Sotkeva tuttavaperhe. Joku ehkä muistaa. Se on ohi nyt.
Tein virallisen, pyhän päätöksen viikonloppuna. Kutsuin tuon sotkevan tuttavaperheen viimeistä kertaa kylään. Päätin, että nyt jätän rätin keittiöön, tarjoan aivan tavallista ruokaa, en nouse tuoliltani pyyhkimään kenenkään käsiä, en juokse perään, en sano mitään. Annoin viimeisen mahdollisuuden tuttavaperheelle huomata, millaisen järkyttävän kaaoksen saavat joka ikinen kerta meillä aikaan.
Katastrofiksi meni, se oli tarkoituskin. Nyt kuitenkin kävi niin, että tuttavaperhe TAJUSI! Me mieheni kanssa istuimme sohvalla aivan tyynen rauhallisesti (vaikka sisustat kiehuivat kuumina!), kun lapset ravasivat kuraisilla kengillään valkoisen maton päälle pomppimaan, juoksivat vanhempiaan karkuun sohvalle ulkovaatteillaan (vanhemmat ulkokengät jalassa) ja sotkivat eteisen jo siis minuutti ovesta sisään tultuaan.
Syöminen oli yhtä sotkemista. Pöytäliina lainehti mehussa ja lattialla oli kaikenlaista, mitä nuorempi ei "jaksanut syödä" ja oli heittänyt sinne.
Tussit olin piilottanut, samoin sakset ja laitoin vitriinistä kaikki perintöastiat pois. Ihan hyvä, koska kaksi viinilasia meni rikki riehumisleikissä.
En edes jaksa kirjoittaa kaikkea, mutta koti oli hävityksen kauhistus. Nyt se oli siis todellakin aivan hirveässä kunnossa, kun olivat tekemässä lähtöä. Huomasin tuttavaperheen silmistä, miten häpesivät ja miten huomasivat, mitä olivat saaneet aikaan. Perheenäiti sanoi, että laittaisin niistä viinilaseista uusien hinnat ylös ja tilinumeron, maksaisivat. Sanoin kylmän rauhallisesti, että laitan myös maton ja sohvan pesun sekä siivouslaskun siivoojasta, joka tulee tunnin päästä tänne siivoamaan. Äiti oli tosi häpeissään, mutta vihdoinkin tajusi.
Tämä oli viimeinen kerta. Nyt ei enää. Seuraavat kerrat sitten puistopiknikkien ja HopLoppien merkeissä.
Alkuperäinen viestini: http://www.vauva.fi/keskustelu/3849479/ketju/sotkeva_tuttavaperhe_kylassa
Ai niin, arvatkaapas kuinka paljon tuli vierailulle hintaa maton pesusta, sohvanpäällisten kemiallisesta pesusta sekä neljän tunnin siivouksesta? Ottakaa siis huomioon, että meillä on aina siistiä, siivooja ei todellakaan siivonnut meidän sotkujamme, ainoastaan tämän vierailun aiheuttamat sotkut (kahden WC:n siivous, lattioiden imurointi hiekasta, lattioiden pesu, seinien pesu, monen sisäikkunan pesu, ruokapöydän tuolien pyyhkiminen, monen seinäpinnan pyyhkiminen mm. rasvasta ja jäätelöstä..). 379,20 euroa! En lisännyt tähän senttiäkään pahanmielen lisää, laitoin tämän heille sunnuntai-iltana ja tänään oli raha tilillä.
Kommentit (122)
Minä kutsuin sukulaiset lapsineen kylään kesällä ja se oli ensimmäinen sekä viimeinen kerta! Vanhemmat olivat meillä kuin lomalla eivätkä kieltäneet lapsiaan ollenkaan. Siivosin taloa 7 tuntia vielä heidän lähdettyään...
[quote author="Vierailija" time="02.10.2013 klo 17:24"]
Nykyään tuntuu, että mitä enemmän on lukenut viisaita kirjoja, sitä enemmän lasten kasvatus on unohtunut...ensin tuli 70-luvun vapaa kasvatus, sitten niistä kasvoi uusavuttomia vanhempia.
[/quote]
Ja mitä niitten uusavuttomien lapsista on tullutkaan?????
Muistan oikein hyvin tuon 70-luvun:)
Silloin ajateltiin, että:
-sodat loppuvat SIVISTYKSEN ja lukutaidon myötä
-vapaus koittaa turhista säännöistä
-vapaa seksi tuo onnellisuuden kaikille
-ihan hyvin äiti voi hankkia lapsen itselleen. Viis siitä mitä se lapsi tarvitsee!
