Lue keskustelun säännöt.
Millainen laiminlyöty lapsi on aikuisena?
23.03.2015 |
Siis lapsi, jolta on puuttunut perusturvaa, huolenpitoa, rakkautta ja hoitoa vauvana ja lapsena, vaikka perhe olikin ns. ehjä. Listatkaa tyypillisiä oireita aikuisena?
Kommentit (65)
Omalta kohdaltani olen huomannut (alkoholisti/mt-ongelmaiset vanhemmat, perheväkivaltaa, turvattomuutta, lupausten toistuvaa pettämistä yms. lapsuudessa):
-Olen ylikiltti, haluan miellyttää niitäkin ihmisiä joista en edes pidä. Vaikeaa pitää puoliaan, sanoa ei tai osoittaa negatiiviisia tunteita. Vältän konflikteja viimeiseen saakka, vaikka sitten omalla kustannuksella.
-Janoan ystävyyttä/rakkautta, mutta silti koen todella vaikeaksi päästää ihmisiä lähelle, olen rakentanut ns. suojamuurin ympärilleni. En ole koskaan seurustellut (ikää 26v.). Tuntuu että en "ansaitse" rakkautta.
-Suoritan elämää/yritän pakonomaisesti vaikuttaa "normaalilta". Tarkkailen kokoajan itseäni, etten vaikuttaisi mitenkään poikkeavalta, pelkään todella paljon sairastuvani masennukseen, skitsofreniaan tms.
-Olen sosiaalisesti ehkä hieman kömpelö, tai ainakin ulosanti. Olen myös hieman ujo/arka, kestää pitkään tutustua ihmisiin.
-Jos joku lupaa jotain, minulla on perusolettamuksena aina että lupaus petetään jossain vaiheessa. Yllätyn iloisesti, jos lupaus pidetäänkin.
-Olen epävarma, huono itsetunto. Toisaalta, luotan vain itseeni, koen vastenmielisenä hakea apua keneltäkään.
-Perfektionisti. Toisaalta myös laiska tekemään töitä menestyksen eteen. Ei mikään paras yhdistelmä tämä...
-Humalaiset/alkoholisoituneet ihmiset ällöttävät ja ahdistavat, esim. kaupassa vanhan viinan haju laitapuolenkulkijassa saa karvat pystyyn.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Eli minä:
- todella suuri sekamelska päässä, vahvoja dissosiaatiohäiriön / ptsd:n oireita koko elämän ajan, nykyään asioiden työstön seurauksena vähemmän.
- lapsena/ala-asteella tavaton alistuuvuus ja kynnysmattona olo, ei yhtään minkäänlaista omanarvontuntoa, läheisriippuvainen, outo. Ei mitään persoonan rajaa eikä identiteettiä. Olin juopon ja väkivaltaisen isäni jatke. Mukauduin olemaan isälleni mieliksi ettei minua hylättäisi. Kamalat painajaiset. En osannut enää itkeä,sen opin vasta aikuisena uudestaan. Rakkauden kerjäläinen, kömpelö sosiaalisissa tilanteissa, ei käytöstapoja, mielikuvitusmaailma, ei mitään kykyä puolustaa itseäni. Perusolotilana koko ajan ääretön häpeä, ahdistus ja viha, ja kaikki tunteet sekamelskana kun ei ollut mitään työkaluja niitä käsitellä. Tavaton huonommuuden tunto, joka invalidisoi elämääni. Ketään ei kiinnostanut paha oloni, opettajakin lähinnä vittuili vaikka ehdottomasti sen -anteeksi nyt- vitun kotkan, joka muka oli vielä uskovainen, olisi pitänyt tehdä lasu sillä sokea otsallaankin näki ettei kaikki ollut hyvin. Olin paljon sellaisessa autistisessa tilassa, että jumitin vaan enkä esim kyennyt tekemään läksyjä. Valvoin paljon, sillä en kyennyt nukkumaankaan. Olin yksinäinen ja monelta taholta hylätty, ja kärsin siitä paljon. Olin jopa niin luuseri että pois ajamisen sijasta kerjäsin hyväksyntää minua ahdistelleelta sukulaiselta (ala-asteella).
- hieman myöhemmin, yläasteella teininä, valtavaa huomionhakuisuutta, viiltelyä, rajua alkoholin ja lääkkeiden käyttöä, epätasapainoista käytöstä, osastoa. Lintsasin paljon. Lääkkeet ja alko tosin muutti persoonaa ja olin aivan todella kamala ihminen, en kyennyt rakastamaan ketään ja purin pahan olon muihin. Olin jatkuvasti kännissä. Yksinäisyys oli ongelma. Läheisriippuvainen.
