Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Olen täysin kyllästynyt perhe-elämään
29.03.2015 |
Olen täysin kyllästynyt perhe-elämään ja meillä on siis kaksi lasta, 5- ja 7-vuotiaat. Kaikki muuttui tietysti, kun lapset tulivat taloon. Vauvavuodet menivät hyvin, kun mies hoiti paljon lapsia ja itse sain vielä jatkaa elämääni suurin piirtein sellaisena, kuin olin kuvitellutkin lapsiperheen arjen olevan, eli söpöä, kaunista ja aikuisten ohjaamaa.
Mutta nyt kun lapset ovat 5- ja 7, olen täysin vittuuntunut mieheeni ja siihen, että lapset määräilevät meillä kaikesta. Tai voi olla, että he saavat vain enemmän tilaa kuin minä aikoinani, mieheni kyllä asettaa heille rajoja, mutta ne ovat way out of missä minun rajani kulkisivat, mutta raakalaismaisen luonteeni takia en uskalla oman mukavuudwn haluni takia komentaa lapsia, etten vaikuttaisi pelottavalta ja huutavalta vanhemmalta.
Meillä on siis aika isot näkemyserot miehen kanssa siitä, miten iso rooli lapsilla saa koko perheen sisällä olla. Olen pohtinut välillä rakastajan eli ulkopuolisen miessuhteen hankkimista, kun miehestäni on tullut ihan kanaemo ja itsellä taas olisi aivan muita tarpeita. Ei nyt ensisijassa ja vain seksi, vaan haluaisin esim. viikonloppuaamuisin herätä niin, ettei jokapaikassa ole mölisemässä lapsia. Haluaisin mieheni takaisin. Haluaisin lapset näkyy, muttei kuulu -muottiin. Ja toisaalta en haluaisi, koen, että se olisi lapsille varmaan pahaksi. Minut kasvatettiin niin. Kun olin lapsi, minun piti miellyttää äitiäni ja kun olen "äiti", minun pitää miellyttää lapsiani. Todella vituttavaa. En tiedä mitä tekisin. En haluaisi jättää koko paskaa taaksenikaan, lapsista olen jotenkin ihana ja he tarvitsevat minua, kun kerran saavat olla kuin pellossa kanssani. Luulen, että jos meillä olisi minun sääntöni, heitä ei haittaisi, vaikka muuttaisin poiskin tai sitten meillä varmaan olisi aina huutoa ja itkua. On sitä kyllä nytkin ihan liikaa. En tiedä, mikä on tarpeeksi. Haluaisin kieltää marinat kokonaan.
Kommentit (233)
Sanoisin vain sen että et ole äitinä vastuussa kaikesta, esim. lastesi tulevaisuudesta. He ovat omia yksilöitään, eivät sinun jatkeitasi. Anna heille tilaa kasvaa. Opettele olemaan äiti omalla tavallasi, ei ole olemassa valmista muottia.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="29.03.2015 klo 13:32"]
Tekstisi oli tosi hämmentävää. Sinä et ole suostunut kasvamaan vanhemmaksi ja aikuiseksi, olet koko ajan poissaoleva, kiukuttelet miehelle siitä että mies on hoitanut hommansa ja huolehtinut osansa vanhemmuudesta, ja kiukuttelet lapsille sitä että sinä et jaksa järjestää heille muuta tekemistä vaan annat olla siellä netissä ja telkkarissa (missä he eivät olisi, jos sinä olisit heidän kanssaan, tekemässä jotain mielekästä). Et salli heille niitä tunteita, mitä sulle ei sallittu lapsena, mutta nykyään sallit kyllä näemmä itsellesi kovastikin itsekeskeistä käytöstä.
Kuulostaa siltä että et vaan ole halunnut muuttua ja muuttaa käytöstäsi, ja siksi sua aivan erityisesti vituttaa että miehesi handlaa vanhemmuuden paremmin kuin sinä. Tunnet aivan aiheellista syyllisyyttä koska varmasti pystyisit parempaa kuin nyt. Voit toki hakea jonkun ymmärtämään sinua (sen rakastajan) ja selittämään asiat niin päin, että sinä olet uhri. Sehän ois varsinkin miestä kohtaan varmasti tosi reilua, että ensin hoitaa kodin ja lapset ja ymmärtää sinua ymmärtämästä päästyää masennuksessasi, ja sinä menet ja petät.
[/quote]
Joo, tiedostan tämän, mutta en tiedä tapaa muuttaa asioita. Enkä varsinaisesti ole katkera miehelle kuin osasta asioita ja siinäkin teen väärin (mutta myös mulle on tehty väärin lapsuudenkodissani tavoilla, joista ei ole kuin harmaa aavistus), minusta on hienoa, että mies kantaa vastuun ja osaa olla vanhempi. Mutta itse en osaa ja vituttaa kun luulin saavani mieheltä apua ja tukea siihen, mutta olenkin jäänyt siinä vaille tukea ja apua. Yksin, paitsi että mies tietää, että olen mielestäni yksin.
