritetty ensiksi alatiesynnytystä tuloksetta ja siten päädytty leikkaukseen. Eli suosittelisin sitä suunniteltua sektiota. Toki se itseäkin pelotti alkuun, koska en ollut ennen ollut sairaalassa saati leikkauksessa, mutta oli pelon arvoista, ettei ollut kipuja ja toipuminen otti muutaman päivän.

Kyllähän sektiosta nimenomaan jää pysyvä vaurio. Ne leikatut vatsalihakset.

Alatiesynnytyksistä mulle ja monelle muulle ei ole jäänyt mitään vaurioita. Ei tikin tikkiä edes.

Toisilla toisin päin. Ei suunniteltu sektio ole sen vaarallisempi kuin mikään muukaan leikkaus, eikä ketään muitakaan leikkaukseen meneviä pelotella sillä että komplikaatioita varmasti tulee. Kun niitä ei suurimmalle osalle tule. Itselläni sektio oli helpompi.

Eri

Alatiesynnytys on kuitenki ainoa josta voi selvitä täysin ilman pysyviä vaurioita koska vatsalihasten katkaisu kyllä on pysyvä vaurio.

"Voi selvitä" joillakin on tullut pysyviä vaurioita.

Kuusi synnytystä alateitse, kaikki sujui oikein hyvin ja kaipaan niitä hetkiä usein. Sattuihan se tietenkin, mutta on siihen olemassa sitä lääkerepertuaaria, ainakin sairaalassa. Itselle riitti usein ilokaasu, lämpöhauteet ja paikallispuudutus, mutta paristi sain spinaalipuudutteen kun oli valvottuja öitä takana enkä kai sen vuoksi jaksanut enää sitä kipua. Tai sitten se meni niin, että jostain syystä poikien synnyttäminen sattui enemmän ja kesti kauemmin. Tytöt syntyi nopeasti ja luomusti kaikki kolme.

Synnyttäisin koska tahansa uudelleen, mutta en halua enää lisää lapsia. Dilemma :D

Itse kävin raskaanaollessa pelkopolilla ja niin luvattiin kivunlievitykset yms. En sitten ehtinyt loppujen lopuksi saada mitään kivunlievitystä. Kun soitin sairaalaan käskivät vaan olla edelleen kotona ja sitten tulinkin liian myöhään. Pahinta kipua oli ehkä 3h. Ja oli sietämätöntä että huusin vaan apuapua. Aivan hirveä kipu!! Kyllä se kipu on vieläkin mielessä että pelottaa ajatus toisesta lapsesta. En tiedä pystynkö tai haluanko laittaa itseäni siihen tilanteeseen uudestaan. Muistan kun mietin synnytyksessä että herranjumala miksi olen tähän halunnut vapaaehtoisesti ja halusin vaan kadota johonkin siitä tilanteesta. Mutta jos päätät haluta kuitenkin lapsen niin suosittelen menemään sairaalaan ajoissa että ehdit saada vaikkapa epiduraalin. Ystäväni jotka ovat sen saaneet ovat sanoneet että vei kivun mukavasti pois.

Luin ketjun ja aloin itkeä. Olen pelännyt synnytystä varmaan teinistä saakka, mutta lapsen haluaisin ja aika alkaa nyt yli 30-vuotiaana olla käsillä, jos on ollakseen. Pelkään aivan kaikkea: kipua eniten, mutta sen lisäksi itse raskausaikaa oireineen, epäempaattista tai liian kiireistä hoitohenkilökuntaa, pelon vähättelyä, kontrollin menetystä, paniikkia h-hetkellä (olen paljon vähemmästäkin mennyt hysteeriseksi), pahoja vaurioita, sektiota... Synnytyksessä ja raskaudessa ei ole mitään osaa mitä en pelkäisi. Lisäksi pelkään jo lähtökohtaisesti sairaaloita, ja esim. ajatus epiduraalin laittamisesta on kerran saanut minut oksentamaan.

Mitenköhän näistä lähtökohdista voisi selvitä ko. koettelemuksesta?

Suomessa, kuten muussakaan länsimaassa, synnytyksiä ei vaan osata hoitaa oikein sairaaloissa. En ihmettele että kotisynnytykset (joita en kannata) yleistyvät, sillä niissä synnyttävä äiti ja isä jätetään rauhaan. Lääkkeet ja ympärillä pyörivä hälinä stressaavat vanhempia ja häiritsevät synnytyksen kulkua. Ihmisen synnytyksen ei kuulu kestää päiväkausia, ei luonto ole sitä niin määrännyt. 

Vierailija kirjoitti:

Luin ketjun ja aloin itkeä. Olen pelännyt synnytystä varmaan teinistä saakka, mutta lapsen haluaisin ja aika alkaa nyt yli 30-vuotiaana olla käsillä, jos on ollakseen. Pelkään aivan kaikkea: kipua eniten, mutta sen lisäksi itse raskausaikaa oireineen, epäempaattista tai liian kiireistä hoitohenkilökuntaa, pelon vähättelyä, kontrollin menetystä, paniikkia h-hetkellä (olen paljon vähemmästäkin mennyt hysteeriseksi), pahoja vaurioita, sektiota... Synnytyksessä ja raskaudessa ei ole mitään osaa mitä en pelkäisi. Lisäksi pelkään jo lähtökohtaisesti sairaaloita, ja esim. ajatus epiduraalin laittamisesta on kerran saanut minut oksentamaan.

Mitenköhän näistä lähtökohdista voisi selvitä ko. koettelemuksesta?

