Lue keskustelun säännöt.
Mkä vihastuttaa?
21.02.2015 |
Olen huomannut, että viime vuosien kuluessa minusta on tullut koko ajan vihaisempi, mikä kulminoitui siihen että tänään uhkasin tappaa ex-poikaystäväni.
Olen imennyt kaiken mustan uutisoinnin itseeni, enkä näe mitään valoa tunnelin päässä. Elän maassa, joka vajoaa hitaasti ja ihmiset ympärilläni muuttuvat myös vihaisemmiksi, itsekkäämmiksi ja ilkeimmiksi. Mietitään vain omaa etua ja hyötyä.
Olen töissä ja opiskelen toista ammattia, mikä on kuitenkin hankalaa, koska tunnen olevani niin epävarma, vihainen ja katkera. Tuntuu myös siltä, että kaikki mahdollisuudet ympäriltä ikään kuin "syödään pois" ja en voi välttää masentumista. Se ei ole kuitenkaan niin suuri ongelma kuin viha ja raivo, jota näen tälläkin palstalla monessa keskustelussa kohdistuen milloin mihinkin, mutta todennäköisesti johonkuhun itseä heikompaan tai johonkuhun joka ei ole tarpeeksi tuottoisa tai kasvanut Suomessa.
Olen auttamistyössä ja pelkään, että sisäinen ketutukseni alkaa vaikuttaa siihen miten kohtelen asiakkaita.
Siksi kysynkin, että mikä minua tai muita oikeasti vihastuttaa ja mikä sille voi tehdä? Mikä on pelko, joka saa tämän vihan suomalaisissa syttymään? Jokatapauksessa, oli se mitä tahansa, haluan siitä eroon ennen kuin muutun itselleni tunnistamattomaksi hirviöksi ja alan kyynisesti kiusaamaan asiakkaita.
Ymmärtääkö joku mistä puhun? Miksi suomalaiset ovat nykyään niin paljon vihaisempia kuin aiemmin ja meneekö se joskus ohi?
Kommentit (13)
[quote author="Vierailija" time="21.02.2015 klo 15:35"]
[quote author="Vierailija" time="21.02.2015 klo 15:20"]
Itsekin tunnen ajoittain suurta ihmisvihaa. Mutta minulla se, että käännän katseeni itseeni helpottaa asiaan jonkin verran. En kiusaa ketään, mutta en yleensä jaksa olla kovin seurallinen ja toisia huomioiva. Vaikka päällisin puolin yritän olla asiallinen, minulla ei ole juuri mitään lämpimiä tunteita ketään kohtaan. Sitä kautta voin ymmärtää myös toisia, enkä pety jos en saa iloista tervehdystä tai muuta huomionosoitusta joltakin, vaan ihmiset saattavat olla välinpitämättömän, etäisen ja nyrpeän oloisia, kuten itsekin. Mutta jos itse vaatii itseltään liikoja toisia ihmisiä kohtaan, aina pitäisi hymyillä, auttaa ja huomioida saamatta takaisin, niin se on kuluttavaa. Pitää antaa itsellekin tilaa olla heikko, väsynyt ja tunteeton. Se ei tietenkään tarkoita että muita saisi kohdella huonosti, mutta ei tarvitse yrittää olla päällisin puolin kiltimpi kuin mitä todellisuudessa tuntee sisällään. On raskasta ylläpitää sellaista kiiltokuvaa itsestään. Mutta jos tekee työtä ihmisten auttamisen parissa niin se voi tietenkin olla haastavampaa.