- myöhemmin alkon ja lääkkeiden jäätyä pois, en vieläkään osaa puolustaa itseäni ja olen edelleen hieman läheisriippuvainen. En kuitenkaan niin pahasti kuin aiemmin ja osaan olla yksin ja jopa viihdyn omissa oloissani, minusta on yllättäen paljastunut introvertti. Tai oikeastaan läheisriippuvuus on jopa kääntynyt situoutumiskammoksi, kun olen ymmärtänyt kuinka ahdistava ihminen läheisriippuvainen voi olla, en kestä katsoa itseäni muissa.
En ymmärrä kaikkea mitä minulle puhutaan enkä esim piilovittuilua, en voi keskittyä, en kykene seuraamaan sarjoja, en muista mistä puhutaan. Taannun välillä johonkin ihme tilaan. Joskus olen hyvinkin ehjän oloinen, mutta aina putoan masennukseen kuiluun yhä uudestaan ja uudestaan. Masennukset ovat ankaria: en saa tehtyä juuri mitään ja koti pääsee kaatopaikaksi. Hylkäämisen pelon vuoksi siedän ihmisiltä ihan uskomattoman paskaa kohtelua. Mutta parempaan mennään, sitä mukaa kun saan mennyttä käsiteltyä. Normaalia minusta ei vaan tule koskaan.
Siinä niitä. Tulipa pitkä. Älkää pliis te vakavasti mt-ongelmaiset ihan oikeasti lisäntykö ja laittako tällaista perintöä eteenpäin :(
[quote author="Vierailija" time="24.03.2015 klo 02:12"]
Eli minä:
- todella suuri sekamelska päässä, vahvoja dissosiaatiohäiriön / ptsd:n oireita koko elämän ajan, nykyään asioiden työstön seurauksena vähemmän.
- lapsena/ala-asteella tavaton alistuuvuus ja kynnysmattona olo, ei yhtään minkäänlaista omanarvontuntoa, läheisriippuvainen, outo. Ei mitään persoonan rajaa eikä identiteettiä. Olin juopon ja väkivaltaisen isäni jatke. Mukauduin olemaan isälleni mieliksi ettei minua hylättäisi. Kamalat painajaiset. En osannut enää itkeä,sen opin vasta aikuisena uudestaan. Rakkauden kerjäläinen, kömpelö sosiaalisissa tilanteissa, ei käytöstapoja, mielikuvitusmaailma, ei mitään kykyä puolustaa itseäni. Perusolotilana koko ajan ääretön häpeä, ahdistus ja viha, ja kaikki tunteet sekamelskana kun ei ollut mitään työkaluja niitä käsitellä. Tavaton huonommuuden tunto, joka invalidisoi elämääni. Ketään ei kiinnostanut paha oloni, opettajakin lähinnä vittuili vaikka ehdottomasti sen -anteeksi nyt- vitun kotkan, joka muka oli vielä uskovainen, olisi pitänyt tehdä lasu sillä sokea otsallaankin näki ettei kaikki ollut hyvin. Olin paljon sellaisessa autistisessa tilassa, että jumitin vaan enkä esim kyennyt tekemään läksyjä. Valvoin paljon, sillä en kyennyt nukkumaankaan. Olin yksinäinen ja monelta taholta hylätty, ja kärsin siitä paljon. Olin jopa niin luuseri että pois ajamisen sijasta kerjäsin hyväksyntää minua ahdistelleelta sukulaiselta (ala-asteella).
- hieman myöhemmin, yläasteella teininä, valtavaa huomionhakuisuutta, viiltelyä, rajua alkoholin ja lääkkeiden käyttöä, epätasapainoista käytöstä, osastoa. Lintsasin paljon. Lääkkeet ja alko tosin muutti persoonaa ja olin aivan todella kamala ihminen, en kyennyt rakastamaan ketään ja purin pahan olon muihin. Olin jatkuvasti kännissä. Yksinäisyys oli ongelma. Läheisriippuvainen.
- myöhemmin alkon ja lääkkeiden jäätyä pois, en vieläkään osaa puolustaa itseäni ja olen edelleen hieman läheisriippuvainen. En kuitenkaan niin pahasti kuin aiemmin ja osaan olla yksin ja jopa viihdyn omissa oloissani, minusta on yllättäen paljastunut introvertti. Tai oikeastaan läheisriippuvuus on jopa kääntynyt situoutumiskammoksi, kun olen ymmärtänyt kuinka ahdistava ihminen läheisriippuvainen voi olla, en kestä katsoa itseäni muissa.
En ymmärrä kaikkea mitä minulle puhutaan enkä esim piilovittuilua, en voi keskittyä, en kykene seuraamaan sarjoja, en muista mistä puhutaan. Taannun välillä johonkin ihme tilaan. Joskus olen hyvinkin ehjän oloinen, mutta aina putoan masennukseen kuiluun yhä uudestaan ja uudestaan. Masennukset ovat ankaria: en saa tehtyä juuri mitään ja koti pääsee kaatopaikaksi. Hylkäämisen pelon vuoksi siedän ihmisiltä ihan uskomattoman paskaa kohtelua. Mutta parempaan mennään, sitä mukaa kun saan mennyttä käsiteltyä. Normaalia minusta ei vaan tule koskaan.
