Lue keskustelun säännöt.
Te perheelliset! Kaduttaako teitä koskaan?
26.05.2015 |
En tiedä onko syynä vain masennus, sillä olen ollut pitkään stressaantunut. Viime aikoina on vain alkanut tuntua etten jaksaisi perhettäni lainkaan.
Kaduttaa miesvalintani ja se että perustimme perheen. Lapset ovat rakkainta maailmassa, mutta mikä valtava huoli ja vastuu päällä kokoajan. Olen jatkuvasti hermostunut ja peloissani, enkä osaa nauttia elämästäni. Appivanhemmatkin ovat sellaisia, etten vapaaehtoisesti toivoisi heidän kaltaisiaan elämääni. Nyt joudun olemaan sidoksissa heihin vielä loppuelämäni/-elämänsä.
Usein tekisi mieli lähtiä lätkimään, mutta yritän ajatella lapsia. He ovat viattomia tähän kaikkeen.
Onko kenelläkään ollut vastaavaa tilannetta? Miten tilanne lopulta eteni?
Kommentit (78)
[quote author="Vierailija" time="26.05.2015 klo 14:20"]
[quote author="Vierailija" time="26.05.2015 klo 14:15"]
[quote author="Vierailija" time="26.05.2015 klo 13:57"]Minun on pakko ihmetellä että miksi ihmiset ei tajua mitenkä helvetin rankkaa lapsiperheen arki on? Minulla ei ole lapsia, ja olen 15v, mutta tiedän kyllä minkälaista helvettiä se on. Ja sitä faktaa on turha kaunistella, että se tuhoaa parisuhteen totaalisesti. Lapsia ei kannata hankkia jos ei tiedä asioista paskaakaan. Monet minun kaverit haaveilee jo nyt lapsista, minä taas en todellakaan haaveile yhdestäkään kakarasta. Olenko jotenkin tunteeton ihminen kun en tunne mitään vauvoja/lapsia kohtaan? T.15v. [/quote] Joku mamma ei halua myöntää faktoja ja alapeukutti kommenttiani? T.15v.
[/quote]
Kyllähän se tajutaan, mutta kun vauvakuume vyöryy päälle, niin ei sitä edes ajattele. Ihminen vain on sellainen (yleensä), että haluaa lisääntyä vaikka järjellä ajatellen se olisi kuinka hullua.
[/quote]
Sentään joku myöntää tämän.. Silti ihmettelen, että millainen ihminen perustelee noin. Samanlainen, joka tappaa toisen kun "suutuin vaan niin kamalasti enkä voinut hillitä itseäni", tai joka pettää puolisoaan koska "se tyyppi vaan panetti minua niin paljon, että oli pakko panna". Ts. aikuisella normaalilla ihmisellä pitäisi olla kykenevyys erottaa tunteet ja toiminta, ja valita toimintansa järjen kanssa. Vaikka tuntuisi miltä niin tunnetta ei ole pakko seurata, jos siitä järjellä ajatellen seuraa negatiivisia asioita.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="26.05.2015 klo 14:24"]"Ei voi tietää millaiseksi puoliso muuttuu, ei voi tietää että lapsi sairastuu"
Mutta sen tietää joka ikinen, että puoliso VOI muuttua, ja lapsi VOI sairastua. Ei nuo nyt mitään kovin harvinaisia asioita ole, ja siksi on kummallista jos joku perustaa elämänsä suurimman päätöksen sen varaan että puoliso pysyy aina samanlainen (ja terveenä ja elossa), ja lapsi on unelmatapaus terveytensä ja luonteensa puolesta. Itse kun ajattelen että jokaisen lisääntyjän pitäisi varautua siihen että lapsen joutuu kasvattamaan yksin, ja että lapsi voi olla sairas. Jos ei niihin ole valmis, ei ole valmis vanhemmaksi. Itse en todellakaan olisi, ja siksi en lapsia teekään.