-Nurmikolla saa kävellä
-Aborttien määrä räjähti
-Huumeet eivät ole vaarallisia
-Bacardin ja cocacolan sekoitus oli muotijuoma
-Farkkuhameet tuli muotiin
-Lihavia ihmisiä ei juurikaan ollut
-Discot yleistyivät
-Avoliitot yleistyivät ja perhe-elämän merkitys sekosi
Kun katsoo seurauksia on pakko kysyä mikä on paremmin?
[/quote]
Jos katsoitte yle teemasta ehkäisypillerien paraatimarssin niin yllä oleva on täysin totta ja vielä hillitysti kerrottu. Sillä luettelossa ei mainittu, että holtittomuus tippureineen ja kuppatautineen oli varsin yleistä!!
[quote author="Vierailija" time="02.10.2013 klo 14:52"]
Pahin on lapsen koira, joka oksentaa, paskoo ja kusee ollessaan meillä hoidossa ja melkein aina matoille. Paskominen ja kuseminen on ihan silkkaa mielenosoitusta ja se tehdään matolle esim öisin. Jos otan matot pois, pelkään että seuraavana yönä menee sohva. Koira on aikoinaan asunut meillä, mutta ei enää hyväksy meille hoitoon joutumista vaikka hyvin pidetään ja varmasti ulkoilutetaan ja lenkitetään enemmän kuin lapsi tekee. Oksentaminen johtuu hotkimisesta, mutta sitä on vaikea estää kun ei kukaan jaksa koiraa syöttää lusikalla.[/quote]
Koira ei tee tahallaan mitään, ainoastaan tarpeesta. Koira ei ole niin fiksu, että ymmärtäisi käsitettä mielenosoitus. Koira ei myöskään osaa kostaa. Tarpeiden tekemiseen sisälle on selvästi jokin syy, mutta sen sijaan että tekisit asialle jotain, syytät koiraa.
Esimerkiksi oksentamisen hotkimisen seurauksena saa helposti loppumaan rajoittamalla koiran syömisnopeutta esim. ripottelemalla nappularuoan pitkin lattioita, jolloin koira joutuu syömään nappulan kerrallaan. Nappulat voi myös liottaa pehmeiksi, jolloin ne sulavat helpommin eikä koiran tarvitse kakoa. Jos ruoka on pehmeää, sen voi työntää kongin tai muun koiranlelun sisään ja pakastaa.
[quote author="Vierailija" time="02.10.2013 klo 14:05"]
No just niin , 4! :D Meillä on pikkulapsia ja valkoiset sohvat, matot, pöytäliinat jne. Pöytäliina tietysti sotkeutuu vähän väliä, mutta sen saa valkaistua. Sen sijaan minnekään sohvalle ei ole ikinä eksynyt mustikkapiirakkaa, koska MEILLÄ SYÖDÄÄN KEITTIÖSSÄ. Ja syömisen jälkeen kasvot ja kädet pyyhitään ja tarvittaessa pestään. Jo 3v tekee tämän ihan oma-aloitteisesti. Turhaan valitat, jos et ole itse tajunnut opettaa lapsillesi siisteyttä ja käytöstapoja.
Valkoiset tekstiilit on ainakin mun mielestä huomattavasti helpompi pitää siistinä kuin mikään muu varsinkaan vaalea väri, koska tahroihin voi laittaa kloriittia ja sen jälkeen tavara on taas kuin uusi.
[/quote]
Totta! Eihän mihinkään värillsieen uskalal edes kokeilla mitään tujumpaa puhdistusainetta!
Minä en aidosti ymmärrä, miksi kerta toisensa jälkeen olette tuollaisia kutsuneet kotianne sotkemaan. Miksi, oi miksi?
Joku pätemisen tai itsensä paremmaksi vanhemmaksi tuntemisen tarve tuossa on pakko olla taustalla. Normaali ihminen ei toista kutsuja, jos siivo on tuollainen joka kerran jälkeen. Tai saa suunsa auki jo ekalla kerralla: POIS SIELTÄ VALKOISELTA SOHVALTA HETI! Miksi te juoksette likaisilla kengillä sisälle, ettekö näe, millaista sotku siitä tulee?
Ja niin edelleen.
Tää on niin tyypillinen av-stoori: mammat luulee olevansa "hyväkäytöksisiä" ja "kilttejä", kun patoavat kiukkunsa - on kiukun syy sitten mölö anoppi, passiivis-aggressiivinen työtoveri tai vittuileva ystävä - mutta kun PADOTTU KIUKKU PURSKAHTAA JOSSAIN VAIHEESSA ILMI KUITENKIN! Tässä tapauksessa se johtaa varmuudella välien katkeamiseen, kun ap kehtasi laskuttaa nelisen hunttia kyläreissun sotkuista.
