Introvertit; kerro kolme esimerkkiä elämästäsi...

1. Ärsyttää, jos joku ekstrovertti kokee hiljaisuuteni jonkinlaiseksi ongelmaksi ja kysyy kaikkien kuullen, miksi minä olen niin hiljainen. Jospa se johtuu vain siitä, että minulla ei ole hänelle mitään sanottavaa?

2. Ekstroverttien ajattelemattomat kommentit sekä minua että muita kohtaan loukkaavat joskus. Sitten loukkaannutaan verisesti, jos minä tai joku muu introvertti peräänkuuluttaa asiallisempaa puhetapaa. Huonosti käyttäytyvä ekstrovertti perustelee möläytyksiään spontaaniudella, "sosiaalisuudella" ja suorapuheisuudella. 

3. Tämä ei juurikaan ärsytä vaan pikemminkin huvittaa. Pari viikkoa sitten meillä oli työpaikan kanssa vierailu erääseen osuuskuntaan. Vierailun jälkeen työkaverini (puhelias ekstrovertti) kysyi minulta, oliko osuuskunnan johtaja minunkin mielestäni vähän ärsyttävä. Vastasin, että ei. Taisi olla niin, että työkaverini koki sujuvasanaisen ja itsevarman oloisen osuuskuntanaisen ärsyttävänä, jopa uhkaavana. Näemmä jotkut ekstrovertit eivät voi sietää muita itsevarmoja ja puheliaita ihmisiä. Jännä juttu!

Minua ärsyttää se jyräävyys ja se, että ekstrovertit yrittävät muuttaa minua, eivätkä anna minun olla sellainen kuin olen. En minäkään sano ekstrovertille, että rauhoitupa nyt. Miksi sinä puhut koko ajan. Anna muillekin välillä suunvuoro.

^

1. Väkinäinen tarve pitää keskustelua yllä, eli eivät ymmärrä, että hiljaisessa hetkessä ilman syytä välillä ei ole mitään pahaa

2. Jo mainittu asia, eli osa ekstroverteistä ei mitään ekstroverttejä ole, vaan ihan tyhjän jauhajia. Se, että on koko ajan suuna päänä on ihan eri asia. Tämä meni vähän aiheen vierestä, koska kysyttiin ekstroverteistä, mutta en tiedä tajuaako ap eroa ja siksi tämän sanon. 

3. Rauhallinen ja pohtiva tyyppi ymmärretään väärin, ujoksi tai ylimieliseksi

En tiedä sitten teistä muista oletteko aina ehdottomasti joko introverttejä tai ekstroverttejä mutta ainakinitse löydän selkeästi molempia itsestäni. Fiiliksen mukaan. Joskus saatan olla erittäin puhelias ja nauttia toisten huomiosta ja seurasta mutta toisinaan haluan vain omaa rauhaa enkä siedä mitään ylimääräistä häslinkiä ympärilläni. Ja nämä fiilikset menevät lähes 50/50. Olenko siis joku kummajainen vai koetteko todella että olette AINA vain jompaakumpaa?

[quote author="Vierailija" time="06.04.2015 klo 22:23"]En tiedä sitten teistä muista oletteko aina ehdottomasti joko introverttejä tai ekstroverttejä mutta ainakinitse löydän selkeästi molempia itsestäni. Fiiliksen mukaan. Joskus saatan olla erittäin puhelias ja nauttia toisten huomiosta ja seurasta mutta toisinaan haluan vain omaa rauhaa enkä siedä mitään ylimääräistä häslinkiä ympärilläni. Ja nämä fiilikset menevät lähes 50/50. Olenko siis joku kummajainen vai koetteko todella että olette AINA vain jompaakumpaa?
[/quote] Minä ainakin olen sisimmiltäni introvertti, mutta koska en ole ujo tai sosiaalisesti taitamaton, osaan ottaa roolin, jossa käyttäydyn ekstrovertisti. En osaa ottaa sitä roolia omana itsenäni, jos on vaikka tavattava joku miehen kaveripariskunta (hrrr, voiko olla hirveämpää), mutta töissä osaan hyvin toimia tuollaisessa roolissa. Se olen edelleen minä, mutta en minä "paljaana" vaan oppaana, aspana tms. Osaan laittaa sen sosiaalisuusjutusteluvaihteen päälle silloin, kun en edusta itseäni, vaan työnantajaa. Ehkä yllättävästi olen juuri työssä, missä pitää puhua paljon, olla esillä ja firman kasvoina. Silti, jos joku asiakas, jolle olen eloisasti ja kiinnostavasti juuri vetänyt tunnin opastuksen, näkisi minut siviilissä, en varmaan sanoisi sanaakaan. t. se joka inhoaa "sas sääki ny jotai" -tyyppejä

