Sotkeva tuttavaperhe kylässä :(
Olen joskus aiemminkin kirjoittanut tänne sotkevasta tuttavaperheestämme, jossa on 6v ja 3v lapset ja sotkua sietävät vanhemmat. Olen yrittänyt kaikkia neuvoja, joita olen täällä saanut ja yrittänyt relatakin, mutta olen taas aivan rikki. Tuttavaperheen jäljiltä joudun aina siivoamaan koko talon ja niin perusteellisesti ja ihmeellisistä paikoista, etten enää jaksa. Itkin taas miehelleni, etten enää ikinä halua kutsua heitä kylään.
Tuttavaperheen isompi lapsi ei osaa kertoa vessahädästään ja joka ikinen kerta leikin lomassa tulee pissa lattialle/matolle/sohvalle meillä. Siis joka kerta, jos ovat yli kaksi tuntia meillä. Nyt tuli matolle. Pienempi käy pöntöllä itse, joten jälki on sen näköistäkin. Ei osaa pyyhkiä kunnolla, ei vedä vessaa, ei pese käsiään ja saattaa liruttaa puolet pissasta ohi pöntön.
Lapsille on annettu ihan pienestä asti kaikkea ruokaa käteen, eikä käsiä pyyhitä ollenkaan. Ollaan siis aiemmin pesty mustikkaa valkoisesta kangassohvasta, rasvaa ikkunoista ja pystytte kyllä kuvittelemaan, mitä esim. 1,5v pystyy tekemään (ja kuinka pitkälle heittämään sen!) kakulla, josta ei tykkää. Vanhemmat kävelevät kengillä sisällä, ellei erikseen pyydä ottamaan pois. Ihan sama mikä kurakeli, juostaan lasten perässä villamatoilla hakemassa lähdön hetkellä pukemaan. Ja puetut lapset ulkohaalareissaan ja ulkokengissää hyppivät sohvilla.
Neuvoja, joita tähän mennessä olen noudattanut:
- syödään ulkona, jolloin ruokasotkua ei tule sisälle
- avaan suuni ja pyydän pesemään vessakäynnin/ruokailun jälkeen kädet, vaikka se olisikin kuinka kiusallista minulle
- blokkaan lapset eteiseen, kun he ovat pukemassa - eivät pääse enää sisälle juoksemaan ulkovarusteissaan
- tarjoan vain ruokaa, joka ei sotke käsiä tai suuta, ei murusta ja on helppo myös lapsille
- puoliväkisin pakotan isomman vessaan, ettei tulisi vahinkoja ja tarkistan molempien lasten jäljiltä, että kädet tulee pestyä
Vaikka mitä teen, niin silti eilen taas oli tällaista:
- lapset tulivat paljain jaloin kylään, kävelivät autosta ilman kenkiä meille sisälle (koska oli niin lyhyt matka)
- 3v oli mennyt sohvalle syömään jäätelöä sillä välin kun mies oli hakemassa keittiöstä maitoa kahviin ja minä olin keittämässä sitä kahvia keittiössä - sulaa jäätelöä valui sohvalle
- 6v:n vesilasi (kyllä, vesi, ei mehua tai mitään muuta tahraavaa!) kaatui pöydällä ja vettä valui lattialle. Muuten ei mitään, mutta kun ne lapset olivat tulleet ilman kenkiä pihan läpi, jalat olivat mustat ja pian koko olohuoneen valkoinen matto täynnä mustia jalanjälkiä, kun ne kävelivät sen vesilätäkön läpi
- 3v kävi vessassa isommalla hädällä, ei saanut kunnolla pyyhittyä, oli ottanut alushousut ja housut pois. Ei kertonut edes käyneensä vessassa, mutta tuli istumaan nojatuoliin toimituksen jälkeen, jolloin huomasin vessassakäynnin ja pyyhkimättömyyden :(
- lähtiessä olin jo valmiiksi lasten "tiellä", etteivät pääsisi enää takaisin asuntoon juoksemaan niin, että vanhemmat juoksisivat kengät jalassa hakemaan heitä. Puhelin soi ja vastatessa lapset aloittivat taas kodinympärijuoksun ja vanhemmat kengät jaloissaan juoksivat perässä
Olen niin väsynyt viime illan ja yön siivouksesta, etten enää edes muista kaikkea.
