Kannattaako hankkia lapsia, kun ei pidä lapsista?

[quote author="Vierailija" time="24.03.2015 klo 11:12"]

[quote author="Vierailija" time="24.03.2015 klo 09:11"]

Jaa mitäkö tarkoittaa, ettei mieheni pidä lapsista? Hän ärsyyntyy lasten metelöinnistä, ei pidä vauvoja suloisina, ei halua koskaan pidellä pieniä lapsia, piti lastenkutsuja "helvetillisenä kokemuksena" ja valitsee kaupassakäyntiajatkin niin, ettei marketissa olisi paljon lapsiperheitä. Toisaalta koiramme kanssa mies leikkii innoissaan ja jaksaa lenkittää sitä kelistä riippumatta. -ap

[/quote]

Kyllä tuo hyvin vahvasti siltä vaikuttaa, ettei tuolloin kannata lapsia ainakaan nykyisen miehen kanssa hankkia, jos mielipiteet ovat tuollaiset. Eihän se ole etu lapsillekkaan, jos heidän elämässään on mies, joka ei pidä heistä.

Jos sulla taas on tärkeysjärjestyksessä elämässä korkealla lasten saaminen, niin silloin ei oikein ole tuossa mitään muuta vaihtoehtoa kuin vaihtaa miestä.

[/quote]

No pyh. 90 prossaa nuorista miehistä on juuri tuollaisia. Kuka normaali heteromies nyt viihtyisi lastenkutsuilla, jos vaihtoehtona on poikain kesken kaljoittelu ja snookerin peluu. 

Näistä normaaleista kehkeytyy suurimmaksi osaksi ihan kelpo perheenisiä. Tuo koiran kanssa leikkimielisyys on plussaa. Kyllä se silloin kiva pikkuvesselin kanssa palloakin potkiskella jne. 

Mitään ei vielä kerro, jos tällä hetkellä on edellä mainitun kaltainen tilanne ja nähty on tätä maailmaa jo puoli vuosikymmentä. 

[quote author="Vierailija" time="24.03.2015 klo 10:43"]

Entä sitten kaikki ne isät, jotka eivät kestä lapsiperhearkea ja vetäytyvät autotalliin tai nostavat kokonaan kytkintä? -ap

Meidän isipapalla on lupa yhtenä iltana viikossa paeta sinne autotalliin. Silloin häntä ei saa häiritä ellei ole tarve soittaa 112:een :) Sillä henkireiällä on jaksanut lapsiperhe arkea nyt 10 vuotta, ja on tyytyväinen. Musta se on vaan kiva että viihtyy siellä tallissa, tulee paljon halvemmaksi kuin baarireissu :)

t. 27

 [/quote]

[quote author="Vierailija" time="24.03.2015 klo 11:09"]

Se on jännä, että kun lapsettomien kanssa puhuu, niin koko lapsiperhe-käsite kiteytyy johonkin vaippoihin, pyykkivuoreen, parkuun, unettomiin öihin jne. 

Osasyy on varmasti median. Minä muista hauskat hetket, kun lapsi tapaili ensimmäisiä lauseitaan, oppi potalle ennen aikojaan, lauloi ja hytkyi musan tahdissa.. Oltiin vauvauinnissa, muskarissa ja vaikka missä. Myöhemmin kaikenlaista, on ylioppilasjuhlaa, harrastetoiminnan pikkujoulua KAIKKEA HAUSKAA!

Mistä tämä käsitys lapsiperheen kurjuudesta? Onko valittajien äitien ryhmä (vaikka heitä olisi vain kaksi prosenttia) niin äänekäs, että se leimaa lapsiperheet joiksikin onnettomiksi, itsemurhan partaalla oleviksi ihmisraunioiksi. [/quote]

Ainakin minä ajattelen niin, että jokaikisessa lapsiperheessä on joka ikinen päivä ainakin ekat ~5 vuotta sitä loputonta kotityötä, itkua, kiukuttelua, vaippojen vaihtoakin vuosi-pari, jne jne. Senkin jälkeen ainakin vielä seuraavat 5 vuotta ajoittaista parkua, melkein yhtä paljon kotitöitä, paljon huolehtimista ja rahanmenoa. Ne on siis "varmoja" puolia lapsiperheellisyydessä, ja kaikki negatiivisia. Nämä jokainen lapseton osaa kuvitella - jos esim. nytkin inhoan ruoan laittoa, niin voin hyvin kuvitella miten kamalaa olisi kun sen määrä moninkertaistuisi.