En tiedä mihin itse asetun tällä introvertti/ekstrovertti janalla, mutta olen itse ollut ihan nuoresta saakka sellainen pohdiskeleva tyyppi ja tykkään käydä syvällisempiä keskusteluja ja vaihtaa mielipiteitä sekä kokemuksia, jossa oikeasti näkee sen toisen ihmisen eikä vain sitä roolia mitä se minulle vetää. Väittäisinkin että minun seurassani on ihmisen aika helppo olla oma itsensä. Ei tarvi näytellä mitään. Musta tuntuu että mietin vähän liiankin syvällisesti joskus asioita, mutta toisaalta mua kiehtoo semmoiset asiat. Se että meissä kaikissa ihmisissä on pohjaton kyky niin hyvään, kuin pahaankin tässä elämässä ja miten ihmiset motivoituvat mistäkin asioista päätymään semmoisiksi kuin ovat ja tekemään semmoisia valintoja kuin tekevät. Jonkinlaista hengellisyyttä tämä minun elämäni nykyisellään pitää sisällään.

En pidä tyhjänjauhajista, siis semmoisista jotka eivät kykene olemaan samalla tasolla henkisesti toisten ihmisten kanssa, vaan jotka puhuvat vain itsestään ja tahtovat olla jatkuvasti esillä. Meikäläinen vain reagoi näihin ihmisiin sillä tavalla, että alan voimaan huonosti. En tajua sitä miksi elämässä tarvii pitää ihan hirvittävää kiirettä ja koko ajan rynnätä jonnekin. En myöskään voi hyvin sellaisten jyräävien ihmisten parissa, jotka näkevät asiat vain semmoisina ehdottomuuksina, että tämä asia nyt on ehdottomasti näin ja kun minä lyön nyrkkiä pöytään niin se on viimeinen sana. Asioita voi minusta aina nähdä niin monelta eri kantilta ja kaikissa jutuissa on aina eri puolensa. Lopulta on olemassa se absoluuttinen totuus joka menee ihmisen rationaalisen järjen yläpuolelle. Minulle yhteyden löytäminen tähän totuuteen tuo elämään ainakin suurta tunnetta siitä että kaikki on hyvin.

Tässä aina vain enemmän pinnallisuuteen, itsekeskeisyyteen ja kovempaan kiireeseen menevässä maailmassa soisi tämän viisauden tavoittavat useammankin ihmisen. Jotenkin musta tuntuu että todella moni meistä vain pelkää sen todellisen itsensä paljastumista jolloin eletään juuri sitä roolielämää ja sen oman roolinsa kautta..