Niin ja siis vaikka kävin kolme kertaa katsomassa, että lapset varmasti ovat pesseet kätensä, meillä oli meidän makuuhuoneemme ikkuna aivan täynnä pieniä kädenjälkiä, samoin portaikon lasiseinä kauttaaltaan ja alakerran rosteripakastimen ovi. Sohvatyynyissä oli räkää, vessojen lattioilla pissaa, niitä mustia jalanjälkiä myös meidän makuuhuoneessa ja vaatekaapissa oli kaksi pääjalkaista (varmaan sen 3v:n piirtämiä).
Kommentit (51)
Voi ei... :/ Ymmarran tuskaasi: myos meilla tuttavapiirissa bohemiihko suurperhe, jonka lapset saa joka kerta tuhoa aikaan. Asuvat sen verran kaukana, etta kun nahdaan niin vierailevat meilla aina usean paivan ajan ja jalki sen mukaista. Tuntuu hankalalta nostaa se kissa poydalle ja kayda kunnon keskustelu lasten sotkemisesta, kun kyseessa kuitenkin pitkalta ajalta tutut aikuiset ja halu pitaa ystavyydesta kiinni.
en kutsuisi enää kotiini vaan hoitaisin treffailun joko heillä tai jossain muussa paikassa (esim. ravintola jossa joku peuhunurkka - jos sellaisia on olemassa, meillä lapset istuvat pöydässä, mutta tuossa perheessä se lienee mahdotonta)
Älä kutsu enää teille. Sovitte tapaamiset avoimeen päiväkotiin, ravintolaan, puistoon tai hoploppiin...
Oi kurjuus :-(, kuulostaapa hankalalta. Mitään vinkkiä ei ole antaa, ikävä kyllä.
Mikä saa sut edelleen kutsumaan heidät kylään? Minä en kutsuisi. Yksi kerta tuollaista kyläilyä olisi riittänyt ihan vrmasti siihen, ettei heillä olisi sen jälkeen ollut meille asiaa.
Näet että lapset tulevat paljain jaloin, olisko heti eteisessä pitänyt tehdä jotain ? En usko että 3 v ottaa pakkasesta jäätelön ja kerkee sottaamaan ennen kuin 4 aikuista tekee mitään !
jos mun lapsen kakkaa jäis tahraksi tuoliin, kyllä mä sen siivoaisin. Miksi omat vanhemmat eivät siivonneet kakkajälkeä ?
tää ei voi kuulostaa oikealta ?
Hyi helvetti,
Oletko jokin yliluonnollisella kärsivällisyydellä varustettu superihminen kun siedät tuollaista kotonasi?
Itse olisin jo tarttunut noita niska-pers-otteella kiinni ja heittänyt ulos. Onneksi ei ole tuollaisia meille kotiin tullut, vaikka lapsiperheitäkin usein on vieraina.
No, meitä on joka lähtöön...
Ai kamala! Ei mulla ole neuvoja, kuulostaa aika parantumattomalta toiminnalta. Kutsu porukka kylään suraavan kerran joskus viiden vuoden päästä, kun lapset ovat isompia?
Ai kun hauska provo. Miten te ette tunnista näitä?
[quote author="Vierailija" time="16.08.2013 klo 13:52"]
Näet että lapset tulevat paljain jaloin, olisko heti eteisessä pitänyt tehdä jotain ? En usko että 3 v ottaa pakkasesta jäätelön ja kerkee sottaamaan ennen kuin 4 aikuista tekee mitään !
jos mun lapsen kakkaa jäis tahraksi tuoliin, kyllä mä sen siivoaisin. Miksi omat vanhemmat eivät siivonneet kakkajälkeä ?
tää ei voi kuulostaa oikealta ?
[/quote]
Kyllä näitäkin perheitä on. Ihan kaikkea tässä tapahtunutta ei ole meille käynyt (onneksi - ja ap:lle jaksamista!), mutta esim. juuri näitä "lapsi kulkee kurakengät jalassa ympäri kämppää, jossa omat lapset on opetettu riisumaan kengät eteiseen", saman perheen lasten jäljiltä on usein omien lasten leluja rikki / pelinappuloita kateissa jne. Olemmekin oppineet laittamaan osan leluista täysin pois heidän vierailujensa ajaksi. Hiekasta vaan ärsyynnyn plus imuroin kun ovat lähteneet. Haen myös lapsia takaisin muualta, mutta "hauskasti" myös perheen äiti ja isä marssivat hakemaan asioita kuraisissa kengissä.