Mieti ap - oiskohan ollut pikkuisen helpompaa, suorempaa ja REHDIMPÄÄ sanoa suoraan jo alussa, että "hei: te teette järkyttävää sotkua, mitä jos vahtisitte lapsianne tarkemmin ja riisuisitte ne kengät jos menette eteisestä peremmälle..."
Tai sitten tosiaan jättää kylään pyytämiset sikseen ja jo alusta alkaen tapailla vain puistossa tai muualla "puolueettomalla maalla".
Tekosi oli aika naurettava ja lapsellinen, mutta täysin oikeutettu. Se, että antaa omien lasten sotkea toisten kotia, kertoo jotain kasvatuksesta ja vieraan kodin kunnioituksesta - tai pikemminkin sn puutteesta.
Jos minä, aikuinen ihminen, olisin luonasi kylässä ja esimerkiksi kaataisin vaikka viiniä/kahvia/mitävaan matollesi, tottakai korvaisin sen sinulle pesulalaskuna tms. Sotkevien lasten (ignorantit) vanhemmat joutuvat samaan vastuuseen.
Komppaan haukkujia sen verran, että ehkä olisit voinut laskuttaa tuttaviasi vain kriittisimpien tahrojen osalta. Toisaalta taas ymmärrän tekosi täysin, onhan epäreilua että olet toistuvasti joutunut huomauttamaan asiasta ja tuntenut jopa stressiä asiasta.
Toisen omaisuutta ja kotia on kunnioitettava, oltiin miten läheisiä tahansa. Kunnioitus ja vastuu tuntuvat todella monelta puuttuvan, ihan siviilisäädystä ja sosiaaliluokasta huolimatta.
Hyvää syksyn jatkoa!
[quote author="Vierailija" time="30.10.2013 klo 11:06"]
Tekosi oli aika naurettava ja lapsellinen, mutta täysin oikeutettu. Se, että antaa omien lasten sotkea toisten kotia, kertoo jotain kasvatuksesta ja vieraan kodin kunnioituksesta - tai pikemminkin sn puutteesta.
Jos minä, aikuinen ihminen, olisin luonasi kylässä ja esimerkiksi kaataisin vaikka viiniä/kahvia/mitävaan matollesi, tottakai korvaisin sen sinulle pesulalaskuna tms. Sotkevien lasten (ignorantit) vanhemmat joutuvat samaan vastuuseen.
Komppaan haukkujia sen verran, että ehkä olisit voinut laskuttaa tuttaviasi vain kriittisimpien tahrojen osalta. Toisaalta taas ymmärrän tekosi täysin, onhan epäreilua että olet toistuvasti joutunut huomauttamaan asiasta ja tuntenut jopa stressiä asiasta.
Toisen omaisuutta ja kotia on kunnioitettava, oltiin miten läheisiä tahansa. Kunnioitus ja vastuu tuntuvat todella monelta puuttuvan, ihan siviilisäädystä ja sosiaaliluokasta huolimatta.
Hyvää syksyn jatkoa!
[/quote]
En jaksanut lukea koko ketjua, mutta mun mielestä sun teko ei ollut lapsellinen eikä naurettava. Itse olen huomannut, että etenkin naiset ovat usein niin keskittyneitä niihin omiin lapsiinsa, etteivät yksinkertaisesti tajua miten huonosti nämä käyttäytyvät/on kasvatettu. Miehet nyt yleensäkään ei näitä asioita tajua.
Toivottavasti minun lapseni ja minun perheeni ei ole tuollainen kuten sinun tuttavaperheesi. Taidanpa tarkkailla asiaa ensi kerran kun mennään vierailulle jonkun luo.
Hyvin tehty, ap!
Minulla ei olisi antaa tuollaisia rahoja.
Aivan sama onko ap:n viesti provo vai ei, minusta on hyvä että tästä asiasta keskustellaan!
[quote author="Vierailija" time="02.10.2013 klo 14:13"]
Ihan oikein teit ap, kun vihdoin teit lopun. Sun olisi pitänyt tosin jo aikaisemmin lakata kutsumasta näitä kylään. Se toimii, kuka ymmärtää! Aikoinaan, kun mun lapset olivat sotkusia, niin emme todellakaan menneet kylään varoittamatta siitä, millaista tuhoa voi olla luvassa, vaikka parhaan mukaan vahdinkin lapsia. Ystävä, jolla oli kallisti ja aikuiseen makuun sisustettu kämppä kutsui silti kylään, pyysin laittamaan tahrimatonta ruokaa ja parhaani mukan nostelin arvo-esineitä turvaan. Silti se oli hirvittävän stressaavaa olla kylässä, kun pelkäsin, että jotain tapahtuu.