[quote author="Vierailija" time="05.04.2015 klo 23:39"]Pakko tulla mainitsemaan YKSI esimerkki jota olen mietiskellyt viime aikoina. Muutamassa työpaikassa minulle on sanottu "moitteita" koska en ole kuulemma tarpeeksi sosiaalinen. Aina paukutetaan pöytään sitä, että kuinka juuri siinä ja siinä työssä tulee olla "sosiaalinen, sosiaalinen ja sosiaalinen!! Ja viekä kerran SOSIAALINEN. Sosiaaliset taidot sitä ja tätä. Luonteva kanssakäyminen puuttuu ja tilannetaju." Anteeksi mitä!? Kyllä tuo nyt kuulostaa, että ongelma piilee puhujan itsensä puolella. Pitäisiköhän noiden ylisosiaalisten alkaa tehdä työtä itsensä ja keskittymiskykynsä kanssa jotta suvaitsisivat myös meitä introvertteja jotka emme ole joka minuutti suunapäänä ja teemme työtä paljon tehokkaammin kuin he jotka lörpöttelevät mielellään töiden lomassa. Minä keskityn tekemään työni mahdollisimman perusteellisesti ja nopeasti ja tekemään jopa ylimääräistäkin, ja puhumaan vähemmän..ja MINULLE se ei ole mikään ongelma. Olen aina huomannut, että noille sosiaalisille se on ongelma josta he eivät vain pääse yli.
N26
[/quote]

Minä minä minä minä minä MINULLE... Huoh.

Minäkään en ole selkeästi introvertti tai eksovertti, vaan kumpaakin. Olen siis jonkinlainen sekamuoto! Huomaan pitäväni ihmsten tapaamisesta ja juttelusta, mutta vain tietyn rajallisen ajan esim. pari tuntia kerrallaan, sen jälkeen minulla tulee tarve vetäytyä omiin oloihin. Sellainen jatkuva seurassa olo ja yhdessä puuhastelu ei sovi minulle, rasitun ja uuvun, mutta muutaman tunnin kyläilytapaamiset kyllä virkistävät. Viihdyn hyvin ihan yksinkin, mutta en haluaisi kuitenkaan olla aina yksin. Olen iloinen kun minulla on perhe, mies ja lapset, mutta kun olen joskun päivän kotona yksin, niin sekin tuntuu hienolta. Minulle riittää muutama hyvä ystävä ja kourallinen tuttuja, en kaipaa suurta seurapiiriä enkä somen kautta yhteydenpitoa. En ole kovin riippuvainen muista, vain perheeni on ykkössijalla ihmissuhteissa. Työni on kovin sosiaalista, kotona kaipaan rauhaa ja rentoutumista vaikka takkatulen ääressä. Olen niitä ihmisiä, jotka kaipaavat aina omaan kotiin kun on sieltä poissa.

En siis tiedä olenko introvertti, mutta minä näen lahjana sen itse että minulla on kyky nähdä sen läpi miten paljon ihmisten etenkin tunne-elämän kehittymiseen ja monesti tukehduttamiseen on liittynyt erilaiset ulkoiset paineet, kuten uskonnot, vanhemmat ja sukulaiset yms. Todella monet ihmiset elävät sen alitajuisen ohjelmoinnin kautta, mikä heihin on lapsina iskostettu että tämä on nyt se oikea tapa elää. Vaikka sitten koululaitoksessa tai kirkoissa opittua juttua, mikä tosiaan on vain ja pelkästään yhden ihmisen mielestä lähtenyt ajatus. Tämmöisenä tarkkailijaluonteena on helppo havaita toisesta ihmisestä se jos hänen vaikuttimet ovat vain sitä aivopesua jota sinne päähän on joskus joku auktoriteetti lyönyt.

Juuri se että ei suostu nitistettäväksi ja olemaan jotain sellaista mitä vaikka ympäröivä maailma haluaa sinun olevan on minusta hyvinvoinnin tae. Tästähän se evankeliumikin esimerkiksi puhuu. Ja muutkin uskonopit. Harvapa niiden mukaan vain siellä kirkon ylimmissä viroissakaan elää tai on koskaan elänyt.

