Lue keskustelun säännöt.
Kannattaako hankkia lapsia, kun ei pidä lapsista?
24.03.2015 |
Toisessa ketjussa eräs mies sanoi, että pitää kyllä lapsista mutta ei ole kuitenkaan tullut hankkineeksi niitä. Tästä tuli mieleeni kysyä oman mieheni tilanteesta. Hän ei nimittäin pidä lapsista mutta olisi kyllä valmis yrittäm''n yhtä lasta, jos minä haluan. Olen kuullut joidenkin äitien sanovan, etteivät he pidä muiden lapsista mutta omiaan he rakastavat. Voiko tästä päätellä, että miehenikin kannattaa ryhtyä isäksi?
Kommentit (65)
[quote author="Vierailija" time="24.03.2015 klo 11:57"]
Missasit pointin aika hyvin. Pointtihan oli se, että lapseton osaa erinomaisesti kuvitella ne negatiiviset puolet, mutta positiivisia ei. Kommentoin silti näihin älyttömyyksiin.
[quote author="Vierailija" time="24.03.2015 klo 11:40"]
Varmoja puolia tietysti on rahanmeno ja paljosta huolehtiminen. Parkuminen on kasvatuskysymys, kun ihan vauvoista ei puhuta. [/quote]
Meinaat että kaikki, joiden lapset parkuu vielä isompinakin, ovat tarkoituksella jättäneet vaan lapset kasvattamatta? Vai olisiko sittenkin niin, että vanhemmat tekevät parhaansa mihin pystyvät, ja osalla silti lapset jää "parkumaan" isompinakin? Tuskin kukaan sitä huutoa kuuntelee mielellään, joten eiköhän kyse oli jälkimmäisestä. Mullakin naapurin 2.5v kersa kirkuu noin 2-3 TUNTIA joka ikinen päivä. Menisinköhän kysymään vanhemmilta, että miksi ihmeessä ette ole kasvattaneet lastanne niin, että ei huutaisi :D ?
[quote author="Vierailija" time="24.03.2015 klo 11:40"]
Kotityöt ovat aika paljon asennekysymys. Itse en ole siisteysintoilija, joten en nyt kauheasti stressannut asialla. Ruoka tietysti pitää olla pyödässä pääsääntöisesti. Sinkkuna nyt piipahtaa vaikka Subwayssa[/quote]
Miksi sinkut? Onhan olemassa lapsettomia parejakin... Kummallinen tuo perhestatusten joukon pienuus - jos et ole lapsiperheellinen niin olet sinkku. Huvittavaa. No, itse ainakin olen siivousintoilija, siis siinä mielessä että siistiä pitää olla mutta vihaan siivoamista. Siksi lapsiperheen sotkuelämä kuulostaa todella kauhealta. Se on kyllä huomattu että moni lapsiperheellinen voi elää kaatopaikkaa muistuttavissa olosuhteissa ilman huolen häivää. Ruokaa ei arkena tarvitse lapsettomana tehdä, kun toimistotyöntekijälle riittää kun syö työpaikan ruokalassa sen päin ainoan lämpimän ruoan. Tuntuu kamalalta jos pitäisi joka ikinen päivä kokata! Siinähän pitää kaupassakin juosta jatkuvasti.
[quote author="Vierailija" time="24.03.2015 klo 11:40"]
Onhan se toki erilaista, mutta pikkulapspsiaika tässä elämänkulussa on niin älyttömän lyhyt ja palkinto on kuitenkin koko elämän läpi jatkuva perusonnellisuuden tunne. [/quote]
Ensinnäkin, se 5-10 vuotta jonka lapsi on enemmän tai hieman vähemmän riippuvainen vanhemmistaan, on kaikkea muuta kuin lyhyt. Toiseksi: sinä tulit perusonnelliseksi lapsista, SINÄ. Se ei ole mikään universaali totuus, kaikki eivät tule. Monet tulevat onnettomammiksi.
[quote author="Vierailija" time="24.03.2015 klo 11:40"]
Jokainen tekee juuri niinkuin haluaa, ei ole mitään lapsentekopakkoa! Myöhemmällä iällä vain huomaa sen elämän köyhyyden ja jopa katkeruuden, jota lapsettomilla esiintyy. Kun ei oikein ole ketään... Niin siinä valitettavasti tuppaa käymään.