Sen sijaan nuo luettelemasi ilmeisesti positiiviset asiat.. ne on paljon abstaktimpia ja ei-niin-varmoja. Voihan olla että lapsi on kehityksessä jäljessä eikä opi mitään etuajassa, puhumaan oppiminen voi olla hirveän kuuloista käsittämätöntä kiekumista, hytkyvä lapsi kuulostaa vain oudolta, erilaisissa lastentapahtumisssa juokseminen kuulostaa ikävältä jne. Nuo asiat eivät siis kuulosta mitenkään palkitsevilta, eikä niitä osaa kuvitella kun ei moisia ole kokenut eikä ne tosiaan lapsettomana edes kuulosta mitenkään erityisen positiivisilta. Ne jää siis ihan sanahelinäksi, toisin kuin nuo negatiiviset puolet jotka useimmat kyllä pystyvät kuvittelemaan. 

Eihän kaikesta voi koko ajan pitää. Voin hommata auton ja koirankin, vaikka en pitäisikään autoista (mutta tarvitsen sitä) ja koirasta haluan huolehtia niinäkin hetkinä, kun se ottaa mua päähän.

Ihmiset jotka sanovat pitävänsä lapsista ovat usein hyvällä tavalla lapsenmielisiä eli leikkiminen mukana ei ole pakkopullaa. Onnenpekkoja tällaiset ihmiset. Omia lapsia pystyy silti rakastamaan, vaikka inhoiaisikin puistossa tai hiekkalaatikolla päivystämistä. Mun 17-vuotias esimerkiksi harvemmin enää kaipaa mua puistoon leikkimään, joten elämä hänen kanssaa on nykyään enimmäkseen juhlaa. Pikkulapsivaiheessa juhlahetkiä oli myös runsaasti, mutta vaikeuksiakin oli enemmän; nyt ne ajat ovat ohi.

[quote author="Vierailija" time="24.03.2015 klo 11:28"]

Sen sijaan nuo luettelemasi ilmeisesti positiiviset asiat.. ne on paljon abstaktimpia ja ei-niin-varmoja. Voihan olla että lapsi on kehityksessä jäljessä eikä opi mitään etuajassa, puhumaan oppiminen voi olla hirveän kuuloista käsittämätöntä kiekumista, hytkyvä lapsi kuulostaa vain oudolta, erilaisissa lastentapahtumisssa juokseminen kuulostaa ikävältä jne. Nuo asiat eivät siis kuulosta mitenkään palkitsevilta, eikä niitä osaa kuvitella kun ei moisia ole kokenut eikä ne tosiaan lapsettomana edes kuulosta mitenkään erityisen positiivisilta.. 

[/quote]

Eivät ne kaikista vanhemmistakaan ole erityisen positiivisia. Ei kannata hankkia lapsia sillä oletuksella, että itse kovasti muuttuu lasten myötä. Voi olla, että vapautta rakastavasta lastenvihaajasta kuoriutuukin omistautuva perheenisä... mutta ei se kovin todennäköistä ole. Ja kun pelataan viattomien lasten elämällä, ei tuollaista riskiä välttämättä kannata ottaa.

[quote author="Vierailija" time="24.03.2015 klo 11:31"]

Eihän kaikesta voi koko ajan pitää. Voin hommata auton ja koirankin, vaikka en pitäisikään autoista (mutta tarvitsen sitä) ja koirasta haluan huolehtia niinäkin hetkinä, kun se ottaa mua päähän.

Ihmiset jotka sanovat pitävänsä lapsista ovat usein hyvällä tavalla lapsenmielisiä eli leikkiminen mukana ei ole pakkopullaa. Onnenpekkoja tällaiset ihmiset. Omia lapsia pystyy silti rakastamaan, vaikka inhoiaisikin puistossa tai hiekkalaatikolla päivystämistä. Mun 17-vuotias esimerkiksi harvemmin enää kaipaa mua puistoon leikkimään, joten elämä hänen kanssaa on nykyään enimmäkseen juhlaa. Pikkulapsivaiheessa juhlahetkiä oli myös runsaasti, mutta vaikeuksiakin oli enemmän; nyt ne ajat ovat ohi.

