Lue keskustelun säännöt.
Kannattaako hankkia lapsia, kun ei pidä lapsista?
24.03.2015 |
Toisessa ketjussa eräs mies sanoi, että pitää kyllä lapsista mutta ei ole kuitenkaan tullut hankkineeksi niitä. Tästä tuli mieleeni kysyä oman mieheni tilanteesta. Hän ei nimittäin pidä lapsista mutta olisi kyllä valmis yrittäm''n yhtä lasta, jos minä haluan. Olen kuullut joidenkin äitien sanovan, etteivät he pidä muiden lapsista mutta omiaan he rakastavat. Voiko tästä päätellä, että miehenikin kannattaa ryhtyä isäksi?
Kommentit (65)
[quote author="Vierailija" time="24.03.2015 klo 12:41"]
[quote author="Vierailija" time="24.03.2015 klo 12:32"]
Et sitten koskaan ole kuullut lisääntymisvietistä? Kaikille elollisille olioille on luontaista lisääntyminen. Ihminen on tästä poikkeus siinä, että aina näin ei ole.
Kuitenkin koiran hankkimiseen tätä asiaa ei voi verrata.
[/quote]
Millään eläimellä, myöskään ihmisellä, ei ole lisääntymisviettiä. Niillä ja meillä on seksuaalivietti ja hoivavietti, ei lisääntymisviettiä. Mikään eläin ihmistä lukuunottamatta ei tajua mistä ja miksi poikaset tulevat. Eivät ne osaa kaivata lisääntymistä! Ihminenkin on yhdistänyt seksin lisääntymiseen vasta jokusen sata vuotta. Miten kukaan sitä ennen on osannut lisääntymisviettiään toteuttaa jos sellainen on olemassa, kerropas se :D?
Ps: ihmisellä on seksuaalivietti joka kutsuu parittelemaan jokaisen hyvän naaraan/uroksen kanssa. Pitäisikö sitäkin noudattaa? Entäs sitä viettiä joka käskee tappamaan vieraan ihmisen joka tulee omalle reviirille? Tai sitä, joka käskee puskemaan vieraan aikuisen (eli uusperheen) lapset ulos pakkaseen kuolemaan? Kumma tuo mysteerinen lisääntymisvietti, kun se on suunnilleen ainoa vietti jota pitäisi ihan noin vain sokeana seurata :D.
[/quote]
Et tainnut bilsan tunneilla viihtyä?
Naurettavaa settiä, mutta sen siitä saa, kun näiden nippa nappa peruskoulun käyneiden kanssa antautuu kirjoitusväleihin.
Googlaa nyt vaikka "lisääntymnisvietti", kun nettiyhteys vaikuttaa toimivalta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Aika paljon rönsyillyt tämä keskustelu... Luulisin, että mies, joka ei pidä lapsista, kuten ap:n mies, ei myöskään lähtökohtaisesti suostu niitä tekemään. Jos tahtoo lapsia, pitää etsiä mies, joka myös tahtoo lapsia. Se on yhteinen projekti ja lasten etu. Ei pidä puhkoa kortsuja tai valehdella pillereistä. Miehellä on oikeus kieltäytyä lapsista, ja on väärin niitä silloin häneltä millään tavoin vaatia. Anna miehen olla mikä on, jos hän ei kelpaa niin vaihda. Lapsirakkaita miehiä löytyy.
[quote author="Vierailija" time="24.03.2015 klo 12:36"]
[quote author="Vierailija" time="24.03.2015 klo 12:29"]
Tuo, että vertaat lapsia hevosiin vaikutti siten, etten jaksa vastata. Jos ei elämästä sen vertaa ymmärrä, että "hevoshulluus" ei ole rinnastettavissa omiin jälkeläisiin, niin sitten ei MITÄÄN ymmärrä.
BTW, mulla on myös hevonen, kaksi koiraa ja kaksi kissaa... Tykkään kaikista, mutta omat lapset ovat kertakaikkisen eri juttu. Sitähän sinä reppana tuskin voit koskaan ymmärtää. Paitsi jos joskus sellainen sinulle siunaantuu.
