Autismi - olenhan turhaan huolissani?
Tämä on ehkä ihan turha ja hölmö viesti. Anteeksi jos teistä tuntuu, että teen " kärpäsestä härkäsen" , kun monilla on ihan oikeitakin ongelmia ja vaivoja. Mutta mutta:
Hyvä ystäväni, joka opiskelee kehitysvammaisten ohjaajaksi sanoi mulle eilen: " Joko neuvolassa on kiinnitetty huomiota tuon sun pojan autistisiin piirteisiin?" Mulle ei ole mikään tälläinen tullut mieleenikään. Ja luultavasti kyse on vain siitä, että ystävälläni on aina ollut ikävä tapa kaivaa toisista esiin kaikki negatiiviset piirteet. Mua tuo lausahdus jäi kuitenkin vaivaamaan ja olen yrittänyt pohtia poikani käyttäytymistä. Netistä olen lueskellut juttuja ja täälläkin näyttää olleen keskustelua aiheesta viime päivinä.
Kysyin ystävältäni mitä hän tarkoitti. Seuraavat jutut pojassani (2v 6kk) siis viittaavat hänen mukaansa autismiin:
- poika puhuu hyvin ja paljon, 2v. neuvolassa sanottiin puheen olevan 3v. tasolla. Mutta s, r, j ja d puuttuu puheesta ja monet kirjainyhdistelmät sanoo väärin, vaikkei niissä noita kirjaimia ole, esim. pilvi=pippi, jalka=takka, korva=koppa jne.
- poika on vähän kömpelö ikäisekseen, ei esim. kiipeä liukumäkeen yhtä ketterästi kuin muut saman ikäiset, ei hypi tasajalkaa, portaissa tarttee seinän tms., josta pitää kiinni.
- poika on rauhallinen nykertelijä, viihtyy kauan palapelejä tehden ja on niissä tosi taitava. 60-palaiset onnistuu hienosti.
- poika on tarkka tietyistä rutiineista tai tavoista, esim. leikkipuistoon mentäessä haluaa nousta aina samassa kohdassa pois pulkasta, haluaa mennä samasta portista ja samoissa kohdissa pitää pysähtyä esim. istahtamaan aina samalle puistonpenkille.
- poika sanoo, ettei tykkää toisista lapsista. esim. kerhoissa haluaisi mut leikkimään kanssaan, eikä leiki tai riehu toisten kanssa. tosin ei kai tän ikäiset vielä välttämättä leikikään yhdessä? poika isommassa lapsiryhmässä touhuilee itsekseen. en muista, että olisi koskaan jutellut toisille lapsille, heippa kyllä sanoo, kun pyydän sanomaan. esim. synttärikutsuilla touhuaa itsekseen ja tuijottelee toisten lasten touhuilua. usein näyttää tosi ajatuksiinsa uppoutuneelta. kovasti on kyllä kiinnostunut muista lapsista, kun aina multa kysyy, että mitä se tyttö siellä sanoi tai mitä toi poika tekee tms. Aikuisille kyllä juttelee, jos joku oikein ystävällisesti pojalleni juttelee, siis kun on jo jonkin aikaa ollut meidän seurassa. Selittää asioita ja vastailee. jos joku vieras esim. kaupassa kysyy jotain, poika ei (yleensä) vastaa ennen kuin mä toistan kysymyksen. usein tuollei vieraan seurassa ei katso häntä ollenkaan silmiin. mulle, isälleen, isovanhemmille, kummeille ym. hyville tutuille juttelee kyllä paljon ja mielellään. joskus kyllä tuntuu, että poika jää ihan lukkoon, kun toinen lapsi/lapsia tulee lähelle. poikani jää tuijottamaan hänen leikkejään ja saatan joutua useammasti sanomaan jonkun asian ennen kuin poika kuulee.
Olikohan tuossa kaikki, mitä ystäväni sanoi perusteluksi.. Mutta siis mä olen kuvitellut noiden kaikkien juttujen olevan vain luonteesta ja iästä johtuvia. Mitä mieltä olette, onko noissa jutuissa jotain, minkä perusteella pojallani voisi epäillä olevan autismia? ystäväni oli " diagnoosistaan" niin varma.
Kommentit (25)
Tuohon koskettamiseen liittyen eli tuttujen (äidin, isän, mummojen jne.) sylissä haluaa istua ja paijailla. Mutta vieraat aikuiset ei saisi koskea. Esim. viime kesänä Särkänniemessä sai itkukohtauksen, kun possujunan ohjaaja nosti pois junasta, eikä äiti. Ei anna muitten aikuisten esim. auttaa kiipeämään liukumäkeen. Ja siis halailemaan tulevista lapsista ei tykkää.
Kuulosti tuossa kirjoituksessani vähän liian jyrkältä tuo pojan suhtautuminen vieraisiin. Hän ei siis YLEENSÄ tervehdi, vastaa tai juttele. Mutta joskus kyllä ihan oma-aloitteisesti saattaa sanoa naapurille, jonka kanssa mä juttelen, että " mulla on tämmöinen uusi pulkka" tms. Ja joskus tervehtii ihan reippaasti. Mutta lähes aina siis jää tuijottamaan maata eikä puhu mitään, jos joku vieraampi hälle puhuu.