[/quote]
Tottakai he ovat köyhiä, jos määrittelet (ainoaksi) rikkauden lähteeksi lapset. Kyseessä on kehäpäätelmä - lapset ovat rikkaus joten lapsettomat ovat köyhiä. Unohdat kuitenkin sen, että lapset ovat rikkaus niille jotka niitä haluaa - lapsettomalta, joka ei halua lapsia, ei puutu mitään mitä hän haluaisi. Siksi hän ei koe itseään millään lailla köyhäksi. Varmaan hevoshullustakin tuntuisi elämä tosi köyhältä ilman hevosia, kun taas me, joille hepat=meetwurstia, ei ymmärretä yhtään mistä (hevos)köyhästä elämästä hän vouhkaa.
Minusta taas se rutiinien ja velvollisuuksien täyttämä lapsiperhe-elämä on todella köyhää, kun kokemusten joukko on hyvin rajattu hyvin pitkän aikaa. Myös tuo "lapsettomilla ei ole ketään" on kuules niin kulunut ja vanha. Jos sinulla ei ole elämässäsi ketään muuta kuin ne ihmiset jotka olet tehnyt eli lapsesi, niin otan osaa. Kuulostaa köyhältä.
[/quote]
Tuo, että vertaat lapsia hevosiin vaikutti siten, etten jaksa vastata. Jos ei elämästä sen vertaa ymmärrä, että "hevoshulluus" ei ole rinnastettavissa omiin jälkeläisiin, niin sitten ei MITÄÄN ymmärrä.
BTW, mulla on myös hevonen, kaksi koiraa ja kaksi kissaa... Tykkään kaikista, mutta omat lapset ovat kertakaikkisen eri juttu. Sitähän sinä reppana tuskin voit koskaan ymmärtää. Paitsi jos joskus sellainen sinulle siunaantuu.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="24.03.2015 klo 12:03"]
[quote author="Vierailija" time="24.03.2015 klo 11:55"]
Olen nuori nainen ja en pidä kauheasti lapsista, mutta aion ehdottomasti hankkia omia! Enhän tykkää muiden koiristakaan, mutta oma on rakas ja erityinen.
[/quote]
Tämä ketju uhkaa karata aiheesta, mutta tartun tähän. Me pidämme miehen kanssa molemmat koirista. Mies pitää kyllä yleisesti kaikenlaisista koirista, ei vain omastamme. Minusta on vähän outoa, että koirista pitämätön ihminen hankkisi kuitenkin oman koiran. Tuskinpa koiran hankinta tulisi edes mieleen, jos koirat ärsyttäisivät.
Miksi lapset ovat eri asia? -ap
[/quote]
Et sitten koskaan ole kuullut lisääntymisvietistä? Kaikille elollisille olioille on luontaista lisääntyminen. Ihminen on tästä poikkeus siinä, että aina näin ei ole.
Kuitenkin koiran hankkimiseen tätä asiaa ei voi verrata.
[quote author="Vierailija" time="24.03.2015 klo 12:29"]
Tuo, että vertaat lapsia hevosiin vaikutti siten, etten jaksa vastata. Jos ei elämästä sen vertaa ymmärrä, että "hevoshulluus" ei ole rinnastettavissa omiin jälkeläisiin, niin sitten ei MITÄÄN ymmärrä.
BTW, mulla on myös hevonen, kaksi koiraa ja kaksi kissaa... Tykkään kaikista, mutta omat lapset ovat kertakaikkisen eri juttu. Sitähän sinä reppana tuskin voit koskaan ymmärtää. Paitsi jos joskus sellainen sinulle siunaantuu.
[/quote]
*Etsitään epätoivoisesti jokin sivulause johon voidaan tarttua, ettei tartteisi vastata mihinkään kun ei enää osata kommentoida* -> aika klassikko. Kyllä oikein paistaa se vanhemmuuden suoma kypsyys ja onnellisuus näistä sun "reppana" -viesteistä. Toivottavasti sun lapsista ei kans tule reppanoita jotka ei hoksaakaan jakaa mammansa ylivertaisen oikeita arvoja.