Ap
[quote author="Vierailija" time="29.03.2015 klo 13:36"]
Sanoisin vain sen että et ole äitinä vastuussa kaikesta, esim. lastesi tulevaisuudesta. He ovat omia yksilöitään, eivät sinun jatkeitasi. Anna heille tilaa kasvaa. Opettele olemaan äiti omalla tavallasi, ei ole olemassa valmista muottia.
[/quote]
Kiitos kannustuksesta, mutta en ole koskaan ymmärtänyt, mitä tämä tarkoittaa? Tai siis vaikka en olisikaan vastuussa lasteni elämän pilalle menemisestä (joka on minusta kummallinen ajatus kun minussa on selkeitä virheitä ja vajavaisuuksia, joita muissa äideissä ei ole) niin silti se on kauhea ajatus, että lapseni eivät saisi olla onnellisia, eli elävät tavallaan ihan turhaan.
Sitäpaitsi en sanoisi, että en ole suostunut kasvamaan aikuiseksi, vaan en ole kyennyt. Minua ei ole tuettu siihen eikä annettu eväitä, muuten kuin juuri tuolla sinun suostua on pakko -tavalla. Se ei ole rakastavaa. Kai ihminen haluaa kasvaa aikuiseksi, miksi siihen pitäisi erityisesti suostutella, jos kasvattaja asiansa osaa? Ei mieheni ainakaan sano, että lastemme on suostuttava kasvamaan aikuisksi, vaan antaa heille koko ajan esimerkkiä ja neuvoja miten se tapahtuu. Äitini ei osannut, mutta vaatia ja mitätöidä kyllä osasi. Eikä mulla ollut kuin yh-äiti, isästä ei ollut kasvattajaksi, vaikka häntä näinkin.
Ap
Ja siis pakko suostuakin -tapa on rohkaisevampi, kuin äitini tavat, joissa mitätöinti oli heti läsnä, jos en osannut (tai suostunut) vaikka neuvoja ei tullutkaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kuulostaa aivan normaalila lapsiperhe-elämältä. Minkälaiset odotukset sinulla oli?
[quote author="Vierailija" time="29.03.2015 klo 13:21"]
Itkettää, kun en tajunnut, ettei vanhempana voi koskaan tuntea enää oloaan huolettomaksi ja onnelliseksi, vaan on olemassa monta kohtaa, joissa lapsuus voi mennä lapsilla pieleen ja se haittaa heidän koko loppuelämäänsä.
[/quote]
Lasten parissa työskentely konkretisoi tämäni. Erittäin hyvin kiteytetty. Vanhemmilla on valtava vaikutus lastensa elämään. Kasvatustyö on vaikein työ, jonka ihminen voi ottaa hoitaakseen. Se vaatii periksiantamatonta luonnetta, herkkyyttä, loputonta kärsivällisyyttä, hyvää itsetuntemusta ja vahvuutta. -9
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Voisko olla, ettei sun miehellä riitä paukkuja täyttää sun tarpeita yhtään enempää? Kerroit että hän hoitaa täysin yksin kotityöt ja ilmeisesti pitkälti lapsetkin. Käykö vielä töissäkin? Jos sun mies kannattelee koko teidän perhearkea, niin hän ei vaan enää pysty olemaan sulle vielä tulinen rakastaja, psykologi ja paras naisystävä. Hän todennäköisesti kestää sitä teidän arkea, koska on ottantu sua kohtaan suojelevan ja hoivaavan roolin, ja kestää sen avulla sen turhautumisen ja pahan mielen, jota väistämättä tuntee, jos joutuu tekemään teillä kaiken, vaikka olisi itsekin väsynyt. Eipä siinä haluta jakaa syvimpiä tunteitaan ihmisen kanssa, jonka jälkiä on juuri siivonnut vaikka olisi halunnut tehdä jotain muuta.
Toivottavasti edes joskus näytät miehellesi, kuinka paljon häntä arvostat, ja yrität sinäkin puolestasi joskus huolehtia hänestä.
Kaikkien ei pitäisi tehdä lapsia.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mulla on ihan samat fiilikset. Lapset on 7, 9 ja 11 ja olen ihan kurkkua myöten täynnä tätä arkipaskaa. Lapset valittaa ja sotkee, mies on aina poissa. Tuntuu, että kaikki on mun harteilla enkä vaan jaksa enempää. Olen kertonut tämän miehelle mutta mikään ei muutu. Olen ansaita omassa kodissani eikä täältä ole pakotietä. Eroa olen miettinyt mutta auttaisiko sekään mitään.