Oikeastaan aina, kun ulkoillessa mä jään juttelemaan jonkun kanssa, poikani kysyy jälkeen päin, että mitä se täti/setä sanoi meille.
En nyt oikein tiedä mitä pitäisi ajatella. Oma lapsi tuntuu kuitenkin ihan normaalilta ja tuntuu, että teenköhän ongelmia asioista, jotka ei sellaisia ole. Toisaalta ystäväni kommentti lapsestani vaivaa.
Kiitos, jos jaksatte kommentoida vielä asiaa!
Heinätuuli - sinun tarinaasi seuraan mielelläni, kun tuntuu, että teillä on nyt vähän samanlainen vaihe ja epätietoisuus menossa.
kuulostaa aivan mun vanhemmalta veljeltäni, joka on lahjakas lapsi. Ihan täsmälleen samalta! Sanoinkin tämän varmaan jo mutta en voi olla sanomatta uudelleen, kun kuvaus sopii niin täydellisesti. Ymmärrän myös sen tarkkailupuolen, mikä tulee. Minäkään en nyt enää osaa olla tarkkailematta omaa lastani, kun puheterapeutit kiinnittivät huomiota lapsen puheen " erityispiirteisiin" , vaikka lapsi ihan hyvin voi olla täysin normaalikin! Ne ovat nämä äidintunteet. Sitä tahtoisi tehdä kaikkensa lapsensa puolesta, että tämän elämä onnistuisi mahdollisimman hyvin! En osaa sinua auttaa ja tiedät, etten ole näitten asioitten asiantuntija jo, mutta se, että jos sinulle nyt on herännyt huoli, vaikka se olisi miten heikkokin eikä neuvola sitä vahvistaisi, niin voisithan keskustella sittenkin vielä pojan kanssa vaikka neurologin kanssa ja katsoa, mitä hän sanoo. Jotenkin epäilisin, että hyvinkin voisi olla niin, että lapsesi olisi ihan normaali lapsi, vaikka hän ei haluakaan muiden kuin läheisten koskevan häneen. Ihan sama veljelläni! Ja kun puistossa oma tyttöni tykkäsi jossain vaiheessa halailla toisia lapsia, ottaa kädestä, niin kyllähän oikeastaan kaikki tämän ikäiset (2,9 v) lapset vetäytyivät. Eikös se ole mahdollisesti sitä itsesuojeluvaistoa, reviirin suojelemista? Tsemppiä!
Minustakin on kiva seurata sinun tarinaasi samasta syystä- samassa veneessä ollaan :-)! Kiva myös, että sen sanoit! Välillä tuntuu, että hätäilen ihan hirveästi liikaa ja että kukaan muu ei sillä tavalla hätäilekään tässä vaiheessa kuin minä! Kauhean vaikeaa olla iloinen ja huolettoman oloinen lapselle kotiäitinä tämän huolen alaisena mutta kun on pakko olla, ettei lapsi masentuisi, niin on ihanaa, että saa tänne purkaa näitä tuntojaan! Kivaa, että ihmiset näemmä jaksavat lukea ja rohkaista niin upeasti :-)! Sen jälkeen jaksaa taas paljon paremmin!
Huomasin, etten ollutkaan muuten kirjoittanut aiemmin tuosta veljestäni. Monta kertaa taisin vain aloittaa ja sitten keskeytin, kun ajattelin, etten ole asiantuntija kumminkaan ja vain taas sotken lisää, mitä en tahdo.
Onneksi meillä on lapset sitten kuitenkin, ihaniahan nämä kaikki ovat, vammautuneet ja kaikki! Näin olen kokenut myös asperger- ja adhd-lasta hoidettuani :-)! Raskaampaa voi olla mutta lapsi ei ole ollut yhtään vähemmän ihana kuin ketkään muutkaan :-)! Ja nuo lapset pärjäävät tuolla elämässä ihan hienosti! Veljeni muuten (nyt jo pian 40-v, eikä siis enää ole lapsi, vaikka aiemmassa kirjoitetuksessani oli " on lapsi" virheellisesti) osoitti sitä sosiaalisuutta sitten kouluiässä vasta muita kuin äitiä kohtaan. Siihen asti ei tahtonut antaa kenenkään muun, ei isän tai minunkaan, koskea eikä juuri leikkiäkään, harvoja poikkeuksia lukuunottamatta ja sai raivareita, kun joku sotki hänen leikkinsä eikä saanut keskittyä niihin yksin.
Jaksetaan eteenpäin!
Jos siis kuvauksesi pojastasi on akkurantti, niin korkeintaan taitaa tulla kyseeseen samanlainen diagnoosi kuin meidän vesselillä eli " piirteitä aspergerin syndroomasta" .