[quote author="Vierailija" time="16.08.2013 klo 13:50"]
Älä kutsu enää teille. Sovitte tapaamiset avoimeen päiväkotiin, ravintolaan, puistoon tai hoploppiin...
[/quote]
Peesi tälle. Itse en todellakaan jaksaisi. Kesällå voitte sopia jonnekin puistoon tai rannalle puistopiknikin. Ette mene siis teille ollenkaan.
Olet sanonut asiasta vanhemmille? Minusta tämä kuullostaa taas siltä kuin jotkut vanhemmat yrittäisivät päästä helpolla...elikkä tuttavaperheen vanhemmat. On kiva tulla kylään ja levätä, mutta jos omat lapset sotkevat niin sitä vain täytyisi kantaa vastuunsa ja kieltää lapsia. Jos nuo vanhemmat välttelevät vastuuta taikka ovat niin sotkuisia itse, etteivät vain tajua siirtäisin tapaamiset jonnekkin muualle.
Voi kauhistus! On kyllä siivoamista tuossa, kyllä itseänikin harmittaisi. Jos perhe on kuitenkin muuten mukava ja yhteyttä haluaa edelleen pitää, niin voisiko jatkossa tavata jossain lapsiystävällisessä ravintolassa, Hoplopissa yms?
Älä kutsu noita tuttavia enää kylään! Johonkin neutraaliin paikkaan tapaamiset, kuten joku jo ehdottikin.
Ihan järkyn välinpitämättömiä vanhempia nuo ystäväsi :(
Meillä myös yksi tuolainen perhe kaverina ja kauheaa on. Olen alkanut komentaa heitä enemmän vaikka huomaan, että se vanhempia ärsyttää. Ei voi mtään, kaaos kotona ärsyttää minua vielä enemmän. Minä vahtaan peppupyyhepakkauksen kanssa ruokapöydässä, enkä päästä ketään lapsista pois pöydästä, ennen kuin naama ja kädet on pyyhitty kosteuspyyhkeilä. Itse pyyhin heidät. Matkalla vessaan jo tahmaavat kaikki paikat. Pyydän käsipesulle heti meilletullessa, vahtaan ovensuussa, että kengät jää pikkueteiseen. Paljain jaloin meille ei ole vielä tultukaan.... :O muuten likaisina kyllä aina. Pidän fleecepeittoja sohvien ja nojatuolien suojana vierailujen ajan. Tästä en tee toki mitään numeroa tai kerro että ei ne rätit aina ole sohvilla.. Tarjoilut heti vierailujen alkuun, niin lapset ovat vähäsen rauhallisempia kuin myöhemmin villiinnyttyään. Esim.grillailu ja myöhemmin jälkkäri oli ihan kauhea yhdistelmä kerran, kun grillailussa kesti ja meno oli tosi villiä kun päästiin pöytään, ja tosi väsynyttä kun oli jälkkärin vuoro. Söimme ulkona mutta puinen patio oli aivan hävityksen kauhistus sen porsastelun jälkeen. Šeuraavan kerran laitan ison kankaan pation pöydän alle. Helpompaa kuin kuurata rasvaisia grilliruuan jämiä puiden säleiköstä..
Mulla on itselläni kaksi vilkasta lasta, muttei meillä koskaan ole ollut tuollaista sikailua. Kaikki ei vaan välitä siisteydestä.
Onpa kivaa kauhistaella provo-aloitusta.
Mä kyllä sanoisin että ei ole tulemista jos ei osaa olla siististi. Ihan oikeasti. Ja olen eräälle ystävälleni sanonutkin, ettei koiraansa meille tuo, koska minä en halua korjata sen sotkuja.
Toivotaan että perheenäiti tai isä palstailee ja lukee vuodatuksesi täältä, tuskin heistä sen jälkeen on enää haittaa.
Kamala perhe. En voi käsittää miksi 3 v toimittittaa ison hädän yksinään, yleensä lapset huutaa pyyhkimään.
Vaikuttaa siltä että vanhemmilla on pallo täysin hukassa. Ihmettelen miten tuo kaikki on mahdollista tapahtua kolmen (ainakin) aikuisen silmäparien alla.
En kutsuisi kylään enää.
Mistä se lapsi sen jätskin nappasi?
Sitäkin ihmettelen miksi vanhemmat eivät siivoa lastensa sotkuja. Me ollaan oltu fiksuja vieraita, kerätään lelutkin ennen lähtöä.
Huh huh.... ei käy kateeksi sinua.