[/quote]
Eräs ystäväni sanoi vastaavassa vaiheessa, että tulkaa te mieluummin meille, kun poika ei just nyt vielä ole aivan salonkikelpoinen. Näin tehtiin ja vietiin kyllä "aina sopimuksen mukaan" syötävää mukanamme taloudellisen taakan jakamiseksi. Se vaihe on nyt takanapäin ja poika (5 v.) kyläilee nykyään oikein mukavasti. Hieman luovuutta käyttämällä siis tuonkin vaiheen yli pääsee.
[quote author="Vierailija" time="30.10.2013 klo 11:16"]
Minulla ei olisi antaa tuollaisia rahoja.
[/quote]
No sitten sulla ei ole varaa jättää lapsiasi kasvatatmatta, eikö niin? Ei sillä, että kenelläkään loppujen lopuksi olisi...
Komppi 81:lle. Noin ei vaan toimita, pitää osata aikuisen ihmisen avata suunsa ja antaa palautetta ennen kuin tilanne kärjistyy tuollaiseksi.
Mikä siinä tosiaan on, että kohteliaisuuden nimissä on helpompi vaieta, kerätä vitutusta ja asettaa ansa kuin antaa suoraa palautetta, jos jokin suhteessa ei toimi?
[quote author="Vierailija" time="02.10.2013 klo 13:57"]
Anna kun arvaan; olette lapseton pari? Kukaan muu ei ole niin dorka että pitää mitään valkoista sisustuksessa. Meillä kerran ap:n tapainen kontrollifriikki tarjosi mustikkapiirakkaa ja itse alkoi valittaa, kun lapseni tahrasi hänen valkoisen designsohvansa. Oma moka, jos ei ymmärrä miten lasten kanssa ollaan. Tosin eipä valkoisia tavaroita ja designia hankitakaan kuin leuhottaakseen, joten elämäähän ne eivät kestä.
[/quote]
Vanhemmissa on vika, jos ei tajua pestä lastensa käsiä syömisen jälkeen. Meillä pestään aina kotonakin lasten kädet ruokailun jälkeen, ettei joka paikka ole tahmassa. Katson myös, etteivät lapset sotke kylässä. Toisten koti on toisten koti ja siellä ei olla kuin sikalassa (teillä kotona). Meiltä löytyy valkoinen sohva ja lapset saavat leikkiä siinä.
[quote author="Vierailija" time="30.10.2013 klo 11:48"]
Komppi 81:lle. Noin ei vaan toimita, pitää osata aikuisen ihmisen avata suunsa ja antaa palautetta ennen kuin tilanne kärjistyy tuollaiseksi.
Mikä siinä tosiaan on, että kohteliaisuuden nimissä on helpompi vaieta, kerätä vitutusta ja asettaa ansa kuin antaa suoraa palautetta, jos jokin suhteessa ei toimi?
[/quote]
Kiitos. Joo, minusta tässä on paljon isommasta ihmisten välisestä käyttäytymisongelmasta kyse kuin mattojen ja sohvan likaantuminen tai se, mitä itse kukin lapsilleen sallii.
Varsinkin meidät naiset kasvatetaan usein patoamaan kaikki harmi sisään, mutta olen itsestäni sen pitkän avioliiton aikana huomannut, että se ei vaan TOIMI. Harmit pitäisi ainakin osata selittää ja työstää pois, sellainen "enpä nyt sano mitään, mutta vituttaa edelleen" -ajattelu on oikeasti erittäin huono metodi.
Se kaikki ryönä varastoituu, kunnes pinna palaa ja ihminen tekee jotain, joka siitä ärsyttävästä osapuolesta saattaa tuntua hyvinkin epäreilulta, yllättävältä ja jopa vähän kajahtaneelta.
Veikkaan, että tuo ap:n sottapytty tuttavaperhekään tuskin "ottaa opikseen" asiasta, vaan asia kääntyy heidän mielessään pian niin, että ap itse on nipo hullu - KOSKA he eivät osaa kytkeä ap:n pimahtamista aiempiin tapahtumiin.
Tai sitten he suuttuvat siitä, ettei ap ole heti alusta alkaen ollut kriittinen.