[/quote]
*Etsitään epätoivoisesti jokin sivulause johon voidaan tarttua, ettei tartteisi vastata mihinkään kun ei enää osata kommentoida* -> aika klassikko. Kyllä oikein paistaa se vanhemmuuden suoma kypsyys ja onnellisuus näistä sun "reppana" -viesteistä. Toivottavasti sun lapsista ei kans tule reppanoita jotka ei hoksaakaan jakaa mammansa ylivertaisen oikeita arvoja.
Ps: lapsia ei "siunaannu", niitä tehdään ja niiden tekemisen voi jättää välistä. Herran kiitos, eihän sitä tiedä jos vaikka sattuisi synnyttämään aivonsa ulos lapsen mukana niinkuin sinullekin näkyy käyneen!
[/quote]
Mielestäni lapsia ei "tehdä", mutta tämä on tulkinnanvaraista. Lapsia toivotaan ja jos hyvin käy niitä "saadaan".
Mutta missään tapauksessa niitä ei "tehdä".
Asiaa ei voi oikein tietää etukäteen. Itsestäni tiedän, että voisi olla parempi, etten olisi lapsia hankkinut vauvakuumeessa. En ole pitänyt lapsista ja nyt kun minulla on omia, olen heidän kanssaan kärsimätön ja ahdistunut. Minulla ei ollut onnellinen lapsuus enkä osaa tarjota omille lapsilleni parasta. En osaa leikkiä enkä keksiä lapsille kivaa tekemistä. Niinpä koen jatkuvaa syyllisyyttä, mikä tuottaa inhottavan noidankehän. En ole huono äiti, pystyn perusasioista huolehtimaan, ja lapsista on kasvanut ihan normaaleja, mutta paremminkin voisi olla. Toisen taivuttelu vanhemmuuteen on väärin, eikä toista saa käyttää omien unelmiensa täyttämiseen, jos ei ole kypsä tai valmis vanhemmaksi. Biologia kyllä yleensä huolehtii siitä, että lapsiin syntyy kiintymys ja heistä huolehtii normaalilla tavalla. Se voi silti olla raskasta ihmiselle, joka ei pidä lapsista.
Jaa mitäkö tarkoittaa, ettei mieheni pidä lapsista? Hän ärsyyntyy lasten metelöinnistä, ei pidä vauvoja suloisina, ei halua koskaan pidellä pieniä lapsia, piti lastenkutsuja "helvetillisenä kokemuksena" ja valitsee kaupassakäyntiajatkin niin, ettei marketissa olisi paljon lapsiperheitä. Toisaalta koiramme kanssa mies leikkii innoissaan ja jaksaa lenkittää sitä kelistä riippumatta. -ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="24.03.2015 klo 09:10"]
Biologia kyllä yleensä huolehtii siitä, että lapsiin syntyy kiintymys ja heistä huolehtii normaalilla tavalla. Se voi silti olla raskasta ihmiselle, joka ei pidä lapsista.
[/quote]
Hyvä kiteytys.
Nekin, jotka eivät pidä lapsista, voivat olla hyviä vanhempia, mutta heistä näkee että he eivät nauti siitä ja kokevat suurta sisäistä ristiriitaa lasten tarpeiden ja omien tarpeidensa välillä, vielä silloinkin kun lapsi ei vie enää ihan koko aikaa. He rasittuvat ja ärsyyntyvät lapsen tarvitsevuudesta, eivät löydä iloa lapsen kanssa olemisesta jne. Siitä yhdessäolosta puuttuu sellainen kipinä, että vaikeinakin aikoina lapset on kuitenkin parasta elämässä.