[quote author="Vierailija" time="05.04.2015 klo 23:29"]

[quote author="Vierailija" time="05.04.2015 klo 23:18"]Ekstrovertit eivät voi edes vessaan mennä yksin. Aina pitää olla seuraneiti mukana nenää puuteroimassa. Ekstroverttien kanssa samaan tilaan joutumisen jälkeen on olo kuin jyrän alle jääneellä, ne vaan vie kaiken energian. Ekstrovertit pitävät introverttejä jonain henkilökohtaisena haasteenaan. Sen sijaan, että ekstrovertit keskittyisivät rupatteluun keskenään, pitää se introvertti väkisin saada osallistumaan, vaikka se onkin ihan tyytyväinen kuuntelijan rooliinsa ja haluaisi jo pois tilanteesta. [/quote] Kauheinta on, jos joku tällänen yrittää "ystävällisesti" ottaa introvertin mukaan keskusteluun sanomalla "sano säkin nyt jotain!". Voi että ärsyttää. Osaan sanoa, kun koen tarpeelliseksi, en ole ujo, kuten moni yllä kirjoitti. En tiedä, kiusaako ekstrovertteja se, jos joku ei koko ajan kälätä. Tuollainen "puhu nyt säkin" on aivan äärettömän kökkö ja kömpelö kommentti. Luuleeko e. että sen sanottuaan minä jotenkin ilahdun, vapaudun ja alan kälättää? Tuollaisen kommentin jälkeen tulee vain halu poistua paikalta, kun ei saa omalla tavallaan osallistua. En ole hiljainen pöydän tuijottaja, vaan katson sitä, joka kulloinkin puhuu, nyökkäilen, hymyilen... en vain kaakata tyhjää vaan sanon, jos oikeasti on aihetta.

[/quote]

On niin ärsyttävää, kun töissä työkaveri ei sano mielipidettään. Se on jo tullut tavaksi ohittaa keskusteluissa, kun ei kuitenkaan sano. Miksi et voi sanoa mielipidettäsi, jos kysytään? Tai kertoa perheestäsi, jos muutkin kertovat? Tulee sellainen olo, että toinen pimittää tietoa, kun ei anna itsestään mitään.

Eipä nyt kolmea asiaa tule mieleen, mutta ekstroverttien mielestä kahvipöydässäkin pitäisi olla suuna päänä. Puhun kyllä jos minulla on asiaa, mutta small talk ym, en kai vaan osaa... Asiaa ei helpota hölöttävä työkaveri joka väkisin kertoo minulle jutun, kysyy perään että kyllä vai ei, ja kun pakotettuna vastaan niin tai näin niin tyyppi hyppää kädet pystyssä tuulettamaan "HALLELUJAA, SEHÄN PUHUU!!" Ja kaikkia naurattaa.

Prkl, kai ptäisi vain olla kälättämässä oli asiaa tai ei. En inhoa ihmisiä yleisesti, mutta olen kyllä ujo, tai introvertti, enkä osallistu helposti ison porukan keskusteluihin. 

Muakin ärsyttää niin tuo "Kaija ei ole sanonut mitään koko iltana". Noh en ole joo, kun en halua puhua päälle ja kiitti kun mainitsit kaikkien kuullen niin menen lopunkin lukkoon. En tiedä onko muilla mutta oon huomannut, että mun on paljon helpompi puhua pienissä porukoissa, 5-6 ihmisen seurassa, jossa kaikki tuijottaa kun selität jotain, en saa sanaa suustani. Samoin teeskentelevän ihmisen seurassa vaikea olla, ihmisestä pystyy lukea niin selvästi kiinnostaako jutut vai ei, aliarvioiko vai ei. Kiitos kun sain avautua kirjoittamalla, suullisesti olisi ollut vaikeampaa ;).

[quote author="Vierailija" time="06.04.2015 klo 22:23"]

En tiedä sitten teistä muista oletteko aina ehdottomasti joko introverttejä tai ekstroverttejä mutta ainakinitse löydän selkeästi molempia itsestäni. Fiiliksen mukaan. Joskus saatan olla erittäin puhelias ja nauttia toisten huomiosta ja seurasta mutta toisinaan haluan vain omaa rauhaa enkä siedä mitään ylimääräistä häslinkiä ympärilläni. Ja nämä fiilikset menevät lähes 50/50. Olenko siis joku kummajainen vai koetteko todella että olette AINA vain jompaakumpaa?