[/quote]
Omat tuntemukset vaihtelee lähinnä neutraalista pahaan oloon, enkä pidä kehitystä hyvänä. Toisaalta tuntuu siltä, ettei ole varaa olla heikko. Ja kun ei ole varaa olla heikko ja saada apua, alkaa viha, turhautuminen, yksinäisyys ja katkeruus kasvaa sisässä. Miettii irtisanoutumista jne. Elämä on liian vaihtoehdotonta ja ihmisestä leivotaan liian yksiulotteinen, jotta hän voisi enää pysyä inhimillisenä. Mietin kannattaako enää uhrautua ollenkaan työssä tai yhteiskunnan puolesta, kun mikään meitä ei tunnu enää yhdistävän ja kaikki - ihan kaikki - täytyy mitata rahassa. Suomalaiset ovat hajautuneet, eristäytyneet, kääntyneet sisäänpäin, vastuun piiri koskee omaa lähipiiriä jne. Hallituksen ja eduskunnan leikkaukset tuntuvat henkiseltä väkivallalta ja siirrän niitä omalla tavallani eteenpäin. Itse asiassa tunnen olevani kuin vieraassa maassa: ei turvaverkkoa, ei yhteistä kieltä. Ap
[/quote]
Onkin vaikea olla heikko silloin kun muut ympärillä näyttää pelottavan vahvoilta ja hyvin menestyviltä. Mutta ajattele, tilanne voi olla aivan sama heidän kohdallaan, ja usein onkin. Muutkin ihmiset haluavat mielummin tuoda esille sen vahvemman puolen, ja piilottaa sen heikomman. Mutta se ei tarkoita ettei sitä ole. Minua nykyinen taloudellinen epävarmuus ei pelota, sillä voi olla hyviäkin vaikutuksia kun sitä myötä ihmisten varallisuuden ja pinnallisuuden varaan rakennettu identiteetti alkaa sortua. Se voi saada ihmiset ajattelemaan eri tavalla, muuttamaan arvoja ja huomaamaan olevansa riippuvainen muista ihmisistä
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="21.02.2015 klo 17:57"]
[quote author="Vierailija" time="21.02.2015 klo 15:35"]
[quote author="Vierailija" time="21.02.2015 klo 15:20"]
Itsekin tunnen ajoittain suurta ihmisvihaa. Mutta minulla se, että käännän katseeni itseeni helpottaa asiaan jonkin verran. En kiusaa ketään, mutta en yleensä jaksa olla kovin seurallinen ja toisia huomioiva. Vaikka päällisin puolin yritän olla asiallinen, minulla ei ole juuri mitään lämpimiä tunteita ketään kohtaan. Sitä kautta voin ymmärtää myös toisia, enkä pety jos en saa iloista tervehdystä tai muuta huomionosoitusta joltakin, vaan ihmiset saattavat olla välinpitämättömän, etäisen ja nyrpeän oloisia, kuten itsekin. Mutta jos itse vaatii itseltään liikoja toisia ihmisiä kohtaan, aina pitäisi hymyillä, auttaa ja huomioida saamatta takaisin, niin se on kuluttavaa. Pitää antaa itsellekin tilaa olla heikko, väsynyt ja tunteeton. Se ei tietenkään tarkoita että muita saisi kohdella huonosti, mutta ei tarvitse yrittää olla päällisin puolin kiltimpi kuin mitä todellisuudessa tuntee sisällään. On raskasta ylläpitää sellaista kiiltokuvaa itsestään. Mutta jos tekee työtä ihmisten auttamisen parissa niin se voi tietenkin olla haastavampaa.