[quote author="Vierailija" time="29.03.2015 klo 14:07"]
[quote author="Vierailija" time="29.03.2015 klo 13:21"]
Itkettää, kun en tajunnut, ettei vanhempana voi koskaan tuntea enää oloaan huolettomaksi ja onnelliseksi, vaan on olemassa monta kohtaa, joissa lapsuus voi mennä lapsilla pieleen ja se haittaa heidän koko loppuelämäänsä.
[/quote]
Lasten parissa työskentely konkretisoi tämäni. Erittäin hyvin kiteytetty. Vanhemmilla on valtava vaikutus lastensa elämään. Kasvatustyö on vaikein työ, jonka ihminen voi ottaa hoitaakseen. Se vaatii periksiantamatonta luonnetta, herkkyyttä, loputonta kärsivällisyyttä, hyvää itsetuntemusta ja vahvuutta. -9
[/quote]
Joo. Vaikka en työskentele lasten parissa tiedostan tämän oman lapsuuteni takia, kai. Olen valtavan huolissani suomalaisista lapsista, koska meillä ei ollenkaan puhuta piilossa olevasta lasten kaltoinkohtelusta siinä määrin, missä pitäisi. Sitä todellakin tapahtuu ja niin, ettei kukaan arvaa, eikä tiedä mitään. Riittää, että joku kohta kusee ja todella pahasti, niin vaikka moni palikka olisikin kunnossa lapsuudessa, niin sen yhden iso vajavuus voi aiheuttaa arvaamatonta tuhoa aikuisuudessa. Eihän tämän toteamiseksi tarvitse kuin katsella ympärilleen. Meillä on niin paljon pahoinvointia. Tuntuu, että paljon enemmän kuin hyvin vointia.
Jokainen voi lukea wikipediasta lapsen kaltoinkohtelu -kohdasta ja miettiä, miksi esim. Eerikan kohdalla ei huomattu, että se oli oppikirjaesimerkki. Miten siis lievempiäkään tapauksia huomattaisiin läheskään aina? Ihmiset eivät edes itse tiedosta kohtelevansa lapsiaan kaltoin niin, että se vaikuttaa aikuisuuteen. Esim. äidilläni ei ole hajuakaan, vaikka olen asiasta sata kertaa sanonut.
Ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="29.03.2015 klo 14:10"]
Voisko olla, ettei sun miehellä riitä paukkuja täyttää sun tarpeita yhtään enempää? Kerroit että hän hoitaa täysin yksin kotityöt ja ilmeisesti pitkälti lapsetkin. Käykö vielä töissäkin? Jos sun mies kannattelee koko teidän perhearkea, niin hän ei vaan enää pysty olemaan sulle vielä tulinen rakastaja, psykologi ja paras naisystävä. Hän todennäköisesti kestää sitä teidän arkea, koska on ottantu sua kohtaan suojelevan ja hoivaavan roolin, ja kestää sen avulla sen turhautumisen ja pahan mielen, jota väistämättä tuntee, jos joutuu tekemään teillä kaiken, vaikka olisi itsekin väsynyt. Eipä siinä haluta jakaa syvimpiä tunteitaan ihmisen kanssa, jonka jälkiä on juuri siivonnut vaikka olisi halunnut tehdä jotain muuta.
Toivottavasti edes joskus näytät miehellesi, kuinka paljon häntä arvostat, ja yrität sinäkin puolestasi joskus huolehtia hänestä.
[/quote]
Mies ei käy töissä, sentään. Mä käyn. Ja meillä ei tällä jetkellä siivoa oikeastaan kukaan. Mies silleen ihan minimin. Mies ei ole valitellut väsymystään, onneksi.
[quote author="Vierailija" time="29.03.2015 klo 14:04"]
Kuulostaa aivan normaalila lapsiperhe-elämältä. Minkälaiset odotukset sinulla oli?
[/quote]
Noh. Luulin, että kun selitämme lapsille kaiken ystävällisesti, he ovat aina aurinkoisia ja oppivat asiat nopeasti ja ovat muutenkin jotenkin vain niin helppoja. Että kun emme räyhää ja huuda. Mutta ei se niin mennytkään. En kai osaa pitää pieniä lapsia pieninä lapsina. Ajattelen, että ne tahallaan eivät tee mitä pyydetään jne.
Ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Siis äidilläni ei ole hajuakaan tekemistään virheistä. Ei siis myönnä mitään. Sanoo, että on oma syyni, kun asiat eivät suju. Olisin kuvitellut, että hän myöntää virheet ja se auttaisi mua itsekunnioituksen kanssa, mutta ei. Pitää vain latistaa ja edelleen syyttää omaa lastaan, jotta oma psyyke ei vaurioidu. Kauheaa tosiaan, että jonkinlaiset ihmiset tekevät lapsia.
