Apua!! 2-vuotta ilman miestä ja eka laakista raskaksi.
Olen yh. Erottiin pari vuotta sitten ja sen jälkeen en ole ollut suhteessa miesten kanssa ennenkuin nyt vuodenvaihteessa lasten ollessa joululomalla isovanhemmillaan.
Lähdin illanistujaisten jälkeen jatkoille entisen työkaverini (mua reilusti vanhemman miehen) luo, jossa yksi asia johti toiseen ja lopulta päädyimme molemmat humalassa samaan sänkyyn. Mies oli ihanan rauhallinen ja huomioiva. Oli ihanaa kokea olevansa pitkästä aikaa haluttu, mutta mulla ei tietenkään käytössä mitään ehkäisyä, kun ei ole ollut tarvis. Alkuun vastustelin, mutta kun mies lupasi olla laukeamatta sisääni ja laittaa kortsun ajoissa, niin luonto sai vallan ja tunteet vei.
Mulla edelliset normaalit menkat oli joulukuussa ja sen jälkeen tammikuun menkat oli niin niukat, että tamponi häthätää kostui, eivätkä ne kestäneet kahtakaan päivää. Nyt helmikuun menkat oli jo reilun viikon myöhässä ja kun on ollut olo muutenkin poikkeava, niin tein testin. No plussaahan se näytti. Lisää lapsia en haluais. Mulla on ennestään avioliitosta 2 kouluikäistä lasta ja ikääkin jo 37-vuotta. Voiko kellään muulla olla näin huonoa tuuria?
Kommentit (33)
Tässä oikea Ap. ja muutama oikea vastaus kyselijöille.
Ensinnäkin mies ei ollut varattu, vaan leski ja mua noin 20v. vanhempi ja hänellä on kaksi aikuista lasta. En ole kertonut vielä, kun vasta tänä aamuna testasin plussan.
Joo, tyhmyydestä sakotetaan. Myönnän olleeni hölmö, kun luotin mieheen ja laskujeni mukaan olen nyt jotain 8-9 raskausviikolla.
En ole "siitosemakko" ja en ole tarvinnut hormonaalista ehkäisyä, koska minulla ei ole ollut minkäänlaista seksisuhdetta kahteen vuoteen, vaan olen täysin omiustautunut lapsilleni ja hyvin vastuulliselle työlle.
En osaa oikein ajatella sitä vaihtoehtoa, että meistä tulisi jonkinlainen uusioperhe, jos aion tämän pitää. En vielä osaa sanoa sitäkään, kerronko miehelle raskaudestani. Taloudellisesti pystyisin kyllä lapsen synnyttämään, vaikka se haittaisi jonkin verran nyt hyvässä vauhdissa olevaa uraani.
Joka tapauksessa heti ensi viikolla pitää varata aika neuvolaan.
Alkuperäinen Ap.
[quote author="Vierailija" time="21.02.2015 klo 15:42"]

[/quote]
Mistä vitun luottamuksesta sä puhut? Kuvitteletko oikeasti, että keskeytetty yhdyntä on ehkäisykeino?
Älä välitä näistä sua täällä haukkuvista AV-mammoista. Suurin osa heistä on yhteiskunnan tuilla toimeentulevia ja siksi kateellisia sulle, koska vaikutat omillaan toimeentulevalta järki naiselta. Osaa varmasti ratkaista eteen tulevat elämän yllätykset, etkä lannistu pienistä. Lapsi on lahja ja ehkä raskaaksi tulemisellasi on tarkoitus. Varaa se neuvolan aika heti, niin siellä voit jutella ja hakea ratkaisua tilanteeseen ammatti-ihmisten opastuksella. Sinuna kyllä kertoisin raskaudesta myös miehelle.
Paljon Onnea! Ei ole kyse huonosta tuurista, vaan kohtalolla on tässä sormet pelissä. Näen, että tällä sun raskaaksi tulemisella on selkeä tarkoitus. Näin mä ennustan tilanteen jatkossa kehittyvän:
Sä päätät pitää vauvan ja te meette yhteen lapsen isän kanssa. Liitostanne tulee alusta alkaen tosi onnellinen ja koska olet vielä nainen parhaassa lapsentekoiässä, tulet toistamiseenkin raskaaksi tälle samalle miehelle. Olen täysin varma siitä, että kun tuon ikäinen vapaa mies kuulee olevansa tulossa isäksi, hän kosii ja siihen kosintaan sinun tulisi suostua.