[/quote]Eli suosituksesi on hankkia lapsia kuitenkin, ja sitten vain kärsiä, kunnes lapsesta kasvaa nuori? Ei hyvää päivää. Sori, mutta lapsi ei ole koira tai auto (joista pääsee eroon sormia napsauttamalla), ja kyllä elämän on tarkoitus olla melkein koko ajan kivaa ja mukavaa. -42

Vieraita lapsia on joskus vaikea sietää, koska oletuksena on että aikuisen täytyy olla lapselle mukava ja viihdyttää tätä tarvittaessa. Omien lasten kanssa tällaista rasitetta ei ole. Jos lapsen käytös on moitittavaa tai muuten vaan heikkona hetkenä et jaksa vähäistäkään kitinää, omalle lapselle siitä voi sanoa. Vieraiden kanssa ollaan vieraskoreita ja tämä pätee myös lasten kanssa olemiseen. 

Oleellinen asia on myös se, että oman lapsen kanssa vietetään aikaa joka päivä ja hänet oppii tuntemaan. Silloin lapsen käytöskin on ymmärrettävää. Muiden lapset ovat omanlaisiaan menijöitä ja kestää hetken, ennen kuin heistä pääsee jyvälle. Tuttuus lähentää kaikkia ihmisiä ja tämä koskee myös lapsia. Monet "ei-lapsirakkaat" aikuiset ovat sitä mieltä, että omat, sisarusten ja ystävien lapset ovat kuitenkin ihan mukavia - myös silloin, kun eivät ole.

[quote author="Vierailija" time="24.03.2015 klo 11:28"]

[quote author="Vierailija" time="24.03.2015 klo 11:09"]

Se on jännä, että kun lapsettomien kanssa puhuu, niin koko lapsiperhe-käsite kiteytyy johonkin vaippoihin, pyykkivuoreen, parkuun, unettomiin öihin jne. 

Osasyy on varmasti median. Minä muista hauskat hetket, kun lapsi tapaili ensimmäisiä lauseitaan, oppi potalle ennen aikojaan, lauloi ja hytkyi musan tahdissa.. Oltiin vauvauinnissa, muskarissa ja vaikka missä. Myöhemmin kaikenlaista, on ylioppilasjuhlaa, harrastetoiminnan pikkujoulua KAIKKEA HAUSKAA!

Mistä tämä käsitys lapsiperheen kurjuudesta? Onko valittajien äitien ryhmä (vaikka heitä olisi vain kaksi prosenttia) niin äänekäs, että se leimaa lapsiperheet joiksikin onnettomiksi, itsemurhan partaalla oleviksi ihmisraunioiksi. [/quote]

Ainakin minä ajattelen niin, että jokaikisessa lapsiperheessä on joka ikinen päivä ainakin ekat ~5 vuotta sitä loputonta kotityötä, itkua, kiukuttelua, vaippojen vaihtoakin vuosi-pari, jne jne. Senkin jälkeen ainakin vielä seuraavat 5 vuotta ajoittaista parkua, melkein yhtä paljon kotitöitä, paljon huolehtimista ja rahanmenoa. Ne on siis "varmoja" puolia lapsiperheellisyydessä, ja kaikki negatiivisia. Nämä jokainen lapseton osaa kuvitella - jos esim. nytkin inhoan ruoan laittoa, niin voin hyvin kuvitella miten kamalaa olisi kun sen määrä moninkertaistuisi.

Sen sijaan nuo luettelemasi ilmeisesti positiiviset asiat.. ne on paljon abstaktimpia ja ei-niin-varmoja. Voihan olla että lapsi on kehityksessä jäljessä eikä opi mitään etuajassa, puhumaan oppiminen voi olla hirveän kuuloista käsittämätöntä kiekumista, hytkyvä lapsi kuulostaa vain oudolta, erilaisissa lastentapahtumisssa juokseminen kuulostaa ikävältä jne. Nuo asiat eivät siis kuulosta mitenkään palkitsevilta, eikä niitä osaa kuvitella kun ei moisia ole kokenut eikä ne tosiaan lapsettomana edes kuulosta mitenkään erityisen positiivisilta. Ne jää siis ihan sanahelinäksi, toisin kuin nuo negatiiviset puolet jotka useimmat kyllä pystyvät kuvittelemaan. 

[/quote]

Varmoja puolia tietysti on rahanmeno ja paljosta huolehtiminen. Parkuminen on kasvatuskysymys, kun ihan vauvoista ei puhuta. 