[/quote]

Useimmat on ns. ambivertteja eli sinun kaltaisiasi. Vain harvat meistä on siellä ääripäässä introversio-ekstroversio-asteikolla. Ja luultavasti vain ääripään ihmisille asia tulee paljon arjessa vastaan. Itse olen hyvin ääri-introvertti ja siksi törmään paljon tässäkin ketjussa kuvattuihin väärintulkintoihin ja ongelmiin sosiaalisissa suhteissa.

Lähtökohtaisesti ekstrovertin kanssa ei ärsytä mikään, koska yleensä he saavat temmattua minut mukaansa juttuihinsa, minulla on hauskaa, nauramme yhdessä tyhmille vitseille jne. Tällaisista ihmisistä saan paljon voimaa, ja he ovat niitä ihmisiä joiden kanssa tunnen yhteenkuuluvuutta, enkä ole heidän kanssaan ujo tai hiljainen, mutta saan kuitenkin olla myös hiljaa jos haluan. En pidä siitä että on puhuttava vain puhumisen vuoksi ilman todellista asiaa. se uuvuttaa. Toisen introvertin kanssa taas on yleensä hankalaa tutustua, jos kummallekaan ei ole luontaista tehdä aloitteita.

Sitten on niitä ekstroverttejä, jotka lokeroivat minut selvästi mielessään heti lokeroon "tylsä nössykkä", puhuvat minulle kuin vajakille ja vittuilevat minkä ehtivät. Tällaiset yleensä sitten tykkäävät käskyttää, puhuvat päälle, eivätkä näe muuta totuutta kuin omansa ja ovat yleensä aivan tyrmistyneitä ja loukkaantuneita jos kaltaiseni hiljaisempi tyyppi uskaltaakin sanoa eriävän mielipiteensä. Se on myös ärsyttävää, jos minua aletaan patistelemaan ja holhoamaan kuin lasta. Jos en isossa porukassa sano mitään, sille on yleensä jokin syy enkä tarvitse mitään tsemppausta. yleensä en vain koe että minun olisi tarpeellista osallistua keskusteluun, tai keskustelun tahti on niin kiivas etten jaksa jatkuvasti etsiä sitä väliä johon pääsee laukomaan oman kommenttinsa. 

Minä olin joskus nuorempana tuollainen ihan sairaalloisen ujo, että en oikeasti vieraassa tai jännittävässä seurassa puhunut yhtään mitään. En edelleenkään mikään moottoriturpa ole, mutta kyllä silti nykyään saan suuni auki kun on jotain sanottavaa, enkä jää kenenkään jyräämäksi missään tilanteissa. Silti en minä edelleenkään paljoa muuta puhu kuin se mitä on asiaa.

[quote author="Vierailija" time="06.04.2015 klo 22:38"]

En tiedä mihin itse asetun tällä introvertti/ekstrovertti janalla, mutta olen itse ollut ihan nuoresta saakka sellainen pohdiskeleva tyyppi ja tykkään käydä syvällisempiä keskusteluja ja vaihtaa mielipiteitä sekä kokemuksia, jossa oikeasti näkee sen toisen ihmisen eikä vain sitä roolia mitä se minulle vetää. Väittäisinkin että minun seurassani on ihmisen aika helppo olla oma itsensä. Ei tarvi näytellä mitään. Musta tuntuu että mietin vähän liiankin syvällisesti joskus asioita, mutta toisaalta mua kiehtoo semmoiset asiat. Se että meissä kaikissa ihmisissä on pohjaton kyky niin hyvään, kuin pahaankin tässä elämässä ja miten ihmiset motivoituvat mistäkin asioista päätymään semmoisiksi kuin ovat ja tekemään semmoisia valintoja kuin tekevät. Jonkinlaista hengellisyyttä tämä minun elämäni nykyisellään pitää sisällään.