Yllättävän moni tekee vieläkin lapsia vaikka ei heitä halunnut. Lapset kuitenkin aina aistivat sen, jos ovat vanhemman elämässä siellä prioriteettilistan häntäpäässä, muiden kotitöiden joukossa. Jos aavistelee, että tulee rakastamaan enemmän töitään ja harrastuksiaan ja omaa aikaa kuin lasten kanssa vietettyä aikaa, kannattaa harkita tarkkaan tekeekö lapsia ylipäänsä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Miksi niitä lapsia on pakko tehdä, jos ei niitä halua? Ja miksi kaikki naiset luuvevat että he voivat tai heidän täytyy muuttaa miestään? Jos se ei tykkää lapsista niin se ei sitten tykkää lapsista. Ei se ole mikään haaste, että naisen pitäisi muuttaa mies pitämään lapsista. Ei se niin toimi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ihan minun mieheltä kuulostaa. Entä kuinka kovasti itse haluat lapsia? Meillä on yksi lapsi jonka olen hoitanut alusta asti yksin, nyt lapden ollessa 4-vuotias, mies on oppinut leikkimään ja pelailemaan ulkona lapsen kanssa, mutta sairastamiset ja neuvolat ym hoidan minä. Itse en ole tästä katkera, mies hoitaa paljon kotitöitä ja tekee ruokaa. Mies kuitenkin rakastaa lastaan, ei vaan oikein osaa toimia.. Kannattaa miettiä tarkkaan, lapsi vie ensimmäisinä vuosina suurimman osan huomiosta. Moni mies kuitenkin "kasvaa isäksi" vasta vauvan synnyttyä ja on rakastava ja hyvä vanhempi vaikka alussa ollutkin skeptinen. Mitä tahansa teettekin, tehkää silti päätös yhdessä, ihan liikaa on nykyisin niitä perheitä jotka hajonneet jo raskausaikana ja lapsi syntyy keskelle kriisiä.
En minä eikä miehenikään ole koskaan erityisesti tykännyt lapsista. Omista kyllä yli kaiken. Nyt kun omat on teinejä, en taaskaan halua mennä lastenkutsuille enkä lomakohteisiin, joissa on paljon pieniä lapsia.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Olen nainen, en pitänyt nuorena lapsista laisinkaan. Outoja olioita, joiden kanssa ei ollut mitään puhuttavaa. Yksikään vauva tai pikkulapsi ei näyttänyt silmissäni viehättävältä, vaikka muut kehuivat maasta taivaaseen söpöksi.
Ei herättänyt yhtään mitään tunteita. En minä lapsia mitenkään vihannut, mutta mitään positiivista näistä mini-ihmisistä en löytänyt, tyhmiä, usein huonokäytöksisiä, vajaakykyisiä toimimaan.
Sitten kävi vahinko... ja raskaus eteni niin pitkälle, ettei mahdollisuutta aborttiin ollut. Pitkään ajattelin antaa lapsen adoptioon raskausaikana. Mutta sitten kuin poika syntyi, niin tulin toisiin aatoksiin.
Aloin rakastaa omaa lastani! Halusinpa vielä toisen ja kolmannenkin. Sittemmin olen oppinut pitämään muidenkin lapsista kylläkin valikoiden. Mankujahirviöt etovat edelleen.
Oma lapsi on vain niin eri asia. Sitä ei ymmärrä etukäteen. Näin on käynyt monelle muullekin niin miehelle kuin naiselle.
Ei kun se ajattelee että ihan hyvin voi tehä ku sinä sen kumminkin hoidat.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="24.03.2015 klo 09:30"]
Miksi niitä lapsia on pakko tehdä, jos ei niitä halua? Ja miksi kaikki naiset luuvevat että he voivat tai heidän täytyy muuttaa miestään? Jos se ei tykkää lapsista niin se ei sitten tykkää lapsista. Ei se ole mikään haaste, että naisen pitäisi muuttaa mies pitämään lapsista. Ei se niin toimi.
[/quote]
Ei, mutta kysymys onkin siitä, kannattaako lapsia hankkia siitä huolimatta. Ainakin osa vanhemmista on hankkinut lapsia, vaikka muiden lapset ovat aina ärsyttäneet ja ärsyttävät yhä. Mutta jos ei ole lapsirakas, ehkä sen vastapainona on sitten ollut voimakas halu saada kuitenkin oma lapsi? Kertokaa te, jotka tiedätte. -ap
En minäkään pidä lapsista! Omiani rakastan. Lasten kavereita olen oppinut sietämään. Uskon, että normaalilla psyykellä varustettu ihminen osaa rakastaa omia lapsiaan, vaika ei muiden jälkikasvusta pitäisikään.
Mulla oli yksi kaveri (on siis edelleen) joka ei koskaan pitänyt lapsista mutta tunsi että on joku sisäinen tarve hankkia lapsi silti, ja hankkikin, ja nykyisin on mitä lempein äiti ja pitää selvästi enemmän jo muidenkin lapsista (eli siis osaa ja haluaa jutella lapsille). Kyllä biologia tekee tehtäväsä.