[/quote]
Omat tuntemukset vaihtelee lähinnä neutraalista pahaan oloon, enkä pidä kehitystä hyvänä. Toisaalta tuntuu siltä, ettei ole varaa olla heikko. Ja kun ei ole varaa olla heikko ja saada apua, alkaa viha, turhautuminen, yksinäisyys ja katkeruus kasvaa sisässä. Miettii irtisanoutumista jne. Elämä on liian vaihtoehdotonta ja ihmisestä leivotaan liian yksiulotteinen, jotta hän voisi enää pysyä inhimillisenä. Mietin kannattaako enää uhrautua ollenkaan työssä tai yhteiskunnan puolesta, kun mikään meitä ei tunnu enää yhdistävän ja kaikki - ihan kaikki - täytyy mitata rahassa. Suomalaiset ovat hajautuneet, eristäytyneet, kääntyneet sisäänpäin, vastuun piiri koskee omaa lähipiiriä jne. Hallituksen ja eduskunnan leikkaukset tuntuvat henkiseltä väkivallalta ja siirrän niitä omalla tavallani eteenpäin. Itse asiassa tunnen olevani kuin vieraassa maassa: ei turvaverkkoa, ei yhteistä kieltä. Ap
[/quote]
Onkin vaikea olla heikko silloin kun muut ympärillä näyttää pelottavan vahvoilta ja hyvin menestyviltä. Mutta ajattele, tilanne voi olla aivan sama heidän kohdallaan, ja usein onkin. Muutkin ihmiset haluavat mielummin tuoda esille sen vahvemman puolen, ja piilottaa sen heikomman. Mutta se ei tarkoita ettei sitä ole. Minua nykyinen taloudellinen epävarmuus ei pelota, sillä voi olla hyviäkin vaikutuksia kun sitä myötä ihmisten varallisuuden ja pinnallisuuden varaan rakennettu identiteetti alkaa sortua. Se voi saada ihmiset ajattelemaan eri tavalla, muuttamaan arvoja ja huomaamaan olevansa riippuvainen muista ihmisistä
[/quote]
Itse taas näen että nykyisen taloudellisen tilanteen kehitys ja mahdollinen Euroopan laajuinen romahdus johtaa vain brutaaliin kaaokseen ja Suomessa on suomalaisia kerjäläisiä tulevaisuudessa. Romahdus ei suinkaan palauta inhimillisyyttä. Sitten on vain kovempi kilpailu niukoista resursseista. Eliitti ja rikkaat eivät anna ahneudestaan ja saavutetuista eduista, joihin ovat tottuneet, periksi.
Ihmiset eivät näytä parempaa puolta, vaan nimenomaan sen kovemman ja huonomman puolen.
Itsekin huomaan raivoamisen olevan terapiaa, jolla kestän muut ihmiset ja laman. Ap
Voi siinä niinkin käydä. Ja tietenkin ihmiset voivat katkeroitua kaikista menetyksistään. Mutta uskon että ainakin joidenkin kohdalla sillä voi olla myös positiivisia vaikutuksia. Se saattaisi lisätä yhteisöllisyyttä ja läheisyyttä esim joissakin "ryhmissä" kuten perheissä, seurakunnissa, kaveripiireissä jne..
Itse katkeroidun siitä, että ihmisillä tuntuu olevan vain kolme arvoa: 1) hyödyllisyys, 2) tehokkuus, 3) raha. Ap
[quote author="Vierailija" time="21.02.2015 klo 18:28"]
Voi siinä niinkin käydä. Ja tietenkin ihmiset voivat katkeroitua kaikista menetyksistään. Mutta uskon että ainakin joidenkin kohdalla sillä voi olla myös positiivisia vaikutuksia. Se saattaisi lisätä yhteisöllisyyttä ja läheisyyttä esim joissakin "ryhmissä" kuten perheissä, seurakunnissa, kaveripiireissä jne..
[/quote]
Lisäys tähän: en itsekään usko mihinkään maailmanlaajuiseen inhimillistymiseen. Niin tuskin koskaan käy. Mutta juurikin joissain pienissä piireissä yhteishenkeä saattaisi syntyä. Tosin saattaisi osaltaan aiheuttaa hajaannustakin. Se riippuu miten kehenkin kolahtaa ja löytääkö oikeat ihmiset toisensa
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Siis mikä eikä mkä. Nyt harmittaa tuokin. Ap
Sinulla on näköharha. Ihmiset vaikuttavat vihaisemmilta netissä kuin oikeassa elämässä. Media myös vääristää. Oikeasti ihmiset ovat hyviä ja auttavaisia.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="21.02.2015 klo 14:46"]
Sinulla on näköharha. Ihmiset vaikuttavat vihaisemmilta netissä kuin oikeassa elämässä. Media myös vääristää. Oikeasti ihmiset ovat hyviä ja auttavaisia.
