Mitä teen, kun en osaa töissä?
Minulle määrättiin työtehtävä, jota en osaa. Vaikka sanoin jo alussa, että en osaa sitä, minun vain käskettiin alkaa hommiin. Nyt tilanne on vain niin, että se työ ei etene. En tiedä miten minun pitäisi edetä, en saa jäsennettyä sitä. Mitä minun nyt kannattaisi tehdä? Miten saan jonkun uskomaan, etten osaa?
Kommentit (8)
Nykypäivän työelämässä vaaditaan oma-aloitteisuutta. Sinun pitää vain avata suusi ja sanoa ettet suoriudu tehtävästä ilman apua ja koulutusta. Tai yrittää itse opetella asiaa.
Esimies on tehtävän määrännyt. Tätä ei ole tehty aiemmin. Alussa pyysin koulutusta, mutta sanottiin ettei tarvi. Olen sanonut etten osaa, mutta käsketty vain tehdä. ap
Voitko vähän kertoa minkätyyppinen tehtäväsi on, ehkä täältä osaa joku neuvoa.
Googlesta löytyy tänä päivänä melkein mitä vaan. Lähdekritiikki pitää olla, mutta joskus myös heikommilta sivuilta saa ideoita ja mahdollisesti juuri ajatukset jäsennettyä.
Minkä tyyppinen tehtävä on kyseessä?
Itse kysyisin muutamalta työkavereilta miten lähtisivät asiaa ratkaisemaan tai kuka osaa neuvoa asiassa. Aiheesta riippuen asiaan voisi pyytää apua myös oman työpaikan ulkopuolelta. Kavereilta jotka on samalla alalla tai muilta jotka tietää ahieesta. Googlaa aihetta. Kysy paljon kysymyksiä.
Lisäksi sopisin oman esimiehen kanssa palaverin hyvissä ajoin ennen kuin homman pitää olla valmis. Silloin esittäisin suunnitelman miten aion edetä. Pyytäisin häneltä palautetta ja suosituksia mitä pitää tehdä.
Eli asiaa pitää edistää itse, mutta jos ei osaa niin pitää uskaltaa pyytää apua. Ehdottomasti ei pidä hautoa asiaa yksin kunnes pitää olla valmis koska sitten kukaan ei ehdi tehdä enää mitään.
Riippuen alasta, saattaa erifirmassa oleva kollegakin osata auttaa. Omalla alallani tavallistakin, kun järjestelmien kanssa takkuillaan.
Eikö kukaan ole joutunut tällaiseen tilanteeseen? Tämä on ihan kauheaa. ap
Mitä asiaan sanoo esimiehesi, ja mitä työtoverisi? Olisko ketään, joka olisi aiemmin tehnyt sama hommaa ja osaisi neuvoa.
Ei siinä auta muu kuin kysyä neuvoa.