En pidä tyhjänjauhajista, siis semmoisista jotka eivät kykene olemaan samalla tasolla henkisesti toisten ihmisten kanssa, vaan jotka puhuvat vain itsestään ja tahtovat olla jatkuvasti esillä. Meikäläinen vain reagoi näihin ihmisiin sillä tavalla, että alan voimaan huonosti. En tajua sitä miksi elämässä tarvii pitää ihan hirvittävää kiirettä ja koko ajan rynnätä jonnekin. En myöskään voi hyvin sellaisten jyräävien ihmisten parissa, jotka näkevät asiat vain semmoisina ehdottomuuksina, että tämä asia nyt on ehdottomasti näin ja kun minä lyön nyrkkiä pöytään niin se on viimeinen sana. Asioita voi minusta aina nähdä niin monelta eri kantilta ja kaikissa jutuissa on aina eri puolensa. Lopulta on olemassa se absoluuttinen totuus joka menee ihmisen rationaalisen järjen yläpuolelle. Minulle yhteyden löytäminen tähän totuuteen tuo elämään ainakin suurta tunnetta siitä että kaikki on hyvin.

Tässä aina vain enemmän pinnallisuuteen, itsekeskeisyyteen ja kovempaan kiireeseen menevässä maailmassa soisi tämän viisauden tavoittavat useammankin ihmisen. Jotenkin musta tuntuu että todella moni meistä vain pelkää sen todellisen itsensä paljastumista jolloin eletään juuri sitä roolielämää ja sen oman roolinsa kautta..

[/quote]

Introverteille tyypillistä ylimielisyyttä ja omien piirteiden kohottamista erilaisia parempaan asemaan. Olen itsekin introvertti ja nuorempana ajattelin myös kuten lainatussa kirjoituksessa. Että minä ja kaltaiseni ollaan viisaita ja syvällisiä ja ne toisenlaiset jotenkin pinnallisempia ja epäaidompia. Nykyisin ajattelen toisin. Viisautta on niin monenlaista, samoin aitoutta. En pidä enää introverttien ominaisuuksia parempina kuin ekstroverttien, enkä päinvastoin myöskään. Hyvä vaan että on erilaisia ihmisiä, kiireisiä hölöttäjiä ja pohdiskelijoita ja kaikkea siltä väliltä.

Aikansa se on myös ottanut että sen kanssa on oppinut olemaan sinut, että minä en ole niitä maailman suulaimpia kavereita. Enää ei tarvi tuntea minkäänlaista alemmuudentunnetta huomattavasti sosiaalisempien ihmisten seurassa, vaan voi hyväksyä itsensä semmoisena kuin on. Ja kyllä minä tykkään treenatakkin sitä sosiaalisuutta, olla avoimempi ja näin. Paljastaa enemmän itseäni. Mutta tosiaan joskus nuorempana sitä kyllä häpesi sitä omaa ujouttaan niin vietävästi, mikä vain entisestään syvensi sitä häpeää mitä siitä koki. :D

1) Ylipäätään se äänekkyys, puhetulva. Jutut eivät välttämättä ole hauskoja, älykkäitä tai mitenkään ihmeellisiä, mutta silti on vaan pakko kälättää. Plääplääplää, sisällötöntä, arvotonta tajunnanvirtaa. Ei haluaisi edes kuunnella, mutta on pakko. joskus tekisi mieli karjaista että ole v*ttu hiljaa ja AJATTELE.,

2) Jonkinlainen pinnallisuus(?) sosiaalisessa vuorovaikutuksessa. Sen näkee niin selvästi, että toinen ihminen ei kiinnosta muuta kuin sen kälätyksen vastaanottajana ja kälättäjän itsetunnon boostaajana. Jos ei lähde täysillä mukaan sillai jenkkityyliin - ihan totta, WAU, siis upeeta, mahtavaa, siis ei voi olla totta, oumaigaad, hahhahahhaa, jeah, voi vitsit, siis miTÄHH??? - niin ekstrovertti kohottaa kulmiaan hiukan halveksuvasti ja hyökkää seuraavan uhrin kimppuun ja tuomitsee aiemman keskustelukumppaninsa ikävystyttäväksi idiootiksi. Jotenkin tuntuu puuttuvan empatia ja sellainen ystävällisyys ja hyväntahtoisuus. Että huomaisi että ah, Anniina ei ole sanonut mielipidettään, lopetanpas tämän itsekkään omien halujeni läpi runnomisen hetkeksi ja kysynpäs mitä mieltä se on Ekstrovertin kanssa pitää olla kova. Karjaista suoraan että ei helvetissä, ei missään tapauksessa! Hienovaraisempi viestintä ei mene läpi.