Kylläpä olit hölmö kun et vaatinut kumia! Ei se vaadi kuin sen yhden kerran, tässä se taas nähtiin :/ Miten aiot toimia raskauden suhteen?
No mitäs mies?? Yleensä vähän vanhemmat on vähän varakkaampia. Jos on reilusti vanhempi, niin joutaa olemaan pienen koululaisen kanssa iltapäivät kun on jo eläkkeellä. Eikö tässä olisi sauma järkiavioliittoon?
Tyhmyydestä sakotetaan. Luulis että 37v äiti-ihminen tietää miten kondomia käytetään. Käy nyt testeissä jos oot saanut jonkun taudinkin.
No mitä vittua, tuleeko yllätyksenä että ilman ehkäisyä voi tulla raskaaksi JO KERRASTA :D jos et lasta halua niin ratkaisu on selvä: abortti.
Miten niin ei ollut tarvetta ehkäisylle?
Kai nyt tautienkien vuoksi käyttää kumia, jos yhdenillan panosta on kyse.
Suotta uliset, aborttiin vaan ja sen jälkeen piuhat poikki. Todella ikävää kaikkia lapsia kohtaan, jos kodin rikottuasi pistät vielä jonkun uusperheviritelmän pystyyn.
Pidä lapsi ihmeessä..... et ole vielä liian vanha kuitenkaan, moni saattaa sun iässä saada vasta ekan ja saat vielä pienen sulostuttamaan elämääsi ja teidän perhettä <3 Näin on tarkoitettu, usko siihen :)
[quote author="Vierailija" time="21.02.2015 klo 14:41"]
Kai nyt tautienkien vuoksi käyttää kumia, jos yhdenillan panosta on kyse.
[/quote]
Ei nuo yh:t oikein voi vaatia tai valikoida. Se on yritettävä miellyttää miestä, ettei lähde lapsettoman punkkaan.
[quote author="Vierailija" time="21.02.2015 klo 14:46"]
Suotta uliset, aborttiin vaan ja sen jälkeen piuhat poikki. Todella ikävää kaikkia lapsia kohtaan, jos kodin rikottuasi pistät vielä jonkun uusperheviritelmän pystyyn.
[/quote]
Mistä voit päätellä, että AP. olisi rikkonut kodin? Ei tuossa aloituksessa sanota mitään sen suuntaista. Yhtä hyvin AP:n mieskin on voinut olla se, joka on halunnut erota. Lapset on ainakin annettu äidin vastuulle, koska se lukee tuolla.
Voimia Sinulle AP. löytää järkevä ratkaisu nyt kinkkiseltä tuntuvaan tilanteeseen. Asioilla on aina tapana lopulta järjestyä.
37v, etkä vieläkään osaa käyttää ehkäsyä? Voi voi..
Miksi ihmeessä yh-äideillä on huono maine?
Miksi tätä äitiä täällä haukutaan vaikka muille vastaaville tapauksille toitotetaan että lapsi on lahja ja sitä rataa, äläkä missään tapauksessa tee aborttia?
Vaikka onkin ollut huolimaton, niin vaikuttaa kuitenkin ihan fiksulta...tekee töitä ja sitä rataa..eikä raahaa miehiä joka viikonloppuu kotiinsa ;)
Ainoa kysymys, jonka aloituksessasi esität, kuuluu, että "voiko kellään muulla olla näin huonoa tuuria". Siihen vastaus on, että kyllä voi.
Ystäväni tuli raskaaksi ensimmäisestä yhdynnästä kolmen vuoden selibaatin jälkeen. Järkytys oli suuri. Hän kuitenkin piti lapsen ja muutaman kiemuran jälkeen päätyi lopulta yhteenkin lapsen isän kanssa (jonka piti olla vain yhden yön juttu). Ovat nyt olleet onnellisesti naimisissa kohta 15 vuotta ja saaneet kaksi lasta lisää.
Jos neuvoja kyselet, niitä en osaa antaa. Itse joudut päättämään, keskeytätkö raskauden vai pidätkö lapsen.