[/quote]
En usko, että ihmiset netissä ovat kovinkaan paljon epäaidompia kuin tosielämässä. Päinvastoin uskaltavat netissä sanoa todella sen mitä ajattelevat, ilman suodatinta. Kasvotusten pyritään taas olemaan varovaisempia ja muodollisempia. Siksihän monet kutsuvat nettikirjoittelua terapiaksi...Ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Itsekin tunnen ajoittain suurta ihmisvihaa. Mutta minulla se, että käännän katseeni itseeni helpottaa asiaan jonkin verran. En kiusaa ketään, mutta en yleensä jaksa olla kovin seurallinen ja toisia huomioiva. Vaikka päällisin puolin yritän olla asiallinen, minulla ei ole juuri mitään lämpimiä tunteita ketään kohtaan. Sitä kautta voin ymmärtää myös toisia, enkä pety jos en saa iloista tervehdystä tai muuta huomionosoitusta joltakin, vaan ihmiset saattavat olla välinpitämättömän, etäisen ja nyrpeän oloisia, kuten itsekin. Mutta jos itse vaatii itseltään liikoja toisia ihmisiä kohtaan, aina pitäisi hymyillä, auttaa ja huomioida saamatta takaisin, niin se on kuluttavaa. Pitää antaa itsellekin tilaa olla heikko, väsynyt ja tunteeton. Se ei tietenkään tarkoita että muita saisi kohdella huonosti, mutta ei tarvitse yrittää olla päällisin puolin kiltimpi kuin mitä todellisuudessa tuntee sisällään. On raskasta ylläpitää sellaista kiiltokuvaa itsestään. Mutta jos tekee työtä ihmisten auttamisen parissa niin se voi tietenkin olla haastavampaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="21.02.2015 klo 15:20"]
Itsekin tunnen ajoittain suurta ihmisvihaa. Mutta minulla se, että käännän katseeni itseeni helpottaa asiaan jonkin verran. En kiusaa ketään, mutta en yleensä jaksa olla kovin seurallinen ja toisia huomioiva. Vaikka päällisin puolin yritän olla asiallinen, minulla ei ole juuri mitään lämpimiä tunteita ketään kohtaan. Sitä kautta voin ymmärtää myös toisia, enkä pety jos en saa iloista tervehdystä tai muuta huomionosoitusta joltakin, vaan ihmiset saattavat olla välinpitämättömän, etäisen ja nyrpeän oloisia, kuten itsekin. Mutta jos itse vaatii itseltään liikoja toisia ihmisiä kohtaan, aina pitäisi hymyillä, auttaa ja huomioida saamatta takaisin, niin se on kuluttavaa. Pitää antaa itsellekin tilaa olla heikko, väsynyt ja tunteeton. Se ei tietenkään tarkoita että muita saisi kohdella huonosti, mutta ei tarvitse yrittää olla päällisin puolin kiltimpi kuin mitä todellisuudessa tuntee sisällään. On raskasta ylläpitää sellaista kiiltokuvaa itsestään. Mutta jos tekee työtä ihmisten auttamisen parissa niin se voi tietenkin olla haastavampaa.
[/quote]
Omat tuntemukset vaihtelee lähinnä neutraalista pahaan oloon, enkä pidä kehitystä hyvänä. Toisaalta tuntuu siltä, ettei ole varaa olla heikko. Ja kun ei ole varaa olla heikko ja saada apua, alkaa viha, turhautuminen, yksinäisyys ja katkeruus kasvaa sisässä. Miettii irtisanoutumista jne. Elämä on liian vaihtoehdotonta ja ihmisestä leivotaan liian yksiulotteinen, jotta hän voisi enää pysyä inhimillisenä. Mietin kannattaako enää uhrautua ollenkaan työssä tai yhteiskunnan puolesta, kun mikään meitä ei tunnu enää yhdistävän ja kaikki - ihan kaikki - täytyy mitata rahassa. Suomalaiset ovat hajautuneet, eristäytyneet, kääntyneet sisäänpäin, vastuun piiri koskee omaa lähipiiriä jne. Hallituksen ja eduskunnan leikkaukset tuntuvat henkiseltä väkivallalta ja siirrän niitä omalla tavallani eteenpäin. Itse asiassa tunnen olevani kuin vieraassa maassa: ei turvaverkkoa, ei yhteistä kieltä. Ap
up