Aloituksessasi kuvauksesi kuulosti minusta enemmän aspergerilta, mutta tuossa on paljon sellaista, joka ei todellakaan ole tyypillistä asperger-lapselle, mm. tuo, ettei viihdy itsekseen. Samaten tuo kyky leikkiä roolileikkejä puuttuu usein pieniltä as-lapsilta.
Tutti-Tatti:
Ei tosiaankaan viihdy kovin usein yksin, vaan haluaa seuraa. Ainoastaan joskus jää puoleksi tunniksi tekemään palapeliä. Hän leikkii roolileikkejä kanssani, mä olen esim. lääkäri ja hän potilas. Hän kyselee usein kun näkee lapsia, että mitä nuo lapset tekee jne.
Toki lapsellasi on monia piirteitä, joita on asperger-lapsillakin, mutta niin monet noista ovat todellakin myös sellaisia piirteitä, joita alle 3-vuotiailla on luonnostaan.
Oikeasti kannattaa muistaa, että asperger ei ole joko-tai -juttu. Meissä jokaisessa on aspergeriin liittyviä piirteitä, mutta SITTEN, KUN NIITÄ ON TARPEEKSI PALJON, SE DIAGNOSOIDAAN. Esimerkiksi omasta pojastani neurologi sanoi, että hän on rajatapaus, mutta enemmän normaalin lapsen puolella.
Mutta silti sanoisin, että epäilyt kannattaa selvittää. Ja jos ja kun poikasi menee aikanaan päivähoitoon/kouluun, hän saattaa tarvita tukitoimia, vaikka ei diagnoosikynnystä ylittäisikään!
Itselläni oli se harhakuvitelma, että ilman selvää as-diagnoosia mitään tukitoimia ei saa. Niin se ei ONNEKSI ole. Me olemme saaneet pojallemme päiväkotiin ryhmäkohtaisen avustajan (yhdessä toisen erityislapsen kanssa), joka on todella hyvä ja oikeastaan melkoinen edellytys sille, että ujo ja vetäytyvä poikani ylipäänsä pärjää isossa päiväkotiryhmässä.
Joten vaikka nyt vielä tultaisiinkin neuvolassa siihen johtopäätökseen, että mitään erityistä tutkimustarvetta tai huolta ei lapsesi suhteen olisikaan - mikä on täysin siis mahdollista - niin kannattaa olla herkkänä asian suhteen sitten, kun poikasi hoito-olosuhteet muuttuvat ja hän menee isompaan ryhmään joko pk:iin tai aikanaan kouluun. Voi olla, että silloin ilmenee erityistuen tarvetta - tai sitten ei.
Älä silti liikaa uppoa asiaan ja menetä mielenrauhaasi... Tämä on ilman muuta helpompi sanoa kuin toteuttaa. Itse olen aina ollut kamala stressaaja ja 8kk kestäneet poikani tutkimusvaiheet olivat tehdä minusta hermoraunion. Laihduinkin kilokaupalla.
Joten nämä tuntemuksesi ovat todellakin tuttuja, varmasti jokaiselle erityislapsen äidille:
Tutti-Tatti:
Olen yrittänyt unohtaa huolestuneisuuteni, mutta väkisinkin tulee tarkkailtua poikaa. On se niin vaikeaa, kun kyseessä on ensimmäinen lapsi, eikä lähipiirissä ole lapsia. Ei siis pysty varmasti huomaamaan mikä on ihan normaalia ja mikä ei.Pää on nyt ihan sekaisin näitten pohdintojen takia ja tuntuu, että kaikki normaali alkaa tuntua epänormaalilta ja päinvastoin. Tuntuu, että kaikki varmasti ajattelee, että tuossa pojassa on jotain vikaa ja mä en huomaa mitään.. Aion puhua asiasta neuvolassa kesäkuussa, poika on silloin 2v 9kk.
PS: Muuten, tuo oman lapsen " itse-diagnosointi" on vaikeaa aivan kaikille, veikkaan ma. Lapset, myös autisti/as-lapset ovat ensinnäkin niin tyystin erilaisia jokainen. Toiseksikin maallikolla ei ole tietoja aiheesta, siis diagnosointiin tarvittavia (netistä ja kirjastosta poimitut eivät riitä alkuunkaan). Kolmanneksi ne muut lapsetkin ovat eri-ikäisiä ja ihminen on - ah - niin huonomuistinen, ettei muista pitkään, millainen se esikoinen olikaan samassa iässä.
Ota selvää jos huolestuttaa mutta eivät nuo asiat tuon ikäiselle kovin hälyttäviltä kuulosta. Voimia äidin huolestuneelle taipaleelle ;)
Vaikea tietysti sanoa mitään lasta näkemättä. Meillä tytöllä oli pienempänä autistisia piirteitä ja ne ei kyllä olleet tuollaisia. Myös minun ja lapsen isän oli vaikea saada lapseen kontaktia, katsekontakti huonoa asiantuntijoiden mukaan vielä tänäkin päivänä. Lapsi sai kauheita raivokohtauksia ja oli ehdoton omissa jutuissaan joita oli tietynlainen juuttuminen samoihin asioihin.