Vaippoja tietysti joutuu ensimmäisen vuoden aikana vaihtamaan, siitä ei pääse mihinkään. Sen jälkeen helpostikin (tai meillä kävi helposti) lapset voi opettaa ainakin isommalle tarpeille potalle. 

Kotityöt ovat aika paljon asennekysymys. Itse en ole siisteysintoilija, joten en nyt kauheasti stressannut asialla. Ruoka tietysti pitää olla pyödässä pääsääntöisesti. Sinkkuna nyt piipahtaa vaikka Subwayssa

Onhan se toki erilaista, mutta pikkulapspsiaika tässä elämänkulussa on niin älyttömän lyhyt ja palkinto on kuitenkin koko elämän läpi jatkuva perusonnellisuuden tunne. 

Pikkulapsiajastakin muistot ovat minulla hyviä, mutta ymmärrän, että moni huokaisee helpotuksesta lasten kasvaessa omatoimisiksi. 

Jokainen tekee juuri niinkuin haluaa, ei ole mitään lapsentekopakkoa! Myöhemmällä iällä vain huomaa sen elämän köyhyyden ja jopa katkeruuden, jota lapsettomilla esiintyy.  Kun ei oikein ole ketään... Niin siinä valitettavasti tuppaa käymään. 

Mielestäni ei kannata. Ei ole kypsä hankkimaan lapsia, jos ei pidä lapsista - eikä muutenkaan kaikkien tarvitse hankkia lapsia. Vain niiden, joilla on kyky asettaa toisen etu ajoittain oman edelle ja kasvattaa enimmäkseen hyväntuulisesti tulisi hankkia lapsia.

[quote author="Vierailija" time="24.03.2015 klo 11:36"]

[quote author="Vierailija" time="24.03.2015 klo 11:31"]

Eihän kaikesta voi koko ajan pitää. Voin hommata auton ja koirankin, vaikka en pitäisikään autoista (mutta tarvitsen sitä) ja koirasta haluan huolehtia niinäkin hetkinä, kun se ottaa mua päähän.

Ihmiset jotka sanovat pitävänsä lapsista ovat usein hyvällä tavalla lapsenmielisiä eli leikkiminen mukana ei ole pakkopullaa. Onnenpekkoja tällaiset ihmiset. Omia lapsia pystyy silti rakastamaan, vaikka inhoiaisikin puistossa tai hiekkalaatikolla päivystämistä. Mun 17-vuotias esimerkiksi harvemmin enää kaipaa mua puistoon leikkimään, joten elämä hänen kanssaa on nykyään enimmäkseen juhlaa. Pikkulapsivaiheessa juhlahetkiä oli myös runsaasti, mutta vaikeuksiakin oli enemmän; nyt ne ajat ovat ohi.

[/quote]Eli suosituksesi on hankkia lapsia kuitenkin, ja sitten vain kärsiä, kunnes lapsesta kasvaa nuori? Ei hyvää päivää. Sori, mutta lapsi ei ole koira tai auto (joista pääsee eroon sormia napsauttamalla), ja kyllä elämän on tarkoitus olla melkein koko ajan kivaa ja mukavaa. -42

[/quote]

En puhunut kärsimyksestä mitään. Luitko kommenttiani? Pikkulapsiaikaan sisältyy paljon ilon hetkiä, mutta myös paljon vaivaa, mutta vaivat ovat ohimeneviä (päinvastoin muuten kuin koirilla) Pänniikö sinua se, että murrosikäiseni on niin mukava?

[quote author="Vierailija" time="24.03.2015 klo 11:40"]

Onhan se toki erilaista, mutta pikkulapspsiaika tässä elämänkulussa on niin älyttömän lyhyt ja palkinto on kuitenkin koko elämän läpi jatkuva perusonnellisuuden tunne. -- -- Myöhemmällä iällä vain huomaa sen elämän köyhyyden ja jopa katkeruuden, jota lapsettomilla esiintyy.  Kun ei oikein ole ketään... Niin siinä valitettavasti tuppaa käymään. 

[/quote]Apua! Onko sinulla ollut jotenkin rikkinäinen lapsuus, vai miksi sinulta on puuttunut perusonnellisuuden tunne? Normaali ihminen ei tarvitse lisääntymistä välttääkseen katkeroitumisen. Kamala ajatus, että olisi sisällä jokin tyhjä tunne, jonka vain lapsi voisi täyttää.