Ap
Eli mun on aikuisena pakko siivota äitini aiheuttamat paskat. Vituttaa, ei sen pitäisi olla mun tehtävä!!!! Mun pitäisi nyt kasvattaa omia lapsiani, mutta omat vauriot tulivatkin esteeksi!!!!!
Ap
Yks asia on varma. Nainen on aina tyytymätön. Tän takia en miehenä viitti ryhtä mihinkään parisuhteeseen.. Ennemmun tai myöhemnin tuo nimeämätön ahdistus. Tyytymättömyys projisoitaisiin mun niskaan. En aio koskaan enää olla paikalla kun se tapahtuu. Just naiset joita tapailen tuntuvat ettivän miestä joka pelastaisi heidät omalta tyytymättömyydeltä. Mun muka pitäis tehdä heidät onnelliseksi. Luulevat et jos antaa pimppaa niin kaikki vastuu onnellisuudesta voidaan sysätä mulle. Tästä on olematon matka siihen et kaikki on lupa laittaa mun syyksi. Ei kiitos täyttymöttömien toiveiden tynnyreille!
Qw vahinkoalapeukku. Tosiaan, kaikkien ei pitäisi tehdä lapsia.
Ap sussa on se hyvä puoli, että tajuat vajavaisen oman lapsuutesi.
Minun miehelläni oli huono lapsuus ja se näkyy nyt lasten kanssa ja mies ei tajua, että jänellä oli huono lapsuus.
Mieheni mielestä oli ihan ok, että sai remmistä ja ok, että isänsä ei jutellut koskaan yhtään mistään eikä neuvonut. Omia tunteita ei siellä saanut esittää. Ei kiukkua esimerkiksi. Ajettiin pihalle, jos lapsena kiukutteli. (Mieheni äiti kuoli hyvin nuorena)
Mieheni mielestä tuo kasvatusmetodi on aivan normaali ja haluaisi noin kasvattaa lapsemme. Selkäsaunoilla ja kaikki kiukuttelu johtaisi heti rankaisuun.
[quote author="Vierailija" time="29.03.2015 klo 14:51"]
Yks asia on varma. Nainen on aina tyytymätön. Tän takia en miehenä viitti ryhtä mihinkään parisuhteeseen.. Ennemmun tai myöhemnin tuo nimeämätön ahdistus. Tyytymättömyys projisoitaisiin mun niskaan. En aio koskaan enää olla paikalla kun se tapahtuu. Just naiset joita tapailen tuntuvat ettivän miestä joka pelastaisi heidät omalta tyytymättömyydeltä. Mun muka pitäis tehdä heidät onnelliseksi. Luulevat et jos antaa pimppaa niin kaikki vastuu onnellisuudesta voidaan sysätä mulle. Tästä on olematon matka siihen et kaikki on lupa laittaa mun syyksi. Ei kiitos täyttymöttömien toiveiden tynnyreille!
[/quote]
Onneks mä löysin mun miehen. Mut hei ehkä voisitte jakaa ongelmia yhdessä? Meinaan melkein kaikilla niitä on.
Ap
Alue: Aihe vapaa
Tekstisi oli tosi hämmentävää. Sinä et ole suostunut kasvamaan vanhemmaksi ja aikuiseksi, olet koko ajan poissaoleva, kiukuttelet miehelle siitä että mies on hoitanut hommansa ja huolehtinut osansa vanhemmuudesta, ja kiukuttelet lapsille sitä että sinä et jaksa järjestää heille muuta tekemistä vaan annat olla siellä netissä ja telkkarissa (missä he eivät olisi, jos sinä olisit heidän kanssaan, tekemässä jotain mielekästä). Et salli heille niitä tunteita, mitä sulle ei sallittu lapsena, mutta nykyään sallit kyllä näemmä itsellesi kovastikin itsekeskeistä käytöstä.
Kuulostaa siltä että et vaan ole halunnut muuttua ja muuttaa käytöstäsi, ja siksi sua aivan erityisesti vituttaa että miehesi handlaa vanhemmuuden paremmin kuin sinä. Tunnet aivan aiheellista syyllisyyttä koska varmasti pystyisit parempaa kuin nyt. Voit toki hakea jonkun ymmärtämään sinua (sen rakastajan) ja selittämään asiat niin päin, että sinä olet uhri. Sehän ois varsinkin miestä kohtaan varmasti tosi reilua, että ensin hoitaa kodin ja lapset ja ymmärtää sinua ymmärtämästä päästyää masennuksessasi, ja sinä menet ja petät.