Se, että lapsesi tahtoo tehdä asioita aina samalla tavalla ei silti mielestäni välttämättä tarkoita sitä että jotain olisi pielessä. Miten lapsesi reagoi jos yritätkin tehdä asiat eri tavalla? Hyväksyykö sen vai hermostuuko? Noin pienelle lapselle kun on vielä järjellä vaikea asioita selittää...
Kerroit lapsesi puhuvan paljon ja käsitän tästä että saat häneen hyvin kontaktin ja ymmärrät lastasi. Minusta tämäkin sotii ainakin omaa autismikäsitystäni vastaan.
Se, ettei lapsi hakeudu toisten lasten seuraan voi olla myös enemmän luonnekysymys. Sitä paitsi tuon ikäisillä lapsilla ei vielä ole kovin paljon yhteisleikkejä vaan he leikkivät yhdessä mutta rinnakkain ja jokainen omaa leikkiään.
Minä en sinuna olisi huolissani mutta ottaisin ehkä seuraavalla neuvolakäynnillä ihan oman mielenterveyden vuoksi puheeksi sen että ystävä puhui tällaista.
Lisäksi uskon kyllä että jos syytä huoleen olisi niin olisit varmasti itsekin huomannut viitteeitä siitä, yleensä autismiasiat ovat sellaisia jotka eivät tule yllätyksenä vanhemmille, ei ainakaan meille aikanaan tullut!
Puhtaaseen varhaislapsuuden autismiin kuuluu katsekontaktin välttäminen myös läheisiin ihmisiin (jopa vanhemmat), puheen puuttuminen tai huomattava myöhastyminen ja voimakas omaan maailmaan vetäytyminen. En tiedä tarkoittaako ystäväsi aspergerin syntroomaa, joka lasketaan autismin kirjoon kuuluvaksi. Jotkut mainitsemasi oireet saattaisivat viitata ko oireesiin, mutta aspergerinkin diagnosoidaan mielellään vasta +- kouluiässä, joten en olisi huolissani ainakaan vielä. Tosin kavereiden välttämistä ja yhteisen leikin puuttumista kannattaa seurata. Myös liikunnallisia taitoja kannattaa ihan aktiivisesti harjoitella jos vaan pystyt. Suomalainen leikkikenttä onkin siihen vallan mainio paikka. Kömpelyys, omaan maailmaan vetäytyminen ja vaikeus sosiaalisissa taidoissa voi viitata myös ADHD:n.
Vaikka lapsesi on joissakin taidoissa ikäistään jäljessä, palapeleissä hän on mainio. Meillä just 3v tekee 20-25 palan pelejä.
Pärjäämisiä ja juttele tarvittaessa neuvolan kanssa tai soita vaikka autismi ja asperger liittoon.
Sinänsä myös autisteissa on suht normaalisti puhuvia, kaikki autistit eivät myöskään välttele katsekontaktia. Mutta se kontaktinotto poikkeaa silti: voi esim. tupata liiankin lähelle (henkilökohtaisen etäisyyden säätely erilaista siis kuin normaaleilla lapsilla). Ja autistinen/as-lapsi hämääntyy herkästi rutiinista poikkeavissa tilanteissa ja ryhmätilanteissa: osa eristäytyy puuhailemaan omiaan ja tarkkailemaan muita, toiset taas saattavat olla liiankin " aggressiivisia" sosiaalisesti (puhuvat päälle, eivät kuuntele muita jne.)
MUTTA: nuo kertomasi jutut voivat olla aivan normaalin lapsenkin persoonallisia piirteitä. Et kerro tarkemmin, miten lapsesi on hoidossa (onko kotona, pph:lla, tarhassa vai miten). Jos hän on kotihoidossa kahdestaan sinun kanssasi, niin minusta tuollainen muiden lasten arastelu op hyvinkin ymmärrettävää. Sosiaalisia vuorovaikutustaitoja olisi siinä tapauksessa syytä harjoitella, lapsesi tarvitsee niitä.
Mitä jos ottaisit huolesi esille neuvolassa? Pyydä päästä vaikkapa neuvolapsykologille, jonka kanssa voisit jutella asiasta.
Kaverisi on vähän epäkorrekti minusta, kun alkaa tuolla tavalla analysoida lastasi. Mutta kaiketi hän ammattinsa kautta on sitten huolissaan.
että minun pojallani siis on diagnoosina " piirteitä aspergerista, puutteita hieno- ja karkeamotoriikassa" .