[quote author="Vierailija" time="24.03.2015 klo 11:36"]

[quote author="Vierailija" time="24.03.2015 klo 11:31"]

Eihän kaikesta voi koko ajan pitää. Voin hommata auton ja koirankin, vaikka en pitäisikään autoista (mutta tarvitsen sitä) ja koirasta haluan huolehtia niinäkin hetkinä, kun se ottaa mua päähän.

Ihmiset jotka sanovat pitävänsä lapsista ovat usein hyvällä tavalla lapsenmielisiä eli leikkiminen mukana ei ole pakkopullaa. Onnenpekkoja tällaiset ihmiset. Omia lapsia pystyy silti rakastamaan, vaikka inhoiaisikin puistossa tai hiekkalaatikolla päivystämistä. Mun 17-vuotias esimerkiksi harvemmin enää kaipaa mua puistoon leikkimään, joten elämä hänen kanssaa on nykyään enimmäkseen juhlaa. Pikkulapsivaiheessa juhlahetkiä oli myös runsaasti, mutta vaikeuksiakin oli enemmän; nyt ne ajat ovat ohi.

[/quote]Eli suosituksesi on hankkia lapsia kuitenkin, ja sitten vain kärsiä, kunnes lapsesta kasvaa nuori? Ei hyvää päivää. Sori, mutta lapsi ei ole koira tai auto (joista pääsee eroon sormia napsauttamalla), ja kyllä elämän on tarkoitus olla melkein koko ajan kivaa ja mukavaa. -42

[/quote]

"Lapsi ei ole koira tai auto." Onko totta?! Miten tällaiseen varmuuteen voi päästä?

[quote author="Vierailija" time="24.03.2015 klo 11:44"]

[quote author="Vierailija" time="24.03.2015 klo 11:36"]

[quote author="Vierailija" time="24.03.2015 klo 11:31"]

Eihän kaikesta voi koko ajan pitää. Voin hommata auton ja koirankin, vaikka en pitäisikään autoista (mutta tarvitsen sitä) ja koirasta haluan huolehtia niinäkin hetkinä, kun se ottaa mua päähän.

Ihmiset jotka sanovat pitävänsä lapsista ovat usein hyvällä tavalla lapsenmielisiä eli leikkiminen mukana ei ole pakkopullaa. Onnenpekkoja tällaiset ihmiset. Omia lapsia pystyy silti rakastamaan, vaikka inhoiaisikin puistossa tai hiekkalaatikolla päivystämistä. Mun 17-vuotias esimerkiksi harvemmin enää kaipaa mua puistoon leikkimään, joten elämä hänen kanssaa on nykyään enimmäkseen juhlaa. Pikkulapsivaiheessa juhlahetkiä oli myös runsaasti, mutta vaikeuksiakin oli enemmän; nyt ne ajat ovat ohi.

[/quote]Eli suosituksesi on hankkia lapsia kuitenkin, ja sitten vain kärsiä, kunnes lapsesta kasvaa nuori? Ei hyvää päivää. Sori, mutta lapsi ei ole koira tai auto (joista pääsee eroon sormia napsauttamalla), ja kyllä elämän on tarkoitus olla melkein koko ajan kivaa ja mukavaa. -42

[/quote]En puhunut kärsimyksestä mitään. Luitko kommenttiani? Pikkulapsiaikaan sisältyy paljon ilon hetkiä, mutta myös paljon vaivaa, mutta vaivat ovat ohimeneviä (päinvastoin muuten kuin koirilla) Pänniikö sinua se, että murrosikäiseni on niin mukava?[/quote]Ei sinun murrosikäisesi liikuta minua millään tavalla. Viestistäsi vain paistaa läpi tuo vanhemmille todella tyypillinen alistuva asenne: "ei elämän ole tarkoituskaan olla kivaa". -42

Ei. Maailmassa on aivan liikaa kodittomia, orpoja ja kaltoinkohdeltuja lapsia. Älkää tehkö, jos ette molemmat täydellä sydämellä lasta halua.

[quote author="Vierailija" time="24.03.2015 klo 11:44"]

[quote author="Vierailija" time="24.03.2015 klo 11:40"]

Onhan se toki erilaista, mutta pikkulapspsiaika tässä elämänkulussa on niin älyttömän lyhyt ja palkinto on kuitenkin koko elämän läpi jatkuva perusonnellisuuden tunne. -- -- Myöhemmällä iällä vain huomaa sen elämän köyhyyden ja jopa katkeruuden, jota lapsettomilla esiintyy.  Kun ei oikein ole ketään... Niin siinä valitettavasti tuppaa käymään. 