Olisi muutes kiva kuulla minkäikäisiä te "en hoksannut tarvitsevani omaa rauhaa" -ihmiset olette? Luulisi että jokainen sen verran itseään tuntee viimeistään 2-kymppisenä, ja harva sitä nuorempana lapsia vääntää. Hämmästyttääkin, miten noin perustavanlaatuinen oma luonteenpiirre voi kenellekään tulla yllätyksenä!
[/quote]
Tottakai nuo vaihtoehdot tiedostaa, mutta ei voi oikeasti tietää miten todellisessa tilanteessa reagoisi. KUN se lapsi sairastuu, tai kun mies kuoleekin yllättäin tai vaikka pettää ja jättää. Jokainen käsittelee asioita eri tavoin.
Kyllä "kaduttaa". Ja päivittäin jopa. Hei Hk. Löysin sinut! Oot ihana ja rakas! T. Tä
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="26.05.2015 klo 13:07"]
15, minkä ikäisiä sun lapset on ja millaisia luonteeltaan? Voisiko kaipaamiasi juttuja tehdä myös lasten kanssa, vai kaipaatko nimen omaan aikaa yksin/kahdestaan miehen kanssa? Onko teillä millaiset lastenhoitoverkostot? Jos hammasta purren hoidat lapset etkä ota omia tarpeitasi huomioon, luultavimmin väsyt ja sinusta tulee ennemmin tai myöhemmin kireä tai poissaoleva äiti. Kannattaa miettiä läpi kaikki keinot järjestää myös omaa aikaa ja rauhaa, se on myös lasten etu! Lapsetkin oppivat samalla, että vanhemmuuteen ei kuulu vain lasten ehdoilla eläminen 24/7 vaan vanhemmat voivat tehdä juttuja myös kahdestaan. Lapsille voi sanoa että äiti ja isä menevät tekemään aikuisten juttuja ja samalla lapsille jää sellainen kuva aikuisuudesta että siellä on hauskoja asioita odotettavana eikä pelkkää muiden hoitamista ja palvelemista 24/7. Tämän onnistuminen / onnistumisen helppous toki riippuu lasten iästä ja luonteesta sekä tukiverkostosta, en tiedä tilannettasi joten en väitä että tietäisin paremmin miten kannattaa elää. Mun kokemus lapsuudesta oli vaan se että etenkin äidin puheista välittyi se että jos on lapsia, niin äidillä ei ole enää omaa elämää (kaikki oma kiva tapahtui ennen lapsia). Sanoi kyllä heti perään että olemme ihanimpia maailmassa eikä meitä kadu. Siksi ajattelin pitkään että en missään tapauksessa halua omia lapsia koska vanhemmuus on jotain orjuuden kaltaista. Nyt aikuisena olen lapsia saaneiden kaverien perheitä seuranneena todennut, että itse asiassa sen ei välttämättä tarvitse mennä ollenkaan niin.
[/quote]
Meillä on kolme lasta, joista vanhin ekalla ja kuopus 4v. Ovat jo siis melko vanhoja, ja kahdenkeskinen aika miehen kanssa häämöttää edessä. Koen, että kaikilla kolmella on melko haastava tempperamentti. Meillä ei ole tukiverkkoja, ja mies on paljon työmatkoilla. Silloin kun mies on kotona, harrastan paljon omia juttuja ja mies hoitaa lapsia. Tehdään myös paljon yhdessä perheenä mutta onhan se vielä aika hankalaa kun kaikki kestää, vielä on jonkin verran uhmaa tai juuri lasten tempperamentit asettaa haasteita tmv. Nyt kuitenkin siis jo helpottamaan päin, ja nautin aina vain enemmän lasten kanssa tekemisestä. En siis koko ajan kadun lapsia tai en oikeastaan kadu ollenkaan, väsyttää lähinnä vain. Kaipaan niin paljon yhteistä aikaa miehen kanssa. Hän on paras ystäväni, joten olisi kiva viettää rentoa aikaa hänen kanssaan. Olen kyllä kaikinpuolin rento äiti eli se ei varsinaisesti ole ongelma. Myös kotityöt uuvuttaa vaikka mies tekee osansa. Kaipaan rauhaa tähän jatkuvaan meteliin :)
Olen tässä ketjussa tehnyt itsestäni vähän kuin malliesimerkin siitä, mitä on kun tavallinen äiti tuntee väsymystä. Se on mielestäni normaaalia. Ystävieni kanssa jutellessa tämä on hyvin yleistä. Erityisesti niillä, joilla ei ole isovanhemmista apua, ovat väsyneempiä.