sinulle mutta neuvoisin, ettet ottaisi kovin vakavasti vielä kenenkään mielipiteitä lapsestasi. Ihmettelen muuten, kun luin muiden tekstejä, miten voitte olla niin varmoja, ettei olisi kysymys varhaisiän autismipiirteistä? Siis kysyn näin vain uteliaisuudesta ja oman kokemukseni tähden. Itsekin epäilisin, onko ap:n lapsella autismia ollenkaan kyllä mutta niinhän epäilen suuresti omankin tyttäreni kohdalla, jolla on katsekontakti kaikkiin muihin paitsi vieraisiin aikuisiin ekalla kerralla (ja se puheterapeutin mielestä jo saattoi osoittaa, että saattaa olla autismia lapsella, joka 2,8 v, yhdessä sen kanssa, ettei tehnyt yhteistyötä puheterapeutin kanssa kuin osassa tehtävissä ja muutoin olisi ollut kiinnostuneempi leikkimään, mitä itse tahtoi- mitään muuta ei tarvittu- ei riittänyt se, että lapsi on sosiaalinen ja ottaa katsekontaktia nimenomaan mielellään muihin lapsiin puistoissa, ei se, että pienessä lapsiryhmässä leikkii innokkasti alkeellista yhteisleikkiä, ei se, että ottaa kädestä mielellään toisia tuttuja aikuisia ja lapsia eikä se, että halailee lelujaan tai muita mielellään, hoivailee lelujaan tai leikkii monenlaisia leikkejään, johon liittyy samanaikaisesti vaikka kahden 15-palaisen palapelin kokoamista nopeasti, jos tahtoo, ja 10 erilaisen pelin pelaamista jonkun kanssa, vaan vain nuo yllämainitut piirteet yhdessä sen kanssa, että puhetta ei ollut vieraan kanssa ollut paljonkaan vielä ja kotonakin vain 3-4 sanaisia lauseita päivittäin). Minulle sanottiin, että autismissa on niin paljon erilaisia piirteitä, että ilman tutkimuksia ei oikein osaa sanoa, kenellä alle 3-v on autismi ja kenellä ei. Joten olisi mielenkiintoista tietää, miten tähän kysymykseen voisi varmasti mitään vastata suuntaan tai toiseen? Neuvoisin vain siihen, että ottaisit neuvolassa kysymyksen esille ja pyytäisit lähetettä eteenpäin, jos terveydenhoitaja epäilee jotain. Jos ei, niin odota rauhassa lapsen päiväkotiin menemistä, missä autismipiirteet varmaan huomataan nopeasti, jos niitä onkaan. Anteeksi, jos vaikutan tylyltä. En tosiaankaan sitä ole. Olen saman huolen alainen ja aika järkyttynyt tällä viikolla puheterapiakäynnit aloittaneena.
Heinatuuli:
Jos ei, niin odota rauhassa lapsen päiväkotiin menemistä, missä autismipiirteet varmaan huomataan nopeasti, jos niitä onkaan. Anteeksi, jos vaikutan tylyltä. En tosiaankaan sitä ole. Olen saman huolen alainen ja aika järkyttynyt tällä viikolla puheterapiakäynnit aloittaneena.
Ei kai tässä sitä paitsi kukaan ap:lle vastanneista olekaan sanonut, että hänen lapsellaan on autismi, vaan että hänen kertomansa piirteet voivat sopia myös autisteihin. Kuten myös normaalilapsiin! Siinä on iso ero.
Mutta tosiaan siis tuosta päiväkotiasiasta. Totta on, että ulkopuolinen näkee ryhmätilanteessa lapsesta ihan uusia puolia verrattuna siihen, miten lapsi kotona oman perheen parissa käyttäytyy. Mutta toisaalta päiväkodissa ei ole tietotaitoa analysoida lapsen käytöstä kovinkaan pitkälle. Autismi on suht harvinainen neurologinen häiriö ja jokainen autisti vielä omanlaisensa!
Lisäksi esim. asperger-lapset pärjäävät suht pitkälle ryhmän mukana, ainakin vielä pienet as-lapset.
Esim. meillä meni koko syksy, kun 2v8kk iässä tarhaan menevän pojan vetäytymistä pidettiin alkukankeutena jne. Ja päiväkodin väki on yllättävän arkaa sanomaan ongelmista vanhemmille, vaikka ainakin minä korostin alusta lähtien sitä, että haluan kuulla myös ikävät terveiset. Kun aloin selvitellä poikani vuorovaikutusongelmia ja pyysin 3-vuotisneuvolaa varten kirjallisen analyysin neuvolalle, niin SITTEN yhtäkkiä paperiin olikin kirjoitettu, että lapseni ei puhu päiväkodissa mitään ja vetäytyy omiin oloihinsa! Siis prhana, olin aika kiukkuinen tuosta ja mielestäni syystäkin!
Poikani on tällä hetkellä kotona kanssani, koska meillä on myös 5kk ikäinen vauva. Poika oli päiväkodissa 1v5kk - 1v 9kk ikäisenä. Ihan hyvin kai viihtyi, tottuminen vain kesti kauan, kun oli ollut vain pari kertaa aiemmin hoidossa. Nyt käydään kerran viikossa kerhossa ja päivittäin nähdään lapsia leikkipuistossa.
Tottumuksista: Ei poika yleensä hermostu, jos joku rutiinijuttu jää tekemättä, jos mä keksi jotain kivaa korvaavaa tekemistä. Esim. jos ollaan menossa puistanpenkin ohi, missä yleensä haluaa istahtaa ja on menossa istumaan ja kun sanon, että katsopa, tuolla on iso rekka, mennään äkkiä katsomaan, niin juttu unohtuu.