[/quote]Apua! Onko sinulla ollut jotenkin rikkinäinen lapsuus, vai miksi sinulta on puuttunut perusonnellisuuden tunne? Normaali ihminen ei tarvitse lisääntymistä välttääkseen katkeroitumisen. Kamala ajatus, että olisi sisällä jokin tyhjä tunne, jonka vain lapsi voisi täyttää.

[/quote]

Töissä geriatrian parissa. Kokemusta vain. Lapsettomat vanhukset ovat paljon useammin surkeassa tilassa kuin muut. 

Tietysti jo siksi, että heitä ei yleensä kukaan käy katsomassa. Ellei nyt satu olemaan miljoonaasuntoa Kruununhaassa odottamassa. 

Mutta elämän tyhjyys vain tulee esiin keskusteluissa. Vaikkei lapsi kävisikään katsomassa vanhusta tai lapsi/lapset ovat jo kuolleet (näitäkin muuten on paljon, kun ikään on 90 vuotta), niin eletyn elämän maku kuitenkin on toisenlainen. 

Tulkaa katsomaan ja juttelemaan mm. palvelutaloihin. Vapaaehtoisväkeä otamme ilolla vastaan. 

Olen nuori nainen ja en pidä kauheasti lapsista, mutta aion ehdottomasti hankkia omia! Enhän tykkää muiden koiristakaan, mutta oma on rakas ja erityinen.

Missasit pointin aika hyvin. Pointtihan oli se, että lapseton osaa erinomaisesti kuvitella ne negatiiviset puolet, mutta positiivisia ei. Kommentoin silti näihin älyttömyyksiin.

[quote author="Vierailija" time="24.03.2015 klo 11:40"]

Varmoja puolia tietysti on rahanmeno ja paljosta huolehtiminen. Parkuminen on kasvatuskysymys, kun ihan vauvoista ei puhuta. [/quote]

Meinaat että kaikki, joiden lapset parkuu vielä isompinakin, ovat tarkoituksella jättäneet vaan lapset kasvattamatta? Vai olisiko sittenkin niin, että vanhemmat tekevät parhaansa mihin pystyvät, ja osalla silti lapset jää "parkumaan" isompinakin? Tuskin kukaan sitä huutoa kuuntelee mielellään, joten eiköhän kyse oli jälkimmäisestä. Mullakin naapurin 2.5v kersa kirkuu noin 2-3 TUNTIA joka ikinen päivä. Menisinköhän kysymään vanhemmilta, että miksi ihmeessä ette ole kasvattaneet lastanne niin, että ei huutaisi :D ?

[quote author="Vierailija" time="24.03.2015 klo 11:40"]

Kotityöt ovat aika paljon asennekysymys. Itse en ole siisteysintoilija, joten en nyt kauheasti stressannut asialla. Ruoka tietysti pitää olla pyödässä pääsääntöisesti. Sinkkuna nyt piipahtaa vaikka Subwayssa[/quote]

Miksi sinkut? Onhan olemassa lapsettomia parejakin... Kummallinen tuo perhestatusten joukon pienuus - jos et ole lapsiperheellinen niin olet sinkku. Huvittavaa. No, itse ainakin olen siivousintoilija, siis siinä mielessä että siistiä pitää olla mutta vihaan siivoamista. Siksi lapsiperheen sotkuelämä kuulostaa todella kauhealta. Se on kyllä huomattu että moni lapsiperheellinen voi elää kaatopaikkaa muistuttavissa olosuhteissa ilman huolen häivää. Ruokaa ei arkena tarvitse lapsettomana tehdä, kun toimistotyöntekijälle riittää kun syö työpaikan ruokalassa sen päin ainoan lämpimän ruoan. Tuntuu kamalalta jos pitäisi joka ikinen päivä kokata! Siinähän pitää kaupassakin juosta jatkuvasti.

[quote author="Vierailija" time="24.03.2015 klo 11:40"]

Onhan se toki erilaista, mutta pikkulapspsiaika tässä elämänkulussa on niin älyttömän lyhyt ja palkinto on kuitenkin koko elämän läpi jatkuva perusonnellisuuden tunne. [/quote]

Ensinnäkin, se 5-10 vuotta jonka lapsi on enemmän tai hieman vähemmän riippuvainen vanhemmistaan, on kaikkea muuta kuin lyhyt. Toiseksi: sinä tulit perusonnelliseksi lapsista, SINÄ. Se ei ole mikään universaali totuus, kaikki eivät tule. Monet tulevat onnettomammiksi.