81
Ei nyt liity suoraan tähän ketjuun, mutta olisi mukavaa kuulla miten ap on saanut ratkaistua jouluongelmansa. Uskaltaako hän kutsua tämän sotkevan perheen joulun viettoon vai ei.
Mun vanhemmat ja suurin osa heidän ystävistään ja sisaruksistaan on akateemisia, moni vieläpä humanisti ja vasemmistolainen/vihreä ja monet saivat lapsia 70-luvulla. Vapaata kasvatusta ei harrastanut kukaan, ennemmin tiukkaa.
Oman kokemukseni mukaan akateemisten joukosta ei siis löydy vapaan kasvatuksen kannattajia, omien koulukavereiden keskuudessa löysin kuri löytyi yleensä niiltä joiden vanhemmilla oli ongelmia alkoholin kanssa tai muita elämänhallintaongelmia (ja tämä ei sitten tarkoita samaa kuin duunaritausta!)
[quote author="Vierailija" time="02.10.2013 klo 17:27"]
Ei kaikilla suinkaan ollut 70-luvulla vapaata kasvatusta. Tavalliset ihmiset eivät sitä harrastaneet, se oli enemmän yliopistohumanistien ja muiden punaviinistallareiden juttu. Mutta kun sitä harrasti tuleva eliitti, siitä tuli vähitellen normi.
[/quote]
[quote author="Vierailija" time="31.10.2013 klo 12:29"]
Mitä AP:lle kuuluu nykyään? Miten tarina jatkuu (oli keksitty tai ei)
[/quote]
Hyvää kuuluu. Eivät suuttuneet laskusta. Niin, ja kun moni kyseli, miten osasin varautua niin tarkasti siihen siivoajan tuloon, meillä on luottosiivooja lähellä. Asuu lähellä ja tuli, kun soitin.
Pakko on kutsua jouluksi meille, kun sukua ovat. Toivon silmät ja korvat ja kädet ristissä, että menisivätkin toisen puolen suvun jouluun.
Ajattelin tehdä niin, että koska lapset syövät joka tapauksessa koko jouluaterian kahdessa minuutissa ja vanhemmat haluaisivat syödä pitkään, syötettäisiin lapset nopeasti, menisivät katsomaan vaikka jotain jouluista elokuvaa toiseen huoneeseen (kädet pestyinä), niin sotkua ei vaan voi tulla. Minä saan syödä rauhassa.
Kahvilla sitten teen niin, että yksinkertaisesti käsken syömään pöydän ääressä ja pesemään kätensä syömisen jälkeen. Piste. Siitä ei luisteta. Mies saa hypätä keittiössä, minä istun paikallani ja valvon.
Joulun ajaksi laitan tosi helposti kerättävät lelut esille ja vain vähän, muut vien varastoon. Vaatekaapit lukitsen (jollain), kaikki piirustusvälineet piilotan. Käytännössä siis lapset voivat joko katsoa DVD:tä tai leikkiä niillä vähillä leluilla.
ap
Täydet sympatiat ap:lle, vaikkakin laskun lähettäminen olisi itsellä jäänyt tekemättä.
Meillä myös tuttavapiirissä sottaperhe, jonka käynnin jäljiltä tälläkin hetkellä peukoneessa pyörimässä valkeat verhot ja päiväpeite lastenhuoneesta. Verhoihin oli pyyhitty suu ja päiväpeitosta en edes halua tietää mitä sille oli tapahtunut. Viimeksi heidän käyntinsä jälkeen jouduin pesemään ikkunat, kun ne olivat täynnä tahmaisia käden ja naaman jälkiä. Meillä itsellä viisi lasta, tuttavaperheellä kolme enkä ymmärrä miten ne lapset voivat sotkea niin paljon.
[quote author="Vierailija" time="02.10.2013 klo 14:41"]
olet kusipää! Asetat ansan ja nautit siitä, että saat nöyryyttää pesulalaskuinesi. En ymmärrä. Jos olisit ystäväni, irtisanoisin ystävyytemme ja kertoisin kaikille kuinka kusipää oletkaan. Aikuiset osaa hoitaa asiat aikuisten tavalla.
[/quote]
Samaa mieltä. Minusta tuo oli aika raukkamainen temppu. 300 euroa on tosi iso summa ja jos moinen paukahtaisi meille, maksamatta jäisi eli ansan asettaja siinä häviäisi.
En todellakaan puolustele tuota tuttavaperhettä mutta todellakin toivon, että he laittaisivat välit poikki teihin.
Koko tarina vaikuttaa niin keksityltä, että en usko sanaakaan. Huono provo.