Siinä niitä. Tulipa pitkä. Älkää pliis te vakavasti mt-ongelmaiset ihan oikeasti lisäntykö ja laittako tällaista perintöä eteenpäin :(
[/quote]
Ystävällisiä ajatuksia sinulle. Paljon tuttua, sinulla on kuitenkin ollut vaikeampaa. Olin itse aina itseäni suojeleva niin että vedin rajoja henkiselle hyväksikäytölle, tai ainakin yritin. Jäin yksin oman suojamuurini taakse enkä ole aikuisenakaan osannut puhua ylivoimaisimmista tunteistani vaan edelleen oireilen niitä itsekseni :/. Muistaminen ja toisten puheen ymmärtäminenkin on välillä on vaikeaa. Onpa siinä se hyvä puoli että kun en muista kirjoja enkä elokuvia niin ne tuntuvat aina uusilta :). Myös minulla oli/on myös unettomuutta ja lapsena sekä nuorena kammottavia toistuvia painajaisia joissa minut tapettiin hukuttamalla, katolta heittämällä, maan alle sulkemalla jne. Ne loppuivat kun pääsin aikuisuuten ja itsenäistyin.
Persoonallisuushäiriöinen. kykenemätön tuntemaan empatiaa.
Sellainen, joka täällä sanaoo vihaavansa lastaan. Lapsesta tulee myös persoonallisuushäiriöinen
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vähättelee itseään ja osaamistaan.
Minunlainen varmaankin.
Eli epävarma, etsii ns. äitihahmoa muista ihmisistä, kiintyy helposti, sitoutumiskammoinen (ei usko että kukaan voisi rakastaa) jne.
Olen tosin 19-vuotias, etten niin aikuinen vielä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Omia lapsiaan kohtaan ylihuolehtivainen, pelokas, huolien kalvama. Masentumisaltis.
Vetäytyy ihmiskontakteista, koska ei halua tulla torjutuksi. Arka.
Siitä voi toipua. Se vaatii 40 vuotta aikaa ja paljon ystävällisiä ihmisiä, mutta on mahdollista. Olen kokenut.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ahdistunut. Pelkää hylätyksi tulemista. Pelkää älyttömästi tietynlaisia ihmisiä.
Etsii turvaa aina.
[quote author="Vierailija" time="23.03.2015 klo 22:11"]
Minunlainen varmaankin.
Eli epävarma, etsii ns. äitihahmoa muista ihmisistä, kiintyy helposti, sitoutumiskammoinen (ei usko että kukaan voisi rakastaa) jne.
Olen tosin 19-vuotias, etten niin aikuinen vielä.
[/quote]
Keksin vielä lisää:
- Huono puhumaan tunteistaan, koska ei usko että ketään todella kiinnostaa. Tuntee olevansa taakka muille.
- Vaatimaton
- Henkisesti epätasapainoinen
- Julma itseään kohtaan
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="23.03.2015 klo 22:16"]
Pelkää älyttömästi tietynlaisia ihmisiä.
[/quote]
Minkälaisia?
[quote author="Vierailija" time="23.03.2015 klo 22:17"][quote author="Vierailija" time="23.03.2015 klo 22:16"]
Pelkää älyttömästi tietynlaisia ihmisiä.
[/quote]
Minkälaisia?
[/quote]
Jotka muistuttavat epävakaata vanhempaa eli esim. jos jonkun käytös on aggressiivista.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mahdollisesti paniikkiin menevä, pelko-oireinen.
Kiitos kovasti kommenteista. Kuvailitte juuri minua. Tämä todella auttoi jäsentämään tätä vyyhtiä. Kiitos vielä kerran.
ap
Täytyy kyllä aika laiminlyöty jos aikuisenakin vaikuttaa.
[quote author="Vierailija" time="23.03.2015 klo 22:21"]
Täytyy kyllä aika laiminlyöty jos aikuisenakin vaikuttaa.
[/quote]
No shit sherlock.
[quote author="Vierailija" time="23.03.2015 klo 22:21"]
Täytyy kyllä aika laiminlyöty jos aikuisenakin vaikuttaa.
[/quote]
Valitettavasti vauva- ja pikkulapsi-iän (jolloin perusturvallisuudentunne kehittyy jne.) laiminlyönnit vaikuttavat koko elämään rajustikin.
Minä tunnen olevani tällainen laiminlyöty, vaikka minulla oli rakastava äiti joka teki kaikkensa että meillä lapsilla olisi hyvä olla. Miksi?
Minusta tuli hyvin lapsikammoinen. Ainakin uskoisin että huonosta ja rakkaudettomasta lapsuudesta voisi johtua? Vauvan itkua en voi sietää. Oman miehen negatiiviset reaktiot saa minut pieneen paniikkiin vaikka ei koskaan ole minuun raivoaan kohdistanutkaan..