Poika siis puhuu tosi hyvin. Keskustelee mun + muiden tuttujen aikuisten kanssa melkein kuin aikuinen eli kyllä, kontaktin saan häneen hyvin. Ainoa, mistä itse voisin olla huolissani, on tuo ettei viihdy toisten lasten kanssa. Mutta olen ajatellut, että se johtuu siitä, että meidän lähisukulaisissa, siis niissä, kenen kanssa poika useimmiten on tekemisissä, ei ole lapsia. Mun kavereillakaan ei ole lapsia. Joten tapaa noita lapsia vain tuolla kerhossa j aleikkipuistossa.
lapseni oli 3 vuotias kun diagnoosi tehtiin...lapseni ei kylläkään puhunut ollenkaan vaan sanoi joitakin sanoja ja yleensä fraaseja.
Mutta nuo muut piirteet täsmää minun lapseeni hän teki samalla lailla kun sinun lapsesi...teki suuri palapelejä 60-80palan ja viihtyi omissa oloissa tietyt rutiinin oli pakko tehdä muuten tuli raivokohtaus, katsekontaksit puuttui,kommunikonit ongelmia, leikki itsekseen ei muiden lasten kanssa jne..
kerroin vain sen, mitä nyt mulle on sanottu. Hyvä, Ilia, että sanoit tuon, ettei päiväkodissa välttämättä huomatakaan mitään! Mulle se puheterapeutti juuri sanoi, että tavallisessa päiväkodin ryhmässä sitten lievä, vielä tässä vaiheessa pienryhmässäkin toisten kanssa leikkivä lapsi, ei pärjää ja että tilanne huomattaisiin henkilökunnan puolelta. Sen tähden luulin tämän olevan niin. Mutta kaikki lapsethan ovat erilaisia tapauksia ja mulla ei ole vielä mitään kunnon tietoja as-lapsista, joten älkää liikaa uskokaan mun neuvoihini niissä sen tähden ja kommentoikaa kuten Ilia, että opin teiltä muilta lisää. Sen vuoksi kysyinkin tuossa aiemmin, että miten voitte sanoa, ettei olisi autismin piirteitä (sitä siis tarkoitin, en sitä, että olisitte sanoneetkaan, että ap:n lapsella olisi autismi vaan sitä, että tuli käsitys, ettei olisi mutta se nyt on sivuseikka tässä), kun itselle tuntuu niin mahdottomalta erottaa mitään autismiin viittaavaa omassakaan lapsessa ja puheterapeutti sanoi, että se voi silti olla sitä, vaikka kuinka näyttäisi kaikki normaalilta tässä vaiheessa (olen muuten ajatellut ennemminkin, että adhd tässä aiemmin mutta sitten lapsi alkoi keskittyä viime syksynä leikkihinsä ja jätti kiipeilemisen jatkuvasti- mutta se nyt tulee taas hänen kohdallaan enemmänkin mieleen siltikin kuin autismi). Anteeksi, ap, jos sotkin!
lapsesi piirteistä tulee mieleen heti asperger. anteeksi nyt vain kovasti.
Asumme Hollannissa ja täällä älyllisesti lahjakkaat lapset halutaan myös diagnosoida. Pientä lasta ei diagnosoida, mutta hänestä jo sanotaan, että saattaa olla kyseessä kehitysspurtti, joka voi ennakoida sitä, että kyseessä on lahjakas lapsi. Näille lapsille on tyypillistä, etteivät juuri leiki ikäistensä lasten kanssa (koska ovat emotionaaliselta ja älylliseltä kehitykseltään niin paljon edellä), mutta jos löytyy toisia ehkä isompia lapsia, joilla samat kiinnostuksen kohteet, leikki kyllä onnistuu (tosin isommalla lapsella saattaa motoriikka olla kehittyneempää eli yhteistä ei tämän vuoksi löydy).
Lahjakkaille lapsille toistoa vaativat asiat saattavat olla vaikeita eli esimerkiksi motoristen taitojen harjoittelu. Heillä on top down tapa oppia eli ensin ymmärtävät kokonaisuuden ja sitten vasta menevät yksityiskohtiin, kun normaalisti useimmat ihmiset oppivat ensin osasuoritukset ja sitten siirtyvät kokonaisuuteen (tähän perustuu esim. kouluopetus).
Puheessa voi ns. lahjakkailla lapsilla olla juuri änkytystä, kirjainpuutoksia, tms., koska ajatus kulkee niin paljon nopeammin kuin suun motoriikka ehtii kehittyä.
Tosin lahjakkuus ei sulje autismia pois eli myös autisteissa on lahjakkaita lapsia, mutta kaikki lahjakkaat lapset eivät ole autisteja eivätkä kaikki autistit lahjakkaita.
mutta en sanoisi VALITETTAVASTI. Se on autismin kirjoon kuuluva juttu mutta eri mieltä ollaan siitä onko se autismia muoto ollenkaan vai ei. Jos on, niin sen lievin muoto kuitenkin.