Ps: lapsia ei "siunaannu", niitä tehdään ja niiden tekemisen voi jättää välistä. Herran kiitos, eihän sitä tiedä jos vaikka sattuisi synnyttämään aivonsa ulos lapsen mukana niinkuin sinullekin näkyy käyneen!
[quote author="Vierailija" time="24.03.2015 klo 12:32"]
Et sitten koskaan ole kuullut lisääntymisvietistä? Kaikille elollisille olioille on luontaista lisääntyminen. Ihminen on tästä poikkeus siinä, että aina näin ei ole.
Kuitenkin koiran hankkimiseen tätä asiaa ei voi verrata.
[/quote]
Millään eläimellä, myöskään ihmisellä, ei ole lisääntymisviettiä. Niillä ja meillä on seksuaalivietti ja hoivavietti, ei lisääntymisviettiä. Mikään eläin ihmistä lukuunottamatta ei tajua mistä ja miksi poikaset tulevat. Eivät ne osaa kaivata lisääntymistä! Ihminenkin on yhdistänyt seksin lisääntymiseen vasta jokusen sata vuotta. Miten kukaan sitä ennen on osannut lisääntymisviettiään toteuttaa jos sellainen on olemassa, kerropas se :D?
Ps: ihmisellä on seksuaalivietti joka kutsuu parittelemaan jokaisen hyvän naaraan/uroksen kanssa. Pitäisikö sitäkin noudattaa? Entäs sitä viettiä joka käskee tappamaan vieraan ihmisen joka tulee omalle reviirille? Tai sitä, joka käskee puskemaan vieraan aikuisen (eli uusperheen) lapset ulos pakkaseen kuolemaan? Kumma tuo mysteerinen lisääntymisvietti, kun se on suunnilleen ainoa vietti jota pitäisi ihan noin vain sokeana seurata :D.
[quote author="Vierailija" time="24.03.2015 klo 10:21"] Te, jotka ette pidä muiden lapsista: Onko lapsen kanssa olo raskasta? Hyvittääkö kiintymys huonot puolet?
Onko kenenkään miehellä ollut vastaavia kokemuksia? -ap [/quote]
Taustaksi... En ole koskaan pitänyt lapsista enkä itselleni halunnut lapsia. Onnistuin kuitenkin rakastumaan mieheen, joka halusi lapsia. Mies onnistui puhumaan minut ympäri, pahoin aavistuksin suostuin perheenlisäykseen.
Raskausaikana ja pari ensimmäistä kuukautta lapsen synnyttyä ei tuntunut oikein miltään. En voi sanoa, että olisin kiintynyt lapseeni siinä vaiheessa. Totta kai pidin huolta ja hoidin, vastuu nyt pitää kantaa vaikkei aina niin nappaisikaan. Sitten ehkä noin 3kk syntymästä huomasin olevani kiintymässä lapseen. Uskon, että hormoneilla ja imetyksellä oli tähän vaikutusta. Tai sitten sillä, että palasin töihin (mies jäi vanhempainvapaalle) ja elämään mahtui muutakin kuin vauva. Nyt lapsi on 7kk, ja kiintymys on vain lujittunut. En tiedä, kuinka olisi käynyt, jos lapsi olisikin ollyt erityisen haastava. Lapsi on kuitenkin aika "helppo": hymyilevä, terve, alkoi 2kk vanhana jo nukkua melko pitkiä yöunia.
En sanoisi niin, että kiintymys "hyvittää" mitään. Se ei tunnu miltään vaihtokaupalta. Kun on kiintynyt lapseen, haluaa tehdä asioita niin, että tällä olisi hyvä olla. Tavallaan lapsen kanssa olo kyllä on raskasta. Siihen auttaa se, ettei joudu koko aikaa olemaan lapsen kanssa. Silloin saa levättyä, ja osaa olla parempi vanhempi silloin kun oikeasti on lapsen kanssa. Totta kai lapsen kanssa ollaan aina kun tarvitaan, eikä vain silloin kun saattu huvittamaan, mutta hyvää tekee se, ettei ole pakko 24/7.
Meillä tällä toistaiseksi lyhyellä kokemuksella siis homma on toiminut hyvin, kun lapsen kanssa viihtyvä ja siitä nauttiva vanhempi käyttää siihen enemmän aikaa.