3) Ylipäätään sosiaalisten taitojen puute. Epäkohteliaisuus Ei anneta muille suunvuoroa eikä osata lukea muiden käytöksestä että tuo ihminen ei nyt vaikkapa halua että levitän kaikki hänen asiansa näille ventovieraille ihmisille. Rajattomuus, väkisin tunkeutuminen toisen tilaan ja sen vaatiminen, että kaikki suuntaavat huomion tähän ekstroverttiin. Huomio halutaan keinolla millä hyvänsä ja ihminen joka ei sitä huomiota suo (esim. keskeytä keskusteluaan toisen henkilön kanssa huomioidakseen ekstrovertin) on tosiaan tyhmä tai idiootti tai jollakin tapaa pahasti viallinen.

[quote author="Vierailija" time="06.04.2015 klo 23:01"][quote author="Vierailija" time="05.04.2015 klo 23:29"]

[quote author="Vierailija" time="05.04.2015 klo 23:18"]Ekstrovertit eivät voi edes vessaan mennä yksin. Aina pitää olla seuraneiti mukana nenää puuteroimassa. Ekstroverttien kanssa samaan tilaan joutumisen jälkeen on olo kuin jyrän alle jääneellä, ne vaan vie kaiken energian. Ekstrovertit pitävät introverttejä jonain henkilökohtaisena haasteenaan. Sen sijaan, että ekstrovertit keskittyisivät rupatteluun keskenään, pitää se introvertti väkisin saada osallistumaan, vaikka se onkin ihan tyytyväinen kuuntelijan rooliinsa ja haluaisi jo pois tilanteesta. [/quote] Kauheinta on, jos joku tällänen yrittää "ystävällisesti" ottaa introvertin mukaan keskusteluun sanomalla "sano säkin nyt jotain!". Voi että ärsyttää. Osaan sanoa, kun koen tarpeelliseksi, en ole ujo, kuten moni yllä kirjoitti. En tiedä, kiusaako ekstrovertteja se, jos joku ei koko ajan kälätä. Tuollainen "puhu nyt säkin" on aivan äärettömän kökkö ja kömpelö kommentti. Luuleeko e. että sen sanottuaan minä jotenkin ilahdun, vapaudun ja alan kälättää? Tuollaisen kommentin jälkeen tulee vain halu poistua paikalta, kun ei saa omalla tavallaan osallistua. En ole hiljainen pöydän tuijottaja, vaan katson sitä, joka kulloinkin puhuu, nyökkäilen, hymyilen... en vain kaakata tyhjää vaan sanon, jos oikeasti on aihetta.

[/quote]

On niin ärsyttävää, kun töissä työkaveri ei sano mielipidettään. Se on jo tullut tavaksi ohittaa keskusteluissa, kun ei kuitenkaan sano. Miksi et voi sanoa mielipidettäsi, jos kysytään? Tai kertoa perheestäsi, jos muutkin kertovat? Tulee sellainen olo, että toinen pimittää tietoa, kun ei anna itsestään mitään.
[/quote] Huoh... mistä kohtaa tekstiäni sai sen kuvan, etten vastaisi minulle esitettyihin kysymyksiin? Että olisin tuppisuuna kun mielipidettäni kysytään? Puhuin tilanteesta, jossa keskustellaan yleisesti, mutta minulla ei ole juuri siihen mitään kommentoitavaa. Silloin jos joku sinun tyyppisesi hemuli alkaa tivata, että sano säki ny jotain, niin se ei liity mitenkään sinun kuvailemiisi tilanteisiin. En tiedä, miksi edes selitän, kun tämä kaikki luki jo lainaamassasi viestissä, jota kommentoit täysin asian vierestä.