Aspergerkin voi toki hankaloittaa elämää suuresti, mutta paljon on myös niitä joilla se ei juuri normaalielämää haittaa.
Itse erittäin helpon ja kiltin as-pojan äitinä valitsisin tämän seuraavallekin lapselle jos olisi pakko ja jos vaihtoehdot olisivat asperger, autismi ja adhd.
Ja asperger-lapsethan ovat usein poikkeuksellisen lahjakkaita. Pikkuvanha puhe, lievä kömpelyys, aikuisten seurassa viihtyminen, " nyhertäminen" ovat kyllä monien asperger-lasten piirteitä. Mutta voivat tietysti olla ihan tavallisenkin lapsen persoonallisuuden piirteitä. Kuten tuossa joku jo sanoikin, ulkopuolinen saattaa nähdä jotain mitä läheinen ei huomaa.
Itselläni on autistipoika, josta kukaan ei uskonut että olisi autistinen. Oli pikkulapsena täysin tavallinen. 2,5-vuotiaana aloin itse epäillä jotain ja 3,5-vuotiaana saatiin diagnoosi. Mutta itse piti viedä asiaa eteenpäin, terveysasemalla ei uskottu. Mutta yksi ystäväni jonka siskonpojalla on asperger, oli kiinnittänyt autistisiin piirteisiin huomiota jo ennen minua, mutta ei uskaltanut sanoa ääneen.
Kun aloin asiaa epäillä, lainasin kirjastosta autismia käsitteleviä kirjoja ja " kotidiagnoosi" oli alustavasti valmis jo ennen ensimmäistä neurologikäyntiä. Mistään piirteistä ei voi suoralta käsin sanoa että se olisi juuri autistinen, mutta kun hankkii tietoa, palaset alkavat loksahdella kohdalleen (tai sitten eivät).
Aspergerin oireyhtymä voi olla niin lievä että sitä ei juuri huomaakaan, mutta yleensä siihen liittyy jonkinasteisia sosiaalisia vaikeuksia ja empatian puutetta. Monesti diagnosoidaankin vasta lähempänä kouluikää.
Tsemppiä sinulle!
Tosi kiinnostuneena luen kaikenlaisia kommentteja, näkemyksiä, kokemuksia ja mielipiteitä. Olen yrittänyt unohtaa huolestuneisuuteni, mutta väkisinkin tulee tarkkailtua poikaa. On se niin vaikeaa, kun kyseessä on ensimmäinen lapsi, eikä lähipiirissä ole lapsia. Ei siis pysty varmasti huomaamaan mikä on ihan normaalia ja mikä ei.Pää on nyt ihan sekaisin näitten pohdintojen takia ja tuntuu, että kaikki normaali alkaa tuntua epänormaalilta ja päinvastoin. Tuntuu, että kaikki varmasti ajattelee, että tuossa pojassa on jotain vikaa ja mä en huomaa mitään.. Aion puhua asiasta neuvolassa kesäkuussa, poika on silloin 2v 9kk.
Tässä jotain asioita vielä pojastani (nyt 2v 7kk), kiva jos jaksatte vieläkin kertoa mielipiteitänne.
Poika on luonteeltaan tosi rauhallinen ja ujo/arka. Kaikki uusi epäilyttää häntä. Menee kauan, että suostuu maistamaan uutta ruokaa. Esim. liukuria suostui kokeilemaan vasta, kun oltiin kuljetettu sitä mukana liukumäessä useita kertoja. Minä ja miehenikin ollaan aika rauhallisia. Kerhossa poikani aluksi istuu mun vieressä ja vasta myöhemmin lähtee itsekseen touhuamaan. Poika säikähtelee helposti, esim. jos pyydän tulemaan parkkaipaikalla sivumpaan pois auton edestä, tulee pelokkaan oloisena pois alta. Poikani pelkää monia asioita, mm. ilmapalloja (kun on kuullut sellaisen rikkoutuvan).
Poikani juttelee kanssani lähes taukoamatta, kyselee, pohtii yms. Samoin isänsä, mummojen, pappojen, kummien, setiensä ja tätiensä kanssa. Poika ymmärtää kaiken ja haluaa tietää kaiken ja kyselee. Hän käyttää paljon sanontoja, jotka kuulostaa hassuilta pienen suussa, mm. " se onkin hyvä asia" , " no ei kyllä onnistu" , " ai niinkö se olikin" jne. Hän muistaa pitkiä pätkiä lastenohjelmistä, joita on nähnyt useamman kerran ja käyttää niitä puheessaan (ihan oikeassa yhteydessä).
Vieraammille aikuisille juttelee vaihtelevasti. Tervehdyksiin ei yleensä vastaa, ainakaan jos mä en pyydä sanomaan hei. Joskus innostuu puhumaan, esim. kiinteistövälittäjälle vastasi kysymyksiin " joo" ja " ei" ja huusi lähtiessään oma-aloitteisesti heippa. Kerhossa taas kun tuttu äiti kyseli asioita, ei sanonut mitää, tuijotti vaan lattiaan, ei sanonut sittenkään, kun mä toistin kysymyksen.