[quote author="Vierailija" time="24.03.2015 klo 09:38"]
Oma lapsi on vain niin eri asia. Sitä ei ymmärrä etukäteen. Näin on käynyt monelle muullekin niin miehelle kuin naiselle.
[/quote]
On se varmasti eri asia, se on selvä. Mutta riittääkö se kiintymys, jos ei muuten pidä lasten kanssa toimimisesta? -ap
[quote author="Vierailija" time="24.03.2015 klo 09:18"]
Nekin, jotka eivät pidä lapsista, voivat olla hyviä vanhempia, mutta heistä näkee että he eivät nauti siitä ja kokevat suurta sisäistä ristiriitaa lasten tarpeiden ja omien tarpeidensa välillä, vielä silloinkin kun lapsi ei vie enää ihan koko aikaa. He rasittuvat ja ärsyyntyvät lapsen tarvitsevuudesta, eivät löydä iloa lapsen kanssa olemisesta jne. Siitä yhdessäolosta puuttuu sellainen kipinä, että vaikeinakin aikoina lapset on kuitenkin parasta elämässä.
Yllättävän moni tekee vieläkin lapsia vaikka ei heitä halunnut. Lapset kuitenkin aina aistivat sen, jos ovat vanhemman elämässä siellä prioriteettilistan häntäpäässä, muiden kotitöiden joukossa. Jos aavistelee, että tulee rakastamaan enemmän töitään ja harrastuksiaan ja omaa aikaa kuin lasten kanssa vietettyä aikaa, kannattaa harkita tarkkaan tekeekö lapsia ylipäänsä.
[/quote]
Minä kyllä olen aina pitänyt pienistä lapsista... silti törmäsin tuohon korostamaani kohtaan.
Jos vinkumankupenikat ja rääkyvät räkänokat raivostuttavat - tyhmistä lapsista puhumattakaan - parempi jättää tekemättä.
[quote author="Vierailija" time="24.03.2015 klo 11:36"]
[quote author="Vierailija" time="24.03.2015 klo 11:31"]
Eihän kaikesta voi koko ajan pitää. Voin hommata auton ja koirankin, vaikka en pitäisikään autoista (mutta tarvitsen sitä) ja koirasta haluan huolehtia niinäkin hetkinä, kun se ottaa mua päähän.
Ihmiset jotka sanovat pitävänsä lapsista ovat usein hyvällä tavalla lapsenmielisiä eli leikkiminen mukana ei ole pakkopullaa. Onnenpekkoja tällaiset ihmiset. Omia lapsia pystyy silti rakastamaan, vaikka inhoiaisikin puistossa tai hiekkalaatikolla päivystämistä. Mun 17-vuotias esimerkiksi harvemmin enää kaipaa mua puistoon leikkimään, joten elämä hänen kanssaa on nykyään enimmäkseen juhlaa. Pikkulapsivaiheessa juhlahetkiä oli myös runsaasti, mutta vaikeuksiakin oli enemmän; nyt ne ajat ovat ohi.
[/quote]Eli suosituksesi on hankkia lapsia kuitenkin, ja sitten vain kärsiä, kunnes lapsesta kasvaa nuori? Ei hyvää päivää. Sori, mutta lapsi ei ole koira tai auto (joista pääsee eroon sormia napsauttamalla), ja kyllä elämän on tarkoitus olla melkein koko ajan kivaa ja mukavaa. -42
[/quote]
Tähän oli pakko vastata, vaikka meneekin ohi aiheen. Valitettavasti elämän tarkoitus täällä ja nyt ei ole olla kivaa ja mukavaa, koska olemme sössineet asiamme ja pilanneet maailmamme. Suurimmalla osalla maailman ihmisiä on koko ajan ihan kamalaa. Paratiisissa ehkä elämä oli "kivaa", mutta nyt tämän lyhyen elämämme aikana meidän olisi tarkoitus löytää uudelleen suhteemme Jumalaan, kasvaa ihmisinä ja auttaa muitakin näissä, vaikka olosuhteet usein ovatkin melkoisen rankat.