Mitä esikouluun menevän pitää osata?
Kommentit (15)
että siellä opetellaan taidot mitä sitten tarvitaan koulussa, kun pitää selviytyä itsenäisesti ja pitää huoli tavaroistaan.
sinne mennään oppimaan eikä arvioitaviksi
Suurimmassa osassa eskareita syödään nykyään kuorittuja perunoita eli sillä selviää siitä mutta kengännauhat pitää kyllä osata solmia. Ei niillä tädeillä riitä aika kaikkien kenkien pukemiseen. Ja meillä piti myös osata oma nimi kirjoittaa tikuilla. Sen ehkä moni on jo oppinukin ja aikasemmin.
ei osaa solmia kengän nauhoja... ei ole koskaan ollut kun tarralenkkareita.. osaa kyllä laittaa päälleen, mutta tarvitsee talvikamppeissa vielä aikuisen apua hieman (jalkalenksut, hanskat kunnolla tms.), osaa pyyhkiä pyllynsä suht hyvin, osaa kirjoittaa oman nimensä, ei tunne vielä kunnolla kirjaimia nimeltä, ei osaa piirtää numeroita...
eli ihan perustaidot on mutta ei mitään ylilahjoja... eikös ne siellä opeta sitten... =)
osaa lisäksi luetella numerot 20 jotenkuten, joskus takkuilee.. lisäksi osaa viikonpäivät kanssa luetella melko hyvin järjestyksessä. siinä niitä taitoja on jo ihan kerrakseen minusta!
Vessatouhut saisi jo itsenäisesti osata, mutta eiköhän se yleensä suju jo alle viisi vuotiailta. Kaikkea muuta me opettelemme tekemään. Sitomaan nauhoja, kirjoittamaan nimet, tunnistamaan numeroita ja kirjaimia ja ennen kaikkea opettelemme sosiaalisia taitoja.
terv. eskarin täti
ja sitä ei hallitse itsenäisesti. Onko nyt pakko vaatia pelkkä pyyhkiminen (joka ei riitä)? Nimestään osaa kirjoittaa ainoastaan etunimen, sukunimi on pitkä ja hankala.
Sitä, mitä ei vielä osata, opetellaan!
Mitä sitten jos osaa jo lukea ja kirjoittaa? Sitten opetellaan istumaan hiljaa paikallaan. Jos sekin jo onnistuu, voi ehkä opetella auttamaan vierustoveria, jne. Aina siellä jotain tekemistä löytyy. Sitäpaitsi sitä varsinaista " opetusta" ei siellä ole kuin tunti-pari päivässä, ja lopun ajan lapset touhuavat samoja asioita kuin tarhassa.
väliin koko eskarin jos asia noin on.. 14
pääsyvaatimuksia. kuulostaa että paljon on jo taitoja lapsellasi, eli ei mitään huolta! siellä yhdessä opetellaan kaikki tarvittava ja juuri erityisesti noita sosiaalisia taitoja ja ryhmässä olemista. kirjaimet summuut tulee siinä sivussa ja koulussahan niitä vasta opetellaan tarkemmin. kyllä ne lto:t sieltä sit sanoo, jos jostain pitää huolestua. ja kyllä meillä ainakin autetaan myös eskareita pukemisessa, vaikka omatoimisuuteen kannustetaankin.
Vierailija:
väliin koko eskarin jos asia noin on.. 14
kyllä se taitaa kuule pakollinen nykyään olla...
Mäkin olen kuullut, että eskari olisi nykyisin pakollinen kaikille...
Ja hei 14, ehkä ne eskarin opettajat osaa antaa lapsellesi lisätehtäviä yms. kun on tehnyt nopemmin kuin muut pakolliset tehtävät.
Ja siellä lapsesi oppii niitä sosiaalisia taitoja koulua varten.
Ihan samalla tavalla se lapsesi joutuu " odottamaan" muita siellä ekaluokallakin, ei siellä varmasti puoletkaan luokasta osaa lukea, tunne kaikkia kirjaimia jne.
Lapseni on tosiaan ylivilkas, joten siksi olen huolissani. Ei kai siitä pitäisi joutua kärsimään, että lapsella on ollut intoa opetella itsekseen jo etukäteen. Joku vaan aiemmin sanoi että sitten sitä opetellaan olemaan paikoillaan!!
14
Ei tietenkään tarvitse istua koko päivää hiljaa paikallaan. Tarkoitin sitä, että kyllä siellä on tekemistä kaikentasoisille lapsille. Ihan varmasti sinunkin lapsellesi jotain keksitään. Katsoppas koulukanavan sivuilta netistä niitä esikouluharjoituksia.
Miten ihmeessä olet saanut noin negatiivisen kuvan esikoulusta?
siis pepun pyyhkiminen ja käsipesu. Ei tarvitse osata solmia kengännauhoja tai kuoria perunoita.