En lukenut ketjua ja sinun kirjoituksen perusteella sanoisin ettet ole valmis vanhemmaksi mikäli panikoit kaikesta

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Luin ketjun ja aloin itkeä. Olen pelännyt synnytystä varmaan teinistä saakka, mutta lapsen haluaisin ja aika alkaa nyt yli 30-vuotiaana olla käsillä, jos on ollakseen. Pelkään aivan kaikkea: kipua eniten, mutta sen lisäksi itse raskausaikaa oireineen, epäempaattista tai liian kiireistä hoitohenkilökuntaa, pelon vähättelyä, kontrollin menetystä, paniikkia h-hetkellä (olen paljon vähemmästäkin mennyt hysteeriseksi), pahoja vaurioita, sektiota... Synnytyksessä ja raskaudessa ei ole mitään osaa mitä en pelkäisi. Lisäksi pelkään jo lähtökohtaisesti sairaaloita, ja esim. ajatus epiduraalin laittamisesta on kerran saanut minut oksentamaan.

Mitenköhän näistä lähtökohdista voisi selvitä ko. koettelemuksesta?

En lukenut ketjua ja sinun kirjoituksen perusteella sanoisin ettet ole valmis vanhemmaksi mikäli panikoit kaikesta

En nyt kaikesta, kyllä se rajautuu tähän ketjun aiheeseen

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Luin ketjun ja aloin itkeä. Olen pelännyt synnytystä varmaan teinistä saakka, mutta lapsen haluaisin ja aika alkaa nyt yli 30-vuotiaana olla käsillä, jos on ollakseen. Pelkään aivan kaikkea: kipua eniten, mutta sen lisäksi itse raskausaikaa oireineen, epäempaattista tai liian kiireistä hoitohenkilökuntaa, pelon vähättelyä, kontrollin menetystä, paniikkia h-hetkellä (olen paljon vähemmästäkin mennyt hysteeriseksi), pahoja vaurioita, sektiota... Synnytyksessä ja raskaudessa ei ole mitään osaa mitä en pelkäisi. Lisäksi pelkään jo lähtökohtaisesti sairaaloita, ja esim. ajatus epiduraalin laittamisesta on kerran saanut minut oksentamaan.

Mitenköhän näistä lähtökohdista voisi selvitä ko. koettelemuksesta?

En lukenut ketjua ja sinun kirjoituksen perusteella sanoisin ettet ole valmis vanhemmaksi mikäli panikoit kaikesta

Isät ovat varmaan aina valmiita vanhemmiksi kun ei tarvitse kestää synnytyskipua?

Onneksi nainen saa valita ryhtyykö ko. Leikkiin. Minä päätin jo kauan sitten etten laita omaa kehoani peliin, jotta Suomeen saadaan veronmaksajia. Luovutan mieluummin munasoluja. Neljäs luovutus ensi viikolla.

Itselläni 2 synnytystä takana, ekassa epiduraali loppusuoralla ja toinen täysin ilman lääkkeellistä kivunlievitystä. Molemmat synnytykset sujuivat hyvin, ja muistelen niitä usein lämmöllä, elämäni parhaat ja vaikuttavimmat kokemukset. Kipu on kovaa, mutta toisessa luomusynnytyksessä auttoi paljon, kun tiesi miten homma toimi ja luotti kehoonsa. Ennen lapsia pelkäsin kovasti synnytystä ja kauhulla luin ja kuuntelin muiden kertomuksia.. Oman synnytyksen lähestyessä sitä vaan kummasti alkaa olla valmis synnyttämään, ainakin itselläni tuli sellainen sisäinen rauha ja varmuus siitä, että kaikki sujuu hyvin. (aina ei tietysti mene, mutta sillä oletuksella kannattaa mennä oman mielenrauhan takia) Luonto on hoitanut asian niin hyvin, että loppuraskaudessa olo on jo niin tuskainen, että synnytyskin houkuttelee :D ja vaikka olen melko kipuherkkä ja neuroottinen ihminen, ei mitään traumoja jäänyt. Ajattele niin, että kehosi tekee sen, mihin se on suunniteltu, bonuksena saat kaiken nykylääketieteen tarjoaman avun!

Itse jäin kaipaamaan kuopuksen synnytyksen jälkeen sitä itse synnytystä. Oli se vaan niin siistiä. :) Itsellä epiduraalit toimi loistavasti ja esikoisen synnytyksessä nukuinkin kesken synnytyksen. Kuopuksen synnytys oli lyhyempi, joten en ehtinyt nukahtamaan. :) Täysin kivuttahan en kummastakaan synnytyksestä selvinnyt tietenkään, mutta epiduraalien ansiosta pääsin kyllä helpolla. Kuten jo alkuun kirjoitin, minulle iski ikävä kuopuksen synnytystä heti synnytyksen jälkeen enkä olisi halunnut sen päättyvän. Ja pitkään haikailin synnytyksen perään jälkikäteenkin. Nyt kuopuskin on jo kuusi vuotias ja itse olen 38 vuotias ja mietin, että vieläkö kerran sitä pitäisi lähteä lasta yrittämään ja synnärille. 

Rohkeasti vaan kohti pelkoja! itseäni esikoisen kohdalla rohkaisi eniten kaksi seikkaa: ensiksi, kätilöt ovat kyllä ammattilaisia ja tietävät mitä tehdä milloinkin ja neuvovat kyllä sinua. Toiseksi, synnytyskipu on positiivista kipua. Jos on jalka murtunut ja yrität sillä astua ja jalka kipeästi ilmoittaa itsestään, kipu viestii, ettei jalka kestä astumista, mutta synnytyskipu vain kertoo siitä, että vauva on pian tulossa.