[quote author="Vierailija" time="26.05.2015 klo 13:08"]
Välillä mietin, miten vapaa ja huoleton olisinkaan ilman lapsia ja puolisoa. Kun on sitoutunut ja hankkinut lapsia, tekemisistä otetaan vastuu. Se stressaa, ahdistaa, väsyttää, tylsistyttää ja teettää töitä. Yritän kuitenkin miettiä positiivisia asioita tästä kombosta ja jaksaa niillä. Toisaalta, yksinelämisessäkin on varmasti ne negatiivisetkin puolensa, joten parempi tyytyä otähän hetkeen.
[/quote]
Vaihtoehtona on myös elää parisuhteessa rakastamansa ihmisen kanssa, ilman lapsia.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tiedän kyllä monia 30+ äitejä jotka ovat väsähtäneitä pienten lastensa vuoksi. Ja nimenomaan kun on aiemmin tottunut aivan erilaiseen elämään. Liian iso elämänmuutoskin riittää yksistään laukaisemaan synnytyksen jälkeisen masennuksen tai jopa psykoosin, vaikka olisi kuinka ollut tasapainoinen ja hyvinvoiva aiemmin. Myös kilpirauhasen toiminta tai rauta-arvot voivat muuttua reilusti raskauden ja synnytyksen myötä, myös hormonit heittelevät.
Kaduttaa! Tein lapset liian myöhään jolloin olimme ehtineet muokata elämästämme meille täydellisen johon olimme enemmän kuin tyytyväisiä! Lapsi muutti sen kaiken, eikä valitettavasti parempaan suuntaan. Mielestäni lapset olisi hyvä tehdä jo siinä vaiheessa kun arki ei ole vielä asettunut uomiinsa, esim. opiskelujen aikaan tms. Silloin en kaipaisi vanhaa elämääni:)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="26.05.2015 klo 12:38"][quote author="Vierailija" time="26.05.2015 klo 11:27"]
Joo-o. Ehdotan sua "Miksi ootte sitten tehneet lapsia ja blaa blaa.."- täydellisen ihmisen prototyyppiä miettimään kuinka monella meistä nykyvanhemmista on taustalla täydellinen perhe-elämä. Kuinkahan monella meistä tosiaan oli lapsuudessa lapsilähtöisellä ajattelulla varustettu koti, ihanat vanhemmat jotka vain hymysuin meitä opastivat tilanteessa kuin tilanteessa, toisiaan palavasti rakastivat ja sen näyttivät, ikinä eivät pahaa sanaa toisistaan sanoneet eivätkä viinaa ottaneet. Ikinä eivät väkivaltaakaan käyttäneet eivätkä minkäänlaista huonon parisuhteen esimerkkiä näyttäneet. Heräsivätkö lapsuuden muistosi? Onneksi olkoon. Tiedoksesi ilmoitan että valitettavasti nämä edellä mainitut kokemukset eivät ole meidän kaikkien. Ihminen ottaa mukaansa väkisinkin asioita lapsuuden ympäristöstään. En tarkoita etteikö aikuisella olisi resursseja tehdä viisaampia päätöksiä kuin vanhempansa, mutta kyllä ne resurssit toisilla pienemmät on. Ihmisellä on oikeus oppia omista virheistään. Varmasti on moni meistä parhaansa senhetkisellä tietämyksellä sekä nuoruuden rakkaudenpalossa tehnyt.