[quote author="Vierailija" time="24.03.2015 klo 11:40"]

Jokainen tekee juuri niinkuin haluaa, ei ole mitään lapsentekopakkoa! Myöhemmällä iällä vain huomaa sen elämän köyhyyden ja jopa katkeruuden, jota lapsettomilla esiintyy.  Kun ei oikein ole ketään... Niin siinä valitettavasti tuppaa käymään. 

[/quote]

Tottakai he ovat köyhiä, jos määrittelet (ainoaksi) rikkauden lähteeksi lapset. Kyseessä on kehäpäätelmä - lapset ovat rikkaus joten lapsettomat ovat köyhiä. Unohdat kuitenkin sen, että lapset ovat rikkaus niille jotka niitä haluaa - lapsettomalta, joka ei halua lapsia, ei puutu mitään mitä hän haluaisi. Siksi hän ei koe itseään millään lailla köyhäksi. Varmaan hevoshullustakin tuntuisi elämä tosi köyhältä ilman hevosia, kun taas me, joille hepat=meetwurstia, ei ymmärretä yhtään mistä (hevos)köyhästä elämästä hän vouhkaa.

Minusta taas se rutiinien ja velvollisuuksien täyttämä lapsiperhe-elämä on todella köyhää, kun kokemusten joukko on hyvin rajattu hyvin pitkän aikaa. Myös tuo "lapsettomilla ei ole ketään" on kuules niin kulunut ja vanha. Jos sinulla ei ole elämässäsi ketään muuta kuin ne ihmiset jotka olet tehnyt eli lapsesi, niin otan osaa. Kuulostaa köyhältä.

[quote author="Vierailija" time="24.03.2015 klo 11:55"]

Olen nuori nainen ja en pidä kauheasti lapsista, mutta aion ehdottomasti hankkia omia! Enhän tykkää muiden koiristakaan, mutta oma on rakas ja erityinen.

[/quote]

Tämä ketju uhkaa karata aiheesta, mutta tartun tähän. Me pidämme miehen kanssa molemmat koirista. Mies pitää kyllä yleisesti kaikenlaisista koirista, ei vain omastamme. Minusta on vähän outoa, että koirista pitämätön ihminen hankkisi kuitenkin oman koiran. Tuskinpa koiran hankinta tulisi edes mieleen, jos koirat ärsyttäisivät.

Miksi lapset ovat eri asia? -ap

[quote author="Vierailija" time="24.03.2015 klo 11:52"]

Töissä geriatrian parissa. Kokemusta vain. Lapsettomat vanhukset ovat paljon useammin surkeassa tilassa kuin muut. 

Tietysti jo siksi, että heitä ei yleensä kukaan käy katsomassa.

[/quote]

Minä ainakin tiedostan täysin hyvin, että saatan olla vanhuksena yksinäinen. Ei me lapsettomat olla tyhmiä. Silti valitsen mieluummin sen, että olen onnellinen nyt "parhaassa aikuisiässä", kuin että uhraisin sen tekemällä jotain jota en todellakaan halua tehdä (eli lapsia). Uhraan mieluummin sen ~10 vuotta vanhuusikää, kuin 10-20 vuotta nuoruusikää. 

Sitäpaitsi, on tutkittu että suurin katumus kuolinvuoteella on se, ettei ole elänyt itsensä näköistä elämää. Uskon että katuisin siis paaaaljon enemmän sitä, että tekisin väen vängällä lapsia ja eläisin lapsiperhe-elämää kuin sitä, että elän nyt Minun Elämääni, joka EHKÄ tekee vanhuudesta yksinäisemmän kuin mitä se olisi lisääntyneenä.

Ja eihän sitä tiedä, voihan olla että kuolen 5-kymppisenä autokolarissa - vähänkö sitten vituttaisi kun just olisi saanut lapset aikuisiksi ja ulos kodistaan, ja kuolisi ennen kuin ehtii lunastamaan palkintoa siitä vuosikymmenien uhrauksesta :D.

[quote author="Vierailija" time="24.03.2015 klo 12:05"]Minä ainakin tiedostan täysin hyvin, että saatan olla vanhuksena yksinäinen.[/quote]Mahtavatko vanhemmat tiedostaa tämän saman asian?