Puheesta puuttuu r, s, j ja d. Tekee aika paljon kielioppivirheitä tms. " Näitä on kahta (=kaksi)" . Mysli= mytti, muurahainen= muulainen, kahvi = kappi, keksi =ketti, jalka = hakka/takka, patja =patta jne. Puhe siis kuulostaa vieraan mielestä välillä vähän epäselvältä, mutta kyllä kaikesta saa selvää, jos poika riittävän kovalla äänellä puhuu.
Oltiin kylässä kaverini + saman ikäisen pojan luona. Istuivat kaksin huoneessa ja poikani kysyi toislta pojalta, että mistä tämä puu on tullut tänne lattialle ja toinen poika vastasi. Muulloin en muista, että olisi puhunut toiselle samanikäiselle lapselle heippaa lukuun ottamatta. Yleensä leikkipuistoissa viihtyy hyvin, jos on ns. rauhallisia lapsia, jotka leikkii paikallaan, mutta kun joku juoksee ja riehuu, hän jää tuijottelemaan tai haluaa lähteä kotiin.
Kerhossa poika jää leikkihuoneeseen kun mä menen toiseen huoneeseen kahville. Touhuilee itsekseen muiden seurassa. Tykkää isommista lapsista. Naapurin 5v. tytön kanssa viihtyy touhuten ja pelaten ja juttelee tytölle. Mutta naapurin 3v. pojalle ei puhu.
Poikani on siis taitava palapeleissä. Hän myös osaa jo piirtää autoa esittävän auton. Poika tykkää kirjojen lukemisesta, palapeleistä, legoista yms. rauhallisesta touhusta. Yleensä kyllä haluaa mut tai isänsä tai mummonsa tms. mukaan. Ei tosiaankaan viihdy kovin usein yksin, vaan haluaa seuraa. Ainoastaan joskus jää puoleksi tunniksi tekemään palapeliä. Hän leikkii roolileikkejä kanssani, mä olen esim. lääkäri ja hän potilas. Hän kyselee usein kun näkee lapsia, että mitä nuo lapset tekee jne.
Poika on tosi ehdoton monessa asiassa. hän ei suostuisi tekemään jotain, minkä on päättänyt olla tekemättä. Hänellä on rutiineja, mutta nyt kun olen asiaan kiinnittänyt huomiota, pystyy hän ne unohtamaan, jos keksin jotain muuta tilalle. Poika ei saa kovia raivokohtauksia. Uhmaitkut ovat luullakseni aina vähäisiä.
Poika liikkuu varovaisemmin ja kömpelömmin kuin moni ikäisensä, mutta luullakseni johtuu arasta luonteesta? Hän on vasta nyt innostunut kiipeilemään. Poika on aina tehnyt kaiken vasta sitten kun on osannut kunnolla, esim. kun otti ensiaskeleet 1v 5pvä iässä, käveli saman tien kymmeniä metrejä.
Mielestäni poika on mun + sukulaisten seurassa tosi iloinen, sosiaalinen, energinen, ja kommunikoi koko ajan muiden kanssa. Vieraampien aikuisten seurassa on varautunut ja ujo. Hän on siis ihan vastakohtainen. Toisten lasten seurassa ei omien sanojensa mukaan haluaisi olla, eikä puhu mitään toisille. Usein jää tuijottamaan lapsia surullisen näköisenä, mielestäni tyhjän näköisellä katseella, ei innostuneena ja kiinnostuneenä. Ulkona, jos joku tulee juttelemaan pojalle, hän kääntää pään pois eikä sano mitään.
Poika tottelee aika hyvin, mitä sanotaan ja noudattaa ohjeitani. 2-v. neuvossa ei suostunut menemään mitattavaksi tai vaakaan, ei siis tee mielellään mitään " epäilyttävää" . Tädin käskystä piirsi ja teki tornin, muttei potkaissut palloa. Poika ei tykkää, että hänen lähelleen tullaan tai että häneen kosketaan. Halailevat lapset on kauhistus.
Oma pikkuveli, nyt 6kk, oli aluksi niin " pelottava" , että vasta 1kk ikäisenä uskalsi koskea. Noin 4kk ikäistä veljeään vasta alkoi silitellä tms. ilman tiettyä epäluuloa ja varovaisuutta. Nyt jo juttelee veljelleen ja hoivaa.
Jos mä itken, poika on huolissaan ja alkaa myös itkeä.
Tämä taisi olla nyt aika sekavaa tekstiä ja paljon toistoa.
Tiivistettynä: Eniten huolestuttaa se, että poika ei viihdy toisten lasten kanssa eikä katso vieraita silmiin eikä vastaa tai reagoi mitenkään heidän kysymyksiin ja tervehdyksiin. Ainakaan yleensä. Puhe on myös vähän epäselvää ajoittain.
Jatkan myöhemmin, nyt pitää mennä nukkumaan.