[/quote]
Ei ole pakko hankkia lapsia, jos ei ole siihen eväitä. Tässä on kuitenkin kyse niinkin vakavasta asiasta kuin uuden elämän luomisesta.
[/quote]
Et ymmärtänyt pointtia. Se oli nimenomaan se että ei niitä lapsia tai muita elämänvalintoja tarkoituksella ole ns. arveluttaviin tilanteisiin tehty. Ei sitä aina nuorena aikuisena vielä ymmärrä että tilanne tai ihminen jonka kanssa niitä valintoja tekee, on arveluttava tai jopa huono. Toiset tekee viisaampia valintoja jo silloin kuin toiset mutta tuskin monella tarkoitus on valmiiksi sössiä kaikki koska "ei ole valmiuksia tehdä lapsia". Joskus sen valmiuden tai kumppanin idioottimaisuuden voi arvioida väärin. Ja sekös sitten auttaa jälkikäteen tuomita kun paskat on jo housussa. Eri asia on jos ei koskaan ota opikseen mutta on aivan turhaa lannistaa ihmisiä jotka haluavat pyrkiä parantamaan elämäänsä virheiden jälkeen. Enkä nyt puhu varsinaisesta lasten katumisesta, se ei suurella osalla ole ongelma, vaan ihminen jonka kanssa ne on tehnyt.
Minun on pakko ihmetellä että miksi ihmiset ei tajua mitenkä helvetin rankkaa lapsiperheen arki on? Minulla ei ole lapsia, ja olen 15v, mutta tiedän kyllä minkälaista helvettiä se on. Ja sitä faktaa on turha kaunistella, että se tuhoaa parisuhteen totaalisesti. Lapsia ei kannata hankkia jos ei tiedä asioista paskaakaan. Monet minun kaverit haaveilee jo nyt lapsista, minä taas en todellakaan haaveile yhdestäkään kakarasta. Olenko jotenkin tunteeton ihminen kun en tunne mitään vauvoja/lapsia kohtaan?
T.15v.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mitään niistä lapsista ei saa, mutta paljon ne ottaa.
Minä olen opiskellut toisella paikkakunnalla, se on tarjonnut ajoittaista helpotusta pinnan kiristykseen. Sillä suoraan sanottuna, en ole koskaan kaivannut hetkeäkään lomaa pojastani, mutta miehestä sitäkin enemmän. Pinnan kiristymistä edesauttaa se, että teen töitä kotona, kun taas mies on pitkäaikaistyötön ja myös aina kotona, mutta ei tee juuri muuta kuin häiritsee minun tekemisiäni. Menisi vaikka edes kaljalle joskus, mutta kun ei. En tiedä kauanko jaksan tätä kuviota. Tosin ei minun ole enää aivan pakkokaan, kun poikakin kohta lähtee omille teilleen. Saas nähdä joko sitten repäisen...
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="26.05.2015 klo 13:57"]Minun on pakko ihmetellä että miksi ihmiset ei tajua mitenkä helvetin rankkaa lapsiperheen arki on? Minulla ei ole lapsia, ja olen 15v, mutta tiedän kyllä minkälaista helvettiä se on. Ja sitä faktaa on turha kaunistella, että se tuhoaa parisuhteen totaalisesti. Lapsia ei kannata hankkia jos ei tiedä asioista paskaakaan. Monet minun kaverit haaveilee jo nyt lapsista, minä taas en todellakaan haaveile yhdestäkään kakarasta. Olenko jotenkin tunteeton ihminen kun en tunne mitään vauvoja/lapsia kohtaan?
T.15v.
[/quote]
Joku mamma ei halua myöntää faktoja ja alapeukutti kommenttiani?
T.15v.
Kyllä on päiviä, kun vain haaveilen makaamisesta rantatuolissa sangriaa siemaillen. Ympärillä vain meri, lämmin aurinko, lempeä tuulenhenkeys ja seuranani vain minä itse.
[quote author="Vierailija" time="26.05.2015 klo 13:57"]
Minun on pakko ihmetellä että miksi ihmiset ei tajua mitenkä helvetin rankkaa lapsiperheen arki on? Minulla ei ole lapsia, ja olen 15v, mutta tiedän kyllä minkälaista helvettiä se on. Ja sitä faktaa on turha kaunistella, että se tuhoaa parisuhteen totaalisesti. Lapsia ei kannata hankkia jos ei tiedä asioista paskaakaan. Monet minun kaverit haaveilee jo nyt lapsista, minä taas en todellakaan haaveile yhdestäkään kakarasta. Olenko jotenkin tunteeton ihminen kun en tunne mitään vauvoja/lapsia kohtaan? T.15v.
[/quote] Vain lapsi itsekin.
[quote author="Vierailija" time="26.05.2015 klo 14:15"]
[quote author="Vierailija" time="26.05.2015 klo 13:57"]Minun on pakko ihmetellä että miksi ihmiset ei tajua mitenkä helvetin rankkaa lapsiperheen arki on? Minulla ei ole lapsia, ja olen 15v, mutta tiedän kyllä minkälaista helvettiä se on. Ja sitä faktaa on turha kaunistella, että se tuhoaa parisuhteen totaalisesti. Lapsia ei kannata hankkia jos ei tiedä asioista paskaakaan. Monet minun kaverit haaveilee jo nyt lapsista, minä taas en todellakaan haaveile yhdestäkään kakarasta. Olenko jotenkin tunteeton ihminen kun en tunne mitään vauvoja/lapsia kohtaan? T.15v. [/quote] Joku mamma ei halua myöntää faktoja ja alapeukutti kommenttiani? T.15v.
[/quote]
Kyllähän se tajutaan, mutta kun vauvakuume vyöryy päälle, niin ei sitä edes ajattele. Ihminen vain on sellainen (yleensä), että haluaa lisääntyä vaikka järjellä ajatellen se olisi kuinka hullua.
"Ei voi tietää millaiseksi puoliso muuttuu, ei voi tietää että lapsi sairastuu"
Mutta sen tietää joka ikinen, että puoliso VOI muuttua, ja lapsi VOI sairastua. Ei nuo nyt mitään kovin harvinaisia asioita ole, ja siksi on kummallista jos joku perustaa elämänsä suurimman päätöksen sen varaan että puoliso pysyy aina samanlainen (ja terveenä ja elossa), ja lapsi on unelmatapaus terveytensä ja luonteensa puolesta. Itse kun ajattelen että jokaisen lisääntyjän pitäisi varautua siihen että lapsen joutuu kasvattamaan yksin, ja että lapsi voi olla sairas. Jos ei niihin ole valmis, ei ole valmis vanhemmaksi. Itse en todellakaan olisi, ja siksi en lapsia teekään.
Olisi muutes kiva kuulla minkäikäisiä te "en hoksannut tarvitsevani omaa rauhaa" -ihmiset olette? Luulisi että jokainen sen verran itseään tuntee viimeistään 2-kymppisenä, ja harva sitä nuorempana lapsia vääntää. Hämmästyttääkin, miten noin perustavanlaatuinen oma luonteenpiirre voi kenellekään tulla yllätyksenä!
Kyllä vain. Täysin samanlaisia ajatuksia, appivanhemmistakin lähtien. Mulla nämä ajatukset on täysin yhteydessä stressiin ja masennukseeni. Tajusin sen muutama vuosi sitten ja se on helpottanut kestämään näitä tuntemuksia. Tsemppiä!
[quote author="Vierailija" time="26.05.2015 klo 13:05"]
Onneksi nuo kuitenkin kasvavat kokoajan ja muuttuvat itsenäisemmiksi. - 54
[/quote]
Nuo, monikossa? Siis huomasit ettet olekaan onnellinen äitinä, ja teit silti monta?? Voiko vastuuttomampaa olla.